Viime vuoden lopulla julkaistiin Suomessa tieto, että yksi 1970-80-lukujen kuuluisimmista neuvostoliittolaisista laulajista Muslim Magomaev oli kuollut 66 vuoden iässä. Neuvostoliitossa Muslim Magomaevin nimi oli kuulu Moskovasta maan kaukaisimpaan kolkkaan asti. Hänen levyjään myytiin miljoonittain. Hän oli kansallisuudeltaan azerbaidzalainen ja syntyisin Bakusta. Tästä huolimatta hän lauloi puhtaasti venäjäksi ilman tyypillistä kaukasialaista aksenttia.

Magomaev opiskeli laulua Italiassa tunnettujen pedagogien opissa ja hän soitti näppärästi pianoa. Naimisissa hän oli Bolsoi-teatterin oopperalaulajan Tamara Sinjavskajan kanssa. Hän esitti tuolloin lähes kaikki tunnetuimmat neuvostoiskelmät. Häntä kunnioitettiin ja rakastettiin.

Laulajan kuoltua monet hänen estradimaailman nimekkäät ystävänsä lausuivat, että hän oli ollut hyväsydäminen ja kiltti ihminen, jonka poismeno oli ollut heille hyvin raskas.

Vaikka olen asunut jo monia vuosia Suomessa, olen silti voinut seurata Venäjän tv:stä tämän vanhentuneen herrasmiehen elämää. Häntä kuvattiin istumassa hienossa kauniiden antiikkiesineiden koristamassa huoneessa. Hänen vieressään oli huolehtiva, uskollinen eläkepäivien elämänkumppani, laulaja Tamara Sinjavskaja.

Kiinnitin huomiota maestron nykyisen ajan tapaan ahneesti polttaa savuke savukkeen perään ikään kuin hän muka nauttisi jokaisesta henkosesta. Kuitenkin hän peitti huonosti sillä hermostuneisuuttaan ja ärtymystään uusia Venäjän estraditaiteen valtiaita kohtaan, jotka suhtautuivat Magomaeviin kuin vanhentuneeseen muistutukseen historian hämärään hävinneestä neuvostomenneisyydestä.

Joskus kunniasta ja jo kauan sitten tuhkaksi muuttuneiden ihailijoiden palvonnasta väsyneenä maestro sirotteli loistavasta menneisyydestään kertoviin tarinoihin valituksia entisten valtaapitävien kovasta kohtelusta häntä kohtaan. Niinpä! Hänestä tuli 31-vuotiaana nuorin Neuvostoliiton kansantaiteilija, mutta vasta kun Azerbaidzanin johtaja Geidar Aliev oli soittanut Leonid Iljitsh Brezneville. Hänet pakotettiin ulkomailla laulamaan neuvostolauluja, mutta hän – Muslim Magomaev – lauloi “rohkeasti” italialaisia iskelmiä.

Eräs venäläinen rouva väitti taannoin, että hänen tyttärensä, joka ulkonäöltään oli tyypillisen azerbaidzanilaisen näköinen, olisi Magomaevin lapsi. Tähän laulaja vastasi naisen sairastavan skitsofreniaa tai olevan huijari. Dna-näytteeseen hän ei suostunut.

Vuonna 1971 asuin vielä Leningradissa eli nykyisessä Pietarissa. Eräänä päivänä huomasin runoilija A. Levuskinin runon Venäjä ilmestyneen. Hänen runoissaan ei ollut pienintäkään vihjausta kaikkien jo kyllästymiseen asti kuultuun kommunistiseen ideologiaan. Sain siitä inspiraation ja syntyi Laulu Venäjästä.

Maestrolle laulua tarjoamaan

Mutta mille laulajalle sen voisi antaa esitettäväksi. Varmaankin kaikkein sopivin esittäjä olisi Muslim Magomaev mutta hän asui Moskovassa.

Tunsin erään musiikkitoimittajan yleisliittolaisesta radiosta. Hänellä oli ohjelma Hyvää huomenta. Tämä kansallisuudeltaan latvialainen naistoimittaja suhtautui minuun hyvin ja valitsi monta kertaa laulujani esitettäväksi satojen muiden laulujen joukosta koko neuvostomaan kuultavaksi. Kuulijakunta oli siis suuri.

Päätin siis matkustaa Moskovaan esittelemään Hyvää huomenta -ohjelman toimituskunnalle uuden lauluni Venäjästä. Saavuin radiotalolle, nousin toimituksen kerrokseen ja seisahduin hämmästyneenä massiivisen lasioven eteen, joka sulki sisäänpääsyn leveään käytävään. Edessäni seisoi Muslim Magomaev ja kaksi muuta ihmistä, jotka ilmeisesti olivat hänen ystäviänsä.

Magomaev oli nuoreksi mieheksi pitkä ja vahva ruumiinrakenteeltaan. Esittäydyin kohteliaasti maestrolle: “Hyvää päivää. Olen Fridrich Bruk Leningradista, säveltäjäliiton jäsen.” Pyysin lupaa näyttää uuden lauluni tai antaa pianopartituurin tutustumista varten.

Yllätyksekseni kansantaiteilija Magomaev huomaamattomalla mutta selvästi harjoitellulla käden liikkeellä (vasemmalla vai oikealla – en muista) löi minua määrätietoisesti rintaan. Lensin maestron luota rappusten toiseen päähän. Kun tulin tajuihini (ilmeisesti hetken ajaksi olin menettänyt tajuntani) huomasin, että makasin muutaman askeleen päässä paikasta, jossa olin tavannut Magomaevin. Maestro ja hänen seuralaisensa olivat hävinneet.

En enää halunnut mennä Hyvää huomenta -ohjelman toimitukseen. Astuin junaan ja matkustin takaisin Leningradiin.

Radiosoitosta kiellettyjen listalle

Laulu Venäjästä -laulun kohtalo osoittautui yllättävän onnelliseksi vaikka alku olikin synkkä. Siitä kiinnostui lahjakas laulaja Jevgeni Nesterenko. Hän esitti sitä innolla ja sitä soitettiin kymmeniä kertoja Neuvostoliiton eri radiokanavilla.

Vuonna 1972 venäläisen johtavan säveltäjän Anatoli Novikovin (jonka tunnetuimpia lauluja on mm. Tiet – alkup. san. Lev Oshan, suom. Saukki) suosituksesta Laulu Venäjästä julkaistiin lehdessä nimeltä Kerho- ja harrastustoiminta, jonka painos oli yli 166.000 kappaletta.

Laulajana Jevgeni Nesterenko saavutti vähitellen maailmallakin kuuluisuutta. Nykyisin hän asuu Wienissä. Kaupungin maistraatti on myöntänyt hänelle kunniakaupunkilaisen arvon.

Pakotetun Neuvostoliitosta lähtöni jälkeen vuonna 1973 Laulu Venäjästä pyyhittiin yli ja sen esitykset kiellettiin. Mutta uskon, että nyt on lähellä se päivä, jolloin se taas alkaa kaikua yli sen suuren maan, jolle laulu on omistettu.  

Fridrich Bruk

Muslim Magomaevin kotisivu www.magomaev.info

---

-Se oli silloin