Laki tulee - Oletko valmis?

Pääkirjoitus

Laki tulee – Oletko valmis?

Tekijänoikeuslain uudistus on nyt syksyllä käynnissä kaikkein voimakkaimmillaan. Lausuntokierros päättyi kesäkuussa, ja EU-direktiivien mukainen mietintö, sekä mittava määrä siitä annettuja lausuntoja on muotoutunut ministeriössä esitykseksi, joka on siirtynyt parlamentaariseen käsittelyyn.

Julkinen keskustelu aiheesta on ainakin printtimediassa ollut runsasta. Se on kuitenkin ehkä yllättäen keskittynyt vain yhteen asiaan, suojatun teoksen yksityiseen kopiointiin, ja siihen liittyvään hyvitysmaksuun sekä kopiosuojaukseen. On sinänsä toki ymmärrettävää, ettei keskivertokuluttajaa kiinnosta julkisen esittämisen ja/tai julkisen näytteille asettamisen problematiikka, tai miettiä edes mikä on ”julkista”, mikä ei. Ja on epäilemättä myös niinkin, että jo senkin määrittely, että mikä on ”yleisö”, jää selkeästi lainlaatijan pohdiskeltavaksi.

Ainakin valtalehtemme palstoilla on läpi päässyt jo melko kaukanakin asiallisesta argumentoinnista olleita mielenilmaisuja. Erityisesti Teoston toimesta on vastattu ripeästi yleisönosastojen kirjoituksiin. Tämänkaltaisessa keskustelussa vain käy toisinaan niin, että yleisön edustajan mielenilmaisu on lyhyydessäänkin onnistunut sisältämään ihmeteltävän määrän väärinkäsityksiä, yleistyksiä ja harhaan johtavia väitteitä. Sellaiseen ei asian selvittämisen näkökulmasta voi yleensä vastata kovinkaan lyhyesti, ja lyhyet kirjoitukset ovat puolestaan niitä, joita lehdet yleisönosastoillaan julkaisevat. Näin keskustelu ei pääse täyttämään tarkoitustaan.

Tekijänoikeuslain uudistusta koskevassa keskustelussa ei luovan työn tekijöiden asema ole tullut riittävän selkeästi esille. Se, että keskeiseksi ongelmaksi on muodostunut ensisijaisesti tallenneyhtiöiden toimeentuloon liittyvä tekninen periaate, on hämärtänyt sitä tosiseikkaa, että tekijöiden toimeentulon perusedellytykset on lailla turvattava. Tietenkin digitaalikopioinnin helppouden tuomat ongelmat ovat kaikkien mukanaolijoiden ongelmia, mutta niiden ratkaisu on ensisijaisesti muiden kuin tekijöiden tehtävä. Tekijät ovat edelleen valmiita antamaan yksityiseen kopiointiin luvan, kunhan kopioija maksaa siitä mahdollisuudestaan korvauksen.

Keskustelu on jo laajentunut paheksumaan kuluttajiin kohdistuvaa antipiratismikampanjaakin. On kuitenkin muistettava, että piratismi toimii vain niin kauan, kun sillä on markkinoita. Ja markkinoita sillä riittää niin kauan, kun on olemassa sellaisia musiikin kuluttajia, jotka eivät välitä siitä millä keinoin, ja kenen toimesta musiikki heidän käyttöönsä on saatettu.


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2002

Selaa lehden artikkeleita