Lähdetään surffailemaan

Lähdetään surffailemaan

Jokin aika sitten surffailtiin vain järvillä ja meren lahdilla. Mutta nyt kun Elviksen toimistoonkin on saatu internet-yhteydet, surffiretki voidaan tehdä myös sisätiloissa ja syysviiman kiusaamatta.

Surffiretki alkaa tietysti Elviksen omilta verkkosivuilta, jotka löytyvät osoitteesta www.musicfinland.com/elvis/ 

(Olet jo löytänyt tänne, jihuu! Lisää ELVIS kirjanmerkiksi/suosikiksi heti!)

 Etusivulta löytyy tapahtumakalenteri, sivujen sisällysluettelo sekä lyhyt englanninkielinen selostus kansainvälisille vierailijoille. Kun sivuja surffataan syvemmälle, löytyy Selvis-artikkeleita numerosta 3/97 lähtien, Ylen Elvis-sopimus ja siihen liittyvät tariffit, Malmsten-säätiön apurahalomake, yhdistyksen esittelyteksti, johtokunnan kokoonpano, Edition Elvisin kustannusluettelo ynnä paljon muuta.

Sivujamme on kehuttu tyylikkäiksi ja selkeiksi, mistä kiitos kuuluu niitä jo pari vuotta ylläpitäneelle Petri Kaivannolle. Aluksi sivujen päätarkoitus oli kertoa yhdistyksestä ulkopuolisille surffaajille. Nyt suuntaus on se, että sivut palvelevat jäseniä antamalla tietoa ajankohtaisista ja vähän vanhemmistakin asioista. Eli jos vaikka uuden jakosäännön kiemurat ovat päässeet unohtumaan, sieltä ne löytyvät.

Elvis-sivuista on siis kehittymässä tietoarkisto, josta internetin ulottuvilla oleva jäsen löytää faktoja silloin, kun jäsenkirjeet ovat hajallaan tai hukassa. Sivuilta löytyy myös kontaktipalsta sekä osasto, jonne on koottu linkkejä muilla alan verkkosivuille. Kontaktipalstaltakin pääsee linkin avulla suoraan vaikkapa Musicmakers Oy:n sivuille osoitteeseen

www.musicmakers.fi

Käydään siellä ja opiskellaan hetki mainosmusiikin tilaamista tai tutkitaan, mitä sivuilla kerrotaan jäsenestämme Esa Niemisestä.

Palataan takaisin Elvis-sivulle ja jatketaan linkkien kautta Teoston osoitteeseen

www.teosto.fi Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto TEOSTO ry.

Teoston etusivu saisi vielä selvemmin kertoa, mikä reitti on musiikin tekijöille ja mikä musiikin käyttäjille. Tekijöille tarkoitetun osaston otsikkona on Musiikin tekijäasiakaspalvelu. Sieltä löytyy mm. uusi jakosääntö kokonaisuudessaan (mutta ei ainakaan vielä niitä soveltamisohjeita, jotka postitettiin kesäkuun tilityksen mukana). Otsikon Teosto-info alta löytyy alaotsikko Esitetyimmät teokset Suomessa. Se kertoo, että Satulinna oli vuoden 1996 esitetyin musiikkiteos Suomessa ja Yö Altailla 40:s.

Mutta palataan Elvis-sivujen linkkiosastoon ja käydään seuraavaksi Muusikkojen liitossa osoitteessa

www.musicfinland.com/sml/

Luetaan Muusikko-lehdestä ne Elviksen jäsenten haastattelut, jotka aikaisemmin ehti vain selata; Nono Söderberg (5/98), Janne Louhivuori (4/98) ja Aija Puurtinen (3/98). Katsotaan, ketä liiton toimistossa on nykyisin töissä (ainakin talouspäällikkö Jouni Nieminen vaikuttaa valokuvankin perusteella uudelta kasvolta) sekä tutkitaan uusin liksalista, jonka mukaan äänilevyn miksauksesta pitäisi saada 145,30 mk tunnilta. Tulostetaan vielä omalle printterille työsopimuslomake.

Sitten takaisin Elvis-sivulle uusia linkkejä etsimään. Hypätään tällä kertaa kansainväliset linkit yli, samoin Sibelius-Akatemia ja käydään suomalaisen musiikin internet-pioneerin Jarmo Latva-Äijön vuodesta 1994 ylläpitämillä Rockdatan sivuilla osoitteessa www.sjoki.uta.fi/~latvis/rockdata.html Rockdata

Sieltä vasta tavaraa ja linkkejä löytyykin. Etusivulla kerrotaan, että käyntejä on ollut jo 914.000 (kesäkuussa oli 800.000, joten pian menee miljoona rikki). Uusien julkaisujen osastolta löytyy linkki levy-yhtiö Sonyn sivuille. Siellä tarvittaisiin kuitenkin salasana, jollainen luvataan vain kauppiaille ja toimittajille mutta ei tavallisille sukankuluttajille. “Tyhmää”, kommentoi Latvis.

Rockdatasta löytyy linkki myös uuteen virtuaaliseen levykauppaan Boxmaniin osoitteessa www.boxman.fi

Sen levykaupasta pitäisi löytyä jo 100.000 nimikettä. Tilauksen voi jättää näille sivuille, levyt luvataan postissa siten, että toimitusaika on kahdesta päivästä viikkoon. Ruotsissahan Boxmanilla on jo 5 prosentin osuus äänitteiden vähittäiskaupasta. Yrityksen taustaltahan löytyy mm. entinen SAS:n pääjohtaja Jan Carlzon sekä Roxette ja Ace of Base -yhtyeiden jäsenet.

Heti etusivulla luvataan Ultra Bran Kroketti, Sanna Kurki-Suonion Musta ja Kauko Röyhkän Puiden alle tarjoushintaan eli 89 markalla. Apulannan Singlet 93-97 on vain 69 markkaa. Nopea vilkaisu lastenmusiikin osastoon kertoo, että Ansa ja Oiva veturiorkestereineen lähtisi 69 markalla ja Fröbelin Palikoitten Hippulat vinkumaan 45 markalla.

Vilkaistaampa toimitusehtojakin: Jokaisen lähetyksen yhteishintaan lisätään 15 markan postikulut. Lasku seuraa paketin mukana kotiin tai luottokortilla voi maksaa heti. Jos lasku tulee kotiin, voi kerralla tilata enintään 500 markalla. Lasku on maksettava kymmenessä päivässä, minkä jälkeen voi tilata lisää. Levyjä ei siis toimiteta postiennakolla vaan systeemi perustuu siihen, että tilaajat todella myös maksavat laskunsa.

Mutta ei tehdä kauppoja vielä vaan käydään ensin katsomassa netin muuta levytarjontaa. Elvis-sivujen kautta löytyy linkki osoitteeseen surf.to/intro Intro

Se on uusi suomalaisen musiikin esittelypaikka, josta näyttää löytyvän linkit kymmeneen levykauppaan, muutamaan levy-yhtiöön ja ohjelmatoimistoon sekä yli sadan bändin kotisivuille. Katsotaan mitä jäsenestämme Tero Vaarasta kerrotaan osoitteessa mamba.planet.fi

Nopea vilkaisu osoittaa, että Teron saama Juha Vainio -palkinto on jo uutisoitu. Uutisen päätteeksi Tero kiittää. Historia-osastolta löytyy sitten lauluntekijän selostus urastaan 70-luvulta tähän päivään. Kannattaa lukea.

musicfinland.com Takaisin risteysasemalle eli Elvis-sivuille ja sieltä uuden linkin kautta osoitteeseen www.musicfinland.com

Tämä on se paikka, jossa Elviksellä on “webbihotelli”. Muusikkojen liitto on systeemissä mukana ja me olemme vuokralla, toistaiseksi vapaamatkustajina. Lyhyt käynti etusivulla kertoo, että tämä kohde on suunnattu niille kansainvälisille vierailijoille, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisesta musiikista. Otsikon “Arctic Paradise” alta esimerkiksi löytyy uutta kansanmusiikkia Värttinästä JPP:hen Phillip Pagen esittelemänä.

Mutta palataan lähtöruutuun. Ja tehdään Elvis-sivun linkin kautta lyhyt ulkomaan matka ruotsalaisen sisarjärjestömme SKAP:n sivulle osoitteeseen www.skap.se SKAP

Sieltä löytyy mm. kaikkien SKAP:n jäsenten nimiluettelo aakkosjärjestyksessä. Toisten nimien perässä on sähköpostiosoitteet ja muutamilla on myös www-osoitteet. Muita yhteystietoja ei ole.

Tehdään sama pyrähdys kotimaassa Suomen Säveltäjien sivulle osoitteeseen personal.eunet.fi/pp/compose/

Jatketaan sieltä linkin kautta vaikkapa Kari Rydmanin kotisivulle (Kari on sekä SS:n että Elviksen jäsen) osoitteeseen www.sci.fi/~s151036j/rydman/

Kun tällä sivulla on edetty tutkimaan Rydmanin suvun historiaa 1600-luvulta lähtien, aloitetaan surffailu taas alusta. Koska Elvis-sivuiltakaan ei vielä pääse kaikkiin hyödyllisiin paikkoihin, etsitään käsiin seuraava osoite, joka on Taiteen keskustoimikuntaan www.minedu.fi/artcoun/

Täältä löytyy ajan tasalla olevat tiedot Taiteen keskustoimikunnalta ja valtion taidetoimikunnilta haettavista apurahoista ja avustuksista. Täältä pääsee linkkien kautta myös alueellisten taidetoimikuntien sivuille. Esimerkiksi Hämeen taidetoimikunnan sivuilla kerrotaan, että apurahojen hakuaika on edellisvuoden joulukuu.

Valtion apurahat ovat tietysti sidoksissa valtion budjettiin. Seuraavaksi voisikin käydä katsomassa, millaisia määrärahoja löytyy hallituksen esityksestä vuoden 1999 budjetiksi. Se löytyy osoitteesta www.vn.fi/vm/suomi/julktal/budjetit.htm

Siellä kun aikansa seikkailee, löytyy myös se tieto, että budjettiin on ensimmäistä kertaa saatu määräraha (500.000 mk) musiikin kirjastokorvauksiin.

Mutta jätetään budjetti ja käydään vielä katsomassa, mitä suomalaisilla tanssipaikoilla on luvassa. Suomen tanssipalvelin löytyy osoitteesta https://org.utu.fi/harrastus/tanssi/

Tästä osoitteesta pääsee tutkimaan, mitä eri tanssipaikoilla on ohjelmistossa lähiaikoina. Sivulta löytyy myös eri orkesteiden ja artistien keikkalentereita ja yhteystietoja sekä linkkejä kotisivuille.

Tätäkin reittiä voisi surffailua jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt alkavat aika ja palstamillimetrit loppua. Yhdessä paikassa pitää kuitenkin vielä poiketa. Suomalaisen Musiikin Osuuskunta SMOK löytyy osoitteesta www.smok.com

SMOK on musiikin ammattilaisten vuosi sitten perustama osuuskunta, jonka tarkoituksena on verkottaa riippumattomat musiikkituottajat, artistit ja muut alalla toimivat tahot yhdeksi kokonaisuudeksi. Hallituksen puheenjohtaja on Raul Wikström ja toimitusjohtaja Bianca Morales.

Näin surffailtiin tällä kertaa. Saman retken voi tehdä internetissä Elviksen kotisivulta käsin heti, kun Kaivannon Petri on sijoittanut tämän tarinan sinne ja linkittänyt osoitteet. Hyvää matkaa!

Martti Heikkilä

PS. Jos Sinulla (tai bändilläsi) on omat verkkosivut, ja haluat Elvis-sivuille www-osoitteesi sekä linkin omille sivuillesi, ilmoita siitä toimistoon.


teksti: Martti Heikkilä

 

-Nuotin vierestä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/1998

Selaa lehden artikkeleita