Kohti tasa-arvoa

Pääkirjoitus

Kohti tasa-arvoa

“Olen antifeministi, tasa-arvo on minulle niin itsestäänselvyys. Naisen valitseminen tehtäviin ei ole ollut koskaan kynnyskysymys.” Näin sanoo Otto Donner pian ilmestyvän Elvis ry:n historiikin toisessa osassa Laululla on tekinsä 2, kun haastattelija Pekka Nissilä esittää kysymyksen naisnäkökulmasta. Donner oli Elvis ry:n puheenjohtaja 1986-1994 sekä 2007-2008.

Vuonna 1954 perustetun yhdistyksemme ensimmäinen nainen johtokunnassa oli sanoittaja Chrisse Johansson 1979-1981. Häntä seurasi Kaisu Liuhala 1981-1986, niistä vuodet 1984-1986 varapuheenjohtajana – toistaiseksi ainoana naisena puheenjohtajistossa. Liuhalaa seurasivat Pirjo Bergström 1986-1989 ja Kikka Laitinen 1989-1998 tehden paluun 2000-luvulla. Vasta aivan viime vuosina naisten määrä on vakiintunut kahteen, kuten nykyisessäkin hallituksessa. Kaudella 2008-2009 naisia oli kolme. Tuolloin heitä oli siis jo kolmannes yhdeksänjäsenisestä johtokunnasta.

Elvis ry:n jäsenistä naisia on tällä hetkellä 17 prosenttia, kuten Päivi Ojanperän tekemässä tämän lehden jutussa kerrotaan. Teoston jäsenistä heitä on noin 10 prosenttia. Ainoa tekijöitä edustanut nainen, joka koskaan on ollut Teoston hallituksessa, on ollut Kaisu Liuhala, joka oli sanoittajien edustaja 1991-1999.

Ei ole mitään sellaista synnynnäistä eroa, joka tekisi miehistä naisia parempia musiikintekijöitä. Yhtä vähän on eroa soveltuvuudessa päättäjäksi. Perimässämme ei myöskään ole mitään sellaista eroa, jonka perusteella naiset sopisivat paremmin sanoittajiksi ja miehet säveltäjiksi. Eri ihmisryhmien ja sukupuolten tasa-arvo on juuri sitä, ettemme usko mihinkään tällaiseen geneettiseen erotteluun. Syyt siihen, miksi naisten säveltämää musiikkia ei juuri koskaan kuule radioiden soittolistoilla paitsi heidän itsensä esittämänä, ovat kulttuurissamme, asenteissamme ja musiikkialan rakenteissa.

Naisten tekijyyden painottuminen sanoittamiseen on sukua sille asenteelle, että lääkärit olkoot miehiä ja hoitajat naisia. Samaa asennetta on edustanut se, että Teoston tilityksessä säveltäjien ja sanoittajien tasa-arvo toteutettiin vasta vuoden 1997 jakosäännössä. Ennen 1960-lukua sanoittajat eivät saaneet lainkaan esityskorvauksia.

Sadan vuoden kuluttua meitä varmaan kummastellaan. Joskus maailma muuttuu nopeasti, sillä Tilastokeskuksen mukaan naislääkäreitä on Suomessa jo enemmän kuin mieslääkäreitä (Tieto&trendit-lehti 6/2011). Tämä muutos on Tilastokeskuksen mukaan tapahtunut nopeasti. Kuntasektorilla naisia oli lääkäreinä 28 prosenttia vuonna 1975 ja vuonna 2010 jo 59 prosenttia. Naislääkärit eivät tosin edelleenkään saa samaa palkkaa kuin mieslääkärit. Vuonna 2010 palkkaero oli 84,4 prosenttia.

Selvis-lehti siirtyy vuonna 2012 uuteen aikaan, kun ruoriin tarttuu naistrio Eija Hinkkala, Sanna Korkee ja Päivi Ojanperä. On ollut suuri ilo saada toimittaa lehteä, jonka lukijoita ja haastateltavia ovat olleet suomalaiset musiikintekijät. Kiitos teille kaikille!

Martti Heikkilä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2011

Selaa lehden artikkeleita