Kultuuriväki voi huokaista helpotuksesta hallituksen ensi vuoden budjettiesitystä lukiessaan. Tänä epävarmuuden aikana taiteen ja kulttuurin menoihin on luvassa lähes 10 prosentin lisäys. 

Ratkaisevan tärkeää valtion kulttuurituessa on vuonna 2001 säädetty laki, jonka  mukaan kymmenen vuoden siirtymäajan aikana veikkausvoittovarat siirretään asteittain kokonaan lain määräämille edunsaajille eli tieteelle, taiteelle, liikunnalle ja nuorisotyölle. Samassa ajassa vastaavasti kirjastojen valtionosuudet päätettiin siirtää rahoitettavaksi suoraan budjetista. Myöhemmin tätä aikataulua nopeutettiin vielä kahdella vuodella ja ensi vuonna kirjastojen rahoitus on jo kokonaan siirtynyt verovaroin rahoitettavaksi eli pois veikkausvoittovaroista. 

Kulttuuribudjetin kokonaissumma on 383,6 miljoonaa euroa. Tästä lähes 75 miljoonaa menee Suomen Kansallisoopperan sekä teattereiden ja orkestereiden tukemiseen. Kaikkien näiden toiminta on valtaosaltaan yhteiskunnan eli valtion ja kuntien rahoittamaa. Ja kaiken kaikkiaankin suomalaisen kulttuurin tuesta valtaosa kanavoituu laitoksille, joiden toiminta on vuosien saatossa vakiintunut. Päättäjät puhuvat usein siitä, kuinka niin sanotun vapaan kentän tukea pitäisi lisätä, mutta puheiden muuttuminen teoiksi on hidasta. 

Yhteiskunnan tuelle on tyypillistä myös se, että tietyt toiminnat ovat lähes kokonaan yhteiskunnan rahoittamia ja toiset taas kokonaan tai lähes kokonaan yleisön rahoittamia. Uudenlaista ajattelua tarvitaan siihen, että monissa toiminnoissa voisi nykyistä joustavammin yhdistää julkisen ja yksityisen rahoituksen. 

Tähän asti taide ja kulttuuri on jaettu aivan liian kaavamaisesti kaupalliseen ja ei-kaupalliseen. Kuitenkin tämä raja on veteen piirretty viiva ja usein sen paikan määräävät vanhakantaiset asenteet. Eliitin perinteisesti ylläpitämä taide-viihde-jako ei sovi enää tämän päivän demokratiaan ja arvoihin, joihin kuuluu kaikkien kansalaisten tasa-arvoisuus myös taiteen ystävinä ja elämysten kokijoina. 

Kaupallisuus on edelleen kirous eikä vähiten musiikissa. Tämä ei näy ainoastaan yhteiskunnan kulttuuriasenteissa vaan myös monien rahastojen ja säätiöiden toiminnassa. Kaupallisuuden leimasta joutuvat kärsimään monet rytmimusiikin taiteilijat ja toimijat vaikka usein kyse on pelkästä näköharhasta. Monella ei mene lainkaan niin hyvin kuin joistakin iltapäivälehtien lööppijutuista voisi päätellä. Suhdanteet vaihtuvat nykyisin niin nopeasti, että myös kulttuuripolitiikan valtamerilaivan pitäisi nopeuttaa kääntymistään.

Martti Heikkilä

martti.heikkila@elvisry.fi