Musiikintekijät -logo

Kaksi vuosikymmentä lauluntekijöiden yhdistyksessä

Kaksi vuosikymmentä lauluntekijöiden yhdistyksessä

Herra X ymmärtää ”kauhukseen” olleensa lauluntekijöiden yhdistyksen jäsen jo lähes kaksikymmentä vuotta!

Hän istahtaa alas norsunluutorninsa valtaistuimelle ja tiirailee kaukoputkellaan menneeseen.

Kädessään hän puristaa kristallipalloa ja planeettahattu, tuo universumin koordinaatit yhteen liittävä myssy on vedettynä syvälle päähän.

Katsotaan mitä arjen astronomimme tällä kertaa onnistuu hämmentämään esiin aika-avaruuden sameista vesistä?

1. Ensimmäinen tiiraus

Se eka kerta (yhdistyksen vuosikokouksessa), X menettää neitsyytensä (kokousedustajana)

1993. Suomi oli polvillaan lamassa, kädet kohotettuina kohti EU:ta. Eikä muillakaan mennyt sen paremmin, suuresta ja mahtavasta Neuvostoliitosta oli kuoriutunut Venäjän federaatio ja bisnespuolella mm. jättiyhtiö IBM oli kertonut tehneensä lähes viiden miljardin dollarin tappiot. Hupsista keikkaa!

Helmikuu, ravintolakoulu Perho. Aurinko kuulsi läpi kokoustilan ikkunoiden. Ilmassa leijui pölyä. X istui pöytään ja pyysi tarjoilijalta oluen, kuten oli huomannut muutamien muidenkin kokousvieraiden tekevän. Juomat yhdistyksen piikkiin? Aika luksusta!, X ynnäsi mielessään tarkastellessaan kokousväkeä. Miehillä oli puvut. Harmaata ja mustaa. Raskasta ja arvovaltaista. He olivat reilusti keski-ikäisiä ja kaksikymmentäviisivuotias herra X oli seurueen juniorina, farkkuineen ja nahkatakkeineen, kuin toisesta elokuvasta – jostakin hulvattomasta nuorisopätkästä.

Kokouksen harmaapartainen puheenjohtaja puhui hauskasti murtaen kuin hahmo 40-luvun suomifilmistä, oli kovin tietäväinen ja koko tilaisuuden absurditeetti huvitti X:ää. Mutta X oli laulunkirjoittaja, jonka filosofian mukaan ei ollut koskaan pahitteeksi nähdä ennestään tuntemattomia maailmoja. Hän oli jo oppinut kyseenalaistamaan omankin hiekkalaatikkonsa.

Lumottu linna

Herrasmiesliigan pitäessä kokoustaan, joukon ainoa taiteellinen väriläiskä nukkui tuhahdellen pöydässä. X tunnisti huiviotsaisen miehen kansallisrunoilija Juiceksi ( R.I.P.) ja muutenkin X:stä tuntui siltä kuin koko yhdistysväki olisi nukkunut outoa ruususen unta, leijuvan omissa brezhneviläisissä svääreissään.  

Teoston tilitysvirheen paljastanut Itkevä huilu-keissi oli nyt päivän polttava sana. X huokaisi. Niin, monilta osin kokouksen kattaus oli juuri sitä mitä nuorimies X oli odottanut: tylsää – pilkun viilausta. Samaa soopaa mitä yhteiskunnan virkamieskoneistot jauhoivat kohdusta hautaan, eksyttäen kuulijansa nippelitietoon, minimaalisiin detaljeihin, kadottaen todellisuuden. Oikea taistelu ”kentällä” on jotain ihan muuta, X funtsaili. Sillä olihan hän sentään pyörinyt bändeineen elämänsä viimeiset viisi vuotta ristiin rastiin Suomenmaata ja sekä vähän ulkomaillakin – aina Amerikan kultamailla asti.

X:n oli vaikea kuvitella näitä pukuvarpusia tekijämiehiksi, ehkä he eivät sitä olleetkaan, hän epäili, ja olivat siksi pikku puuhasteluunsa ajautuneet? Oliko kinaaminen tekijänoikeusasioista imenyt ukoista mehut? Vai oliko tulta sieluissa, mitä biisintekemiseen tuli, koskaan ollutkaan? X:stä kun musiikki ja musiikintekijät loivat uusia maailmoja ja avasivat toisia näkökulmia – vaihtoehtoja yhteiskunnan pölyttyneelle kaanonille. Nautittuaan muutaman oluen kokous oli loppu ja X päätti, ettei yhdistyskuvioihin – nyt kun ne oli nähty – enää palaisi. Mutta, toisin kävi. Kuten kaukoputki osoittaa.

2. Toinen tirkistys

X – yhdistyksen sisäpiiriläinen?

1999. Suomi oli nyt EU:n jäsen ja euroon totuttelu oli alkanut. Kuusta oli löydetty vettä – mahdollista pysyvää asemaa varten. Ja Amerikan presidentin seksiskandaali kiinnosti mediaa perversioon asti.

X osallistui johtokunnan vaaliin. Satakuntatalon arvovaltaiseen ja hämärään saliin oli saapunut suuri joukko yhdistysläisiä. Herrasmieskerho oli saanut pukeutumiskoodiinsa väriä ja joukkoonsa jopa naisia! Olihan yhdistyksessä jo 550 jäsentä.

X oli vuoden päivät paikannut johtokunnassa kollegaa, joka oli jättänyt paikkansa kesken kaksivuotiskauden. Kutsu riveihin oli toki miehemme itsetuntoa hivellyt, mutta kokoustyöskentely ei ollut X:lle turhia kuvitelmia jättänyt. Kokoukset kun olivat olleet turhauttavan pitkiä – loppumatonta jaarittelua. Ja toiminta yleensäkin keskittynyt jäsenten valitsemiseen Teoston valiokuntiin, pohjoismaisiin yhteistyökokouksiin jne.

X oli seurannut tilanteita raiteiden sivusta, sillä yhdistysjuna oli puksuttanut eteenpäin vakaasti, kuin täältä ikuisuuteen. Ja touhu oli ollut odotetusti kovin virkamiesmäistä, josta rock’n’roll oli kaukana. Piirtely vihkoon, joka oli kuulunut X:n selviytymispakkaukseen, oli sentään maadottanut taiteilijamme penkilleen, sillä muutoin hän olisi mahdollisesti moisen tylsyyden tilassa repinyt tukan päästään ja hypännyt lähimmästä ikkunasta kadulle. Niin, ja silti hän nyt kisaili jatkopaikasta johtokunnassa. Voi, ihminen!

Lehtimies syntyy

Vaali oli tiukka ja X sai saman äänimäärän kuin kollega. Arpa ratkaisi ja X jäi johtokuntajunasta asemalle.

– No niin, yhdistys on sitten mennyttä elämää, X oli helpotuksen ja kirvelevän häviön ristiriitaisissa tunnelmissa pähkäillyt. Mutta X oli jälleen väärässä. (Mikä ihmeen kohtalon heittopussi hän muka on?) Sillä nyt hänet oli valittu (lohdutuspalkintona) Selvis-lehden toimituskuntaan ja tietty jatkamaan Malmstén-säätiössä. No, toimituskunta ainakin tuntui X:stä jännältä kartoittamattomalta alueelta, terra cognitalta.

– Olisiko mussa kirjoittajan vikaa?, X oli miettinyt. Halua ja uskallusta valottaa maailmankuvaani lehden armoitetulle lukijakunnalle? Sitä ”asennetta” jota mä maailman kiiltävän pinnan alta verisin kynsin pyrin esiin raaputtamaan?

X:ssä oli. Ja tulevan vuoden aikana ilmestyi Selvis-lehdessä X:n ensimmäinen lehtijuttu – Demoinferno, jossa hän kävi läpi levy-yhtiöt – kysellen heiltä minkälaista musaa he etsivät. X:llä oli asiassa toki oma lehmäkin ojassa, sillä hän etsi musiikilleen julkaisijaa. Ylipäänsä X:ää oli yhdistyksen lehdessä häirinnyt ympäripyöreä diiba-daaba ja hän oli päättänyt tuoda tulevissa jutuissaan esiin pieniä arkipäiväisempiä näkökulmia lauluntekijän todellisuuteen. X:n iloksi, jutut otettiin toimituskunnassa kehuin vastaan.

X:n levy-yhtiön etsintä musiikilleen päättyi oman pienlevymerkin perustamiseen.

3. Kolmas kurkkaus

X promoottorina, eli ideasta konkretiaan

2004. Luotain oli laskeutunut Marsiin ja pian nähtäisiin miltä pienten vihreiden miesten kaupungit näyttäisivät? Maanpäällä Amerikan sotakoneisto oli pannut hösseliksi ja murjonut koko pimeän sielunsa voimin Irakia. Isän, pojan ja pyhän kummituksen nimeen, aamen!

Tammikuun loppu. Kulttuuriarena Gloria. X seurasi entisen leffateatterin tiloihin väsätyn keikkatilan parvelta Hande Nurmion esiintymistä. Ja hymisi partaansa. Hande kähisi ja nakutteli akustisesta kitarastaan X:n mielentilaan sopivan tunnelman. Ja maailma oli jokseenkin ehjä ja selkeä. Oli lauluntekijäklubin ensi-ilta ja X tuuletti mielessään, sillä ideasta oli tullut totta.

X oli pitänyt parin vuoden tauon kirjoituspuuhista yhdistyksen lehteen. Kiirettä oli todella pitänyt. Hän oli nyt ”faija” ja kohta kahden pienen ipanan sellainen. Ja bändirintamalla puhuivat myös isot tykit. Kaiken ohella hän oli touhunnut puuhamiehenä ja kuulunut valiokuntaan, jonka tarkoituksena oli ollut järjestää yhdistykselle oma lauluntekijäklubi.

Tämä hanke ei ollut yhdistyksen piirissä aivan uusi, sillä vastaavaa oli kokeiltu jo 90-luvun alussa ja jo 80-luvulla oli  järjestetty nipullinen viihdekonsertteja. Mutta kymmeneen vuoteen yhdistys ei ollut järjestänyt tällaisia live -tilaisuuksia. Ja niinpä klubi-ideanrakettimoottorikin oli aluksi yskinyt  ja toimikunta kartoittanut avaruutta muutaman vuoden, ennen kuin tähdet olivat asettuneet paikoilleen ja laukaisu mahdollistunut.

X oli ollut levittämässä klubin julisteita kaduille, tuulessa ja tuiskussa, ihan vanhaan tyyliin, myös radiomainos sille oli pykätty. Yhdistys oli hommaan satsannut tosissaan ja maksanut viulut. X huokaisi tyytyväisenä otti tuolissaan rennon asennon ja tuumi, että kyllä yhdistysaatteessa oli potkua, jos vain riitti kärsivällisyyttä tuota muulia ajaa.

4. Neljäs näkökulma

X ja Babylonin uudet tuulet

2009. Taas sitä mentiin, talouden vuoristorataa alas päin, Suomi puuvaunullaan roikkuen perässä.

Amerikan presidentiksi oli valittu afroamerikkalaiset juuret omaava mies – jolle annettiin Nobelin rauhapalkintokin – kun ei kai muutakaan keksitty – niin iloisesti tempaus oli maailmaa ravistellut.

Lokakuu. Oli yhdistyksen syyskokouksen vuoro olla Arabiassa. Onneksi sentään Helsingin kyseisessä, joten X:n matka Sörnäisistä onnistui ihan perinteisellä raitiovaunulla, eikä hänen tarvinnut hiilijalanjälkeään enempää mustata. Edellissyksyn Octoberfest (syyskokous oli nyt näin vitsikkäästi nimetty) oli antanut aavistuksen yhdistyksen kokouskuvioiden muuttumisesta rennompaan suuntaan. Siellä erotuksena aiempiin tilaisuuksiin oli nyt poikkeuksena mukana ollut jopa musiikkiohjelmaa.

Yhdistys oli vuoden päivät etsinyt itseään ja uutta toiminnanjohtajaa (ja X:stä katastrofaalinen kevätkokous Kulosaaren ostarilla, tanssikoulun surkuhupaisassa tilassa, oli vaipunut hänen mielessään jo unholaan). Yhdistyksen lauluntekijäklubi oli poikinut, aktiivien uutteran ponnistelun tuloksena, jopa yhdistyksen tukeman kesäisen Folk-festivaalin Helsingin Alppipuistoon. X jäi raitsikasta ja pähkäili, että yhdistys oli toden totta saanut tuulta purjeisiinsa! Vitaliteettia oli ilmassa. Myös hän itse oli elänyt vimmaista luomiskautta, ja oli viimeisen viiden vuoden aikana synnyttänyt yhtyeineen seitsemän albumia.

Dylanin hengessä?

Arabianrannassa tuuli piiskasi räntää päin X:n pläsiä. Mutta Hämeentien Dylan Bistrossa tunnelma oli lämmin, ehkä kuumakin, sillä menossa oli paneelikeskustelu päivän polttavasta aiheesta: Tekijät ja internet. Kuvio oli X:stä hyvä idea. Ja uusia naamojakin oli jäseniksi haalittu. Yhteensä heitä oli nyt jo yli 650!

Paneelin jälkeen alkoi biletys. Vanhanliiton herrakerho oli nyt monensorttisten musiikin parissa puuhailevien ihmisten sekalainen seurakunta. Todellinen Babylon, josta eri kieliä (tajunnan tasoja ja maailmoja) löytyi. Mikä näitä ihmisiä yhdistää?, X mietti ja vastasi samassa itselleen, tänä iltana ainakin Internet-vallankumouksen ihmetys. Hänkin oli tietoinen, että suuret levy-yhtiöt ja kustantajat möivät musiikkiaan palveluntarjoajille, ollen itse jopa niiden osaomistajina, musiikintekijöiden jäädessä minimaalisine korvauksineen nuolemaan näppejään. Isoilla pojilla, rahamiehillä, kun tuntui olevan aina muskeleita selättää lauluntekijät ja muut vikisijät!

– Nyt ne on ottaneet haltuun internetin, jonka piti olla jokamiehenmedia ja lauluntekijälle mahtava mahdollisuus, joku kollega vaahtosi.

X korkkasi oluen yhdistyksen piikkiin. Ja hymähti. Niin, hänestä oli vaikea sanoa kumpi oli suurempi paha –  piratismiin tottunut youtube-rahvas (johon hän itsekin kuului) vaiko siitä nyt heitä vieroittavat palveluntarjoajat. Joka tapauksessa yhdistyksen vanhat sotakirveet Teoston suuntaan olivat nyt museotavaraa. Oli vastassa suuria kysymyksiä. Ja X oli ilokseen lukenut yhdistyksen ideoineen jopa ”reilunkaupan” musiikkitarjontaa isojen ohelle.

Kommentoi tai lähetä terkkuja Herra X:lle:

pyrosrecords@gmail.com 

Teksti ja kuva: Jussi Sydänmäki 


Herra X


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2010

Selaa lehden artikkeleita