(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Olen huolestuneena pannut merkille, että eräänlainen genreajattelu, asioiden ja toimien arvottaminen, on valtaamassa alaa myös yhdistyksemme jäsenien keskuudessa. Tämä koskee laaja-alaisesti edustamamme musiikin lajeja ja tyylisuuntia, erilaisia työskentelytapoja, sekä suhtautumis- ja toimintatapoja yhteisöissä, yhdistyksissä, yrityksissä jne.

Usein kuulee jopa kevyen musiikin eri osa-alueiden halveksimista ilmeisesti esittäjän oman imagon nostamiseksi. Tässä ollaan aika vaarallisella tiellä. Olemmehan aina halunneet korostaa kaiken musiikin tasa-arvoa ja kaikkien kulttuurin osa-alueiden tarpeellisuutta ja yleisön valinnanvapautta. Tähän saakka olemme tuossa tasa-arvonedistämisessä pienin askelin onnistuneetkin. Sinänsä en henkilökohtaisesti usko lopulliseen tasa-arvoon missään asiassa, mutta annan mielelläni kunkin henkilön, asian, tapahtuman ja vaikkapa sävelteoksen asettua itse ajan saatossa ansaitsemaan arvoonsa. Tuo arvo ei kuitenkaan lopulta aina ole edes rahassa (EURO/USD) mitattavissa, vaikka sitä juuri nyt on helppo käyttää mittana (FIM).

Joissakin tilanteissa luonnollisesti ja valitettavasti joudutaan panemaan erilaisia asioita arvojärjestykseen. Tällaisia tilanteita ovat mm kilpailut ja apurahat. Eikö vain näissäkin lopulta huomata, että sitä ehdotonta ja oikeaa arvotusta ei löydy? Älkäämme siis niissä tapauksissa; elikkä normaalissa jokapäiväisessä elämässä; joissa tuota arvotusta ei ole aivan pakko suorittaa, myöskään sitä tehkö.

Mielestäni kevätpaneelissa esillä ollut ”avaimenreikämalli” on hyvä työkalu edelleenkin. Meillä on se paha tapa, että näemme maailman vain siitä omasta avaimenreiästämme, emmekä usko mitään muuta olevan olemassakaan, taikka emme ainakaan anna sille mitään arvoa. Totta on, että kaikki eivät voi tehdä ja olla kiinnostuneita kaikesta, mutta voisimme antaa ”kaikkien kukkien kukkia” ja avata omaa oveamme katsoaksemme koko maailmaa laajemmalti, vaikka emme sen kaikkiin toimiin itse osallistukaan.