Herra X - Zombilandia

Herra X – Zombilandia

X, tuo poeettisen elämän supersankari,

pähkäilee jälleen maailman menoa.

Eduskuntavaalit lähestyvät ja hän tekee

katu-uskottavia huomioita elinpiiristään.

Hyvää ystävättömyyspäivää!

Herra X istui metrossa puristaen kitaralaukkua sylissään. Kirjakauppakeikka Taka-Töölössä odotti. Pakkaspäivä oli kirkas, mutta X, kuten kanssamatkustajat, istui ilmeettömänä, kuin elinkautisvanki ikään. Hymy ja nauru olivat näiltä lakeuksilta kaukana.

Äkkiä X kuuli takaansa musiikkia. Oboe aloitti intron syntsataustan päälle, sitten nainen alkoi laulaa italiaksi. Pian X tunnisti laulun: Che sara, che sara, che sara (Carlo Pes – Francesco Migliacci, 1971). Ja tunsi kasvoilleen nousevan hymyn. Aika sööttiä. Kulosaaren asema oli poissa käytöstä ja niinpä katusoittajilla oli muutama lisäminuutti esitykselleen.

X tapaili mielessään laulun suomennosversion (Pertsa Reponen) sanoja: Toivotaan, toivotaan, että joskus luomme toisenlaisen maan, että antaisimme kaiken, auttaisimme ystävää! Kun esitys oli ohi, käveli laulajanainen hattu kourassa.vaunun päästä päähän. X tunnusteli lompakkoaan. Hän olisi kernaasti palkinnut ”kollegoidensa” esityksen, mutta hänellä ei sattunut olemaan yhtään kolikkoa. X myös huomioi, ettei muiltakaan matkustajilta herunut hattuun yhtään ropoa.

– Hyvin on kaupungin ohjeistus kerjäläisten kitkemiseksi mennyt perille. Älä anna soittajalle almua, edes ystävänpäivänä!, X huokasi.

Ghetto ja Guggenheim

Duon poistuttua vaunusta Kalasatamassa. X muisteli, että kivenheiton päässä metroasemasta oli ollut se Romanian romanien leiri, jossa soittajia oli pesinyt. Heidät oli lahjottu talveksi pois, mutta varmasti jäiden lähdettyä kaupungin lahdelta ja kevätauringon lämmittäessä asfalttia, he ilmestyisivät katukuvaan yhä sankemmin joukoin.

Niin, lähestyvien eduskuntavaalien teemoista maahanmuuttajat olisi yksi polttavimpia teemoja, X ynnäili. Itä-Helsingissä jo joka neljäs oli maahanmuuttaja. X:n pöljä mieli teki omia johtopäätöksiään:

– Ehkä se onkin ganstarapfanaatikkojen salaliitto. Helsinkiin halutaan vartavasten oikea ghetto – että syntyisi kunnon soundia ja että oltaisiin niinkuin ihan oikea suurkaupunki! Aikanaan oli visiona Suur-Suomi nyt Suur-Stadi turistivirtoineen. Oma ghetto ja Guggenheim -museo pitää, näin alkajaisiksi, saada tonteille.

New Finlandia

X oli matkansa kakkosetapilla ja kulkupeli oli vaihtunut raitiovaunuun. Ja siinä se oli, Kiasman edessä – Mannerheimin patsas. Suur-Suomen marsalkaksi kaavaillun sotapäällikön pronssivalos ratsasti kivipaasin päällä kohti suurta tulevaisuutta. X sai ajatuksen:

– Eikö Suomi, Suur-Stadin megalomaanikkoineen, voisi varustaa osaston ja lähteä vapauttamaan rosvojoukkojen kynsistä Somaliasta oman pikku Finlandian, mieluiten rannikolta. Meren ääreen voisi rakentaa sitten vanhusten palvelutaloja. Ja vihdoin Suomen vanheneva väki pääsisi nauttimaan Afrikan auringon hellästä lämmöstä. Myös Guggenheim -museohanke, muine pääkaupungin kulttuuripytinkeineen voitaisiin siirtää uuteen kotimaahan. Se hemmetin kallis Oopperatalo. Kiasma. Ja valmistuva Musiikkitalo. Afrikasta löytyisi niin halpaa hoito- kuin muuta henkilökuntaa. Ja viidakkorytmiä, joka saisi lanteet heilumaan ja zombikansan hereille! Siinä sitä olisi aitoa kulttuurivaihtoa!

Che sara, sara

Keikka Töölön Korjaamolla oli ohi. X keräsi kimpsunsa ja kampsunsa. Täällä Pohjolassa kulttuuri oli tällaista. Ihmiset istuivat hiljaa muovituoleilla ja yksi esiintyi. Jotenkin kaikki meininki puuttui – osallistuminen. Viidakkorytmit ja tanssi.

– Noh, toivotaan… X hymähti.

Esityksen aiheuttama jännitystila purkautui ja häntä alkoi naurattaa. Lämmin hohotus kumpusi jostakin syvältä. Oire oli tuttu ja ollut viime aikoina pahenemaan päin. Hän nauroi niin itselleen kuin koko ihmiselon absurditeetille. Tuolle kummalliselle kaupungille – sen itseään niin kovin tärkeinä pitäville ihmisille – sen suurhulluudelle – politiikalle ja kulttuuripolitiikalle!

Vielä hymys hyytyy!, varoitti kuitenkin sisäinen ääni, Zombiland vie voiton ja vuolee ton virneen herra lauluntekijän naamalta.

– Mutta siihen asti, X hymisi itsekseen, sallikaa minun toivoa, unelmoida ja nauraa!

Kommentoi tai lähetä terkkuja Herra X:lle pyrosrecords@gmail.com

Teksti ja kuva: Jussi Sydänmäki


Herra X


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2011

Selaa lehden artikkeleita