Artisti maksaa!
Pelästyin aamulla hirveästi kun Sari soitti minulle ja kysyi koska seuraavan Selviksen Arthurland on valmis. Kuvittelin, että olin juuri kirjoittanut edellisen ja seuraavaan olisi vielä runsaasti aikaa. Kuvittelin väärin, joten sorvin ääreen ja tarinaa väsäämään. Kun tämä numero ilmestyy vielän kaiken lisäksi juuri jouluksi on kai kirjoitettava kiltisti; ketään ärsyttämättä. Mutta toisaalta: mikä arvo on sellaisella kirjoituksella, joka ei ärsytä ketään?
Mutta aiheisiin. Päällimmäiseksi tulee tietenkin mieleen tekijänoikeuskysymykset. Tekijänoikeuslakia ollaan uusimassa EU:n direktiiviin sopivaksi. Polemiikki, jota on ollut lehdistössä, on ollut aika hämmentävää. Joskus tuntuu siltä, että kyseessä olisi kuluttajansuojalaki. Taaskaan ei ole oivallettu, että kyse on siitä, millä tavalla voidaan tekijöiden luomuksia suojata, vaan lähdetään liikkeelle sillä ajatuksella, että kun tekijä on tehnyt teoksen, sitä pitää voida käyttää vapaasti jonkinlaisella jokamiehenoikeudella. Olen monasti tuonut esille, että kulttuuri-sana tulee latinan sanasta cultura, joka tarkoittaa alunperin maanviljelystä. Jokamiehenlaki ei taas anna minkäänlaisia oikeuksia toisten viljelemään maahan. Asia on samoin kulttuurin kanssa. Tekijänoikeuslain tärkein ajatus on se, että tekijällä on yksinoikeus teokseensa. Tätä on kyllä (mielestäni liikaa) nakerrettu erilaisilla poikkeuksilla. Se, että poikkeukset koskevat esim. esittämistä jumalanpalveluksien ja hyväntekeväisyystilaisuuksien yhteydessä, vapaata käyttöä opetustoiminnassa ja yksityistä käyttöä, on vahvasti ristiriidassa tekijänoikeusperiaatteen kanssa. Laskuttaako puuseppä kirkolta vähemmän, onko hyväntekeväisyysillallisten ruoat ja juoma halvempia, painaako kustantaja oppikirjoja huokeammalla? Kuljettaako posti kirjeitä halvemmalla kun ne ovat yksityisiä? Monesti asia on juuri päinvastoin. Oppikirjat ovat aika kalliita ja monelle kustantajalle ne ovat parhaiten kannattavaa liiketoimintaa. Posti kuljettaa 2. luokan kirjeet halvemmalla kun niitä on yli 20 kappaletta. Miksi ihmeessä kirkko, koulut, ”hyväntekijät” ja yksityisetkin saavat käyttää tekijöiden henkisiä luomuksia ilmaiseksi ja kaiken lisäksi tekijöiltä kysymättä?
Nyt puhutaan paljon myös oikeudesta kopiointiin. Sanotaan, että äänitetuottaja ei saa kopiosuojata äänitteitään, koska laki sallii vapaan kopioinnin yksityiseen käyttöön. Miksi ei? Suojattu äänite on ihan eri formaatti kuin tavallinen cd. Se, että sitä ei voi soittaa tietokoneessa ja jossakin muussa laitteessa, on ihan sama asia kun lp:tä ja vanhanaikaista savikiekkoakaan ei voi soittaa muissa laitteissa kuin mihin ne on tarkoitettu. Ei saa estää sellaista, minkä laki sallii? Laki sallii tällä hetkellä esitysten nauhoituksen yksityiseen käyttöön. Kuitenkin nykyään miltei kaikissa konserteissa on valokuvaus- ja nauhoituskielto, olkoon se laissa vaikka kuinka sallittua. (Tässä yhteydessä haluan kertoa, kuinka kärsin joka kerta kun konsertin alussa kuulutetaan näitä kieltoja ja käsketään sulkea kännykät. Odotan kovasti koska kuulutetaan: ”Käyttäytykää muutenkin kuin sivistyneet ihmiset!” Barbaarista!)
On myös muistettava, millaiset olosuhteet olivat vuonna 1961, kun lakiin otettiin lupa kopioida yksityiseen käyttöön. Kenelläkään ei ollut nauhureita eikä kopiokoneita. Luulenpa, että alunperin tarkoitettiin, että esim. nuotteja saa kopioida yksityiseen käyttöön käsin. Olen varma siitä, että nyt kun käytännöllisesti katsoen jokaisella on mahdollisuus kopioida mitä vaan, tällaista lupaa katsottaisiin erittäin kriittisesti, enkä ole lainkaan varma siitä, että ao. pykälät tulisivat enää lakiin nykyisessä muodossa. Ja juuri tämän takia nyt halutaan muuttaa lakia.
Ystäväni Petteri Järvinen arvelee, että äänitemyynti tulisi loppumaan tyystin ja musiikkia tultaisiin tulevaisuudessa imuroimaan hänen rakastamistaan koneista. Epäilen vahvasti. Järvisen suurenmoiset IT-unelmatkaan eivät toteutuneet. Muistan myös ennustetun, että kun tietokoneet ovat yleisiä, päästäisiin paperittomiin toimistoihin. Minusta tuntuu, että toimistoissa ei ole koskaan ollut niin paljon papereita kuin nykyään. Muistan myös jonkun viisaan sanoneen: ”Paperiton toimisto on yhtä todennäköinen kuin paperiton vessa!”
Mitä taas tulee piraattituontiin, on muistettava, että piraattiäänite on varastettua tavaraa. Siinä on varastettu säveltäjän, sanoittajan ja sovittajan henkinen omaisuus, solistin, kapellimestarin ja muusikoiden luova työpanos, tuottajan investoima pääoma (olkoonkin, että äänitetuottajat piileskelevät tässä asiassa taiteilijoiden selän takana) ja vielä valtion saamatta jäävä vero. Jos tällaisia tuotteita hankitaan, kyse on varastettuun tavaraan ryhtymisestä. Tämä taas on, jos on kyse pienestä määrästä, rinnastettavissa myymälävarkauteen tai vähintään näpistykseen. Se, että äänitteet ovat Suomessa liian kalliita, ei ole minkäänlainen argumentti. Mitä enemmän levyjä kopioidaan, sitä vähemmän äänitetuotanto kannattaa ja sitä kalliimmaksi levyt tulevat. Pahimmillaan kannattavuus laskee niin paljon, ettei mitään kannata tuottaa, eikä ole enää kopioitavaa piraateiksi. Ei kaupastakaan saa viekä joitakin tavaroita sen takia, että niiden hinta on liian korkea. Ja vielä kerran: Henkinen omaisuus on samanlaista omaisuutta kuin käsinkosketeltava omaisuus. Se on ainoastaan eri muodossa.
Georg Malmstén -säätiön tämän vuotiset apurahat on jaettu. Säätiön hallitukseen kuuluvat tällä hetkellä Arthur Fuhrmann puheenjohtajana, Markku Johansson varapuheenjohtajana ja jäseninä Kirsi Snellman, Jussi Sydänmäki, Sinikka Svärd ja Jorma Toiviainen. Sihteerinä toimii Taimi Kyyrö. Tällä kertaa olimme pyytäneet Pekka Nissilää konsultiksi, mikä osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi. Pekasta oli paljon apua; hän tunsi monta sellaista hakijaa, joista me muut emme olleet kuulleet puhuttavankaan. Se, että sellaiset hakivat apurahaa on tietenkin myönteinen ilmiö; nuoret tuntemattomathan tarvitsevat kannustusta.
Hakijoita oli 113, josta putosi heti sellaiset, jotka ovat aikoinaan saaneet apurahan, mutta eivät ole toimittaneet selvitystä karhukirjeistä huolimatta. Olen aina ihmetellyt, että kirjoitustaito riittää anomuksien laatimiseen, mutta loppuu silloin kun pitää kirjoittaa selvitys. (Anomuksista muuten huomasi, että suurin osa anojista oli siirtynyt tietokonekirjoittamiseen; useimmat anomukset oli kirjoitettu käsin kirjoituskoneen sijasta.) Oli myös helppo karsia sellaiset, jotka karsoimme ”iloisiksi amatööreiksi”. Joka vuosi on muutamia, jotka kirjoittavat, että olisi kiva saada apuraha kun pöytälaatikossa on jo nuoruudesta lähtien runoja, jotka olisi kiva saada julkaistuksi. Tai että on sävelmiä päässä, jotka jonkun pitäisi saattaa paperille, jotta voisi tarjota niitä maamme eturivin artisteille. Automaattisesti karsitaan myös sellaiset, jotka eivät ole Teoston tai vastaavan toimiston asiakkaita. Hehän eivät voi olla merkittäviä ja kaiken lisäksi rahat on osittain saatu Teoston kansallisista varoista ja näin ollen niitä käytetään sellaisiin tarkoituksiin kuin muitakin kansallisia varoja. Teoston jäsenyydellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Emme jakaessamme apurahoja edes tiedä, kuka on Teoston asiakkuuden lisäksi Teoston jäsen. Myöskään ELVISin jäsenyyttä ei oteta huomioon raadin työskentelyssä. ELVIS lahjoittaa varoja säätiölle apurahoja varten. Nämä rahat ovat kopiointikorvauksia, joita Kopioston tilittää ELVISille kollektiivisina korvauksina. Kopiointikorvauksia yhdistys ei saa käyttää yhdistyksen hallintoon, vaan ne on käytettävä stipendeihin, koulutukseen, tiedotukseen yms. koko alan hyväksi. Tarkistin sen jälkeen kun apurahat oli jo päätetty, kuinka moni saajista oli elvisläinen. Meitä ei voi syyttää kotiinpäinvedosta: 14. saajasta ainoastaan kuusi kuuluvat ELVISin jäsenkuntaan. Olemme etsineet nimenomaan nuoria. Eläkeläiset eivät saaneet sympatioitamme. Apurahat ovat nimenomaan apurahoja, eivät mitään palkintoja. Ne eivät myöskään ole työpalkkoja. Jari Muikku sanoi eräässä seminaarissa, että apurahoja ei myönnetä tavalliseen työhön, vaan ne mahdollistavat projekteja, jotka eivät tule tehdyksi tavallisen työn merkeissä.
Yksi vaikea kysymys on se, pitäisikö myöntää stipendi äänilevyn aikaansaamiseksi. Minulle on kerrottu, että nykyään entistä enemmän tekijöiltä vaaditaan valmista kakkua ja senkin jälkeen tekijöille maksetaan korvauksia vasta ”breakevenin” jälkeen. Siis vasta kun tuottaja on saanut kaikki kustannukset katetuiksi, tekijä voi odottaa myös saavansa korvausta tehdystä työstä, henkisestä omaisuudesta ja studio- ja ym. materiaalikuluista. Tämähän on sairasta. Olkoonkin, että tuottajat kuulemma usein lainoittavat tekijän ponnistukset. Mutta tuottajahan ei ole mikään pankki, vaan yrittäjä, jonka kuuluu ottaa riski. Nyt koko riski on sälytetty tekijöiden tai bändien niskaan. ”Artisti maksaa!” Tämä kaikki johtuu tietenkin siitä, että tarjontaa on liikaa. Kaikki haluavat ikioman äänitteen; jos ei rikastumiseen, niin oman egon takia. Tämä tuo mukanaan, että joko (annettaessa apuraha) rahoitetaan tuottajan toimia tai rahoitetaan omakustannetta, jolla ei ole minkäänlaista merkitystä ja joka leviää ainoastaan taiteilijan sukulais- ja tuttavapiiriin. Tästä keskustellaan hyvin kriittisesti ja ratkaisut tehdään vastuunalaisesti ja hyvän omantunnon sanelemina.
Seuraava asia, joka tuo meille päänsärkyä on se, kun anoja sanoo tarvitsevansa esim. 8.000 euroa. Onko hänelle hyötyä siitä, että hän saa ainoastaan 2.000 euroa? Me mietimme myös sitä, kannattaako meidän antaa pieni apuraha sellaiselle, joka voi saada tai on saanut toiselta taholta paljon enemmän. Jaoimme tällä kertaa 20.000 euroa. Jos se tuntuu pieneltä summalta, kannattaa muistaa, että säätiö antoi Georg Malmsténin syntymäpäivänä 27.6.2002 kunniapalkinnon (8.000 euroa) Pentti Lasaselle. Ja tämähän ei ollut apuraha, vaan kunnianosoitus tehdystä työstä suomalaisen kevyen musiikin hyväksi.
Muitakin kunnianosoituksia on annettu. Pentti Lasanen sai Pro Finlandian. Dannystä tuli musiikkineuvos alamme musiikkineuvosten Klaus Järvisen, Rauno Lehtisen ja Ossi Runnen seuraksi. Jorma Toiviainen sai Kullervo Linna -palkinnon. ”Se luoti löysi paikkansa.” Anna-Mari Kähärä sai valtionpalkinnon (vanhassa rahassa noin 100.000 mk). Tämä oli hieno osoitus siitä, että alaamme arvostetaan entistä enemmän.
Helsingin Kaupunginorkesterin Malmsténin juhlakonserttia kunnioitti läsnäolollaan myös Georg Malmstén 100 v. juhlavuoden suojelija, ”stadin friidu”, Tasavallan Presidentti Tarja Halonen (Pentteineen). Meillä oli tilaisuus seurustella hänen kanssaan. Keskustelimme mm. artisokan viljelystä, mutta tietysti myös musiikista. Silloin Tarja Halonen sanoi lauseen, joka on minusta hieno ja osuva: ”Suomen kansan itsetunto on jo niin hyvä, että se uskaltaa arvostaa myös tällaista musiikkia.” Kun hän tämän jälkeen kysyi, mitkä olisi Georg Malmsténin kaksi hyvää tanssittavaa valssia, aavistimme, että tänä vuonna aloitetaan itsenäisyyspäivän tanssit Malmsténilla Straussin sijaan. Meillä on mahtava presidentti!
Toteaa
A. Fuhrmann
teksti: Arthur Fuhrmann
