Musiikintekijät -logo

Antaudutaan musiikille!

Antaudutaan musiikille!

Ajattelin kirjoittaa tämän jutun ”nimiä mainitsematta”. Mutta koska kiltisti naputtelen tätä omalla nimelläni, ja naamavärkkikin taitaa tuossa möllöttää, niin eiköhän myös ammattitoimittaja kestä tulla siteeratuksi omana itsenään.

Sattuipa lokakuun lopulla nimittäin silmiini levyarvostelu Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä. Toimittaja Jose Riikonen kirjoitti Anna Puun uudesta albumista näin:

Antaudun-levyn musiikki on henkilökohtaista ja intiimiä. Anna Puu ottaa kauniit kappaleet haltuunsa ja tekee ne omikseen, mutta ne eivät ole vuotaneet hänestä itsestään. Mielikuva täydellisestä antautumisesta jää puolitiehen… Hieno, kaunis albumi, Anna Puu. Mutta jos sinä et täysin antaudu, minäkään en pysty.

Siis että mitä?!

Musiikista voi tykätä, siitä voi olla tykkäämättä, sitähän toisinaan jopa vihaa tai rakastaa. Sellainen kuuluu ihmisen perusoikeuksiin ja sen saa vapaasti kertoa ja kirjoittaa vaikka kuinka värikkäin sanakääntein. Mutta mitä juuri tuo arvostelu meille lukijoille kertoo? Että taitavat tekijät ovat tehneet Anna Puulle liian hyviä ja koskettavia biisejä? Että Anna Puu eläytyy ja tulkitsee liian hyvin? Pitääkö nyt jättää se Vesku Loirin uusin sittenkin ostamatta, koska hän ja Johanna Kurkela, Alison Krauss, James Taylor ja lukemattomat muut mestaritulkitsijat ovat huijanneet meitä kaikki nämä vuodet tekemällä huikean hienoja versioita muiden tekemästä musiikista? Ja mitä ne kapellimestarit oikein riuhtovat orkestereineen, jotain Sibeliusta tai Saariahoa kuitenkin vain coveroivat, ei mitään omaa! Ja kummalle kuuntelijan (ja arvostelijan) oikein pitäisi antautua, musiikille vai kansiteksteille?

Tiedän monta hyvää musiikintekijää, jotka eivät kerta kaikkiaan ole parhaita mahdollisia tulkkeja omille tuotoksilleen. Useat heistä eivät edes halua esittää musiikkiaan itse. Tiedän myös monta loistavaa laulajaa, joilla ei ole aikomustakaan ryhtyä rustaamaan omia kappaleita. Eikä se mitenkään estä minua nauttimasta heidän upeista, persoonallisista, antautuvista tulkinnoistaan.

Inhimillistä, totta kai. Radio Suomen mainiossa Levylautakunta-ohjelmassa käry käy usein: Joku biisi saa armottoman tuomion, mutta auta armias, kun raati kuulee esittäjän tai tekijän nimen! Alkaa valtaisa, hämmennyksen ja nolouden maustama selittelypulina. Niinhän se on, arviot olisivat olleet aivan toisenlaiset, jos nimet olisivat olleet etukäteen tiedossa. Arvostetun päivälehden toimittajalla, kuten koko journalismilla, on paljon valtaa: ihmiset tekevät kuuntelu- ja ostopäätöksiään hyvin pitkälle sen mukaan, mitä ovat kuulleet tai lukeneet. Anna Puun levymyynti tuskin tuosta arviosta kärsii, mutta entäpä, jos kohteena olisi ollut uusi, vielä nimetön tekijä ja artisti?

Vaan kansiteksteissä on kääntöpuolensa: on mahtavaa, että meillä on loistavia säveltäjiä ja sanoittajia, jotka osaavat tehdä kolahtelevia, ravistelevia, herkistäviä, joskus raivostuttaviakin kappaleita. Meillä on iso joukko hienoja artisteja ja bändejä, jotka osaavat tehdä kappaleista omiaan ja ravistella ja herkistellä kuulijoita. Suomeksi tai kielillä. Kotimaassa tai vaikka Japanissa. Ja kun me kuulemme hyvää musiikkia, otamme sen osaksi omaa maailmaamme ja kokemuksiamme, löydämme puuttuvat sanat tunteillemme. Jäsennämme ja tuuletamme.

Antaudumme vietäväksi!

Kaija Kärkinen on Elvis ry:n hallituksen puheenjohtaja.


Kaijastuksia


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2012

Selaa lehden artikkeleita