Musiikintekijät -logo

Ajattelen, siis olen metsässä

Ajattelen, siis olen metsässä


Kaija Kärkinen

Kuva: Jakke Nikkarinen

Terveiset pystymetsästä! Tähän aikaan vuodesta minut löytää enimmäkseen täältä. Jos en ole metsässä, ajattelen koko ajan niitä suppilovahveromattoja, joita joku ahne idiootti raastaa julmasti omaan koriinsa, minun apajallani!

No ei vaineskaan, jokamiehenoikeudet kuuluvat sittenkin mieluummin tänne kuin nettiin. Täällä viihtyy ihan hyvin vaikka tyhjin käsin. Voi vaikka kököttää kannonnokassa ja muistella menneen kesän kulttuurikuohuja.

Mies, joka ei ollut siellä(kään), aiheutti kesän mittaan tuohtumuksen aallon, eikä toki aivan syyttä. Meidän kaikkien, jopa ministerien, kannattaisi laajentaa kulttuurillista kokemuspiiriämme, eikä suinkaan aidata sitä vain oman mukavuusalueemme kokoiseksi. Julkinen keskustelu jumittui kuitenkin naftaliinista nostettuihin korkean ja matalan kulttuurin poteroihin.

Karita Mattila vastasi ”kyllä”, kun toimittaja kysyi, pitäisikö kulttuuriministerin käydä useammin oopperassa, ja siitähän saatiinkin jo monta hyvää otsikkoa. Vastakkainasettelun ajan ei siis halutakaan olevan ohi. Haluaisiko Karita itse käydä useammin rockkonserteissa? Kuka on hänen suosikkiräppärinsä? Mistäs tiedät, kun ei kysytty.

Hieman pienempi, mutta varsin mielenkiintoinen kohu syntyi, kun Senja Larsen ja Steen1 yrittivät saada teoksensa julkaistuksi ns. joukkorahoitusmallin avulla. Molemmat keräsivät verkossa rahaa, toinen ruotsinkielen oppikirjaa, toinen levyntekoa varten. No, poliisihan ilmaisi välittömästi kielteisen kantansa. Syntyi huima haloo Suomen rahankeruulain tiukkapipoisuudesta, mikä sekin saattaa olla aiheellista.

Vähemmän huomiota on saanut se tosiasia, että tuollainen yhteisörahoitus onnistuu jo Suomessakin. Sillä ehdolla, että keräys on vastikkeellista, eli antamaasi summaa vastaan saat jotain takaisin jotain samanarvoista: loistavan levyn tai viikossa täydellisen ruotsinkielentaidon Senjan kirjan ansiosta. Kysymys ei siis ole hyväntekeväisyydestä, vaan ennakkomyynnistä, kaupanteosta. Ja kirjanpito ja verottaja kannattaa pitää ajan tasalla ja hyvällä tuulella!

Joukkorahoituskeskustelu on virinnyt myös elvisläisten piirissä, sosiaalisessa mediassa aktiivisten näppikset savuavat. Eikä ihme, saattaahan tuo synnyttää alalle jopa aivan uudenlaisia toimintamalleja. Onko kyse amerikkalaisen kulttuurin sokeasta kopioinnista, ja jopa hyvinvointiyhteiskunnan periaatteiden vastaisesta konseptista, vai tervetulleesta vaihtoehdosta nuorille tekijöille, marginaalimusiikille ja muulle monimuotoisuudelle? Painavan mielipiteen sijaan ajattelin ottaa asiasta vähän parempaa selkoa. Mutta hyvin virinnyttä keskustelua kannattaa jatkaa.

Tosiasia on, että uusien toimintamuotojen puntarointi on monelle välttämätöntä aikana, jolloin levyntekoon tai konsertoimiseen tarvitaan pienen apurahan lisäksi perintö, lottovoitto tai appiukon asunnon panttaaminen. Jokin aika sitten osallistuin Forum Artisin seminaariin, jossa pohdittiin taiteilijoiden toimintaedellytyksiä tämän päivän Pohjoismaissa. Taidepolitiikan tutkija Pauli Rautiainen totesi: ”Kun valmistuksen, jakelun ja kulutuksen arvoketju on jäsentymässä uudestaan, pitää oppia myös ajattelemaan uudella tavalla.” Niin helppoa se on…

Kunhan ei käy niin kuin sille yhdellekin hevoselle, joka todella oppi ajattelemaan uudella tavalla: juuri kun se oppi olemaan syömättä, se kuoli.

Lopuksi vielä annos sienifilosofiaa. Kymmenen vuotta sitten kuljin naapurinrouvan perässä pitkin metsiä ja valitin, kun en nähnyt suppilovahveroita missään. Hän vilkaisi maahan ja totesi minun seisovan niiden päällä. ”Jos haluaa nähdä, kannattaa opetella katsomaan.” 

Päteeköhän tämä muualla kuin täällä mättähällä?

Kaija Kärkinen on Elvis ry:n hallituksen puheenjohtaja.


Kaijastuksia


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2012

Selaa lehden artikkeleita