Ajassa
Valtaosalle meistä musiikintekijöistä lienee yhteistä se, että kaipaamme tekemisillemme huomiota ja musiikillemme kuuntelijoita. Ja kuuntelijoiden valintojen mukaan määräytyvät myös elantoomme vaikuttavat tekijänoikeuskorvaukset, joita maksetaan mm. konserteista, äänitetaltioinneista, sekä näiden edelleen välittämisestä eri medioissa. Vaikka niin sanottu tietoyhteiskunta, kaikessa hallitsemattomuudessaan, tekee kovasti tuloaan, on perinteinen radioaalloilla tapahtuva musiikin välittäminen edelleen varsin merkittävä alue musiikintekijän työn tuloksia ja elinvoimaa arvioitaessa. Vaikka hiljaisempi elämänmeno olisi toisinaan varsin paikallaan, on radiohiljaisuus tekijän kannalta huono asia. Siksipä kannattanee hieman kartoittaa millä taajuuksilla ja kenen ehdoilla nykypäivän radio- ja mediatodellisuudessa operoidaan. Ohessa muutamia havaintoja ja vinkkejä aiheeseen liittyen.
Radiosoittoon pääsevien kappaleiden aihepiiri on rajattu. Pääasiassa niiden tulee kertoa rakkaudesta ja siihen liittyvistä ihmissuhdekiemuroista. ”Minä” on sallittu aihe, myös ”Sinä” ja ”Hän” tulevat kysymykseen. Vuodenajat, kaukokaipuu, sekä maalais-/kaupunkilaisromantiikka kuuluvat niin ikään hyväksyttyjen aiheiden joukkoon, mutta ajankohtaisuutta ja kaikenlaista kantaaottavuutta tulee välttää. Musiikin pääasiallinen tehtävä nykypäivänä on toimia kuuloaistin kautta otettavana mielialalääkkeenä, joten sen tulee olla helposti nautittavaa, sivuvaikutuksia aiheuttamatonta, huomaamatonta, testattua ja turvallista. Myös huumorin käyttö tehokeinona on kiellettyä, koska kaikki huumoria sisältävä musiikki on automaattisesti huumorimusiikkia, toisin sanoen pilaa. Ja sitähän eivät kaikki ymmärrä, pahimmassa tapauksessa joku voi jopa loukkaantua. Radiokanavan musiikkipäällikön pahin painajainen on: ”Mitä jos joku kuulija ei tykkää tästä?”
Nämä ovat joitakin tiivistettyjä peruslähtökohtia nykypäivän kaupalliselle ja mediaystävälliselle musiikintekemiselle. Sääntöjä on vielä paljon lisää, kirjoitettuja ja kirjoittamattomia. Laulujen kirjoittajan kannattaa kuitenkin ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
Itse musiikkia suurempi merkitys on oikeaoppisesti brändätyllä artistilla (tai ”nuoriso”musiikin yhteydessä kysymykseen tulee myös bändi). Esittäjän on täytettävä tietyt mediakiinnostavuuden määreet, joita ammattilaiset kutsuvat nimellä ”Seiskatason tosi-TV- ja NYT-liitekelpoisuus”. Tämän saavuttamiseen on tarjolla useita näennäisiä vaihtoehtoja, mutta loppujen lopuksi niihin kaikkiin vaaditaan osaava PR-taho, joka henkilökohtaisesti tuntee medioiden avainhenkilöt, ja jolla on käytössään riittävästi keinoja näiden voiteluun. Artistilla ja tämän esittämällä musiikilla ei ole todellista painoarvoa, ellei se näy ja maistu myös kanavapäälliköiden, sekä kulttuuri- ja viihdetoimitusten lautasilla ja laseissa.
Lähes jokaisella radiokanavalla on jotain, jonka saavuttamiseksi on tehty paljon arvokasta työtä, sekä teetetty kalliita tutkimuksia ja konsulttiselvityksiä. Tämä jokin on nimeltään profiili. Se on kanavan kaikkein pyhin ja kanavan olemassaolon perusta. Kaiken kanavaan liittyvän toiminnan tulee tapahtua profiilin asettamien rajojen sisällä, siitä ei lipsuta. Mikäli näin kävisi, niin joku ei mahdollisesti pitäisi siitä. Pahimmassa tapauksessa tämä joku olisi koko homman rahoittava mainostaja, joka valitsee käyttämänsä kanavan nimenomaan sen profiilin perusteella.
Äkkiseltään luulisi ettei valtakunnallisilla, lupamaksuin rahoitetuilla kanavilla olisi tarvetta yhtä tiukkaan profiiliin, mutta tämä luulo on osoittautunut vääräksi. Vaikka näillä kanavilla ei virallisesti mainostajia olekaan, niillä käytännössä kuitenkin on erinäisiä yhteistyökumppaneita, joiden toiveet tulee ottaa huomioon, yhteisen edun nimissä. Muun muassa tämän vuoksi ei ole lainkaan samantekevää minkä levy-yhtiöiden julkaisut päätyvät soittolistoille. Onhan toki päivänselvää, että kun jotain tarjotaan tarpeeksi isolla volyymillä, niin sitä ei yksinkertaisesti voi arvioida samoilla parametreilla muiden kanssa. Ja vaikka varsinainen mainostaminen on kiellettyä, niin ainahan on olemassa listat, haastattelut ja kaikenlaiset kivat kilpailut. Niillä kyllä saadaan kuulijoiden kiinnostus ohjattua oikeisiin osoitteisiin, ja yhteistyökumppanit tyytyväisiksi. Vaikka lupamaksuja maksavan kansan käsi onkin se joka ruokkii, niin onhan nekin kädet otettava huomioon, jotka tarjoilevat jälkiruokia. Ja konjakkikahvit päälle.
Lopuksi pari uunituoretta esimerkkiä alalta: Bändi X esiintyi kaupallisen radiokanava Ö:n puistokonsertissa. Esiintymispalkkiota ei maksettu, mutta esiintyminen oli ehtona sille, että kanava ottaa bändin uuden sinkun soittolistalle. Toinen esimerkki: Bändi Y esiintyi kotimaisella rockfestivaalilla. Minimaaliseen esiintymiskorvaukseen sisältyivät valtakunnallisen TV-kanavan taltiointi- ja esitysoikeudet. Muusikkojen Liiton ja kanavan välillä solmittu työehtosopimus kierrettiin kätevästi sijoittamalla kyseiset pykälät bändin ja festivaalin väliseen esiintymissopimukseen.
Molemmissa tapauksissa toimivat pelimerkkeinä iänikuisen promootioarvon ohella nimenomaan myös tekijänoikeustulot. Ne ovat nykyään entistä kovempaa valuuttaa, eivätkä ainoastaan tekijöille ja sisältöjen jakelijoille, vaan mielikuvatasolla myös kaikille muille. Mutta tokihan niistäkin voidaan tinkiä, jos vastikkeena on lisää promoa ja sitä paljonpuhuttua ”tunnettuutta”. Toimialamme kuitenkin perustuu pitkälti unelmille, ja lopulta jokainen yksin joutuu määrittelemään tariffit omille haaveilleen. Pitäisiköhän tekijänoikeuskorvausten väärinkäytölle palkkioneuvotteluissa silti koittaa pistää vähän kampoihin, ehkä jopa yhteisvoimin…?
Luomisvoimaista syksyä!
toivottaa Tommi Lindell
-Ajassa
