Musiikintekijöiden päivä 2024 – etkot
Tule kuulemaan kolmea eri urapolkua ja keskustelua musiikintekijän toimeentulosta.
Kolme tietä ammattilaisuuteen – tuleeko musiikintekijänä toimeen 2020-luvulla?
Aika: klo 13-14.30
Paikka: Iso sali
Puhujat:
Kyösti Salokorpi
Venla Ilona Blom
Petri Alanko
Moderaattori:
Kaija Kärkinen
Kyösti Salokorpi
Biisintekijä
Kyösti Salokorpi on yksi tämän hetken menestyneimmistä kotimaisista biisintekijöistä. Viimeisen viidentoista vuoden aikana hän on kirjoittanut hittejä esimerkiksi Ege Zululle, Etalle, Elastiselle, Teflon Brothersille ja Kaija Koolle, ja aiemmin tehnyt tuotantoja myös ulkomaille. Musiikintekijöiden hallituksessa Salokorpi on nostanut esiin alan tulonmuodostukseen ja suoratoistopalveluihin liittyviä kysymyksiä.
Kuva: Joel Melasniemi
Venla Ilona Blom
Muusikko ja säveltäjä
Venla Ilona Blom (MuM) on suomalainen muusikko ja säveltäjä. Blom on esiintynyt EMMA -palkitun Tuuletar -yhtyeensä kanssa liki 30 maassa viidellä mantereella ja on säveltänyt ja tuottanut musiikkia useille yhtyeille ja artisteille. Hän on tehnyt laajalti yhteistyötä eri taiteenalojen edustajien kanssa Suomessa ja ulkomailla ja yhdistää työssään monipuolisesti musiikin lisäksi performanssia, tanssia ja ääni- ja liikeimprovisaatiota.
Kuva: Katariina Salmi
Petri Alanko (esittely tulossa)
Kaija Kärkinen
Laulaja, näyttelijä, musiikintekijä
Kaija Kärkinen on freelancenäyttelijä, -laulaja ja -sanoittaja. Näyttelijäntyötä hän on tehnyt niin teatterissa, radiossa kuin televisiossakin. Myös dubbaus ja äänikirjat ovat tuttua työtä Kaijalle. Hänen viimeisin teatterityönsä on keväällä 2024 Hämeenlinnan teatterin Kysy siskoilta, kotimainen musiikkinäytelmä.
Kaija on keikkaillut laulajana yli 30 vuotta ja keikkailee edelleen aktiivisesti. Hän on julkaissut albumeita yhdessä Ile Kallion kanssa yhteensä 13 vuosina 1991–2023. Suomalaisen popmusiikin klassikoita versioivan Trio Kaipuun albumi Klassikot ilmestyi v. 2022. Kaija on sanoittanut lauluja myös muille artisteille, kuten Anna Erikssonille ja Laura Voutilaiselle. Teoston rekisteristä löytyykin noin 150 Kaijan julkaistua tekstiä.
Kaija on toiminut Suomen Musiikintekijöiden puheenjohtajana vuosina 2012–2024. Hän on lisäksi toiminut Teoston hallituksessa 2013–21 sekä Pop&Jazz Konservatorion säätiöllä.
Kuva: Juha Törmälä