
Tsau! Olen Jojo ”Johanna” von Hertzen, ja toimin Suomen Musiikintekijöiden yhteisöpäällikkönä.
Työpäiväni koostuvat monipuolisesti mm. tapahtumien suunnittelusta ja toteutuksesta, sisällöntuotannosta, jäsenetujen koordinoinnista sekä alan tapahtumissa mukana olemisesta. Vastaan myös yhdistyksen yhdenvertaisuusasioista sekä osaltani siitä, että yhteisömme on turvallinen, avoin ja kaikkia musiikintekijöitä kannustava.
Olen taustaltani tapahtuma- ja sisällöntuottaja, ja minulla on yli kymmenen vuoden kokemus musiikkialan tapahtumista ja sisällöntuotantoprojekteista. Olen myös musiikintekijä ja artisti, jonka uskon tuovan erityisen lisän työhöni yhteisöpäällikkönä. Minua innostaa työskentely kollegoideni parissa – mahdollisuus tukea heidän työtään, tuoda heidän ääntään esiin ja olla osaltani mukana luomassa alalle parempia rakenteita.
Yhdenvertaisuusteemat ovat lähellä sydäntäni, ja haluan olla aktiivisesti mukana tekemässä alasta reilumpaa ihan kaikille. Toiminkin tällä hetkellä eurooppalaisten musiikintekijäjärjestöjen kattojärjestön ECSA:n Yhdenvertaisuus-työryhmän toisena puheenjohtajana, ja olen yksi vuonna 2022 perustetun Musamimmien päivä -tapahtumasarjan perustajista.
Tapahtumissa tunnistat minut yleensä oranssista Musiikintekijät-paidasta, jonka hihasta saa aina tulla nykäisemään ja moikkaamaan!
jojo.vonhertzen@musiikintekijat.fi
+358 44 210 4818
