EU:ssa äänestettiin tekijänoikeusuudistuksesta

Lähde: Teosto, 20.06.2018

EU:n tekijänoikeusuudistus otti tänään tärkeitä askelia, kun parlamentissa äänestettiin tekijänoikeuslainsäädännön tulevaisuudesta. Teoston ja musiikintekijöiden kannalta oikeudellisten asioiden JURI-valiokunnan äänestys sai positiivisen ratkaisun: monipuolinen kulttuurintuotanto ja luovien alojen merkitys nähtiin Euroopalle merkittäviksi myös tulevaisuudessa. Enemmistö puolsi esittelijä MEP Axel Vossin tekemää pohjaesitystä.

Musiikki ja muut sisällöt ovat internetin alustapalveluille tärkeitä niiden liiketoiminnan ja mainostulojen kasvun kannalta.

Teosto ja eurooppalainen luova ala ovat kuitenkin pyrkineet vaikuttamaan siihen, että digitaalisen liiketoiminnan pelisäännöt saadaan päivitettyä nykyaikaan ja reiluiksi myös sisältöjen tuottajille. Alustapalveluiden tulee neuvotella sisältöjen käytöstä osana liiketoimintaansa – osa yrityksistä jo tekee näin, mutta osa on vastustanut EU:n tekijänoikeusuudistuksen tuomaa potentiaalista muutosta ankarasti.

MIKSI EHDOTETTU LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOS ON TÄRKEÄ?

Ehdotetulla lainsäädännöllä on vaikutusta siihen, miten musiikin käytöstä maksetaan tekijänoikeuskorvauksia musiikintekijöille
millä perusteilla Teosto neuvottelee jatkossa alustapalveluiden kanssa oikeudenhaltijoiden puolesta.
Teoston yhteiskuntasuhteiden ja EU-asioiden päällikkö Riikka Railimo on erittäin tyytyväinen äänestyksen tuloksesta.

”Olemme useita vuosia Teostossa nostaneet asiaa esille ja on hienoa, että luovien tekijöiden ja yritysten toimintamahdollisuuksia ei haluta murentaa, vaan luovien alojen ja kulttuurin arvo huomioidaan lainsäädännön tasolla. Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on nostettu esille virheellisesti sitä, että digitaalisen liiketoiminnan yrityksille tulisi ”suodatuspakko” koskien kaikkia sisältöjä. Mutta DSM-direktiivi ei tällaista ole määräämässä, eikä yleistä verkkosisältöjen monitorointivelvollisuutta. Lisäksi ministerineuvoston kanta on, että pienimpiä yrityksiä koskevien estovelvoitteiden pitää olla kevyempiä.”

”On todella tärkeää luoda reilummat ja kestävämmät luovan alan markkinat, joilla musiikintekijät voivat menestyä elinkeinotoiminnassaan, yrittäjät investoida ja tuottaa uutta sisältöä kuulijoiden ja katsojien iloksi”, Railimo toteaa.

Tavoitteena on luoda reilu kilpailuympäristö, jossa pienilläkin yrittäjillä on mahdollisuudet menestyä ja kilpailla isompien yritysten, kuten alustapalveluiden kanssa. Mitä tulee taas esimerkiksi Wikipediaan, sääntely ei lainkaan koskisi ei-kaupallisia palveluita, kuten verkossa toimivia tietosanakirjoja.

ÄÄNESTYKSEN TULOS

Tänään JURI-valiokunnan 25 jäsenestä selvä enemmistö äänesti direktiivin esittelijä MEP Axel Vossin ehdotuksen mukaisesti ja samalle hyväksyen keskeisen 13. artiklan, joka käsittelee Teostollekin tärkeää tavoitetta ns. arvokuilun poistamista. Valiokunnan äänestys on merkittävä, koska se on pohjaesitys tulevalle Euroopan parlamentin täysistunnolle, jossa lopullinen parlamentin kanta hyväksytään.

MITEN VALMISTELU ETENEE EU:SSA?

Tekijänoikeuslainsäädäntöä uudistetaan osana EU:n digitaalisten sisämarkkinoiden strategiaa (Digital Single Market, DSM-direktiivi).

Euroopan parlamentin täysistunnossa direktiivistä äänestetään heinäkuussa 2018. Parlamentin täysistuntoon osallistuu yhteensä 751 edustajaa Euroopan unionin 28 jäsenvaltiosta.

DSM-direktiivin lopullinen sisältö vahvistetaan loppuvuoden 2018 aikana. Tämän jälkeen on vuorossa direktiivistä aiheutuvien muutosten tekeminen Suomen kansalliseen lainsäädäntöön. Muutokset astunevat voimaan viimeistään vuonna 2020.

Teksti: Kaisa Huikuri
Kuva: Shutterstock

Lisätietoja:
Riikka Railimo, yhteiskuntasuhteiden ja EU-asioiden päällikkö,
puh. 040 504 35 21, etunimi.sukunimi@teosto.fi