Co-writingin taikaa

ELVIS-BLOGI

Co-writingin taikaa

Miltä näyttäisi paperilla biisinkirjoitustiimi, joka koostuu teatterihörhöstä, vihaisesta räppäristä ja a cappellanörtistä? Ei varmaan kovinkaan lupaavalta. Se voi silti olla sitä ja siinä onkin co-writingin hienous.

Syyskuussa kuulin tulleeni valituksi Biisijalostamoon, Elvis ry:n mentorointiohjelmaan, jota olen itsekin ollut alusta asti suunnittelemassa mentorointitiimin vetäjän roolissa. Biisijalostamossa joukko Suomen ykköstuottajia valitsi nimettömien työnäytteiden perusteella kolme kirjoittajatiimiä työskentelemään ensin itsenäisesti, sitten heidän ohjauksessaan. Myös jäsenhakemuksista päätellen Biisijalostamo kiinnosti monia tekijöitä.

Samaan aikaan kun olin haljeta innosta, olin kauhuissani. Minkälaisia tyyppejä minua odottaisi ensimmäisessä sessiossa? Onnistuisinko luomaan yhtä ainutta hyvää melodiaa? Mitä jos ideani olisivat muiden mielestä surkeita? Olin astumassa kauas omalta mukavuusalueeltani; oman työhuoneeni turvasta, jossa olin kirjoittanut käytännössä kaikki lauluni. Googlasin uteliaisuuttani ryhmämme muut kirjoittajat. Myöhemmin kävi ilmi, että he olivat tehneet täsmälleen samoin.

Pelkoni osoittautui onneksi turhaksi: tiimimme hyvä kemia oli kaikille sen jäsenille ilmiselvää ensimmäisestä tapaamisesta lähtien ja tunne vahvistui sitä mukaa, mitä enemmän teimme syksyn aikana töitä yhdessä. Tuntui kuin jokainen meistä olisi omalla panoksellaan saanut muut nostamaan omaa tasoaan vielä korkeammalle. Jokaista biisiä työstäessämme mietin, että en olisi ikinä pystynyt tähän yksin. Mutta ei olisi kukaan muukaan meistä. Ensimmäinen valmiin träkin päälle kehittelemäni melodia tuntui suurelta henkilökohtaiselta voitolta. Huumaannuin musiikin tekemisestä muiden kanssa ja huomasin sessioidemme jälkeisen euforian siirtyvän omiinkin kirjoitushetkiini.

Varsinaisen Biisijalostamon anti oli minulle musiikintekijänä suuri. Tutustuin moniin uusiin tekijöihin ja opin paljon uutta seuraamalla ryhmämme mentorin, Jukka Immosen työskentelyä. Kevään pilotista kerätyn palautteen pohjalta tehdyt muutokset tuntuivat perustelluilta. Oli hyvä päästä tutustumaan tiimiin ja tekemään biisejä etukäteen. Leiriä oli pidennetty, ryhmiä vähennetty ja ohjelmaan oli lisätty Maija Vilkkumaan tekstijalostamo sekä osuus, jossa Lasse Kurki kertoi omat näkemyksensä leirillä viilatuista kappaleista. Olisin voinut kuunnella heitä vaikka kuinka pitkään!

Olen peräänkuuluttanut sparrausta ja kollegiaalista tukea kaikessa työnteossa. Se on tärkeää varsinkin luovalla alalla, jossa ajautuu helposti puurtamaan yksin. Toisista ihmisistä voi inspiroitua ja saada energiaa. Hyvästä ideastasi voi yhtäkkiä tulla nerokas, kun joku yhdistää siihen pienen palan omaa osaamistaan. Uskonkin, että oikea co-write –kumppani voi nostaa kenen tahansa tekijyyden uudelle tasolle.

Onko jokaisen kirjoittajan sitten pakko hyväksyä  co-writing ”tämän päivän tapana tehdä” ja hakeutua co-write –sessioihin? Mielestäni ei. Mutta kokeilemaan kannustan. Jos ensimmäisestä kerrasta tai tiimistä ei löydy taikaa niin kokeile uudestaan. Pakota itsesi omalle epämukavuusalueellesi. Heittäydy. Ole läsnä ja lähde ennakkoluulottomasti mukaan muiden ideoihin. Nöyristellä ei pidä, mutta lue tilannetta ja anna muille tarvittaessa tilaa hoitaa oma tonttinsa. Paras lopputulos syntyy sparraamalla, ei tallaamalla. Ja kyllä siihen vähän tuuriakin tarvitaan – niin kuin meidän paperilla vähän oudon kuuloisen tiimin kanssa taisi käydä.

Ps. Seuraava Biisijalostamo järjestetään syksyllä 2017.
Virpi Eroma
Kirjoittaja on Biisijalostamosta asti flow-tilassa leijaillut musiikintekijä, laulaja ja Elvis ry:n hallituksen jäsen