Keskustelu kansallisaarteemme, Yleisradion musiikkipolitiikasta jatkuu. Tällä kertaa haastattelimme eduskunnan kahvilassa, korkeiden marmoripylväiden katveessa kansanedustaja Mikko Alataloa, joka on käynyt vuoden verran yksinäisen miehen sotaa yksipuolisia soittolistoja vastaan.

Yleisradion hallintoneuvostossa istuva Mikko Alatalo jätti alkuvuodesta Markus Mustajärven kanssa laatimansa kotimaisten radioasemien musiikkipolitiikkaa kritisoivan kirjallisen kysymyksen liikenneministeriölle. ”Olen henkeen ja vereen julkisen palvelun ihminen ja Pro Yleisradio -mies. Mutta nykytilanteessa on puutteita, eikä Yleisradiossa enää kiinnitetä tarpeeksi huomiota soitettavan musiikin kotimaisuuteen tai monipuolisuuteen. Nyt tosin radiouudistusta on korjattu ja myös vanhempaa musiikkia soitetaan Radio Suomessa” sanoo Yleisradiolle 30 vuotta töitä tehnyt Mikko Alatalo.

Soittolistojen lisäksi Alatalo löytää Ylen musiikkipolitiikasta toisenkin akilleen kantapään; tekijänoikeudellisesti suojatun musiikin määrä on hienoisessa laskussa ohjelmakartalla. Kuluvan vuoden lukuja ei ole vielä tiedossa, mutta vuonna 2003 Yle maksoi Teostolle tekijänoikeuskorvauksia 3% vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä tuskin johtuu pelkästään Ylen sisäisistä säästöpaineista tai digitalisointihankkeesta. Alatalon mukaan suurin syy on se, että Yleisradiossa on alettu tehdä ohjelmaa kaupallisten radioasemien hengessä ­ kuulijatutkimuksiin perustuen, koska pelätään, että esim. Radio Suomea ei kohta enää kuuntele muut kuin mummot. Hyväksytkö kansanedustajana/eduskunnan sivistysvaliokunnan varajäsenenä sen, että Yleisradio säästää tekijänoikeusmaksuissa ja vähentää siten kotimaisten tekijöiden musiikin soittamista?

– Mielestäni Ylen tehtävänä on edistää suomalaisen kulttuurin leviämistä; sen pitää satsata kotimaiseen musiikkiin ja käyttää kohtuullinen osuus suomalaisen musiikin maksuihin. Enkä usko, että Ylessä tekijänoikeusmaksusäästöt liittyisivät tähän radiouudistukseen, vaan kyllä nyt on kyse ihan jostain muusta. Radio Suomelle on yritetty haalia nuorempaa kuulijakuntaa, mutta samalla Yle on hylännyt ainakin kolme kuuntelijaryhmää; mun ikäiset ihmiset, jotka kuuntelevat iskelmää, rootsia ja rockia, mun vanhemmat, jotka ovat 80-kymppisiä ja Mafian vanhat roots-kuuntelijat.

– Toimittajat ovat ottaneet yhteyttä ja lisäksi saan palautetta myös yleisöltä. Olen kuullut, että muutoksia on odotettavissa ja että musiikki olisi muuttumassa monipuolisemmaksi Yleisradiossa. Silti näissä osaamiskeskuksissa on tyytymättömyyttä. Jos on kunnianhimoisia toimittajia, joilla on kykyä ja halua tuoda monipuolisesti esille erilaista musiikkia, suotakoon heille siihen mahdollisuus. Runkona vaikka joku soittolistasysteemi, mutta olisi hyvä, että Ylessäkin voitaisiin tuoda myös persoonallisia näkemyksiä esille.

Onko olemassa ideaalia biisirotaatiota?

– Maksimi on 2-3 kertaa päivässä. Ennen vanhaan eri toimittajat saattoivat soittaa jotain biisiä 5-6 kertaa päivässä, mutta yleisön pitäisi voida valita ne biisit, joita he haluavat kuunnella. Mitä pitäisi vastata, kun nuoret musiikintekijät tulevat kysymään, että miten pääsee radioihin soittolistoille. Esim. Anssi Kelaa ei aluksi hyväksytty soittolistoille, koska radioiden musiikkipäälliköiden mielestä hänen musansa oli niin erikoista. Silti Anssi Kelan levyä vaan läheteltiin sinnikkäästi radioasemille ja kun loppujen lopuksi toimittajat muutaman kerran soittivat niitä biisejä, yleisö alkoi heti kysellä, että mikä tämä juttu on ja mistä levyjä saa ostaa.

”Yle on hylännyt ainakin kolme kuuntelijaryhmää; mun ikäiset ihmiset, jotka kuuntelevat iskelmää,
rootsia ja rockia, mun vanhemmat, jotka ovat 80-kymppisiä ja Mafian vanhat roots-kuuntelijat”,
Mikko Alatalo suree.
 

Toteutuuko mielestäsi julkisen palvelun periaate (=tuoda monipuolisesti esille kotimaista musiikkia) Ylen ohjelmapolitiikassa?

– Tätähän kysyttiin taannoin Aamulehden haastattelussa, kun keskusteltiin Ylen tulevasta toimitusjohtajasta. Vastasin, että mulla ei ole mitään sitä vastaan, vaikka hän olisi sitoutumaton, kunhan hän vain ymmärtää tämän julkisen palvelun periaatteen. Nykyinen liian tiukka soittolistakäytäntö on vastoin julkisen palvelun periaatetta.

– Kaikkien eurooppalaisten maiden radioihmiset ja liikenneministeriöiden asiantuntijat ovat sitä mieltä, että nyt on viimeinen hetki nousta puolustamaan näitä julkisen palvelun yhtiöitä. Esimerkiksi Englannissa tilanne on riistäytymässä käsistä; Murdochin mediakonserni vaanii BBC:tä ja Blairin hallitus uhkaa paloitella BBC:n poliittisista syistä.

Tästä Ylen musiikkipolitiikasta puhuttaessa tulee väistämättä tunne, että alunperin taiteilijoiden oikeuksien valvomisen nimissä rakennettu hieno tekijänoikeusjärjestelmä Teostoineen ja Gramexeineen on jopa kääntynyt tietyiltä osin (karrikoitu esimerkki; minimitariffit ylös, nettiradiot alas) tekijää vastaan. Oletko lainkaan samaa mieltä?

– Nettihommista on riidelty ja kokoajan ollaan välimiesmenettelyssä jostakin asiasta. Veit sanat suustani, mä olen tullut samaan tulokseen jo vuosia sitten ja olen pohdiskellut, että mihin tämä kaikki voi johtaa. Meininki on kuin SAK:ssa ennenvanhaan – palkkaa lisää, palkkaa lisää, eikä kohta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kilometritehtaalle lähtö, koska ei se työnantajakaan voi ikuisesti nostaa niitä palkkoja. Tiettyä joustavuutta pitää olla. Eivät kai korvaukset kaikissa tilanteissa voi perustua potentiaaliseen 5 miljoonaan kuulijaan, vaikka todellisuudessa kuulijaluvut olisivat paljon pienemmät. Tariffeista neuvoteltaessa tulisi aina pitää huolta siitä, että niiden rakenteet vastaavat sitä, mikä on musiikin merkitys ja kuuntelijoiden määrä missäkin tilanteessa.

– Sinänsä tekijänoikeuksien puolustaminen on oikeutettu asia, josta musiikintekijänä minäkin olen hyötynyt.

Eikö ole hieman ristiriistaista se, että Yleisradiolla on varaa satsata musiikkitaloon, mutta samaan aikaan Yleisradion ydintoimintaan, mm. radio-ohjelmien sisältöihin kohdistuu taloudellisia säästöpaineita?

– Musiikkitalohanke tulee nipistämään Ylen budjetista vuodesta 2008 alkaen noin 4% eli siihen ei tosiaankaan satsata mitään maatamullistavia summia, mutta kun rahaa ei nyt ole, hanketta on kritisoitu. Musiikkitalolla tulee kuitenkin olemaan Suomen musiikkielämää kiihdyttävä vaikutus. RSO:n soittajat sanoivat tosi hyvin; ”eihän pelkästään viulu ole soitin, vaan se koko konserttitalo tai tila on soitin” .

– Alunperin Musiikkitaloa kaavailtiin vain klassisen musiikin käyttöön, mutta onneksi Laineen Reiska sai valtuustossa läpi ponnen, jossa hän sanoi puoltavansa Musiikkitaloa vain sillä edellytyksellä, että se tulee monipuoliseen käyttöön eli viihdemusiikin, jazzin ja kevyen musiikin käyttöön ja että siellä voi esiintyä yhtä hyvin HIM tai Jari Sillanpää. Puolsin itsekin tätä hanketta juuri tuolla em. ehdolla ja Ylen päätökseen on sisällytetty samanlainen ponsi.

Vaikuttaako radioasemien tämän päivän musiikkipolitiikka levy-yhtiöiden halukkuuteen kiinnittää uusia artisteja?

– Olen ollut yllättynyt siitä, että monet tutut levy-yhtiöissä eivät ole moksiskaan näistä soittolistoista. Jotkut biisit soitetaan niin puhki, ettei niitä kannata ostaa cd:nä. Suurin osa biiseistä ei taas pääse soittoon ollenkaan. Väitänkin, että piratismin ja imuroinnin ohella juuri tämä radioiden voimasoitto on yksi syy, miksi levy-yhtiöt eivät halua lähteä tekemään levytyssopimuksia uusien artistien kanssa. Taustalla vaanii pelko siitä, ettei uusia biisejä saa enää soimaan missään.

– Jos nuoret Eput olisivat tulleet nyt, ne eivät olisi nousseet listoille, koska kama olisi ollut liian erikoista nykypäivän kliiniseen radiopopin ihanteeseen verrattuna. Mutta onhan se kulttuuriskandaali, jos suomalaisen musiikin levyttäminen lopetetaan; eräskin iso levy-yhtiö julkaisi viime vuonna enää vain 10 uutta kotimaista levyä. Mitä meille enää jää, jos täällä Euroopan reunalla ei olisi enää suomalaista musiikkia? Tämä on suuri kansallinen kulttuurikysymys.

Tuleeko mieleesi yhtään kotimaista radioasemaa, jossa ohjelmantekijät itse saavat valita musiikin ja jossa ns. soittolistat loistavat poissaolollaan?

– Olen kuullut, että Radio Helsinki olisi sellainen asema, missä soittolistoja ei tunneta. Muutenkin olen kuullut Radio Helsingistä pelkkää hyvää. Sen lisäksi, että siellä kuulee monipuolisesti eri musiikkityylejä, asema tarjoaa myös asiapitoisia ohjelmia, mm. Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin ”Tukevasti ilmassa” on tiukkaa asiaa. Kyllä nuoretkin haluavat kuulla muutakin kuin pelkkää hömppää ja esimerkiksi jenkeissä puheradiot ovat tulleet takaisin, mutta ennenkuin puheradiot tulevat tänne, jonkun gurun täytyy tulla ja sanoa meille; ”nyt puheradio on in”.

– Itseäni ärsyttää kovasti se, että välillä kaupallisia asemia kuunnellessa tuntuu siltä, että kaikilla on tosi kivaa eikä mitään ongelmia ole olemassakaan. Eipä Ylessäkään ole enää tilaa erilaisille näkemyksille. Ei Yle voi täysin tähon Radio Helsingin meininkiin mennä, mutta jotain muutosta pitäisi saada Ylen ohjelmatarjontaan.

Väitänkin, että piratismin ja imuroinnin ohella juuri tämä radioiden voimasoitto on yksi syy, miksi levy-yhtiöt eivät halua lähteä tekemään levytyssopimuksia uusien artistien kanssa. Taustalla vaanii pelko siitä, ettei uusia biisejä saa enää soimaan missään.

Ulkomaisten artistien on nykyään yhä vaikeampi lyödä itseään läpi Ranskan markkinoilla mm. siksi, koska Ranskan Radio Interillä ranskankielistä musiikkia pitää olla yli 40%. Pitäisikö Suomen ottaa mallia Ranskan patrioottisesta käytännöstä?

– Kävin viime maaliskuussa Ranskassa Radio Interin vieraana ja haastattelin siellä musiikkipäällikkö Bernard Cherezeä. Ranskan valtakunnallisesti kuunnelluin kanava Radio France Inter on yksi Ranskan julkisen palvelun kuudesta kanavasta ja se vastaa meidän Radio Suomea. Radio Interillä ranskankielistä musiikkia pitää olla yli 40%. Kovasta painostuksesta huolimatta Radio Interillä ei ole kovalevysysteemiä, ei soittolistoja, eikä voimasoittoa, vaan he soittavat joka kuukausi 4000 uutta laulua; linja on Piafista Aznavouriin ja sieltä nykypoppiin eli laaja sapluuna. Yleisö valitsee hitit.

– Interissä ykköshittiä soitetaan 6 kertaa viikossa. Vaihtelevuus on siis aivan toista luokkaa kuin Ranskan kaupallisilla asemilla. Kun jollain yksityisellä radioasemalla yhtä biisiä oli soitettu 18 kertaa, siihen puuttuivat paikalliset kuluttajaviranomaiset. Mitään lakia musiikin ranskankielisyydestä siellä ei ole, mutta se on kirjattu Interin ohjelmapoliittiseksi periaatteeksi.

– Meillä kyllä esim. Radio Suomessa 50% soitettavasta musiikista on kotimaista, mutta kaikilla asemilla tilanne ei ole yhtä hyvä. Kyllä ranskalaisten isänmaallisuudesta ja rohkeudesta voitaisiin meilläkin ottaa oppia. Ei yleisö ole tyhmää, kyllä kuulijoita joskus voisi vähän shokeeratakin, eikä aina pelata varman päälle.

Nyt pitäisi keksiä poppakonsteja Ylen pelastamiseksi siellä vallitsevalta musiikkipolitiikalta. Mitä neuvoisit?

– Yleisön painostus olisi tärkeää. Artistitkin voisivat jotain tehdä ja myös levy-yhtiöt. Ilkka Lipsanen, Solo ry:n puheenjohtaja esiintyi hyvin tässä Päivärinta-showssa ja puhui siitä, että radioissa pitäisi soittaa enemmän suomalaista musiikkia ja monipuolisemmin.

– Ylen tilanne on ongelmallinen, mutta kyllä kaupalliset radiotkin ovat jo aikoja sitten unohtaneet kulttuuritehtävänsä. Niiden piti olla alunperin kulttuurin airueita, joissa mm. uudet paikalliset bändit pääsevät esiin. Nykyään ne ovat 5-6 ketjua, joiden musiikkipolitiikka sanellaan yhdestä paikasta. Alkuperäinen tarkoitus on unohtunut täysin ja liikenneministeriön pitäisi puuttua tähän nykytilanteeseen. Ymmärrän sen, etteivät kaupalliset asemat ole hyväntekeväisyyslaitoksia ja niiden on tuotettava voittoa, mutta asettaisin niille silti vähän kulttuurisia tehtäviä, jos vaikka soittaisivat tunnin per päivä jotain muuta kuin ohjelmarytmiin tai segmentoituun musiikkipolitiikkaan perustuvaa kamaa.

Miltä näyttää kulttuurin asema Suomessa tulevaisuusvaliokunnan skenaariossa?

– Vapaa-ajan kasvaessa ihmisten kyky kuluttaa kulttuuria lisääntyy ja sitä kautta tulee enemmän tilaa ja tarvetta monenlaiselle laadukkaalle kulttuuritarjonnalle. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan skenaariossa kulttuuri menee myös meillä Suomessa monen muun teollisuuden alan; mm. metsä/paperi-, metalli- ja kemianteollisuuden ohi tulevaisuudessa. Jenkeissä kulttuuri on jo yhden biljoonan dollarin bisnes. Suomikin voi olla kulttuurin nouseva maa ja esim. musiikkivienti tarjoaa paljon mahdollisuuksia.

Vilkaisin Mikko Alatalolta saamaani Pekka Himasen laatimaa tulevaisuusvaliokunnan julkaisua Välittävä, kannustava ja luova Suomi ja heti pisti silmään sivulla 9 otsake Suomen arvot. Julkaisun mukaan 10 tulevaisuuden arvoa ovat; välittäminen, luottamus, yhteisöllisyys, kannustus, vapaus, luovuus, rohkeus, visionaarisuus, tasapainoisuus, mielekkyys. Ihania arvoja ja voisi luulla, että mikäli näiden mukaan eletään, ei niin vaikeaa ongelmaa tulekaan, etteikö sitä voitaisi yhteistuumin ratkaista. Julkisen palvelun tilanteeseen ja kansallisaarteemme vahvistamiseen on varmaan löydettävissä sopivia lääkkeitä. Kaikki me varmaankin pohjimmiltamme olemme Pro Yle.

teksti: Kirsi Snellman

kuva: Martti Heikkilä