Musiikintekijät -logo

Voitokas lauluntekijä Juuso Happonen yhä vailla levytyssopimusta

Voitokas lauluntekijä Juuso Happonen yhä vailla levytyssopimusta

Trubaduuri ja lauluntekijä Juuso Happonen on vuoden 1996 alusta saakka keikkaillut työkseen. Heinäkuussa Kotkan Meripäivillä Juuso voitti Vuoden 2001 Merilaulu ­kilpailun. Monitoiminen showmies oli voitokas myös vuonna 1996, jolloin hän Nokialla pesi muut kilpailijat Tapsan Tahdit -laulelmakilpailussa.

Onko uusin kisamenestyksesi vaikuttanut urasi nousujohteisuuteen?

Lähinnä se on tuonut itseluottamusta. Uran kannalta ei sen ansiosta ole tapahtunut oikeastaan mitään. Ei aukene tie tähtiin eikä tule levytyssopimusta.

Kotkassa oli hieno tunnelma. Mutta takahuonetta ei ollut kilpailussa (nauraa), kilpailijoillekaan. Oltiin kaljaterassilla pihalla ulkona, ”takahuoneessa”.

Löytyykö merimieslaulusi jostain kuultavaksi?

Nettisivuiltani löytyy pätkä streaming-tiedostona. Mp-kolmonenkin siellä oli, mutta teostosyistä otin välittömästi pois sen sieltä, vaikka oli oma laulu omilla kotisivuilla imuroitavana. Olisin joutunut maksamaan markka 20 penniä itte joka ikisestä imuroinnista, jonka joku toinen olis tehnyt sieltä. (Toim. huom: Pelkkä 200 mk:n rekisteröintimaksu riittää, jos sivusto on ei-kaupallinen, tekijäasiakkaan määräysvallassa ja teokset kokonaan omia ja ei-kustannettuja. Edellytyksenä on myös, että imurointi on ilmaista.)

Miten biisinmyyntiasia voi olla noin huonoissa kantimissa?

Minä en oikeen tiiä onko se hyvä vai huono kannin. En ole vielä päättänyt… Epäilen että siihen on joku syy miksi näin on. Sitä kautta ei kuitenkaan onnistu ihan hyvin rahastamaan ihmisiä. Jos se olisi matkapuhelimella tehtävä maksu, niin se voisi onnistuakin.

Esität keikoilla myös muiden biisejä?

Ihan tilanteen mukaan, mutta totta kai eniten omia. Jos on insinöörisjoukko tai joku myyntimiesporukka tuolla jossain, niin kyllä siellä halutaan muutakin kuunnella. ”Osaat sä tän ja tän biisin?”

Keikkoja on vajaa sata vuodessa. Elän tällä hetkellä sillä, että teen firmojen tilaisuuksia ja mittatilaussuunnittelua kaikesta siitä ohjelmasta mitä siellä tarvitaan, kaikesta mikä liittyy musiikkiin ja mahdollisesti standup-komiikkaankin.

Millaisia ovat tulevaisuudennäkymät keikkailun ja biisinteon ohella?

Tää näkymä olis hieno, kun saisi netin kautta omaa musiikkia levitykseen, ja sitä kautta jonkun muunkin kanavan auki kuin nuo viralliset imurointikanavat.

Mulla on sellainen olo, että mä olen löytänyt oman alani ja se on hyvä juttu. Teen lauluja ja katotaan elänkö tulevaisuudessa sillä. Toivottavasti myös sillä enenevässä määrin eikä vaan tuolla kiertämisellä. ”Laulujen teille”… Sen niminen biisikin on tekeillä.

Olet iloinen elvisläinen jo vuodesta 1987.

Kyllä, olen erittäin tyytyväinen ollut siihen kollegioon. Terveisiä kaikille elvisläisille!

Levytyssopimusta odotat vielä, tai ehkä etsitkin aktiivisesti?

En ole ehtinyt viime aikoina. Omien keikkatöitten tekemisessä on mennyt aika. Ja ittensä markkinoinnissa… Lauluja teen koko ajan. Tässä juhannukselta olen muuttanut takaisin Kuopioon. Mä olen ollut 16 vuotta pois sieltä.

Kuopio lienee parempi ja keskeisempi paikka keikkamiehelle kuin Helsinki?

No joo, ehkä toisaalta, mutta kotikonnut on kotikonnut. Tällä hetkellä yritän vaan telakoitua Kuopioon, et silleen.

Pohjois-Kallavesi on semmonen magneetti täällä, siellä on nytkin verkot järvessä. On ollut aivan outo vuosi kalojen suhteen. Kuhat on hävinneet johonkin, kukaan ei tiedä minne; ne on menneet piiloon aivan totaalisesti. 2-3 viikkoa myllersi ukkoset, ja kaikki meni ihan sekaisin… Tutkalla kun on katottu, niin jossain 30:ssa metrissä jorottaa kalat, ei niitä näy missään. Ihan outoja juttuja.

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2001

Selaa lehden artikkeleita