Valaiseva tuttavuus

Liisa Lux Haastattelu

Valaiseva tuttavuus

Alkuvuonna esikois-albuminsa julkaissut Liisa Lux on tuoreimpia tähtiehdokkaita kotimaisen popin taivaankanteen. Taiteilijan nimeä kantava CD on hänen ensimmäinen sooloprojektinsa. Levyn sävellykset ovat Liisan omia ja runoilija Helena Sinervo kirjoitti tekstit.
– Levy tehtiin ihan ammattimuusikkoporukalla ja sitä pusattiin pitkään ja hartaasti. Kahdesta kolmeen vuotta siihen meni kaikkiaan.

Ristimänimeltään Liisa on Anita Seppä. Hän on julkaissut sekä toimittajana että kirjoittajana teoksia estetiikan ja etiikan aloilta. Päivätyöpaikka on yliopistolla ja suunnitelmiin kuuluu isoja projekteja.

– Olen aika paljon opiskellut viime vuosina. Parhaillaan teen väitöskirjaa. Olen taiteen tutkija estetiikan laitoksella, esteetikko varsinaiselta päivätyöltäni. Taidefilosofiaa kelailen paljon päivisin. Musiikki on ollut enemmänkin harrastus.


– Sain tietysti ihan vapaat kädet tehdä levyä, mutta
pienemmissä levy-yhtiöissä on varjopuolena se
levittäminen ja mainostaminen, koska on niin
vähän paukkuja. Levyn teko oli kuitenkin
mukavaa Texicallin kanssa.

LEVY-YHTIÖ LÖYTYI KUIN LUONNOSTAAN

Miten debyyttilevyn teko lähti alkuun?

– Olin aikoinani Terra Verde -nimisessä folk-bändissä solistina. Tehtiin Martsalle (Martti Heikkinen) joskus CD-sinkku. Tunsin Martsan jo jostain 10 vuoden takaa. Parista varhaisesta biisistä – joista ei tosin tälle levylle tullut mitään olin tehnyt demon ja vuonna 2000 lähetin demon Martsalle samana päivänä kun läksin Pariisiin, minne mulla oli vuoden apuraha. Hän lähetti sitten sähköpostia perään ja sanoi, että katotaan mitä näistä tulee. Hän tarttui siihen matskuun heti. Kevään mittaan tehtiin lisää matskua hän sanoi, että tee levy. Pitkälti vuoden 2000 aikana tein ne biisit. Viime vuoden kesänä levytettiin ja vuodenvaihteessa se oli valmis.

Liisa löysi oman tallinsa luontevasti, ”päätä seinään” -poljentoa ei hän levyyhtiöitä etsiessään onneksi ole joutunut harrastamaan.

– En ole koskaan sillä lailla lähetellyt demoja. Texicallin kanssa natsasi aika hyvin ehkä osin just siksi, että olin Martsan kanssa työskennellyt aikaisemmin. Ehkä mulla oli myös sellainen idea tuon levyn kanssa, että halusin tehdä sen niin, ettei kukaan tule puuttumaan siihen musiikilliseen puoleen.

– Sain tietysti ihan vapaat kädet tehdä levyä, mutta pienemmissä levy-yhtiöissä on varjopuolena se levittäminen ja mainostaminen, koska on niin vähän paukkuja. Levyn teko oli kuitenkin mukavaa Texicallin kanssa.

FIILISPOHJALTA, MUTTA ANALYYSISTÄKIN ON HYÖTYÄ

Millainen tyyppi on Liisa Lux?

– Kysymys on varsin haasteellinen! Laulaja, lauluntekijä: teen suomenkielisiä biisejä, mutta tyylisuuntaa en osaa rajata. Olen aika hyvin ryvettynyt populaarimusiikin kentässä ­ kuten suurin osa meistä. Ehkä semmoinen pop-folk ­linja on mulle läheisin. Tyypillisestä rokistakin tykkään ja kaikkea kuuntelen klassisesta jazziin. Se mikä tällä levyllä kuuluu, lienee pop-folk -osastoa, ja ehkä bluesahtavia elementtejä on parissa biisissä.

– Olen aina harrastanut musiikkia, lähinnä laulanut pop- ja rock- sekä angloamerikkalaista folk-musaa. Tämä levy on kuitenkin ensimmäinen, jolla on mun omaa tuotantoa.

Liisa ei kirjoita nuotteja, vaan tekee lauluista demoja nauhalle.

– Teen biisit enimmäkseen kitaralla, mutta joitakin biisejä myös koskettimilla. Ne on mun soittimet, puoliakustinen kitara ja sähköpiano. Teen ”musta tuntuu hyvältä” ­pohjalta. Työstän biisejä; raakaversioita voi olla kymmenenkin.

– Hankin juuri kasettipohjaisen superneliraiturin, mutta tähän asti olen tehnyt vanhanaikaisella mankalla. Se puoli tulee kyllä kehittymään.

Takaminessa on normaaliviritys, mutta joskus Liisa laskee avoimeen E:hen.

– Myös avoimia sointuja käytän, duuri tai mollipohjaisia.

Levyn on tuottanut Eeva Koivusalo, joka on myös sovittanut biisit – osan yhdessä Liisan kanssa. Omia tekstejäkin Liisalta saattaa syntyä tulevaisuudessa.

– Tämä oli aika projektiluontoinen levy. Saa nähdä teenkö itse jatkossa tekstejä; nyt oli kuitenkin hienoa saada ammatti-ihminen tekemään niitä. Yliopistotyö ja taiteellinen luominen ovat helposti miellettävissä jopa vastakohdikseen. Toisaalta ne voivat myös täydentää toisiaan?

– Kun tekee työkseen esteettistä analyysiä, eli joutuu esim. tutkimaan teosten rakenteita, niin kyllä siitä on hyötyä. Se kehittää ajattelukykyä jossain mielessä. Onhan ne eri maailmoita; akateeminen maailma on hyvin järkikeskeinen maailma ja musiikki toimii aika pitkälle fiilisten pohjalta, millaiset tunnelmat jutuista välittyy. Ne rekisterit on aika erilaisia. Mutta jos on teorian kautta jotenkin asioista tietoinen, niin ei se biisin tekoakaan ainakaan pahenna. Joskaan se ei siihen riitäkään.

KEIKKOJA TIEDOSSA SYKSYLLÄ

Liisaa ei esiintymiskuume vaivaa, eikä toisaalta keikalle ole turha kiire.

– Levynjulkkarikeikka heitettiin ja Juhlaviikoilla on tiedossa jotain, mutta tämä kesä on aika matalaa profiilia. Väikkäri tarttis saada valmiiksi; täytyy karsia kaikki muut työt… Ei ole mitään keikkaputkea tiedossa. Myöhemmin ihan mielellään tekisin keikkaakin, kunhan sen puolen saisi paremmin pyörimään.

– Syksyllä varmaan tulee jokunen keikka heitettyä. Uusia biisejäkin on työn alla jonkun verran, ideoita on… Tämä on klassinen syndrooma varmaan, että kun pääsee jostain pitkästä projektista ja ajattelee, ettei ikinä enää, niin sitten ei mene kovinkaan kauaa kun huomaa taas jotain kelaavansa. Olen mietiskellyt uudempaa matskuakin, mutta hyvin varovaisesti. Täysipainoisemmin paneudun siihen joskus ensi talvena.

Liisa asuu Helsingissä, mutta on Lahdesta kotoisin ja asunut opiskelukaupungissaan Jyväskylässäkin kuusi vuotta. ELVIS ry:hyn hän liittyi levyn valmistumisen myötä tämän vuoden alkutietämissä. Muutaman kuukauden ikäisellä jäsenellä on jo kokemuksia yhdistyksestä.

– Pari kertaa olen soittanut sinne jo ennen kuin liityinkään. Se oli tosi hienoa: tuli samanlainen fiilis kuin tulee kirjastossa joskus, että se on harvoja paikkoja missä saa oikeesti palvelua.

Jäsenyyteen liittyykin positiivisia odotuksia.

– Olen ajatellut aktiivisemmin ruveta käymään vuosittaisissa kokoontumisissa ja tapahtumissa. Olen sen verran ummikko monen käytännön asian suhteen, että mulla on mielessä montakin asiaa, mitä pitäisi sieltä tämän vuoden aikanakin vielä kysyä. Uskon, että se tulee olemaan tosi tarpeellinen.

Mutta mistä sai alkunsa suussa sulavasti soljuva taiteilijanimesi?

– Kai siinä oli vaan hyvä klangi… Se oli alun perin Liisa Luxembourg, mutta se tuntui vähän pitkältä ja siinä oli liikaa vaikeita epäsuomalaisia kirjaimia. On kiva ristiä itsensä aikuisena kerran uudelleen. Saa itse valita.

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2002

Selaa lehden artikkeleita