Jukka on sanoittaja, toimittaja – ja nyttemmin myös runoilija: hänen runokirjansa Enkeli olkapäällä ilmestyi huhtikuussa (Kustannus Arkki Oy) ja sitä luonnehditaan mm. seuraavasti: ”Pienet enkelirunot nousevat arjen keskeltä, kasvimaalla puuhaillessa, pyykkiä ripustaessa tai parkkipaikkaa etsiessä. Ne ovat tuttavallisia kurkotuksia kohti arjen enkeleitä, jotka ovat läsnä ja lähellä kaiken aikaa. Runoista välittyy huumori ja hellä ymmärrys ihmistä kohtaan.”

Tyypilliseen suomalaiseen tapaan Jukka on kuitenkin vaatimaton persoona, joka ei ”itteensä tyrkytä”. Minulle tuli tästäkin syystä hirveä himo nostaa Jukan kynttilöitä vakan alta…

Kuinka musiikki ja tekstien teko tuli elämääsi? Tiesitkö heti lapsena, että musiikki olisi iso osa elämääsi? Ketkä ovat tai ovat olleet musiikillisia idoleitasi?

– Kaikenlaisten lorujen riimittely, satukirjat ja myöhemmin seikkailukirjat kiinnostivat ihan pienestä pitäen. Sanoituksia aloin tehdä tosissani joskus 1979-1980. Idoleita olivat The Beatles, Danny, Kirka ja Markku Aro esiintyjinä.

Millainen oli nuoruutesi? Hurja? Millaisia bändi-, soitto- tai laulukuvioita sinulla oli nuorena? Maistuiko koulunkäyntikin?

– Nuoruus oli villi ja vapaa. Mitään merkillisiä hurjuuksia ei pienessä Punkalaitumen pitäjässä tehty. Yhteiskoulussa pojat puuhasivat bändiä ja houkuttelivat minut siihen basistiksi. Olin näet teinikunnan puheenjohtaja, teinikunnalla oli rahaa, ja sieltä, opettajien suostumuksella toki, saatiin alkupääomat kamojen hankkimiseen. Niitä sitten kuittailtiin takaisin soittamalla koulun hipoissa. Koulunkäynti meni siinä sivussa, paikoittain rimaa hipoen.

Miten päädyit Turun Sanomiin toimittajaksi, ja onko sinulla liittynyt em. valintaan syvää ristiriitaa siitä, että musiikki, taide, runous, tekstien teko on kuitenkin niin suuri osa Sinua? Podetko huonoa omaatuntoa siitä ettet ehdi tehdä tekstejä niin paljon kuin haluaisit?

– Pääsin heti armeijan jälkeen harjoittelijaksi Huittisissa ilmestyvään paikallislehti Lauttakylään. Vajaan parin vuoden päästä oli Turun Sanomissa toimittajan paikka auki, ja pääsin sinne vuonna 1974. Alkuvaiheissa ei mitään ristiriitaa ollut, mutta nyt myöhemmin on kyllä se häirinnyt, etten ole ehtinyt paneutua riittävästi laulujen, runojen ja muihin omien tekemiseen.

Millä tyylillä tekstisi syntyvät? Oletko puurtaja vai intuitio-ihmisiä?

– Olen sekä että. Intuitio pukkaa nopeimmin eteenpäin, mutta yleensä tarvitaan jutun muhittamista ja ihan asian ääressä puurtamista.

Ketkä ovat tai ovat olleet rakkaimmat yhteistyökumppanisi?

– Turussa oli aikanaan legendaarinen musiikkikustantaja Rauno ”Rauska” Lepistö. Hän oli innoittaja ja mieluisa yhteistyökumppani. Matti Puurtisen kanssa työskentelystä olen myös kovasti pitänyt. Myös Matin ja Tepon kanssa on ollut innostavaa nähdä laulun rakentuminen lallatteluvaiheesta hitiksi. On myös paljon monia muita alan ammattilaisia, jotka heti näkevät mikä on meininki.

Millainen on mielestäsi hyvä sanoitus? Oletko riimi-ihminen? Ketkä kotimaisista ovat tekstintekijäsuosikkejasi – ja miksi? Mikä on kaikkien aikojen paras kotimainen sanoitus mielestäsi?

– Hyvä sanoitus vie lauluun mukaansa ja siinä on ulottuvuutta, joka antaa kuulijalle mahdollisuuden sijoittaa siihen neljään minuuttiin oman elämänsä tarina. Olen riimi-ihminen, ja siinä joskus liiankin tarkka. Tekstintekijäsuosikkejani ovat Juha Vainio, Juice ja Repe Helismaa sieltä ”oikean iskelmän” ajalta. Ne vaan ovat niin hyviä! Nykyisistä sanoittajista pidän kovasti muun muassa Sinikka Svärdin ja Kikka Laitisen sanataiteesta. (Olisi tyylikästä poistaa tämä Laitinen listasta, mutta tässä iässä saa jo muut kehua, ettei tarvitse hautaan asti ruusuja odottaa, toim. huom.) Kaikkien aikojen paras sanoitus löytynee jostakin Lapin Kesän sekä Päivänsäde ja Menninkäinen -maastosta. Niissä on syvyyttä ja sanomaa.

Mitä omaa tekstiäsi pidät parhaimpanasi?

– No, ainahan se uusin teksti on se timantti! Tule luo on lajissaan yksinkertaisuudestaan huolimatta ihan ok. Heidi Kyrölle sanoittamastani biisistä Pienin Askelin tykkään yhä ja aika hienosti Kari Piironen vetelee laulua Satakieli laulaa.

Mitä vinkkejä & ohjeita antaisit nuorelle lauluntekijälle, esiintyjälle tai taiteilijalle, joka haaveilee pitkästä urasta? Sinulla voisi olla tähän kiinnostavia näkökulmia nimenomaan ammattitoimittajana…

– Alusta pitäen kannattaa rakentaa hommaansa niin, että siitä tulisi kaikenlaiset kohinat kestävä tasapainoinen ura. Liian helposti mennään siihen retkuun, että tehdään kevyttä huttua hetki. Sitten tulevat toiset tilalle. Kannattaa siis pysyä omassa jutussaan, eikä mennä trendien perään. Suhteet mediaan pitää itse henkilökohtaisella mukana olemisella luoda. Niissäkin tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Rehellisesti omana itsenä oleminen on ainoa keino pärjätä.

Mitä Elvis ry ja muut järjestöt merkitsevät Sinulle – vai merkitsevätkö mitään? Mitä toivoisit Elvisiltä sen jäsenenä?

– Elvis ry ja muut järjestöt omalla osaamisellaan ovat vankkana perusturvana yksin omassa kolossa tehtävälle puurtamiselle. Olen aika laiska osallistumaan yhteisiin rientoihin, mutta olen iloinen, että esimerkiksi Elvis jaksaa järjestää tekijäiltoja ja pitää yllä aktiivista keskustelua musiikintekijöiden pärjäämisen puolesta. Elvis on sikäli tullut henkisesti läheiseksi, kun se Paljasjalka-Masakin (= ansiokas ex- toiminnanjohtajamme Martti Heikkilä, toim. huom.) on saman kulmakunnan poikia.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia Sinulla on liittyen nimenomaisesti musiikkiin? Unelmia, haaveita?

– Olen viime aikoina päässyt keskittymään luovaan kirjoittamiseen aikaisempaa hieman paremmin. Enkelikirjan lisäksi vihreää valoa on jo näytetty lasten satukirjalle, johon voin sisällyttää myös muutaman lastenlaulun. Sanoitustyöhön aion hakea myös entistä enemmän aikaa. Haaveissa juuri nyt on rakentaa tyttökuoron ja erään tunnetun solistin kanssa kirkkokonserttikiertue, jossa käytettäisiin enkelirunoja ja pöytälaatikossa olevia aiheeseen sopivia laulelmia ynnä tietenkin sen solistin omasta tuotannosta mukaan mainiosti sopivia lauluja. Niistä uskon syntyvän puhuttelevan, kuunneltavan ja ajatuksia antavan hyvän kokonaisuuden.

Tuonnempana esitellään tuotantoasi, ja siellä vilahtaa mielenkiintoinen ”Scriptum Huittinen”. Mikä se on?

– ”Scriptum Huittinen” on Huittisten seudulla toimiva harrastajakirjoittajien piiri. Se perustettiin aikanaan legendaarisessa Korona-baarissa, ja kuulun perustajajäseniin. Luulen, että aluksi minut kutsuttiin paikalle paikallislehden toimittajana, mutta sitten innostuinkin asiasta moniksi vuosiksi ja jossakin vaiheessa huomasin kokoilevani ja taittavani kirjoituspiirin ensimmäisiä antologioita… Scriptum on julkaissut kaikkiaan neljä antologiaa: Elä tätä päivää (1983), Enkeli elopellolla (1987), Karhun muotoinen hämärä (1991) ja Varjoja hymyssäni (1998).

Kirjailijavierailuja on vuosien varrella ollut parikymmentä. Viimeisimmät vieraat ovat olleet Stephen Evans, Ranya ElRamly ja Vivi-Ann Sjögren. Piirin ohjaajana oli vuosina 1987-1998 kirjailija Markku Toivonen ja Kaija Pispa vuosina 2001-2003. Tällä hetkellä kirjoittajapiirillä ei ole luovan kirjoittamisen ohjaajaa. Vuonna 1996 kirjoittajapiiri järjesti muun muassa matkan Anna Ahmatovan ja Edith Södergranin jalanjäljille Kellomäelle, Raivolaan ja Pietariin. Scriptumlaiset ovat osallistuneet myös Lounais-Suomen Kirjailijoiden ja Manuscript-63:n järjestämille matkoille Petroskoihin ja Tallinnaan, joissa molemmissa kohteissa tavattiin paikallisia kirjailijoita.

Turkkusessa osataan muutakin kuin kaataa alkkohoolia kurkkuseen. Hyvää jatkoa, onnea ja menestystä Jukalle: veistele sinä vain lisää riimiä – kyllä me tykätään!