Ylva Haru löytyi, kun Lotta Jääskelä pääsi vierailemaan Klovharuun – Tove Janssonin mökkisaarelle. Oli syksy 2012 ja Jääskelä oli aikeissa päättää musiikkiuransa kahteen englanninkieliseen albumiin.

Klovharun kalliolla hän hengitti luontoa, päästi irti menneestä ja silloin meri alkoi soida.

”Se, mitä kuulin, oli tavallaan jokin kappale, mutta ensisijaisesti äänimaisema. Kuulin jotain sellaista, mikä tuntui omalta ja mistä pidin.”

Taianomainen saarikokemus johti siihen, että Jääskelä tarttui pöytälaatikkoon jääneisiin suomenkielisiin biisiaihioihin. Hänen nykyisessä taitelijanimessään on pala saarta ja naisen nimi, joka on äidin mielestä erityisen kaunis.

Tapaamme Ateneumin kahvilassa ja Jääskelä kertoo, kuinka lakkasi Klovharu-kokemuksen jälkeen pyristelemästä vastaan ja suostui siihen, että taiteen tekeminen on hänen elämäntapansa.

”Aina, jos yritän päästää taiteen tekemisestä irti, mulle annetaan sylin täydeltä. Jossain kohtaa sitten päätin, että joko teen tätä täysillä tai annan olla. Ja nyt olen innoissani ja kiitollinen siitä, että olen antanut itseni kasvaa musiikin tekemiseen ja taiteilijuuteen.”

Kymmenisen vuotta sitten elämässä oli liikaa kipuilua sen kanssa, mitä voi tehdä ja mitä muka ei voi.

”Nyt vain annan itseni tehdä ja luoda sitä, mitä tulee. Tuppaan uppotumaan tosi syvälle asioihin, joista kiinnostun.”

Prosessi, jonka tuloksena uusin Ylva Haru -albumi syntyi, käynnistyi keväällä 2019. Jääskelä alkoi käydä systemaattisesti läpi Herttoniemen-kotinsa vintille ja kellariin unohtunutta tavaraa. Sellaista, mitä hän oli muutoissa kuljettanut varastosta toiseen. Hillottuja muistoja.

”Luopua kaikesta, mihin on turvautunut – se on armoton tapa löytää uusia sekä kätkettyjä asioita itsestään ja elämästään.”

Hän luopui kaikesta turhasta. Yksikään esine ei jäänyt tutkimatta tai paperi lukematta.

”Ja sitä paperiahan tosiaan oli. Olen erittäin old school -tyyppi ja tykkään, että on lehtiöitä hypisteltävänä.”

Seuraavana syksynä, kun koko omaisuus mahtui kolmen neliön varastoon, hän irtisanoi vuokrasopimuksensa, pakkasi olennaisen matkalaukkuun ja lähti.

”Halusin tutkia tuntematonta ja sitä kyllä sain! Luopua kaikesta, mihin on turvautunut – se on armoton tapa löytää uusia sekä kätkettyjä asioita itsestään ja elämästään.”

Ensimmäinen etappi oli Lissabon – siksi, että joku tuntematon oli kerran Ylva Harun keikan jälkeen tullut juttelemaan ja kutsunut käymään.

”Mulla on tapana tarttua asioihin spontaanisti. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.”

Intuitio osui onneksi oikeaan. Kaksi viikkoa Portugalissa olivat unohtumattomat ja Jääskelän mieleen jäivät muun muassa Nazarèn 25 metriä korkeat aallot. Tapansa mukaan hän skannasi matkalla eteen tulevia asioita kaikilla aisteillaan.

”Mihin tahansa menen, kiinnitän aina huomiota ympäristön kaikkiin mahdollisiin yksityiskohtiin. Se voi olla muotoja, värejä, kontrasteja tai ihmisissä olevaa.”

Noin puolet uuden albumin kappaleista onkin jollakin tapaa sidoksissa Portugalissa koettuun.

”Jos tästä vielä selviän niin haluan tuottaa omaa musiikkiani. Tällä ajatuksella aloin motivoida ja tervehdyttää itseäni.”

Keväällä 2020 tuli korona ja Uusimaa suljettiin. Jääskelä oli tuolloin asettunut toviksi sukulaisensa asuntoon Töölöön. Hän sai viruksen ja sairasti rajusti muutaman viikon. Kävelykunnon palautuminen vei kolme kuukautta.

Vastoinkäymisestä seurasi lopulta hyvääkin. Ilman sitä Ylva Haru ei ehkä olisi tuottanut tulevaa levyään itse.

”Jos tästä vielä selviän niin haluan tuottaa omaa musiikkiani. Tällä ajatuksella aloin motivoida ja tervehdyttää itseäni.”

Vuosi 2020 oli laukkuelämää: asumista residensseissä, kommuuneissa ja ystävien luona. Epämukavuusalueilla syntyi sävellyksiä ja sanoituksia. Ylva Haru kirjoitti lauluja Lotan elämästä.

”Ensimmäinen asia, mitä tapahtui kun olin vienyt itseltäni kodin oli se, että aloin luoda kotia siihen osaan itseäni, joka luo musiikkia. Olin siis jatkuvassa luomistilassa. Lämpimästi en suosittele tällaista ratkaisua liian pitkäaikaisesti kenellekään”, Jääskelä hymähtää.

Syksyllä 2020 laulut olivat valmiit ja Jääskelä suunnisti Raaheen, koska autoon piti saada talvirenkaat ja posti oli tuomassa vanhempien osoitteeseen äänityskalustoa.

Tilausta odotellessa oli aikaa tutustua synnyinkaupunkiin ikään kuin turistina.

”Kuvailin ja otin videopätkiä. Päädyin rakennukseen, jossa on konserttisali. Se oli koronan takia suljettu.”

Jääskelä ei ollut nähnyt Raahea paikkana, missä työstäisi levyn. Konserttisalin tarjoamat puitteet alkoivat kiehtoa, ja yllättäin asiat kaupungin kulttuuritoimen kanssa järjestyivät.

Niinpä Ylva Harun musiikillinen leikkikenttä rakentui konserttisalin lavalle. Viiden viikon työsuunnitelma oli: saat luoda mitä vain ja jos ei onnistu, sen ei tarvitse olla julkaisukelpoista.

”Olen äänittäjänä ja miksaajana itseoppinut, joten läsnä oli myös epävarmuus siitä, onko jälki riittävän hyvää.”

Haru ryhtyi tutkimaan, mikä olisi paras työskentelytapa, ja päätyi aloittamaan kitararaidoista.

”Äänitys pyörimään ja intuitiolla kitarapohjat sisään. Kaikkiaan soitin akustisia kitaroita, sähkökitaraa, banjoa, ukuleleä, rhodesia, pianoa, rumpuja ja perkussioita. Äänitin siellä myös lopulliset lauluraidat taustalauluineen. Kaikki otot ovat kokonaisia liveottoja, koska en jaksanut opetella editoimaan raitoja sen kummemmin. Oli niin paljon osa-alueita, joihin piti kiinnittää huomiota: taimi, vire, tunnelma, mikitykset”, Jääskelä kuvailee.

Kun äänitykset neljän viikon työrupeaman jälkeen valmistuivat, Jääskelä vetäytyi viikoksi täyshiljaisuuteen lepuuttamaan korviaan ja palasi sitten raitoihinsa viikon ajaksi. Ne kuulostivat hyviltä ja hän jatkoi raakamiksausten tekoon omin päin.

”Olen äänittäjänä ja miksaajana itseoppinut, joten läsnä oli myös epävarmuus siitä, onko jälki riittävän hyvää. Prosessi oli yhtä aikaa tuskallinen ja antoisa. Jouduin menemään monta kertaa kiven läpi”, Jääskelä tunnustaa.

Bändin kanssa tehtiin myöhemmin vielä päällesoittoja, ja lopullisen miksauksen tekoon osallistui myös Matias Kiiveri. Hän on ollut Ylva Harun tuottaja-aisapari alusta saakka.

Nyt Ylva Harun albumi on masterointia myöten valmis. Sen nimi on Perhosten valtakunta. Levy julkaistaan korona-aikana niin ikään juurilla syntyneen oman Lotta Roots -levymerkin kautta.

Myös luova prosessi on alati käynnissä. Musiikin lisäksi Jääskelä on uppoutunut tutkimaan visuaalisia maailmoja piirtäen ja valokuvaten.

”Mulle tuppaa käymään niin, että mitä enemmän luon, sitä enemmän lähtee liikkeelle.”

5 x set up

Kuvat ja kuvatekstit: Lotta Jääskelä

Perhosten valtakunta -albumin äänityssessioihin rakentamani studiotila Raahesalissa.

Biisinkirjoitukseen useimmiten tarvitsemani työkalut.

Residenssit ovat luovuutta inspiroivia työskentelytiloja. Kuvassa Onoman taiteilijaresidenssi Fiskarsissa.

Yksityiskohtien kuvaaminen kiinnostaa minua. Piirtäminen on yksi tapa ilmaista sitä.

Museokortti mahdollistaa inspiraation, yksityiskohtien ja rauhallisten paikkojen löytämisen.

---

Lotta Jääskelä (s. 1985) on laulaja-lauluntekijä, joka tekee musiikkia taitelijanimellä Ylva Haru. Hän on lähtöisin Raahesta ja asettunut Helsinkiin. Bändissä soittavat Matias Kiiveri (kitarat, lapsteel, taustalaulu), Arttu Aalto (kitarat, taustalaulu), Riikka Keränen (basso, taustalaulu) ja Anssi Tirkkonen (rummut). Harun käsissä soivat kitarat, banjo, huuliharppu ja koskettimet.

ALBUMIT

Ylva Haru
Perhosten valtakunta (tulossa)
Linnut (Soit Se Silti, 2019)
Tuulensuoja-EP (omakustanne, 2016)

Lotta
Blue Autumn (Texicalli Records, 2009)
It’s About The Feeling (Texicalli Records, 2007)

ylvaharu.fi