Dave Lindholmin musiikkia englanninkielisin tekstein hänen itsensä johdolla levyttäneet bändit ovat Ferris, Orfeus, Rock ’n Roll Band,

Pen Lee, Pen Lee & Co, Bluesounds, The Run-Runs, White Midnight, Dave’s 12 Bar, Canpaza Gypsys ja Messengers. Näiden lisäksi hän on levyttänyt kyseistä materiaalia myös omalla nimellään. Hänen viimeisimmät julkaisunsa ovat Messengers-yhtyeen albumi Silver keväältä 2009 sekä juuri julkaistu suomenkielinen soololevy Lahti.

***

Voidaan perustellusti sanoa, että Dave Lindholmin vankka maine suomalaisena rock-lyyrikkona perustuu hänen Love Records -yhtiöllä julkaistuun tuotantoonsa vuosilta 1972-75. Tuona aikana julkaistut neljä albumia – Iso ”Kynä” Lindholm, Sirkus, Musiikkia, Fandjango – ovat yhtäältä Lindholmin läpimurto, ja toisaalta hänen asemansa persoonallisena ja tinkimättömänä laulaja-lauluntekijänä vakiinnuttanut, ja edelleenkin keskeisen tuotantonsa osana säilynyt materiaali. Jos ja kun nyt puhutaan Dave Lindholmin suomenkielisestä tuotannosta, on seuraava jakso Johanna- ja Megamania-yhtiöillä vuosina 1979-85 – albumit Vanha & uusi romanssi, Aino, Huoneet 6 & 14, Kuutamolla, Moderni hiljainen musiikki – se jakso, jolloin aiemmin muodostunut kuva hänestä tekijänä kehittyessään syveni ja laajeni. Jo tähän mennessä mainituista yhdeksästä albumista useat kantavat nykyään liitettä ”klassikko”, ja vastaansanomattomasta syystä. Ikään kuin Lindholmin kolmas kausi vuosina 1987-93 Rockadillo-yhtiöllä – albumit Sissi, Sillalla, Sisar, Kerran, Kissatanssit, LLL – pitää sisällään niin eteenpäin menoa kuin tavallaan myös paluuta aiempaan, sekä hänelle tuiki harvinaista ”kertausta” konserttitaltioinnin muodossa. Toistaiseksi viimeisin suomenkielinen tuotantojakso Dave Lindholmin uralla asettuu Spinefarm-yhtiön julkaisuvuosiin 1998-2001, jolloin ilmestyivät albumit Punainen +, Valkoinen &, Pitkät kiinalaiset sekä Luuttujengi tulee.

Dave Lindholmin ensimmäisistä suomenkielisistä teksteistä kävi muun muassa selville, että brittiläinen, nursery rhyme -perinteestä polveutuva, lorumaisesti toistava, nonsense-tyyppinen lyriikka, jota esimerkiksi John Lennon ja Marc Bolan käyttivät, oli hänelle tuttua:

Minun nimi on / Minun nimi on / Minun nimi on / Minun nimi on /
Minun nimi on nimessun /

No niinno niinno niin on / No niinno niinno niin on

(Minun nimi on nimessun, 1972)

Varhaisista teksteistä muutamat vauhdikkaat slangia, huumoria ja yllättäviä rinnastuksia sisältävät tekstit ovat kaikkein klassisinta ja tunnetuinta Lindholmia:

Vieteri-Ville jaksaa jazzaa / kaatuu kuolaan, hikoilee / Vaimonsa Bella juo appelsiininastaa / hame alapäästä repeilee / Mutta mihin jäi Aston Martin GT? / Edelliseen elämään /

Voi luoja kuinka paksuu kamaa / lähetään kiitämään

(Jazzikansa tulee, 1973)

Amerikkalainen, folk-liikkeen myötä maailmankuuluksi noussut Bob Dylan on ollut Lindholmin voimakkaimpia vaikuttajia. Lindholmin ”dylanmaisin” laulu ainakin kuulijan kuulokuvan mukaan on Love Records -kauden arvostetuimman albuminsa nimikappale ”Sirkus”:

Eka diggaa viinaa / toka diggaa ruohoo / kolmas diggaa flygee / vieras diggaa kaikkee mikä on ok

(Sirkus, 1973)

Aforismi-tyyppisiä, ”dylanmaisia” lauseita löytyy sieltä täältä muualtakin tekstien sisältä:

Siit on pitkään ku viimeks näin / oikeen ihmisen, jota vois kunnioittaa

(Sataa & 22, 1975)

Kävellen ympäristö tarkentuu / autoillen se liikkuu

(Tätä iloista siltaa et kävele yksin, 1988)

Loppujen lopuksi niitä on vähän / joille raha on vain väline

(Minäkin, 1985)

Alkuvuosien tunnusomainen slangi ei kuitenkaan ollut kahlitsevan pakonomaisesti käytössä, vaan valinnat kulkevat tajunnanvirtamaisesti, eikä parisuhdelaulujen ikiaikaista sanastoakaan ole vierastettu:

Kuun mä sulle maalaan / oikean, keltaisen / Kunhan sanot vaan / mitä sinä haluat /

Mitä saa olla? / Saako olla mitään? / Itseni annan, se kai riittää?

(Rakas rakas rakas, 1972)

Sanat ovat usein lyhentyneet kolmitavuista kaksitavuisiksi ja kaksitavuisista yksitavuisiksi – rytmi lyhenee ja nopeutuu, vokaalisointi korostuu – eikä edes jonkin verran vahvaa riimiäkään ole kaihdettu: 
Ruoka toimii, hyvin voin / Poika, poika, älä tee noin! / No mitä mä sitt teen? / Älä tee mitään / Kauppa kyl toimii / kun suljet vaan suus / Mitä mä sanoin! / Vai oot sä uus?

(Lyhyen kadun päivä, 1975)

Yksi Lindholmin tyypillinen – ja tehokas – keino on jättää sanoja välistä pois, ja joskus myös yhdistää niitä siten, että täsmällinen merkitys jää epäselväksi – ”eikä ole” vai ”eikö ole”?:

Kaikki haluu mut / ei must ystävää / Kaunis tuska on / täysin vailla armoo / 
Aika valuu pois / eikoo syytä säästää / Se tuntuu selvästi silt / kiertäs häkkii

Linnut laulaa niin kuin ennenkin / ihmiset tekee sen vaan harvemmin

(Linnut lentää niin kuin ennenkin, 1975)

Lindholm uskaltaa tekstille tilaa hakiessaan riisua keskustelunkin oleelliseen minimiin. Ytimekkyydestä päätellen ei ole vaikeata uskoa, että hänen tekstinsä lähtevät niin ympäristöstä napatuista impulsseista kuin omakohtaisistakin kokemuksista:

Eiku / Mutku / Eiku / Mutku / Eiku /

mut sitähän se kaikki on / rakkautta rakkautta vaan

(Sitähän se kaikki on, 1983)

Lakoviljan katse anoo / apuu elonsa menoon / pentujensa kaatoon /

Juuri niin, niitylle riittäis pieni taivas / niitylle riittäis pieni taivas /

Villan kaunein lapsi kiittää / aurinkoo silmistään / kissaa leikistä, äitiä maidostaan /

Hänelle riittää pieni taivas / hänelle riittää pieni taivas

(Voi kun riittäis pieni taivas, 1975)

Kun mä sanon ”rakastan sua” / mä tarkotan sitä kokonaan /

Kun mä sanon ”joo, mä rakastan sua” / mä epäilen jo paljoo /

Mutt kun mä sanon ”joo, joo, mä rakastan sua” / mä oon varma, ett valehtelen

Nii ett joo, joo, mä rakastan sua /

niinku aallot kuuluu meriin / tai niinku vuoret on kivee

(Joo, joo, mä rakastan sua, 1979)

Pentu vinkuu / kissal on kiima / naisel on maanlaajuinen särky, joka riivaa /

Annan kitaran laulaa vaan

Mummo inhoo / keinutuolii / painaa HD:llä pitkin Suomee /

Annan kitaran laulaa vaan

Liikaa velkaa / selkä taittuu / Tiliote kädessä pulloon vaihtuu /

Annan kitaran laulaa vaan

(Annan kitaran laulaa vaan, 1993)

Dave Lindholmin tuotanto lauluntekijänä perustuu olennaisesti siihen, että hän on itse laulujensa esittäjä. Hän on vain harvoin antanut laulunsa jonkun muun kantalevytettäväksi, eikä niin sanottuja cover-versioitakaan hänen lauluistaan ole kovin montaa levytettyinä löydettävissä. Oma esittäjyys on myös mahdollistanut sen, että tavumäärät ja melodiarakenteet vastaavissa säkeistökohdissa ovat usein tyystin eri mitallisia. Toisaalta Lindholm ei mitenkään usein ole alistanut musiikin rakenteita tekstille, niin kuin folkperinteen ja vapaan runouden puolelta tulleet tekijät usein tekevät. Lindholmilta ”ylimääräisiä” tai ”vajaita” tahteja, sekä tahtimääriltään erimittaisia säkeistöjä löytyy suorastaan yllättävän harvoin. Esimerkiksi ”Pieni ja hento ote”, joka on yksi hänen kuuluisimmista lauluistaan, etenee musiikin rakenteeltaan säkeistöittäin tasamittaisin tahtimäärin, vaikka tekstin tavumäärät elävät rajoitteetta:

Pidin siitä mistä kerroit / ihmisestä joka halusi muistoksi talon /

Pidän siitä miten kerrot / asioita, tunteita /

Pidän siitä mitä teet / teet sen kauniisti ja hyvin /

Sinä yllätät kaikki / paitsi ne jotka tietää

[-]

Turhanpäiväinen älykkyys / syö ihmistä rotan lailla /

Miten kaikki voi olla valmista / kun ei ole edes tehty mitään? /

Miten niin jalat maassa? / Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa? /
Pidän sinusta, siinä kaikki / Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?

(Pieni ja hento ote, 1981)

80-luvun alussa Lindholm irtautui slangin käytöstä, ja tuntuu tuolloin 30-vuotiaana lauluntekijänä ilmaisultaan muutenkin seestyneeltä:

Olen opetellut rohkeaksi / Nyt täytyy opetella uudet rohkeudet / uudet syyt /

Korkeus, syvyys / nämä minua kiinnostaa

(Tarvitset vielä, 1983)

Helsingin Haagasta kotoisin oleva kaupunkilaisrokkari ei kuitenkaan juurilleen mitään voi – Stadi on Stadi, vaikka mies muuttaisikin Tampereelle:

Sä tuut heti mun luo / kun sua ahdistaa / selität kuinka tärkeetä / on tuntee ihminen lähellään /

Sit tulee hyvät ajat / sua ei näy / Usko nyt jo nainen / tää ei enää käy

(Puhut, 1998)

Lindholmin 90-luvun teksteistä alkaa löytyä siirtymistä yksityiskohtaisten tapahtumien tarkastelusta laajemman perspektiivin näkymiin, ja jopa niin sanottua yhteiskuntakriittistä osallistumista:

Ne jotka ei ees uskalla nauraa ääneen / komentaa tuhansii elämään / 
Niiden temput pimeessä on likasii / päivisin niill on luukut kii

Syntii, ooh / Mä en usko tota koplaa /

Syntii, ooh / Niiden jutuiss ei oo jytinää /

Syntii, ooh / Mä tunnen himoi / ja jaan ne niinku jaan

(Syntii, ooh!, 1998)

Suuret kansat / suuret joukot / ja ketään ei näy /

Otetaan uudestaan / hidastetaan vähän liian nopee /

Haluun pysäyttää / kääntää sun pään /

Kaunis aamu myöhemmin kiittää

(Mihin vaan, 1992)

2000-luvulla Dave Lindholm on hieman rauhoittanut tavattoman tiivistä julkaisutahtiaan – 40 albumin raja on tullut jo rikottua. Monenlaisten yhtye- ja orkesterikokoonpanojen jäätyä taakse vuoden 2001 albumi ”Luuttujengi tulee” oli 27 vuoden jälkeen paluuta työskentelyyn studiossa ypöyksin. Yksin ei maailmassa kuitenkaan olla, vaikka yksilöstä kaikki edelleen lähtee:

Täst taistelust ei tuu mitään / tärkein puuttuu

Ilman lippuu ei liiku pirteinkään / ja laiskakin suuttuu

Lippu yhdistää kansan / rikkaan, köyhänkin

Vie aatokset tulevaan / ja sen alla synnytään / eletään / ja kuollaan

Uskollisuutta kuolemaan saakka / vaaditaan nuorelta /

joka ei tunne edes elämää /

Ja ne, jotka eivät ole lähelläkään / kannustavat sankaruuteen

(Lippu, 2001)

Lopuksi vielä näyte kaikkein klassisimmasta Dave Lindholmin tuotannosta. ”Kuinka yö meni pois” on pitkä, yli 10-minuuttinen tarina elämänkohtaloiden dramaattisemmalta puolelta, joka viimeisen säkeistön lopuksi kääntyy lauluntekijän pöydän ääreen valvotun yön päätteeksi; kertomaan kuulijalle mistä itse lauluntekijän elämä on tehty.

Kuinka yö meni pois? / No, en nukkunut sitten yhtään / Kattelin pöytää vaan / siirsin sananpaloja päästä papruun /

Odotin kertojaa, joka ihmisessä vapaana asuu / Soittelin torvea, josta en tajunnut / enkä keksinyt loppuunkaan mitään

(Kuinka yö meni pois, 1974)

***

Materiaalia:

Jaakko Riihimaa: Dave Lindholm – Sitähän se kaikki on -CD-boksin tekstivihko (Siboney 1995)
Lamppu Laamanen: Dave Lindholm – levytyksiä 30 vuotta (Like 2001)

Helsingissä kesäluussa 2009

Pekka Nissilä