”Tuottaja neuvoo bändiä kusettamaan Teostoa. Mä kyllä kieltäydyin kunniasta.
Ja tämmöistä ehdotetaan taholta, joka taatusti tietää asian oikean toimintatavan.”

TV1:n Hotelli Sointu -ohjelma valittiin Katso-lehden Telvis-raadin toimesta viime vuoden parhaaksi ohjelmaksi. Sitä tehdään kerran kuukaudessa kolme-neljä päivää putkeen, useampi jakso kerrallaan. Joka jaksoon joku suomalainen biisintekijä (tai parivaljakko) tekee neljässä tunnissa biisin, arvan antamalla otsikolla.Tekstiin tulee myös sisällyttää annettu lause. Jokaviikkoisen biisin sovittaa ja soittaa musiikin moniottelija Tommi Lindell.

– Mä olen ollut mukana monessa tv-ohjelmassa, ensimmäinen oli Frank Pappa Show. Siitä jäi hyvät muistot, arvostan Hollea (Heimo Holopainen) suuresti. Sitten on ollut kaikenlaisia kisailuja, visailuja ja makasiineja. Mutta tämä Hotelli Sointu on pelkkää musaa ja siinä on loistava bändi. Ja tuottaja-ohjaajamme Liisa Akimof on myöskin muusikko ja lauluntekijä. Niin se henkikin on ohjelmassa ihan erilainen kuin muissa.

– Viikon biisin tekijä tekee mulle heti kuvausten yhteydessä demon tai joskus toimittaa sen myöhemmin. Mä työstän demosta biisin ja se nauhoitetaan sitten seuraavalla kuvausrupeamalla. Mutta on käynyt niinkin, että saan demon vain pari päivää ennen kuvauksia ja silloin tulee kiire. Mä teen sovituksen ja ohjelmoin soundit ihan intuitiivisesti, mutta toki kappaleen tekijän persoona vaikuttaa tulokseen jo tekovaiheessa. Viime kevään viikon biiseistä tuli syksyllä levy, jonka julkaisija on ohjelman tuottaja Production House.

Muut kuviot

Ensimmäisen kerran Tommi Lindell tuli kaiken kansan tietoisuuteen vuonna 1988, Levyraadin soitettua Tommin ensimmäiseltä singleltä kappaleen Grandmaster Klaus. Kappale aiheutti hämmennystä, varsinkin Klaus Järvisessä, jonka ääntä Tommi oli Levyraadin aikaisemmista lähetyksistä sämplännyt. Biisissä joka oli tehty lähes kokonaan yhdellä sämplerillä (Roland S-50), Klaus puhuu, änkyttää ja laulaa hassusti. Voisi sanoa, että tästä alkoi suomalaisen elektronisen musiikin kaupallinen esiinmarssi, jonka hedelmiä nyt maailmalta kerätään.

– Mulla ei ollut Klaus Järvisen kanssa kovin hyvät välit ennen sitä Grandmaster Klaus -biisiä, mutta sen jälkeen olin aivan kultapoikaa. Vaikka Klasu oli aivan kuin puulla päähän lyöty siinä Levyraadin lähetyksessä, se nimittäin kuuli sen biisin silloin ensimmäistä kertaa, niin kyllä sen huumorintaju riitti siihen.

90-luvun alkupuolella Tommilta tuli kaksi omaa levyä Lindelltronics-nimellä. Singlelohkaisulla Rappilan hätävara, räppää sietämättömällä savonkielellä Tommin alterego MC Kemppainen.

– Se soi hyvin radiossa ja oli singlelistalla sijalla 2. Samoihin aikoihin ilmestyi kuitenkin Raptorin Tuhansien sulojen maa ja se jyräsi kaikki muut. Mun homma jäi jalkoihin. Ei se mua vaivaa, että musta ei tullut julkkista. Vaikka kyllä mä toisaalta voisin lähtee meidän kotia esittelemään johonkin Kotilieteen, tervetuloa vaan. Tekisin sen, koska se olisi hauska juttu, mutta ei se ole tärkeää.

1996 tuli viimeisin Tommin oma levy nimellä Tapaus Lindell. Muita omia projekteja ovat olleet esimerkiksi The Swinghufvuds-instrumentaaliduo kitaristi Vesa Anttilan kanssa ja Allekirjoittanut-kokoonpano Raptorin Jufon ja Izmon kanssa.

– 1987-1991 olin Rinneradiossa, sitten sain pestin Raptorin kiertueelle ja jouduin jättämään Rinneradion, johon tuli Kimmo Kajasto mun tilalle ja hyvä niin, koska se oli bändille piristysruiske ja Kajasto vei bändin aivan uusiin sfääreihin. Tämänhetkinen suosikkiprojektini IMA-C on taas lähempänä Rinneradion henkeä. Siinä vaikuttavat minun lisäkseni säveltäjä-huuliharpisti Jouko Kyhälä ja jouhikkoa ja ääntä käyttävä Outi Pulkkinen. Jouko ja Outi opettavat Sibelius-akatemian kansanmusiikkiosastolla. IMA-C:n levy ilmestyi viime syksynä.

– IMA-C kävi kesällä -99 Saksassa Rudolstadtissa festarikeikalla ja haettiin ESEKiltä matka-avustusta. ESEKissä tiedettiin mistä oli kysymys, mutta meiltä evättiin tuki perusteilla, että ei ole ammattimaista toimintaa. Se pani miettimään, että onko se vain iso fyrkka, joka katsotaan ammattimaiseksi? Me kuitenkin mm. edustettiin Helsinkiä konsertissa, jossa oli ryhmät kaikista vuoden 2000 kulttuuripääkaupungeista. Ne on semmoiset isot dans- und folkfestivaalit, jotain 25 000 kävijää päivässä. Se oli kokemuksena erittäin hieno ja tietyssä mielessä ehkä ”ammattimaisinta toimintaa” mitä on vastaan tullut. Mutta jälkeenpäin ajateltuna nämä asiat eivät ehkä tarpeeksi hyvin ilmenneet hakemuksestamme, ja onhan noita jakajia ESEKinkin kakulla. Ei se ole helppoa niilläkään, jotka niistä päättää.

– Koneveljien kanssa oltiin viime kesänä Roskildessa ja Koneistossa Turussa (elektronisen musiikin festivaali). Sitä vaan on ajautunut samanhenkisten ihmisten kanssa jonkinverran tekemisiin. En ole DJ, enkä ole sisällä missään klubiscenessä, mulla on enemmän semmoinen perinteinen bänditausta. Mulla menee läpi kaikenlainen musa, kausittain. Olen tuurannut ja soittanut monissa bändeissä Agentsista Waldoon.

– Matti Wallenius tilasi mut pari vuotta sitten tekemään säveltämiinsä lastenlauluihin ”tämän päivän” soundeja ja sovitustyötä. Työläs, mutta mieluisa projekti. En tiedä tuleeko siitä koskaan kaupallinen menestys, mutta äänitteenä varmaan pitkäikäinen. Olen ollut myös lastenteatterissa soittamassa, ja onhan mulla kaksi tytärtä, joten mulla lienee jotain käsitystä aiheesta.

– Samuli Laiho tarvitsi tuuraajaa Mitä Sais Olla -improvisaatioteatteriryhmään ja mä osuin paikalle muutamia kertoja. Samulihan on hillitön konkari ja sillä on tosi taito hallussa tossa improteatterijutussa. Mutta en mä sillai teatterimaailmassa ole kauheesti ollut. Nuorempana tuli tehtyä jotain sävellyksiä ja c-kasettijuttuja Kellariteatteriin.

– Kun puhutaan esiintymisestä, niin tietynlainen teatteriajattelu ei tekisi soittajille mitenkään pahaa. Yksi meidän Hotelli Sointu -orkesterin valtteja on, että siellä pyritään esiintymään – okei joudutaanhan me lukemaan nuotteja jossain määrin, koska biisit harjoitellaan nopealla aikataululla, mutta siitä huolimatta täytyy yrittää pitää esiintyminen siinä mukana. Paikallaan seisovia zombeja on katseltu ihan tarpeeksi. Monissa tapauksissa soittajan homma on vieraantunut esiintymisestä, vaikka kyllä siihen pitäisi jonkinlainen vietti olla.

– Levytyksiin mut tilataan yleensä juuri sekvenssejä ja soundeja ohjelmoimaan, mä en ole äänittäjä. Laulut ja soitot tehdään aina oikeissa studioissa. Mun työhuoneenikin on työhuone, ei studio.

Elvis, Teosto ja Gramex

– Elviksen toimintaa olen seuraillut, mutta en ole suoranaista apua tarvinnut. Tariffeja olen joskus katsonut, mutta mulla on omat tariffit. Aina ei tarvitse tyytyä minimiin, se olisi hyvä kaikkien ymmärtää. Ja joskus kelpaa myös paras.

– Silloin kun mä tein sen ensimmäisen sinkkuni, niin sieltä tuli automaattisesti kustannussopimus nenän alle allekirjoitettavaksi. Eihän semmoisesta mitään puhetta ollut, mutta se oli sitä aikaa, että kaikki yritti tuota. Onneksi mulle oli joku kertonut, että tämä ei ole mikään vakituinen käytäntö, että levy-yhtiö tekee samalla kustannussopimuksen. Nykyään toi käytäntö ja suhtautuminen on mennyt terveempään suuntaan. Enkä mä kuitenkaan ole niin tuottelias, että tekisin biisejä varastoon, siispä mä en tarvitse kustannusyhtiöiden palveluita siinäkään mielessä.

– Semmoinenkin törkeys on tullut vastaan, että bändi pyydetään keikalle radioon, tekemään radiolive. Sitten ohjelman tuottaja sanoo: ”me ei makseta tästä bändille soittokorvausta, mut ku tää on omaa musaa, niin laittakaa teostot tasan bändin kesken”. Tuottaja neuvoo bändiä kusettamaan Teostoa. Mä kyllä kieltäydyin kunniasta. Ja tämmöistä ehdotetaan taholta, joka taatusti tietää asian oikean toimintatavan. Vaan kun tiedetään asioista, niin jotkut yrittää kaikenlaisia porsaanreikiä ja kiertämistä.

– Teoston imago ei ole ihan kunnossa mediassa. Kun nuorisokanavan radiodeejiin välispiikit alkaa olla tyyliin: ”Tästäkin menevät miljoonien teostomaksut Robbie Williamsin tilille”, niin jonkinlaista asennekasvatusta selvästi kaivattaisiin. Jengi saa sellaisen kuvan, että kaikki hankkii miljoonia.

– Joidenkin musiikintilaajien tiedot tekijänoikeuksista ovat aika vähäiset, mutta ainakaan mä en ole teostovapaisiin töihin lähtenyt, enkä lähde. Eihän sitä voi, eikä pidä kieltää, että joku kaveri vääntää musiikkia kotitietokoneella eikä halua siitä tekijänoikeuskorvauksia, saahan niin tehdä. Mutta mä uskon että sitä saa mitä tilaa, ja laadukkaasta duunista saa ja pitää maksaa.

– Yksi asia mikä musta kaipaisi tarkistamista on, että Gramex-ilmoituksissa saa yhdellä soittajalla olla nykyisin korkeintaan kuusi M:ää, eli soittosuoritusta. Okei kyllä mä tajuun, jos joku ääliö on mennyt laittamaan itselleen sata M:ää, joku urpo, joka on äänittänyt Pro Toolsinsa täyteen ja on laskenut kaikki stereosoundinsa kahdeksi eri M:ksi. Sehän on silkkaa ahneutta ja typeryyttä. Mutta kun tekee tämmöistä ohjelmointihommaa, ja sovittaa biisiä, niin siinä saattaa mennä päiviä esituotannossa ja kappaleeseen saattaa multa hyvinkin kertyä toistakymmentä ihan oikeaa soittosuoritusta. Näinollen on mun mielestä väärin, että jos esim. soitattaa päälle yhden kitararaidan, niin se on tämänhetkisillä jakoperusteilla automaattisesti samanarvoinen kuin kuudesosa mun siihen saakka kyseiseen teokseen tekemästä duunista. Mä kannatan kuitenkin kohtuutta ja mun mielestä Gramex-osuuksien jakamisessa voisi olla pelivaraa samalla lailla kuin sävellys-, sanoitus- ja sovitusosuuksissa on.

Alussa oli Tommi ja Axxe.

-Olen 34-vuotias ja tehnyt paljon, mutta välillä tuntuu, että ei ole saanut mitään aikaan. En ole pitänyt mitään listaa mun hommista, ehkä jos niitä kultalevyjä ja semmoisia olisi seinällinen, niin voisin pitääkin listaa. Olen käynyt Pop & Jazz opistolla perus-3/3 -teoriat, säveltapailut ja piano on suoritettu, mutta siihen se on jäänyt. 19-vuotiaana lopetin pianonsoiton harjoittelemisen. Muutamaa vuotta aiemmin olin saanut ensimmäisen syntetisaattorini ARP Axxen. Faijalle sain perusteltua syntetisaattorin ostoa silleen, että: ”näitä hyviä pianonsoittajia on satoja, mutta noita jätkiä, jotka tajuu synista on ehkä kolme ”. Mä tiesin Otto Romanowskin, Esa Kotilaisen ja Antti Murron. Ne oli silloin, ja ovat edelleenkin alan guruja.

– Sitä Axxea ei enää ole, mutta mulla on Odyssey, se on parempi. Välillä toi vanhojen synien keräily kiinnosti, mutta se on jäänyt. On mulla vielä noi tärkeimmät Moog:it ja semmoiset. Nykyisin noi uudet synat ja sämplerit on päälaitteina, mutta jos esim. synabasso on biisissä tärkeässä asemassa, niin kyllä se on vanhalla analogisella paras tehdä. Kyllähän noi mielenkiintoisimmat jutut on mallinnuspuolella ja tietokonejutuissa, mutta kyllä soittotaidoista ja kokemuksesta on ollut ja tulee aina olemaan hyötyä. Ei ehkä kannattaisi olla niin hirveän optimistinen tulevaisuutta ajatellen, kun koko musakenttä on muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa todella radikaalisti ja tulee muuttumaan ehkä vieläkin enemmän.

– Sämplerit (E-mu ja Roland) on noiden Clavian soittimien lisäksi mun päätyökaluja. Teen omia sämplejä ja käytän jonkin verran sämpleceedeitä. Esim. rumpulooppeja en juurikaan käytä suoraan, vaan leikkelen ja manipuloin niitä. Joskus suoraan valmiin käyttäminen voi olla hyvä klisee, jos vain sämple on tarpeeksi tunnettu. Jos ohjelmoi rytmin yksittäisistä soundeista, on sen käyttö erilaista kuin loopin. En ole lähtenyt kauheesti kovalevyäänityshommiin, olen keskittynyt midiin.

– Yksi kaikkein ikävimmistä asioista tällä alalla on, että meikäläiset ovat tämän alan teollisuuden omarahoitteisia beta-testaajia, kaikki laitteet tulee niin aikaisin markkinoille, että niissä on aina aluksi joitain pieniä vikoja, jotka sitten ehkä korjaantuvat uusien päivitysten myötä.

– MetaSynth on hieno tietokoneohjelma, jota mä myös paljon käytän. Sen hauskuus on, että siihen voi piirtää tai tuoda ulkopuolelta valmiita kuvia ja niistä ohjelma vääntää ääntä tai melodioita. Se on todella mielenkiintoinen.

– MetaSynthia-levyjä on tullut jo kaksi, mä olen mukana molemmilla. Niillä on musiikkia hyvinkin erityylisiltä säveltäjiltä ympäri maailmaa, yhteisenä nimittäjänä on MetaSynth ja muut saman yrityksen tekemät tietokoneohjelmat. Levyillä on musaa klassisesta tranceen…

– Clavia järjesti MP3-kilpailun, jossa ainut sääntö oli, että biisit piti tehdä Clavian soittimilla, mä tulin toiseksi mun biisillä Baby I love U. Sain palkinnoksi Clavian Nord Micro Modularin, joka on hyvä lisä mun Clavia-laitteistoon.

– Siinä se on se vaara ja hienous, että teknologiaan on niin helppo seota, siitä on helppo ammentaa. Toisaalta on hyvä, että sen on jo käynyt läpi musiikin parissa, kun on tulossa digiteeveet ja muut. Nykyään tämä koko mediakentän tarjonta on sitä luokkaa, että ollaan todella pulassa sisällön kanssa. Siinä on tietty koomisuus, koko sisällöntuottaja sanassa ja sisällön tuottaminen käsitteessä, kun meillä on nyt välineet, niin on pakko keksiä sitä sisältöä. Meikäläisillä on periaatteessa hyvät saumat, työtilaisuuksien suhteen, mutta jos sitä sisältöä pitää lähtee rakentamaan ihan molekyylitasolta lähtien, niin se on aika paljon. Vähintään yhtä tärkeää monelle on nykyisin väline kuin sen sisältö.

Balanssi.

Tommi Lindell on tehnyt sovitus- ja ohjelmointitöitä monille artisteille. Toisaalla tekstissä mainittujen lisäksi mm. Kaija Kärkinen & Ile Kallio, Jussu, Kikka Laitinen (joka sai Tommin liittymään Elvikseen), Tommi Läntinen, Neljä Ruusua, Neumann ja Timo Turpeinen.

Entä miten minkäkin projektin hinta määräytyy?

– Enimmäkseen olen tehnyt könttädiilejä, mutta mun mielestä taso ja hinta täytyy pitää sopivana. Liian halvalla ja ihan mitä vaan ei pitäisi tehdä.

– Valtaosa mun jutuista tulee tuttujen kautta, ei multa papereita kysytä. Osaan ja teenkin radikaalimpaa musaa kuin ihmiset tietävät. Esillä oleva musa on melkein aina sitä helppotajuisinta, mutta onneksi pääsee tekemään sitä toistakin puolta. Kyllä mä voisin viettää laitteiden ja ohjelmien parissa päiväkausia ja yrittää keksiä pyörää uudelleen. Esim. Modularissa on lähes loputon mahdollisuus rakentaa erilaisia syntikoita ja kytkentöjä.

– Musan tekeminen on paljon semmoista mitä on opittu tekemään aikaisemmin, kierrättää asioita ja käyttää kliseitä, hyväksihavaittuja metodeja. Mutta sitten siinä on aina se puoli, että yrittää keksiä jotain uutta ja ennenkuulumatonta ja näiden asioiden välisen balanssin löytäminen on, ainakin mulla, se vaikea juttu.

– Mun unelmaduuni olisi vaikkapa, jos joku suomalainen päättäisi tehdä scifi-elokuvan ja tarvitsisi siihen äänimaailmaa, joka pitäisi rakentaa molekyyleistä lähtien, joku uusi maailma. Se olisi yhtä paljon äänen säveltämistä, kun sävellyksen säveltämistä. Mun mielestä äänen tekeminen ja säveltäminen on osa yhtä ja samaa luovaa prosessia.

MetaSynth

MetaSynthin toiminta perustuu yksinkertaistaen siihen, että kuvan pystyviivat vaikuttavat äänen korkeuteen ja vaakaviivat äänen pituuteen, kirkkauteen ja voimakkuuteen. Kuvan värit vaikuttavat äänen sijoittumiseen stereokuvassa. Kaikkiin asioihin voi myös itse vaikuttaa, jos haluaa. Ohjelma sisältää myös paljon tavallisia ja myös epätavallisia efektejä, erillisen filtterin sekä paljon muuta. Hämmästyttävää kyllä, ohjelma on suhteellisen helppokäyttöinen ja reaaliaikainen.

Clavia Nord Lead

Clavia on Ruotsalainen yritys, jonka lippulaiva on Nord Lead-syntetisaattori. Sitä käytetään joka puolella maailmaa ja se kuuluu useimpien studioiden perussoittimiin. Nord Lead näyttää ja toimii samalla tavalla kuin vanhat analogiset syntetisaattorit, eli soundit väännetään suoraan nupeilla reaaliaikaisena. Syntikan sisällä ei tietenkään ole mitään analogista vaan kaiken mallintaa tietokone. Vanhojen analogisten syntikoiden ja oikeiden instrumenttien mallintaminen onkin elektronisten soittimien ja tietokoneohjelmien nykypäivää.

Clavia Nord Modular

Nord Modular ja sen pikkuveli Nord Micro Modular ovat myös mallintavia syntetisaattoreita, sillä erolla, että niihin liitetään tietokone jolla voidaan rakentaa sellainen syntetisaattori, kun itse haluaa. Modular-syntikoiden parhaimpia puolia onkin niiden lähes loputon muuntelumahdollisuus ja, että ne eivät rasita tietokonetta niin paljon kuin softasynat, koska Modularit ovat myös fyysisiä laitteita.