– Nyt on hyvä hyrinä. Mukavinta kotiinpaluussa on se, että ammatilliset asiat alkavat luistaa.

Läntisen single on määrä julkaista keväällä ja albumi syksyllä. Mies on vielä vaitonainen yhteistyökumppaneista ja levy-yhtiöstä, mutta kertoo, että on itse tekijänä vain parissa levyn biiseistä.

– Yhdessä vaiheessa tein biisejä paljon, nyt tuntuu hyvältä tulkita muiden tekemiä. Varsinkin kun uudet biisit ovat huipputekijöiden käsialaa. Hienoa päästä keskittymään laulujen tulkintaan, ei tarvitse ikään kuin pitää montaa hattua päässä.

Uusi levy tulee olemaan popimpaa kuin aiempi tuotanto.

– Sellaista sielukasta poppia, jossa asiat sanotaan niin kuin ne on.

Ei kuollut, mutta väsynyt

90-luvun jälkipuolisko oli Läntisen kulta-aikaa, jopa tuplaplatina-aikaa. Ensimmäinen soololevy Veijareita ja pyhimyksiä julkaistiin 1994 ja sitä seurasivat Maalla, merellä ja ilmassa! (1995, kultapainos 1996), Punainen graniitti (1997) ja Iltavilli (1999). Kokoelma Parhaat ilmestyi vuonna 2000.

– Silloin tuli rehkittyä. Kuuden, seitsemän vuoden aikana tehtiin ihan muutamaa vaille tuhat keikkaa. Ja biisejä, promootiota ja tuottamista. Olihan sitä siinä.

Kun vuosituhat vaihtui, Läntisen tupaan tuprusi lunta. Oman firman julkaisemat Tähtilaiva (2002) ja Popniitti (2004) eivät myyneet aiempien levyjen tapaan, vaikka radiosoittoa tulikin. Läntinen kertoo, että tekemisen meininki puuttui. 25-vuotisen uran juhlavuosi (2005) sai Läntisen miettimään touhun mielekkyyttä.

– Julkaistiin kirjaa ja kokoelmalevyä, sitten promottiin tavarataloja myöten. En mä kuollut ollut, mutta väsynyt.

Kun samoihin aikoihin tuli vaimon työn takia mahdollisuus lähteä ulkomaille ja ottaa breikki, Läntinen ei epäröinyt. Hän laittoi soolouransa tauolle vuonna 2006. Perhe muutti Brysselin kautta Portugaliin, Lissabonin lähistölle. Läntinen nautti koti-isän roolista, pelasi golfia, tutustui paikalliseen musiikkikulttuuriin ja kirjoitteli vähän biisejä. Suomessa hän kävi tekemässä parin, kolmen viikon keikkarundit keväisin ja syksyisin.

– Mua ei ole unohdettu, koska olen käynyt täällä säännöllisesti keikkailemassa.

Kotiinpaluun aika koitti, kun pojan oli aika mennä yläasteelle ja isän aika palata musiikintekoon.

Musiikki muuttunut, lööpit ennallaan

Paluumuuttaja on huomannut musiikkikentällä selkeän muutoksen, joka on tapahtunut muutaman vuoden aikana.

– Suomeksi laulettu iskelmä, rock ja pop poikkeavat tänä päivänä toisistaan tosi vähän, siis musiikillisesti. Ero löytyy lähinnä artistien imagoista. Paljon tehdään samanlaista ja se on pienen maan kirous. Tänne mahtuu vain yksi juttu kerrallaan.

Ennallaan ovat pysyneet tietyt asiat, kuten esimerkiksi suuren yleisön käsitys siitä, että kaikki julkisessa ammatissa olevat ovat varakkaita.

– Sellainen mielikuva elää, että meillä taiteilijoilla on fyrkkaa. Sitä mielikuvaa ylläpitävät iltapäivälehtien jutut miljoonatuloista. Ei niistä jutuista ilmene, ettei fyrkka tule artistin taskuun, koska siitä maksetaan soittajien palkat ja keikasta aiheutuvat kulut. Ja ajatellaas tätä: jotkut ajaa tuhat kilometriä keikalle, omalla ajallaan. Tai tekee vaikka kymmenen vuotta duunia uskoen asiaansa ja saa yhdelle biisille vähän menestystä, jos saa. Eihän näitä uhrauksia huomioida missään mitenkään, mutta kun mahdollinen suosiopiikki tulee, on veroprosentti 50.

Läntinen oli mukana 60 taiteilijan delegaatiossa, joka luovutti eduskunnalle ja valtioneuvostolle hyvitysmaksun päivittämistä vaativan adressin. Adressin oli allekirjoittanut lähes 8.000 taiteilijaa.

– On hämmentävää, miten vähän päättäjät tuntuvat tietävän taiteilijoiden asioista. Ja tuntuu, että heidän halunsa ymmärtää meidän asemaamme on jotenkin nuiva. Vaikka tämä piskuinen kansa tekee niin hienoo tavaraa monilla eri taiteenaloilla. Taitaa olla niin, että meidän taiteilijoiden taisto on vasta alkanut. Ihan loistavaa, että taiteilijat ovat suht’ yhtenäisenä rintamana asiansa puolesta. Toivottavasti päättäjät tulevat jossain meitä vastaan. Koska onhan niin, että siinä kohtaa kun laulu, soitto ja tanssi loppuu, ei ole enää kenelläkään kivaa.