Toimenmies

Åke Grandell Haastattelu

Toimenmies

– Jos minä sävellän, siitä sanotaan heti kättelyssä, että jaha, C-mollia, se on varmasti Åke Grandellia. Näin toteaa nauraen Åke Grandell, musiikkitoimittaja, sanoittaja, säveltäjä, kääntäjä, kouluttaja. – En ole muusikko, olen toimittaja; minä panen toimeksi. Näen, mitä pitäisi tehdä ja sitten teen sen.

– Musiikki on aina ollut osa elämääni; kaikki Grandellit ovat olleet laulajia, kansakoulunopettajia. Jo pienenä kuuntelin, kun isäni harjoitutti mieskuoroa koulun salissa. Muistan sieltä vieläkin Bellmanin Joachim uti Babylon. Rakkain leikkini kuulemma oli ”riimitys” eli äiti sanoi jotain ja minun piti keksiä siihen jatko.

Lapsuuden tarinoista alkanut kiinnostus kieleen muuttui tietoiseksi kirjoittamiseksi oppikoulussa.

– Ensi rakkauden siivittämänä aloin kirjoittaa runoja, Åke muistelee.

– Vieläkin on jäljellä neljä ruudullista vihkoa erilaisia harjoitelmia. Ilmeisesti tutkin, mihin kieli pystyy ja mitä sanoilla voi ilmaista. Sain runoilla palkinnonkin jossain kulttuurikilpailussa.

Åke ei lapsena soittanut mitään instrumenttia, paitsi ”mitä nyt näpertelin koulun harmoonia”.

– Jälkeenpäin olen vähän ihmetellyt, että isä ei koskaan tullut kysymään, ei neuvomaan. Vasta 38-vuotiaana sain tietää, että hän oli toiminut pelimannina. Viulu hänellä oli, mutta ei hän koskaan soittanut sitä.

– Siihen aikaan, 40-50-luvuilla, kotipaikkani Lapinjärvi, Heikinkylä, oli aika vanhanaikaista seutua. Oli pappi, apteekkari ja kansakoulunopettaja. Vanhaa pelimannimusiikkia oli vielä rituaalimusiikkina häissä. Paikkakunnan pelimannit soittivat Lyckönskan ja Lappträsk brudmarsch, eivät muuta. Minä en niitä odottanut, odotin oikeaa orkesteria, varsinkin rumpalia. Koulun musiikissakin parasta oli Porilaisten marssi ja siinä ne tykit!

Joku sanoi …

Koulun jälkeen Åke Grandell aikoi Hankeniin ja sitä tietä työelämään. Hän oli juuri voittanut kirjoituskilpailun, jonka pääpalkintona oli kolmen vuoden opiskelupaikka Turussa, Åbo Akademissa. Oli vain yksi ehto: voittajan piti opiskella pääaineena englantia.

– Koulussa minulla oli lyhyt englanti ja kuuro opettaja, Åke kertoo.

– Se, mitä englantia silloin osasin, oli lähtöisin radiosta, Voice of American musiikkiohjelmista. Samalla luokalla oli Pentti Lasanen ja suomalaisessa koulussa Rami Henriksson – yhdessä luettiin DownBeatia. Ja kaikki kesäyöt kuuntelin lyhytaaltoja. Muistan vieläkin peukalon liikkeen, kun piti aina tarkistaa radiosta se asema, mistä kuuluu parhaiten.

Menitkö Turkuun?

– Menin, tottakai. Aina on käynyt niin, että kun olen ajatellut ´tää olis mulle parasta´, Jumala on lämäyttänyt, että ´hei, ei sinne vaan tänne´. Koulussa halusin ensimmäiseksi kieleksi englannin, sain saksan. Lukiossa halusin ranskan ja piirustuksen, mulle määrättiin latina. Halusin Hankeniin, määrättiin Turkuun, kaikkea tällaista. Ja kun sitten valmistuin opettajaksi ja auskultoinnit ja muut oli suoritettu, joku taas sanoi, että ei käy, nyt Yleisradioon. En minä hallitse elämääni, joku toinen hallitsee ja sanoo, että tee näin. Ja minä teen. Ja hyvin menee. Olen aika vahvasti sitä mieltä, että jokin hyväntahtoinen taho ohjaa tätä.

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Grandell teki freelancerina ensimmäiset radio-ohjelmansa vuonna 1960, meni vakinaiseksi toimittajaksi Yleen vuonna 1967 ja jäi eläkkeelle vuonna 2000.

– Olin siellä vielä sen jälkeenkin viisi vuotta. Vaimoni kuoli samana päivänä, kun minusta tuli eläkeläinen. Minä en vain jaksanut olla kotona. Puhuin siitä ohjelmapäällikkö Ingeborg ”Inkki” Gayerin kanssa, joka sanoi, että “tule vaan takaisin” ja osoitti huoneen, missä sain tehdä töitä. Loppuvuonna aina katsottiin, että olisiko jossain rahaa. Sain joskus jopa 1.500 euroa vuodessa. Enhän minä tarvinnut sitä rahaa vaan sen työympäristön ja työkaverit. Olen joskus sanonut, että Yleisradioon meno oli Jumalan lahja mulle. Siunaus. Luulen, että muuten minusta olisi tullut vanha, hiukan katkera, ironinen opettaja.

Koko Yle-aikansa Åke toimi ajanvietetoimituksessa.

– Kun tulin Yleen, ajanvietettä ajettiin alas. Se oli Repo-aikaa. Silloin ei saanut olla hauskaa. Siitä se sitten pikkuhiljaa nousi. Tuli Sävelradio. Minä pistin pystyyn ruotsinkielisen Melodiradionin. Mentiin studiosta kentälle tekemään ohjelmia.

Tutuiksi tulivat myös kaikki musiikkifestivaalit ja monet hienot artistit.

– Birgit Klåvus oli ensimmäinen, jota kuullessani havahduin: tuossa on ääni, luonnollinen, kouluttamaton, täysin puhdas. Tuon äänen minä haluan. Klåvus oli ensimmäinen, joka luotti minuun, kertoi, että hänellä on tällainen laulu, “löytyykö siihen ruotsinkieliset sana”. Ei löytynyt. “Voitko tehdä, kääntää tämän?” Siitä alkoi pitkä yhteistyömme. Minä tuotin sitten hänen levyjäänkin. Laulelmapuolella muita hyviä artisteja olivat mm. Anders Rusk, Håkan Streng, Greger, David Strömbäck…

Åken omimpia musiikkilajeja ovat laulelmat, jazz ja pelimannimusiikki.

– Ehkä ne. Hyvä toimittaja on aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Minä satuin vuonna 1972 olemaan Turussa, kun Finlands svenska spelmansförbund perustettiin. Siitä yhdistyksestä, jonka sihteerinäkin olin, olen saanut innoituksen pelimannimusiikkiin. Olen poiminut pianosta sävelmiä ja tietenkin tehnyt tekstejä. Ja kun on tarpeeksi kauan niitä pyörittänyt, ajattelee, että hei, kaikki muut tekevät levyjä, miksen minä. Joten tein.

Laulukerhot ja soittolistat

– Evert Taube perusti 40-luvun puolivälissä Tukholmassa Visans vänner -kerhon viljelemään laulelmaa. Pian se rantautui myös Suomeen. Ruotsinkielisellä puolella on tietääkseni ollut jopa yhdeksän kerhoa. Viime aikoina toiminta on laajentunut myös suomenkieliselle puolelle nimellä Laulelman ystävät. Minä tein aikoinaan laulukerhoista radio-ohjelmia ja yhteistyössä järjestettiin myös kilpailuja. Muistaakseni Pentti Lasanen, Barbara Helsingius ja Bosse Österberg olivat mukana valitsemassa lauluja ja pohtimassa, että “tätä voisi ajatella, tästä voisi ehkä kehitellä.” Enää tällaisia ohjelmia ei ole. Eihän Yleisradiolla ole enää varaa sellaiseen.

– Tämä on tietenkin vaikea aika, nyt säästetään. Ja aina, kun joudutaan säästämään ja kiristämään, negatiiviset trendit nousevat pintaan. Ei ole kenenkään syy, että meillä menee huonosti. Eikä se korjaannu sillä, että joltakin otetaan tai jokin asia jätetään kokonaan pois. Ylessä elävän musiikin osuus on vähentynyt, kantanauhoja ei enää tehdä, paikalliset ryhmät eivät enää saa tilauksia. Ja on soittolistat; 3.000 kappaletta on siirretty elektroniseen pankkiin eli Selectoriin. Siitä yksi ihminen valitsee, mitä katsotaan tarvittavan sinä päivänä: katsotaan esityksen pituus, sitten hiukan vaihdellaan tunnelmaa ja tempoa piittaamatta tai tietämättä, mihin yhteyteen kyseinen levy tulee. Tämä on mielestäni erittäin huono tapa tehdä radio-ohjelmaa. Musiikinhan pitäisi toimia saumattomasti sisällön ja muodon kanssa! Sitä paitsi tällainen soittolista- ja Selector-ajattelu on lainvastaista, koska se sulkee pois kaikki muut artistit.

Oliko sinulla Ylessä soittolistapakko?

– Ei. En olisi suostunut siihen. Olin Chrisse Schwindtin kanssa samaa mieltä, että sinä päivänä, kun en saa soittaa Lill Lindforsia, minä lähden. Jos minä toimitan jotain ohjelmaa, niin minä valitsen musiikin siihen. Nyt pidän eniten ääntä siitä, että Ylen ruotsinkielisen kanavan Radio Vegan pitäisi ehdottomasti soittaa nykyistä enemmän suomenruotsalaista musiikkia.

Åke Grandell on sanojensa mittainen; tekee itse niin kuin sanoo – esittelee Kuriren-lehden musiikkipalstallaan suomenruotsalaisia levyjä.

– Laskeskelin, että olen viime vuonna esitellyt 60 levyä. Ja siitä on ihan vakava musiikki ja rock pois. Jos joka levyllä on 10 sävelmää, niin esiteltyjä kappaleita on 600 – jos 15 sävelmää, niin 900, jos, niin kuin joululevyssä, 25, niin vielä enemmän.

Omat laulut

– Minun mielestäni visa, laulelma, lähtee aina tekstistä. Laulelmassa pitäisi olla tarina. Tekstissä pitää olla jotain sellaista, jolla on kirjallista arvoa. Koskettava teksti tulee koetusta, ei keksitystä. Se tuntuu aidolta juuri siksi, että joku on sen kokenut, Åke Grandell sanoo ja kertoo esimerkin.

– Tammisaaressa oli vuonna1993 pienet jazz-festivaalit, missä olin juontajana. Ensimmäisen juonnon jälkeen menin istumaan pöytään, jossa istui yksinäinen nainen. “Saaks tähän istua?” “Saa.” Puheltiin, ja hän kertoi, että hänen miehensä oli aamulla töihin lähtiessään ilmoittanut: “En tule enää illalla kotiin”. Naisen kertoma kosketti minua syvästi, sillä minäkin olin juuri eronnut. Se avasi kaikki padot; nyt tulvii. Illalla tein siitä tekstin Du går så skyggt, jonka Curre Boucht sävelsi. Laulusta tuli niin hyvä, että otimme sillä osaa Euroviisuihin. Tuli neljäs sija. Yleensähän on niin, että jos saat idean, teet tekstin, laitat sen laatikkoon ja kahden viikon päästä otat sen uudestaan esiin ja kehittelet. Tämä oli sillä selvä. Näin on sattunut pari kolme kertaa.

Grandell on monipuolinen sanoittaja; yhtä hyvin kuin laulelma- ja pelimannimusiikkiin hänen kynästään syntyvät sanat kantaattiin ja messuun.

– Taas joku sanoi jotain. Jan Takolander johti Grankulla big bandia, ja kun olin siellä harjoituksissa, hän mainitsi saaneensa apurahan jazzmessun säveltämiseen. Minähän kirjoitin messutekstin. No, Jan ei kuullut sitä musiikkia siinä tekstissä, hän sävelsi muihin teksteihin. Mutta kun Missa hominis -teksti nyt oli siinä ja käyty läpi piispa Gustav Björkstrandin kanssa, niin lähetin sen Kaj-Erik Gustafssonille. Kuukausi sitten tuli kirje: valmis partituuri.

Sanoittaja Åke on myös Kääntäjä Åke.

– Lähes kaikki käännökseni ovat lauluja, jotka on tarjottu minulle, hän sanoo.

– Esimerkiksi joku sanoi, että Jokainen ihminen on laulun arvoinen [Veikko Lavi] on niin hyvä laulu, että se kannattais kääntää. Joten minä käänsin. Joku soitti ja sanoi, että Sydämeeni joulun teen [Kassu Halonen – Vexi Salmi] on suomenkielisellä puolella niin suosittu, että miksei meillä ole sitä. No nyt on. On hienoa rakentaa tällaisia siltoja. Kannattaa olla kuulolla molempiin suuntiin. Tässä maassa on kaksi kieltä ja molemmilla on hyviä laulelmia.

Työt testiin

Åke Grandell on myös kouluttaja. Hänen ideansa on muun muassa Föreningen Tondiktarna rf, merkittävä toimija suomenruotsalaisella puolella.

– Pistin aikoinaan Karl-Erik Kronqvistin kanssa pystyyn sen, kun totesimme, että uutta runoutta ei voi laulaa ja vanhaan tapaan kirjoittaminen on aika alkeellista. Yhdistys vaikutti vähän yli 20 vuotta, mutta lakkautettiin vuonna 2009.

– Näyttää siltä, että laulelmaperinne on hiipumassa. Ala on muutenkin sirpaloitunut. En tiedä, olenko oikeassa, mutta minusta tuntuu, että tekijät tyytyvät olemaan omassa olohuoneessaan, näpertelevät siellä omia juttuja eivätkä ehkä ymmärrä, että kritiikki ja kanssakäyminen, keskustelu, vie eteenpäin. Voi kyllä olla maailman paras omassa olohuoneessa, mutta pitää mennä ulos, panna oma työ testiin.

Tieto ylös, kielimuuri alas

Suomen ruotsinkielisten esiintyjäkaarti oli komea 60-luvulla, kun folk kukoisti. Oliko heillä helpompi saada vaikutteita muualta kuin suomenkielisillä?

– Kyllä. Mutta näin on ollut aina. Kaikki on tullut USA:sta, Tukholman kautta, Ruotsin radion kautta, rannikolle ja siitä muualle Suomeen. Jazzin historiassa on paljon suomenruotsalaisia. Vastapainoksi voi tietenkin sanoa, että rock-runoudessa suomenruotsalaisella puolella ei ole samanlaista vahvaa otetta kuin suomenkielisellä puolella. Suomen- ja ruotsinkielisillä musiikin tekijöillä ja esiintyjillä voisi mielestäni olla paljon nykyistä enemmän yhteistä.

Elvisiin kaivataan myös ruotsinkielisiä jäseniä, joita nyt ei paljon ole.

– Puuttuu tietoa siitä, että Elvis on ja mikä Elvis on. Ja esimerkiksi, että on tärkeää keikan jälkeen täyttää soitetuista listat, jotka järjestäjä allekirjoittaa. Kysehän on tekijän omista rahoista. Kielikään ei ole ongelma; omat asiat voidaan toimittaa omalla äidinkielellä Elviksessä, Teostossa ja Gramexissa. Finlands svenska sång och musikförbund julkaisee Resonans-lehteä, johon tein äskettäin Martti Heikkilän kanssa jutun näistä asioista.

Musiikin monitoimija ja tietäjä Åke Grandell sanoo olevansa onnellinen mies.

– Joo, olen. Tosi onnellinen. Elämä ei ole sitä, että saat viisi ässää. Elämä on sitä, että pelaat korteilla, jotka sait. Minullakin on vaikeita sairauksia. Ei silti ole mitään itua, että heitän kortit pois ja sanon, että minä passaan. Olen elänyt kohta 73 vuotta. Minulta ei puutu oikeastaan mitään paitsi taito soittaa tenorisaksofonia, hyvää jazzia.


(valikoima)
 
lauluja Teostossa 390 (versioineen)
 
Levyjä:
 
Birgit Klåvus: En Älskelig vän 2004
Camilla Brunell och kammarkören Sallite: Spelmannens aftonbön 2004
Hans Lydman och Wivan Fagerudd: Bortom skogen dunkelgrön, Finska folkvisor på svenska 2006
Arne, Anna-Maria och Pia-Karin Helsing och Bo Lund:  Pilpatus 2006
Ami Aspelund och Håkan Streng: Jag har sökt mig en jul, 25 uutta joululaulua
 
Sanoituksia:
 
Min längtan är längre än vinden (säv. Harri Wessman)
Du går så skyggt (säv. Curre Boucht)
Grankullasången (säv. Markku Kopisto/suomennos Teivas Oksala)
Missa hominis (säv. Kaj-Erik Gustafsson)
 
Käännöksiä:
 
Var och en människa är värd sin egen sång (Veikko Lavi, Jokainen ihminen on laulun arvoinen)
Så gör jag jul i hjärtat mitt (säv. Kassu Halonen, san. Vexi Salmi, Sydämeeni joulun teen)
I lag med herdarna (säv. Ilkka Kuusisto, san. Kauko Veikko Tamminen, Mä kanssa paimenten)
Nu är det jul (Pekka Simojoki, Tulkoon joulu)
 
Runokokoelmia:
 
Vindhänder 1993
Bäckalopp 1998
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2010

Selaa lehden artikkeleita