Musiikintekijät -logo

Timo Turpeinen - Turbokultakurkku Karjalasta

Timo Turpeinen Haastattelu

Timo Turpeinen – Turbokultakurkku Karjalasta

Aikanaan Turboksikin kutsuttu laulaja Timo Turpeinen on tulkinnut monilla estradeilla musiikkia laidasta laitaan, mutta on laulaja-lauluntekijöitä listatessa jäänyt ehkä vähemmälle huomiolle. Mies on kuitenkin armoitettu laulunlaatija ja sanamestari, jota velvoittavat sekä karjalaisuuden että kirjapainoammattilaisen aateluudet.

Timo Turpeinen antoi ensimmäisen ääninäytteensä syntyessään 8.2.1959 Lieksassa. Musikaalisuutta hän sanoo perineensä sekä isän että äidin puolelta. Äiti lauloi ortodoksisessa kirkkokuorossa ja oli ilmeisesti sukua Petri Shemeikalle (1821/1825–1915), jota sanottiin viimeiseksi suureksi runonlaulajaksi.

Bänditouhut alkoivat kiinnostaa Timoa jo teinivuosina, rumpujen soitto etenkin, ja kotona oli epävireinen piano. Koulun jälkeen Timo pyrki ja pääsi Oulunkylän Pop/Jazz Opistoon ja muutti tyttöystävänsä, nykyisen vaimonsa, kanssa Helsinkiin.

Opiskelijaelämää Turpeinen rahoitti ensin töillä huoltoasemalla ja pesulassa. Sitten hän meni kirjapainokouluun tekstinvalmistajalinjalle. Vaikka tietokoneaika tekikin jo tuloaan, Timo sai saman käsinlatojan koulutuksen ja valmistui samaan ammattiin kuin edesmenneet kollegat ja mestarit Reino Helismaa ja Kari Tapio.

Ogelissa Timo sai pari vuotta piano-, teoria- ja lauluopetusta, mutta suurempi merkitys hänen musiikkiuralleen on ollut varmaankin siellä syntyneillä kontakteilla. Levyttämään hän pääsi ensi kertaa bändissä nimeltä Funky President vuonna 1979. Se ehti julkaista yhden singlen ja aloittaa albumin teon Kompass Recordsille, mutta jostain syystä homma jäi kesken. Bändi kyllä keikkaili ja esiintyi televisiossakin muutaman kerran.

– Niin kuin nykyisessäkin bändissäni oleva Jan-Olof Strandberg soitti bassoa, ja ketäs siinä oli… Hännisen Reiska, Toivasen Köpi ja Junttilan Matti.

– Sitten tuli jo seuraava bändi kun Rantamäen Ile pyysi mua Bluesshakersiin. Se oli sitten jo semmoinen isompi juttu.

Bluesshakers

Pitkälti Oulunkylän PJO:n ympärille syntyneessä soulpainotteisessa Bluesshakersissa oli alkuun kolme puhaltajaa (Hepa Halme, Pemo Ojala ja Pekka Nissilä), uruissa Ana Murto, rummuissa Leevi Leppänen, bassossa Asko Ahonen, mutta kokoonpano vaihteli vuosien varrella. Yhtye julkaisi albumin vasta 1987 esiinnyttyään jo monta vuotta.

– Me tultiin juuri hankalaan kohtaan. Suomirockilla meni hyvin, manserockilla varsinkin. Me oltiin aina niin kuin väärässä paikassa. Ihan hyvää keikkameininkiä, mutta mitään suurempaa ei voinut kuvitellakaan, varsinkin kun se kieli oli englanti. Eikä se musiikkikaan ihan ollut siihen päivään iskevää.


Auts, töks töks

TV1:n sketsisarjasta Hymyhuulet poiki levy ja kuuma festivaalikesä Antti Raivion ja Ville Virtasen esittämille hahmoille Aki ja Turo. Heitä säestänyt Bluesshakers sai nimekseen The Hepamamas.

– Bluesshakers tavallaan hajosi siihen, että muu bändi lähti Akin ja Turon messiin ja Ilkka Rantamäki lähti tekemään ihan muita juttuja. Akin ja Turon jälkeen päätettiin, että jatketaan tällä bändillä ja tehdään taas omaa englanninkielistä. Ei saatu levytyssopimusta eikä me oikein saatu keikkojakaan.

Moulin Rougersiksi ristityn kokoonpanon kitaristeina olivat Vesa Anttila ja Mikko Jokinen.

Kieli vaihtuu suomeksi

Ensimmäistä suomenkielistä soololevyä Timolle oli suunniteltu jo 1980-luvun puolivälissä, ja tuottaja-sovittajana olisi ollut Urpo ”Upi” Sorvali, mutta sekin projekti jäi demoasteelle. Upi myös pyysi Turpeisen mukaan legendaariselle Neuvostoliiton keikalle ja tällöin Timo otti lopputilin kirjapainohommista, koska ei olisi muuten saanut vapaata. Sen jälkeen hän onkin elättänyt itsensä esiintyjänä ja tekijänä. Matkalla oli mukana myös lauluyhtye Kello on, jossa Timon kanssa lauloivat Anita Pajunen, Tiina Pelkonen ja Freeman.

– Tehtiin Ylelle muutamia kantanauhoja. Sitä kautta tuli julki ensimmäisiä suomenkielisiä tekstejäni.

Tekstien kirjoittamisen Timo Turpeinen aloitti jo koulupoikana ja siinäkin runoutta ja runonlausuntaa harrastaneella äidillä on varmasti ollut vaikutuksensa.

– Se tuli jotenkin ihan automaattisesti. Ajattelin, että jokaisessa perheessähän näin tehdään!

– Se on kulkenut mukana. Se on jokapäiväinen juttu. Vaikkei mihinkään niitä varsinaisesti ole tarjoamassa, se on ikään kuin kirjoittelisi päiväkirjaa tai ajankohtaisista tapahtumista tai mistä nyt yleensä lauluja tehdään. Rajana vain taivas.

Samoin melodioita alkoi tulla mieleen jo poikana.

– Muut rallattelivat mitä tuli radiosta, minä rallattelin mitä tuli päästä.

Suomenkielinen sooloura alkoi hieman epätavallisella tavalla. Timo oli jo jonkun aikaa tehnyt radiomainoksia Pekka Witikan kanssa ja he työstivät Helsingissä aloittaneelle uudelle Radio Sykkeelle modernin version kappaleesta Tuopin jäljet (säv. Toivo Kärki, san. Reino Helismaa). Sen menestys innosti Timo Lindströmin ja Jaakko Salon tuottamaan Timolle kokonaisen albumin Rautavaara-covereita otsikolla Reissumiehen muistot. Albumin sovittivat Pekka Witikka ja Tuomas Tarkkanen. Radiosoittomenestystä seurasi mainio keikkakysyntä ja tv-konsertti Tapsan tahdeilta.

– Sovittamisessa bändille oli tietysti vähän säätämistä, koska levy oli tehty kokonaan koneilla.

Omat laulut esille

Toiselle levylle Timo sai mukaan jo puolet omia laulujaan: osa pöytälaatikosta, osa uusia.

– Toinen vaihtoehto mitä pyöriteltiin oli, että se olisi ollut kakkososa tätä Kärki-Helismaa-Rautavaaraa, mutta siihen mä en kyllä suostunut. Se olisi leimannut liikaa, jotain muuta piti keksiä. Se oli helppoa, kun keksittiin Liehuva liekinvarsi (säv. Jukka Siikavire, san. Erkki Mäkinen). Mä olin sitä jo aikaisemmin rallatellut ja miettinyt, että siinä voisi olla… se on jotenkin niin Gary Glitteriä! Anttilan Vesaa ja Lindellin Tommia ei tarvinnut paljoa houkutella. En ihan tarkkaan muista, mutta taisi ollakin nimenomaan Tommi, joka sitä biisiä ehdotti.

Kolmannella levyllä omaa uutta materiaalia olikin jo suurin osa. Suomen ”viimeinen kuukausipalkkainen sanoittaja” Turkka Mali sparrasi Timoa vähän.

– Muistan Turkalta yhden hyvän jutun. Se sanoi: ”Junnu Vainio näytti minulle tämän kikan, ja nyt minä näytän sen sinulle”. Siinä oli jotakin hienoa… Se oli hyvä kikka, mä olen käyttänyt sitä vielä tänä päivänäkin.

Kolmannen levyn jälkeen MTV3:n perjantai-illan suora viihdeohjelma Anteeksi kuinka? työllisti Timon ja Sonja Lumpeen 1993 alkaen Antti Hyvärisen bändin solisteiksi. Turpeinen arvostaa suuresti suorien lähetysten ja Hyvärisen tarjoamaa ”korkeakoulua”. Yhteistyö Hyvärisen kanssa sujui mainiosti, vaikka jotkut kollegat olivat etukäteen vähän pelotelleet. Harjoituspäivinä otettiin vähän viskiä.

– Silloin opin juomaan viskiä. Sitten kun Antin kanssa työt loppuivat, loppui myös viskin juominen.

Neljäs levy Kaikki liikkuu oli myynnillisesti pettymys. Viidennelle levylle Kun rakkaus saa asunnon vaihtuikin bändi ja sovittajaksi tuli Asko Ahonen.

– Mä en koskaan ajatellut, että musta tulisi legendaarinen sovittaja, vaan että teen laulun ja kerron mitä siitä haluan, ja sitten joku sovittaa sen.

Vuonna 2000 kuudes levy Kaikki palvoo tehtiin Ilkka Vainion AXR:lle. Pian ykkösraita Valoa ikkunaan (säv. ja san. Timo Turpeinen) soi radioissa.

Biisejä on syntynyt myös muille ja monien säveltäjien kanssa. Yksi täysosumista on Jokke Seppälän sävellykseen tehty Askel harhaan. Ensilevytyksen teki Kurre ja sittemmin sen ovat tulkinneet Marjorie ja Nuppu.

– Se oli niin yksinkertainen juttu. Jokke toi mulle kasetin ja sanoi, että tee kun ehdit. Jokke oli tuskin ehtinyt kotiin, kun teksti oli jo valmis. Sävellys tavallaan vei heti siihen maailmaan, enkä tainnut kovin montaa kohtaa edes myöhemmin korjata.

Timo oli myös euroviisukarsinnassa 1996 duetoimassa Joken ja Jori Nummelinin kappaletta Salaisimmat tunteet. Egyptiläistaustaisen Lailan kanssa saavutettiin jumbosija ja laulu jäi levyttämättä. Paljon aiemmin Timo oli kyllä pyrkinyt euroviisuihin mm. duetolla “erään teatterikoululaisen” Kaija Kärkisen kanssa.

Turpeisen viimeisin albumi, Olavi Virta -tribuutti Virtaa, tehtiin jälleen Warnerille 2005, sovituksista vastasivat Riku Niemi, Veijo Laine ja Juha Tikka.

– Tämä ei ollut mun ideani ollenkaan. Mulle soitettiin ja kysyttiin, haluatko tehdä.

Isolla orkesterilla toteutettu levy sai runsasta radiosoittoa, mutta ei oikein soveltunut esitettäväksi pienellä keikkabändillä.

Tekstejä turbovauhdilla

Timon uusissa teksteissä on paljon myös poliittista ajankuvaa ja kantaaottavuutta, mutta hän pyrkii tekemään niistä mahdollisimman ajattomia.

– Jos ajattelee, että tekee kestävän tekstin eikä päiväperhoa… Niitäkin on hyvä tehdä, koska esim. revyyteatterihan elää päivän ilmiöistä.

– Maailman huonoin tapa on varmaan lähteä tekemään kertosäkeistöä, jossa mainitaan henkilön nimi. Jotain sellaista yleispätevää pitää olla, ei mitään niin kuin henkilökuvia.

Suurin osa lauluista kertoo kuitenkin rakkaudesta.

– Se on se vaikein laji, on vaikea keksiä uusia näkökulmia. Eilen kirjoitin vanhempien ihmisten rakkaudesta, että mitä se on, kun muutetaan kämpästä ensimmäiseen senioriasuntoon… Tai millaista on äidin rakkaus lapseen tai rakkaus luontoon. Aiheitahan on hirveän paljon, mutta se usein jumittuu siihen kaikkein pinnallisimpaan käsitteeseen eli lihalliseen rakkauteen: koska kuitenkin siinä on taustalla se, että ”okei, onhan sillä kauniit silmät ja kaikkea muuta, mutta kohta… kohta pojat, lähtee!”

Georg Malmstén -apurahasta innostuneena Timo on julkaissut jo vuoden ajan uudet tekstinsä saman tien Facebook-statuspäivityksinä. Uutta on syntynyt lähes päivittäin ja sitä kautta on löytynyt uusia säveltäjäkumppaneita. Odotettavissa on mm. turkulaisen Kaarnalaivuri-duon julkaisuja.

– Yritän valvoa sitä, ettei tapahdu päällekkäisyyksiä. Se on se hienoin juttu, että saattaa samana päivänä kun sen kirjoittaa jo kuulla demon.

Lukuunottamatta yhtä Lasse Wikmanin tekstiin tehtyä biisiä Timo on säveltänyt vain itselleen. Omissa biiseissä teksti ja sävel syntyvät usein samanaikaisesti.

– Rytmi on tärkein. Jos ei se ole kondiksessa, ei siitä kyllä mitään sävellystäkään synny.

Tärkeimmiksi musiikillisiksi vaikuttajikseen Turpeinen luettelee Beatlesin, rhythm and blues -artistit, Stingin ja Peter Gabrielin.

– Se mikä oli alussa [Bluesshakers], se on tavallaan tullut uudestaan. Nythän me tehdään taas bändillä [RootFood] vastaavaa kamaa englanniksi ainakin jonkun aikaa. Olisi hyvä, että olisi yksi englanninkielinen bändi ja toinen mitä tehdään suomeksi. Tykkään, että pitää molempia tehdä.

Jake Havukaisen kanssa onkin tekeillä suomenkielistä soolomateriaalia, ja demoja alkaisi olla jo albumillinen kasassa, mutta levy-yhtiö on vielä haussa.

– Jotenkin aina tulee mieleen, että minkä takia näitä tekee, kun tämä on tehty niin helvetin vaikeaksi. Tämä, jos mikä on kutsumusammatti. Eihän tätä kukaan hullu rupeaisi tekemään ansaitsemismielessä.



Kun koeteltiin


san. Timo Turpeinen

Tipuit kuin taivaista,

jeesasit vaivaista

notkostaan nousemaan,

kiikuin jo rajalla,

olin niin hajalla,

valmiina luopumaan.

Tympeät tarinat,

ainaiset narinat

mieltäni moukaroi,

säälini lopetit,

näytit ja opetit

sen, että muuttua voi.

Toivoa valoit,

mua tukemaan aloit,

kun nurkkaan mua pakotettiin,

nyt ymmärrän jälkeenpäin,

pelastit elämäin,

pysyit mun vierelläin,

kun koeteltiin.

Elämän taidolla,

lämmöllä aidolla

jääni sait sulamaan,

heikoimmat puoleni

näit, silti huoleni

suostuit sä jakamaan.

Nyt seison suorana,

on ohjenuorana

sanat ja sävelet:

“Lopulta tie

meidät perille vie,

eteenpäin kun vain kävelet.”

Toivoa valoit,

mua tukemaan aloit,

kun nurkkaan mua pakotettiin,

nyt ymmärrän jälkeenpäin,

pelastit elämäin,

pysyit mun vierelläin,

kun koeteltiin.

Julkaistaan tekijän luvalla.


Timo Turpeinen -file


Soololevyt

Reissumiehen muistot (1989 Fazer Finnlevy)
 Liehuva liekinvarsi (1991 Fazer Finnlevy)
 Timo Turpeinen (1992 Fazer Finnlevy) 
Kaikki liikkuu (1995 Fazer Finnlevy)
 Kun rakkaus saa asunnon (1996 Fazer Finnlevy)
 Kaikki palvoo (2000 AXR)
 Virtaa (2005 Warner Music)

 
Muut levyt
Bluesshakers: I’m Shakin’ (1987 K-tel)
 Pale Company: Pale Company (1988 Bluebird) solistina Eija Ahvon kanssa
 Highway: Wanted (2012 Back Beat)


 
Biisejä muille

Marjorie: Askel harhaan (säv. Jokke Seppälä)
 Vicky Rosti: Nyt aika on (Think) (säv. & san. Aretha Franklin, Ted White, suom. TT) (Kappaleen levytti livetaltioinnilleen myös tertsetti Anneli Saaristo, Marjorie ja Eija Kantola)
 Matti Esko: Minne saan ripustaa takkini (säv. Asko Ahonen, sov. Veikko Samuli) 
Kake Randelin: Veljet jotka yössä kohdataan (säv. Pertti Haverinen, sov. Jari Puhakka)
 Tarja Ylitalo: Mitä vain vuokses teen (säv. & san. Bill Swan, suom. TT)
 Kari Salmelainen: Maljani juon (säv. Mick Hanian, sov. Esa Nieminen)
 Sonja ja Timo: Näytelmääsi näyttelen (säv. & san. TT)
 
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2014

Selaa lehden artikkeleita