Timo Mäenpää 5.11.1960 - 6.2.2009

Haastattelu

Timo Mäenpää 5.11.1960 – 6.2.2009

Lauluntekijä, trubaduuri ja maanviljelijä Timo Mäenpää menehtyi 6. helmikuuta Janakkalassa, jossa hän oli myös syntynyt.

Jo 16-vuotiaana poikana, kauppakoulun käytyään, Timo joutui ottamaan vastuun maatilasta ja suurista pankkilainoista. Kahdeksan vuotta hän kaatoi moottorisahalla puita Kanta-Hämeessä, sitten oli otettava lisää velkaa monitoimikonetta varten.

1990-luvun laman aikana Timo teki rankasti töitä metsäkoneella ja hoiti velkansa. Laulujen teko oli myös surujen purkamisen tie. Nuoruuden bluegrass-innostus oli hyvä pohja soittamiselle ja laulujenteolle, joka alkoi toden teolla vuonna 1993. Esikuvia olivat Juha Vainio, Saukki ja Reino Helismaa, ja henkilökohtaisia opettajia Jaakko Salo, Jukka Virtanen ja tuleva yhteistyökumppani Jori Sivonen.

Timo Mäenpää teki yli 1.500 trubaduurikeikkaa ja satoja tilauslauluja syntymäpäiville ja muihin juhliin. Omalle teatteriseurueelleen hän kirjoitti vuosittain kesäteatterikomedioita. Hän kirjoitti myös pakinoita useisiin lehtiin sekä avusti pilapiirtäjiä töidensä ideoinnissa.

Timo itse korosti työnsä ja oman luonteensa huumoripuolta. “Huumori on ehdottomasti määräävin luonteenpiirteeni.” Kepeä ja hauska olivat miehen sydäntä lähellä, mutta hän teki myös vakavia tekstejä. Hengellinen musiikki ei ollut vieras alue; suvussa on kirkollisia ihmisiä, velikin kanttori.

Julkaistuja laulujen sanoituksia Timo teki vuodesta 1994 alkaen, eniten Jori Sivosen sävellyksiin. Yhteistyökumppaneita säveltäjistä olivat myös mm. Erkki Friman, Pertti Haverinen, Hauge Piispanen ja Kristiina Ronimus. Timo toteutti monia äänitetuotantoja aloitteleville solisteille, kuoroille ja yhtyeille.

Timon mielestä ihannetilanteessa sävellys on olemassa ensin. Selvis-lehden haastattelussa 3/2006 hän kiteytti näin: “Teksti täytyy tehdä ajatuksella ja vielä tyylikkäästi. Sorvattava solistin mukaiseksi. Mielestäni sävelmä pitää tehdä aivan valmiiksi, sitten sanoitetaan vasta. … Sävelen pitää kulkea ja polveilla. Silloin jos sävel sinänsä jo puhuttelee, ovat lähtökohdat hyvät. Sävel on morsian ja teksti on morsiuspuku. Kun on kaunis morsian ja kaunis puku, ei sulhasella ole enää väliä.”

Tällä vuosituhannella Timo keskittyi vuosikausia tunnollisesti myös sovitusten tekoon, perehtyen mm. jousituksiin ja puhaltimien käyttöön.

Timon omia sävellyksiä ilmestyi mm. omalla pitkäsoitolla Maailma on sekasin (1996) ja singlellä Vimpelin pelimanni (2001). Vuonna 1996 hän voitti Juha Vainion perinteitä vaalivan Junnun Lauluseuran järjestämän laulukilpailun; Kotkan meripäivien sanoitus- ja sävellyskilpailussa tuli voitto 1999. Samana vuonna hän voitti Suomalainen saunaseura Löylynlyömien järjestämän sanoitus- ja sävellyskilpailun. Kotkan merilaulufestivaalien sävellyskilpailussa tuli voitto 2005. Tapsan tahdeissa heltisi 2. sija vuonna 2000 ja samana vuonna Timo sai Kotkan ruusu -kiertopalkinnon.

Timo oli auktoriteettikauhuinen oman tiensä kulkija. Hän oli laadun ja työmoraalin suhteen intohimoisen tarkka ja korosti teorian ja tekniikan hallinnan tärkeyttä. Monet Timo Mäenpään laulut ovat tuttuja monille suomalaisille, vaikkei hän nimeltä olisikaan, sillä hänen tuotantoaan ovat levyttäneet lukuisat artistit, kuten Berit, Matti Esko, Eino Grön, Arja Havakka, Pertsa Koivula, Heidi Kyrö, Lea Laven, Tomi Markkola, Anne Mattila, Risto Nevala, Maarit Peltoniemi, Eila Pienimäki, Kaija Pohjola, Jari Sillanpää, Kari Tapio, Janne Tulkki, FBI Beat, Korsuorkesteri ja Solistiyhtye Suomi. 7 Seinähullun Veljeksen esityksestä Syksyn sävelessä 1996 heltisi 3. sija kappaleella Aavikon Ali. Yksi Timon tunnetuimpia tekstejä on Lea Lavenille tehty Adios amigo.

Tutustuin Timoon Selvis-jutun teon yhteydessä kesällä 2006. Opin tuntemaan sydämellisen kaverin, jonka kanssa vietetty päivä Tervakoskella maatilan idyllisessä miljöössä joen rannalla oli unohtumaton elämys. Mies avautui ajatuksineen saunassa ja veneessä, hänen mietteensä luomistyöstä ja huolensa viihdemusiikin tilasta olivat järkeviä ja tarkkaan punnittuja, omaperäisiä ja usein vitsikkäästi esitettyjä. Luonnonsuojelussa ja rakkaudessa metsään liikkuivat ajatuksemme samoilla linjoilla. Sain myös kuulla Timon esittämiä kappaleita pianon ja kitaran säestyksellä. Luomisvire ja -into olivat korkealla. Olen kiitollinen, kun sain ystävystyä Timon kanssa, joka oli lahjakas, hieno ja hyväntahtoinen ihminen.

Juha Kaarsalo

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2009

Selaa lehden artikkeleita