EDELLISPÄIVÄNÄ äänityksiä Saksassa, seuraavana päivänä Viroon Valter Soosalun ja UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Bianca Rantalalla riittää haipakkaa, mutta jutteluhetki hänen Vallilan-kotinsa työhuoneen ikkunan ääressä on kiireetön.

”Rakastan tätä paikkaa. Aamuisin tuolla pihalla pyörii jotain kymmenen koiraa. Saan niistä virtaa töihin”, Rantala kertoo.

Saksassa hän on käynyt syksystä asti maisteriopintojen tiimoilta. Opiskelu on pitkälti työskentelyä Frankfurtin Radio Big Bandin kanssa. Toinen maisterintutkinto on tekeillä Sibelius-Akatemian jazzosastolla, ja UMOssa Rantala on aloittamassa residenssisäveltäjänä syksyllä 2026. Hänen säveltämänsä ja johtamansa, juuri kantaesityksensä saanut Gigil Marathon on hänen ensiesiintymisensä UMOn kapellimestarina.

”Se on unelmien täyttymys”, sanoo Rantala, joka on ehtinyt toimia säveltäjänä, sovittajana ja kapellimestarina jo niin Suomessa, Virossa kuin muuallakin maailmalla.

”Teininä haaveilin, että joskus näkisin UMOn livenä. Ja nyt olen tässä.”

Kuluneena talvena Rantalalla on ollut muitakin projekteja, kuten sinfoniaorkesterisovituksia Rodeo-yhtyeen Musiikkitalon-konsertteihin.

”Arkeni rakentui viikkoja niin, että istuin koneen ääressä 12–20 tuntia päivässä, kunnes en enää pysynyt hereillä.”

TÖITÄ Rantala kertoo tehneensä aina pääosin tietokoneella, kuulomielikuvien pohjalta nuotinnusohjelmassa. Toki hän säveltää myös pianon ääressä. Työhuoneen Rantala jakaa muusikkopuolisonsa kanssa. Huone on täynnä mitä erilaisimpia instrumentteja viulusta pasuunaan, kitaroista sadetikkuihin. Keskiössä ovat äänityslaitteet, laulukoppi löytyy vaatekomerosta.

”Hyvä kuuntelu on mulle tärkeää. Vaikka oon enemmän jazzsäveltäjä, tykkään tehdä laulutuotantoja ja hyödyntää musiikinteossa omaa ääntäni. Jokaisessa työhuoneessa on tarkkaamovalmiudet ja Amphion-kaiuttimet.”

Kotoa löytyy toinenkin työtila, enemmän ideointiin. Siellä Rantala esittelee seinille kiinnittämiään suuria papereita, joihin on hahmotellut viimeisintä teostaan graafisena luonnoksena.

”Visuaalisena ihmisenä hahmotan kokonaisuuden parhaiten näin. Tästä kaaresta näkee dynamiikan. Alan rakentaa teosta sen kulminaatiopisteestä molempiin suuntiin kuin palapeliä.”

Flow syntyy tekemällä, palasten loksahdellessa kohdalleen.

”Melodian päälinja on se luova osuus, orkestraation rakentaminen teknisempää ja mahdollista vaikka lentokoneessa. Oleellista työssä on pystyä kuvittelemaan, millaisen äänen eri instrumentit tuottavat yhdessä.”

HELSINGIN lisäksi Rantala asuu ja työskentelee lapsuusmaisemissaan Raumalla, jossa hän asuttaa puolisonsa kanssa edesmenneen setänsä taloa ja rakentaa studiota tämän traktorihallin kokoiseen autotalliin.

”Suunnitelmissa on tehdä siitä päätyötila. Sinne tulevat Tommi Vainikaisen varta vasten suunnittelemat kaiuttimet, flyygeli ja ison bändin äänitysvalmiudet.”

Raumalle Rantala suuntaa aina kun kiireiltään ehtii.

”Se rauha, kun soittaa pianoa ja katselee isoista ikkunoista pihalla vierailevia hirviä, on käsittämätön. Nuorempana pystyi työskentelemään vaikka kylpyammeessa, nyt ympäristö vaikuttaa jaksamiseen tosi paljon. Luonnonläheisyys ja valo antavat toivoa.”

NUORENA Rantalan pääkotipaikka oli Virossa, eteläisessä Võrun kaupungissa, josta hänen metallialalla työskentelevä isänsä sai töitä. Äiti on virolainen. Virossa Rantala kasvoi paitsi parikymppiseksi myös monipuoliseksi muusikoksi.

”Virossa on traditio laittaa lapsi musiikkikouluun samalla kun ekalle luokalle. Neuvostoliitosta jäänyt tapa. Niin minunkin kohdalla toimittiin. Tosin se johtui siitä, että olin niin levoton, tanssin koko ajan. Myöhemmin tajuttiin, että ADHD.”

Rantala opiskeli klassista pianoa ja yhdentoista ikäisestä popjazz-laulua naapurikaupungissa Räpinassa. Opettajansa myötä hän päätyi vielä kolmanteen kouluun Põlvaan.

”Opettaja, joka oli kapellimestari, huomasi hyvän havainnointikykyni. Hän latasi koneeseen nuotinnusohjelman ja opetti mut tekemään leadsheetejä, joiden päälle teki sitten omat arrinsa. Lapsityövoimaa, ei haitannut! Se ohjelma oli uskomattoman jännittävä, kuin joku videopeli, jonka äärestä ei iltaisin malttanut nukkumaan.”

Kun Rantala oli neljäntoista, kiireinen opettaja laittoi hänet tekemään puolestaan jo sovituksiakin jousiorkestereille ja big bandeille. Eri kaupunkien välissä liikkumiseen Rantala sai käytetyn mopoauton ja sen myötä oman vapauden.

”Mopo herätti Etelä-Virossa ihmetystä. Tankin päällä luki isolla DIESEL. Mun nuoruuden tila oli liikkeessä oleminen mopolla nimeltä Muna.”

YHDEKSÄNNEN luokan jälkeen Rantala muutti Tallinnaan ja opiskeli Georg Ots -musiikkikonservatoriossa klassista sävellystä sekä myöhemmin jazzpianoa. Big band -sovituksia hän oli tehnyt jo tuohon mennessä niin paljon, että koulussa hänet palkattiin pian töihinkin.

”Viro on niin pieni maa, että jos intoa löytyy, löytyy mahdollisuuksiakin. On hyvä, että tein jo nuorena niin paljon. Silloin tuli tehtyä myös virheet. 15-vuotiaana kirjoitin ensimmäiselle trumpetille stemman niin korkealle, että soittaja huusi.”

Tallinnaa Rantala rakasti. Koulu oli keskellä vanhaa kaupunkia, ja korona-aikana hän sai kouluun avaimet käydäkseen vapaasti soittamassa. Niin oli jo aiemminkin.

”Mulla oli avaimet vaikka kuinka moneen kouluun. Saatoin mennä soittamaan keskellä yötäkin. Siinä luovuus kehittyi.”

VALMISTUTTUAAN vuonna 2020 Rantala muutti Suomeen. Alkusysäyksenä oli opiskeluaikojen vaihtoviikko Keski-Pohjanmaan konservatoriossa Kokkolassa. Siellä Rantala tutustui rumpali Toni Porthéniin ja tämän myötä moniin muihinkin jazzmuusikoihin.

”Koska Sibiksessä ei ollut silloin jazzsävellyksen kandiohjelmaa, hain opiskelemaan Metropolian tekijä- ja tuottajalinjalle. Sieltä sain paljon oppia ajatellen biisintekoa ja sovitustöitä viihdesinfoniaorkestereille ja pop- ja indieartisteille.”

TUOLLOIN Rantala oppi paljon myös suomalaisesta välittävästä yhteisöllisyydestä, jonka hän kertoo olleen aluksi melkein shokki.

”Virossa on enemmän kilpailua, eikä hyvää palautetta anneta samoin. Se kumpuaa pitkästä historiasta miehityksen alla, itsensä kovettamisesta. Täällä oon saanut paljon kannustusta. Täällä koen myös helpommaksi tehdä poikkitaiteellisia proggiksia.”

Viime vuosina Rantala on saanut tehdä yhteistyötä monien esikuviensa kanssa.

”Täällä on uskomattoman uran tehneitä jazzlegendoja. Mulla on ollut kunnia työskennellä esimerkiksi Eero Koivistoisen ja Jukkis Uotilan kanssa. Jukka Linkolan musiikki vaikutti vahvasti jo teininä, samoin oman sävellysopettajani Kari Heinilän, jonka sävellyksiä oli kuuntelemillani UMOn levyillä.”

UMOn rohkeutta Rantala on ihaillut aina.

”Ei mennä sen perässä, mikä myy vaan mikä edistää jazzkenttää ja yhteisöllisiä arvoja. UMO on maailman parhaita big bandeja, mutta jaksaa kiertää pikkukyliäkin. Ja tukee nuoria tekijöitä.”

SUOMEN lisäksi Rantala kokee välttämättömäksi yhteyksien luomisen myös Keski-Eurooppaan.

”Tää on kuitenkin niin pieni maa, aika syrjässä. Jos haluaa elää näinkin spesifillä alalla, pitää tutustua big bandeihin eri puolilla.”

Jazzin elitististä leimaa Rantala yrittää omalta osaltaan hälventää.

”Vaikka virtuositeettia on, jazz on genreistä siinä mielessä lähimpänä ihmisyyttä, että kaikki improvisoivat joka ikinen päivä.”

Omissa teoksissaan Rantala ottaa kantaa ajan ilmiöihin ja vakaviinkin aiheisiin, usein leikittelyn kautta kuten Gigil Marathonissa, joka muuten on maailman ensimmäinen harpejjille ja jazzorkesterille sävelletty teos.

”Gigil tarkoittaa tagalogin kielessä sitä, kun jokin on niin söpöä, että aiheuttaa lähes aggressiivisen tunnetilan. Käsittelen teoksessa erilaisia someilmiöitä, joissa reaktioita kalastellaan pelkistettyjen tunteiden kautta.”

UNELMIAAN Rantala elää todeksi jo tällä hetkellä, mutta:

”Suurin unelmani on koira, siksi tässä niitä katselenkin. Nuorena pitää vielä käydä maailmalla, mutta haaveissani asetun Raumalle ja keskityn luovaan työskentelyyn, hoidan koiraa ja metsää ja olen rauhassa.”