Musiikintekijät -logo

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Elo tää juoksuhaudoissa on, käskynä vain kohtalon…

Vuonna 1974 löytyi Lubangin saarelta Filippiineiltä resuinen japanilainen, luutnantti HIROO ONODA, joka oli tietämättömänä maailman tapahtumista jatkanut yksinään toista maailmansotaa 30 vuotta sen päättymisen jälkeen. Kuuliaisena valalleen seissyt vartiossa ase ladattuna, kiikaroiden taivaanrantaa, vihollisen hyökkäystä valppaana odottaen. Siis kunniakas periaatteen mies.

Ilman periaatteita, ja niitä miehiä sekä naisia, jotka periaatteita noudattavat, maailma olisi luultavasti aika kaaottinen paikka, jossa viidakon lakien mukaan ihmiset kunnioittaisivat vain itseään ja kahmisivat käsiinsä kaiken irtoavan ja reppuun mahtuvan. Mutta usein, kun periaatteet muotoutuvat ikään kuin lain kirjaimiksi, ja lakkaavat reagoimasta muuttuvaan maailmaan, saattaa käydä kuten luutnantti Onodalle, joka ei vuosikymmeniä vartiossa seistessään ymmärtänyt edes ihmetellä, miten hiljaiseksi sodankäynti oli niillä tienoin käynyt. Ja miksi muonakuljetukset ja täydennysmiehet olivat tyystin lakanneet tulemasta. Upseerinkoulutuksella päätteli vain, että nyt on meneillään harvinaisen sitkeä asemasotavaihe.

Tekijänoikeus- ja järjestökokouksissa palopuheita ja rauhallisempiakin kannanottoja kuunnellessa on tullut mieleen, että monissa meissä saattaa asua se pieni Hiroo Onoda, joka on loppujen lopuksi varsin tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin ja käsityksiinsä maailmasta. Siitä maailmasta, jonka on aikoinaan oppinut tuntemaan. Jossa on selkeästi olemassa hyvä ja paha.

Nyt, noin 50 vuotta ELVISin perustamisen jälkeen, meidän kevyiden joukoista edelleen taitaa löytyä väkeä, joiden mielestä vakavat musiikintekijät ovat vain meidän muiden rahoilla ja valtion ylettömällä tukipolitiikalla askartelevia paperisäveltäjiä, jotka eivät osaa luoda lyhyttäkään melodianpätkää. Kuten myös vakavien piirissä elänee vahvana käsityksiä, joiden mukaan kevyttä musiikkia nimitetään kevyeksi täysin ansioista. Siinähän tekijöiden päällimmäinen syy tehdä vulgaareja pilipalirallatuksiaan on helppo seteliraha. Ja kummallakin puolella on edelleen niitä, joiden tinkimättömän käsityksen mukaisesti kustantajat ovat ökymoguleita, jotka porskuttavat käärimällä liiveihinsä kolmasosan tekijöiden tilityksistä, tekemättä varsinaisesti mitään muuta eteemme. Ja kaikki ovat ehdottomasti sitä mieltä, että tekno on vain sietämätöntä jumputusta, joka olosuhteiden pakosta joudutaan luokittelemaan musiikiksi.

Ja kuinka hitaasti nuo asenteet muuttuvatkaan. Paljon hitaammin kuin maailma ympärillämme. Ja kuinka vaikea on silloin ihmisten ymmärtää toisiaan, jos puhujalla on se käsitys, että ”tuskinpa tuo edes kuuntelee mitä sanon” ja kuulijalla, että ”tuskinpa tuo edes ymmärtää mitä sanoo”.

Mutta väistämättä jokaiseen juoksuhautaan ennenpitkää saapuu viesti sodan loppumisesta. Ei ole enää maailmaa sellaisena, mitä henkeen ja vereen puolustettiin.

Kaikki toivomme, että tekijänoikeus säilyisi vahvana. Mutta säilyykö se juuri sellaisena, kuin olemme sen oppineet tuntemaan? Ja kuinka pystymme sitä puolustamaan? Silloin voi olla, että ikivanhoissa juoksuhaudoissa aseet on suunnattu aivan vääriin ilmansuuntiin.

yari

Teksti: Yari

Kuva: Martti Heikkilä

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2003

Selaa lehden artikkeleita