Uusi vuosi, uudet kujeet?

Tieto ja palvelut verkottuvat huimaa vauhtia ja Teostonkin on seurattava luonnollisesti aikaansa. Oikeudenomistajien ja käyttäjäasiakkaiden kohdalla käytännön asioinnissa muutos on jo pikku hiljaa alkanut. Mahdollisuus toimittaa asiansa paperilomakkeiden sijasta netin kautta tulee helpottamaan ja nopeuttamaan tiedon kulkua ja käsittelyä, sekä tietenkin toivottavasti myös tasaamaan toimiston ruuhkahuippuja ja vähentämään manuaalisen työn määrää. Teosten rekisteröinnistä, raportoinnista ja esityslupien myöntämisestä netin kautta saadut kokemukset ovat olleet odotettua paremmat. Teoston sivujen päivityksen myötä, palveluja edelleen kehitettäessä, otetaan tietenkin myös huomioon käyttäjiltä saatu palaute.

Kuten näilläkin palstoilla on monesti todettu, Teoston johtokunta tekee päätöksensä enemmän ja vähemmän hyvin valmisteltujen esitysten pohjalta. Taustajärjestöt ja Teoston toimikunnat hoitavat varsinaiset kädenväännöt, kun sellaisia tarvitaan. Tämä herättää silloin tällöin kysymyksen, että mihinkäs sitä johtokuntaa enää sitten tarvitaan ja täytyykö sen välttämättä olla noin kookas ja edustava. Joissain maissahan on tapana, että tekijänoikeusjärjestön johtokunnan muodostavat jäsenjärjestöjen puheen- ja toiminnanjohtajat, mikä toisaalta aiheuttaa ”vallan” keskittymisen harvoihin käsiin. Johtokunnan koostumus ja tarpeellisuus nousee varmasti esille taas jonkun ajan päästä, kun on tarvetta uudistaa ja ajanmukaistaa Teoston säännöstöä.

Mutta sitä ennen pitkästä aikaa tiedossa on asia, joka aiheuttaa ehkä tavallista enemmän pähkäilyä ja valmistelua, nimittäin lisätilityksen uudistus. Lisätilityshän muotoiltiin kompensoimaan tulonmenetyksiä, kun aikoinaan poistettiin ns. genre ­kertoimet, joissa musiikkia luokiteltiin eriarvoisiin lokeroihin kyseenalaisten määritelmien mukaan. Käytäntöhän on vieläkin monissa maissa voimassa ja sen selittää tyhjentävästi vanha viisaus: ”Huono sinfonia on aina arvokkaampi kuin hyvä iskelmä!”.

Yhtenä Teoston tehtävistä määritellään luovan kulttuurin tukeminen ja osaltaan tätä aikoinaan toivottiin lisätilityksen tekevän; kappaleita tuetaan sen mukaan miten niitä esitetään. Mutta käytännössä järjestelmä on osoittautunut varsin kehnoksi; suurin osa saajista on itse asiassa maksanut enemmän yhteiseen jakopottiin kuin saanut sieltä. Kun kokonaissumma jaetaan niin monen tekijän kanssa, jaettavaa jää kovin vähän.

Osalla tekijöistä tuntuu olevan edelleen lämpimät tunteet vanhanmallisia automaattisia tilitykseen liitettyjä tukijärjestelmiä kohtaan. Viimeksi Teoston neuvostossa kuultiin ajatus siitä, että tulisi tukea sellaisten teosten radiosoittoa, jotka eivät ole tehty tanssittavaksi vaan kuunneltavaksi. (Oletan, että tästä tehtäisiin poikkeus ainakin balettimusiikin suhteen.) Eli kyseessä olisi vanha tuttu huvivero käänteisessä muodossaan. Kun ajatusta pohdiskelee pidemmälle, käy eittämättä selväksi, että moisesta järjestelmästä tulisi monimutkainen, hankalasti hallinnoitava ja hyödyllisyyskin saattaisi olla kyseenalaista. Jo pelkästään musiikinlajeja, joissa sävellykset on tehty nimenomaan kuultavaksi, löytyy myös akateemisen musiikin ulkopuolelta ja lisäksi joka musiikinlajissa on varmasti paljon teoksia, jotka on tehty nimenomaan kuunneltavaksi eikä tanssittavaksi. Järjestelmää varten täytyisi perustaa suhteellisen kookas toimikunta, sillä läpikäytäviä kappaleitahan riittää. Lisäksi olen vakuuttunut, että reklamaatioita moisen toimikunnan päätöksistä tulisi läjäpäin. Ainakin niiden osalta, jotka toimikunta luokittelisi virheellisesti tukeen oikeuttamattomiksi, tanssittaviksi tehdyiksi kappaleiksi. Pelkkä rumpukomppi voisi tuskin toimia lajittelukriteerinä.

Paljon järkevämmältä ajatukselta tehdä kulttuuripolitiikkaa ja korvata lisätilitysjärjestelmä tuntuisi systeemi, joissa ko. varat jaetaan palkintoina. Asia, joka on ollut Elviksessäkin esillä jo jonkin aikaa. Ollaan toivottu luovempaa vastapainoa lähinnä myyntilukuja tuijottaville Emmoille. Tapa palkita musiikintekijöitä on ollut pitkään vallalla monessa tekijänoikeusseurassa, ja kun rahaa on sen verran, että palkintojen määrästä ja koosta voidaan saada merkittävät, en keksi esteitä, miksei meilläkin voitaisi näin menetellä. Se, miten palkitseminen tapahtuu, kuka sen jakaa, minkä suuruisia huomionosoitusten tulisi olla jne. ovat asioita, joita tullaan jäsenjärjestöissä ja toimikunnissa varmaan niin maan perusteellisesti säätämään ja vääntämään ennen kuin asiasta päästään päättämään.

yari