Musiikintekijät -logo

Teoston kevätseminaari

Teoston kevätseminaari

Kotimainen musiikki voi tänään hyvin ja huonosti. Onko tulossa aika, jolloin se voi hyvin huonosti? Kauanko Sibelius vielä jaksaa vetää vientiveturia? Onko edes olemassa suomalaista musiikkia? Ja onko sillä tulevaisuutta?
Näitä asioita pohdittiin, välillä yllättävältäkin kantilta, kun Teosto järjesti toukokuisen kevätseminaarinsa aiheesta ”Sävellänkö suomalaista? Soitanko suomalaista?”. Asiantuntevana moderaattorina toimi Helena Hiilivirta.

Teoston tutkimusjohtaja Ano Sirppiniemi toi nähtäväksi uutta tilastotietoa siitä, miten me kulutamme, kuuntelemme ja arvostamme kotimaista musiikkia.

Teoston Taloustutkimuksella teettämä kyselytutkimus kertoo meidän pitävän kotimaista musiikkia tärkeänä. Tärkeysaste vaihtelee iän mukaan: yli 50-vuotiaista 72% pitää kotimaista musiikkia tärkeänä, 15¡ª24-vuotiaista 45%. (Yli 35-vuotiailla kotimaisuuden merkitys alkaa vähitellen kasvaa. Sirppiniemi pohti, tapahtuuko näin jatkossakin, vai onko kotimaisen musiikin käyttö vähitellen laskemassa.

Kyselyssä kävi ilmi, että nuorista 72% pitää tärkeänä kotimaisen musiikin saatavuutta verkkopalveluista. Toisaalta musiikkituottajien mukaan vain 25% lataus- ja streamingpalveluiden kautta kulutetusta musiikista on kotimaista. Ja nuorethan toistaiseksi verkkopalveluita eniten käyttävät. Pohtia siis sopii, kohtaavatko kysyntä ja tarjonta verkkomaailmassa, vai jääkö kotimaisen musiikin markkinointi kenties ylikansallisen hittikoneiston jalkoihin.

Parhaiten kotimainen musiikki pärjää elävän musiikin maailmassa: konsertti- ja festariohjelmistosta yli puolet on suomalaista, muista musiikkitapahtumista (ravintolat, tanssit, klubit ym.) peräti 81%.(Radiossakin kotimainen kuuluu kohtalaisen mukavasti. Ylen soittamasta musiikista 41% on suomalaista, kaupallisten kanavien vastaava luku on 31%.

Televisiossa sen sijaan ei suomalaisuudella juhlita. Vain 19% Ylen ja 8% kaupallisten kanavien musiikista on kotimaista, sekin enimmäkseen kilpailuviihteen tai taustamusiikin muodossa. Toimitetut musiikkiohjelmat loistavat televisiossa poissaolollaan.

Mikä on suomalaista?

Jos Pacius oli saksalainen, Sibelius sävelsi Biafran kansallislaulun ja Saariaho asuu ja säveltää ulkomailla, niin mikä on suomalaista musiikkia? Tätä pohti puheenvuorossaan säveltäjä Mikko Heiniö ja vastasikin.

– Suomalaista on se, minkä sanotaan olevan. Siihen, mikä on luonteeltaan tai perinteeltään suomalaista musiikkia, liittyy ainakin osittain spekulatiivisia uskomuksia.

Populaarimusiikin professori Vesa Kurkela pohti kansanmusiikkiin liittyvää myyttiä; sen kansallisuutta ei juurikaan tarvitse todistella. Samoin on sodanjälkeisen iskelmän ja populaarimusiikin laita.

– Mutta kyllä esimerkiksi 1800-luvun alaluokan laulut olivat yhtä kansainvälisiä kuin säätyläisten musiikki. Onhan koko kansallisvaltiomme malli kotoisin Euroopan korkeakulttuurista, Kurkela huomautti.

Olisiko populaarimusiikin suomalaisuus sittenkin ennen kaikkea kielikysymys? Laulettu musiikki on vahvasti vuorovaikutuksessa runouden ja kielen kanssa.

– Kun paikalliskielen asema heikkenee tieteissä, se vahvistuu kirjallisuudessa ja taiteissa, sanoi Kurkela ja pohdiskeli, voisiko suomalaisesta musiikista tulla koskaan kokonaan englanninkielistä.

Musiikin tohtori, lauluntekijä Sari Kaasinen yhdisti oman suomalaisuutensa luonnollisesti pohjoiskarjalaisuuteen, Rääkkylän tyttö kun alun perin on. Hän korosti, että kaikki musiikki on arvokasta, koska me soimme niin monella eri tavalla. Myös Kaasinen korosti sanojen merkitystä ja totesi laululyriikan olevan täysin aliarvostettua.

Säveltäjä Markus Fageruddin suomalaisuus on hyvin käytännönläheistä.

– Lähtökohtana on tavoittaa suomalaisyleisö, koska asun täällä.

Itse musiikkiin vaikuttavat aivan muut asiat, esimerkiksi viimeisimpään työhön espanjankielinen teksti.

Toimittaja Pekka Seppänen pyyhkäisi maton koko seminaariteeman alta ja väitti virkistävän provosoivassa puheenvuorossaan, ettei suomalaista musiikkia ei ole. Järkytyksenä hänelle oli selvinnyt, että useat hänen lempikansanlauluistaan olivatkin lainoja idästä tai lännestä, tai vartavasten sävelletty pönkittämään keinotekoista suomalaista kansallistunnetta.

– Olimme kansainvälisiä ennen kuin suomalaisuus keksittiin, Seppänen totesi.

Hän soitti muusikko Freemanilta lainaamallaan melodicalla pätkän sekä Finlandiaa että ABBAn Money Money Money -hittiä, löysi niistä yhteneviä sävelkulkuja, ja sai kuulijat vakuuttuneeksi, että ruotsalaiset osaavat muuttaa rahaksi kaiken – jopa meidän kansallisomaisuutemme.

Kun koko suomalaisuus oli läpikotaisin pöllytetty ja kyseenalaistettu, oli kuuntelijan paras nollata tilanne ja ainakin hetken aikaa uskoa siihen pelkistettyyn oletukseen, että suomalainen musiikki on Suomessa tehtyä musiikkia… tai suomeksi tehtyä musiikkia… tai suomalaisen missä tahansa tekemää musiikkia…

Miksi käyttäisin suomalaista?

Tähän kysymykseen olivat paneelikeskustelussa vastaamassa Helsinki-filmin toimitusjohtaja Aleksi Bardy, Moshfish Helsingin Pete Eklund, Pori Jazzin viestintäpäällikkö Janne Nieminen ja Ylen luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén.

Eklund yhdisti suomalaisuuden juuri teksteihin ja uskoi, että esimerkiksi Kaihon Karavaanikin voisi hyvin viedä suomenkielistä musiikkia ulkomaille. Nieminen ja Bardy olivat keskenään samoilla linjoilla: kotimaisen ja ulkomaisen musiikin kriteerit ovat samat, ”säälipisteitä” ei tarvitse kukaan.

– Mitä väliä kansallisuudella oikeastaan on?, kysyi Bardy, ja piti muutosvastaisuutta suurena haasteena.

– Julkisen palvelun kanavana Ylen perustehtävä on kotimaisen musiikin esittäminen ja tallentaminen, muistutti Ville Vilén.

Kriteereinä musiikille hän korosti monipuolisuutta, ennakkoluulottomuutta ja suomenkielen tärkeää roolia. Samoja asioita kaipaili Elvisin väki Ylen suunnalta omassa kevätseminaarissa. Samaan suuntaan matkalla siis?

Miten tukea suomalaista?

Kaikki paneelikeskustelijat olivat yksimielisiä siitä, että suomalaisen musiikin ja taiteen julkinen tukeminen on ehdottoman tärkeää monimuotoisuuden ja uutta luovan marginaalin turvaamiseksi, ja pelkästään kulttuurisistakin syistä.

Mutta kuinka voisimme turvata kotimaisen musiikin ammattimaisen tekemisen jatkossakin Menetämmekö musiikin vientimahdollisuuksia ilman ruohonjuuritason harrastus- ja koulutustoimintaa?

Kun kiinnostus musiikkiin herää, siihen pitäisi voida vastata.

– Pojat innostuvat kanteleestakin, jos sillä soittaa Frontside Ollieta, Sari Kaasinen kertoi omasta kokemuksestaan.

Pete Eklund muisteli 80-luvun Klaukkalaa. Siellä nuorilla oli tasan kaksi vaihtoehtoa: joko juoda kaljaa tai soittaa heviä. Eikä tilanne monissa kunnissa ole vieläkään sen parempi. Peruskoulujen musiikinopetus on ollut supistusten etulinjassa aina, eikä parannusta ole luvassa. Musiikkiopistoihin on tungosta, ja vain harvat niistä tarjoavat opetusta myös populaarimusiikin puolella.

Menestyspolku musiikintekijölle?

Seminaarin lopussa Teoston varatoimitusjohtaja Kari Paananen valotti uutta, toiveita herättävää konseptia, jonka tarkoitus on luoda edellytyksiä ammattimaiselle musiikintekemiselle. Tämä menestyspolku tarjoaisi koulutusta, tukea ja kontakteja matkalla harrastelijasta ammattilaiseksi ja jopa kansainväliseen menestykseen asti.

 Hankkeen toteutuminen edellyttää musiikin koko toimialan yhteistyötä ja ulkoisen rahoituksen järjestymistä. Mallia menestykseen on otettu niin suomalaisesta jääkiekkovalmennuksesta kuin Ruotsin musiikkialan kehittämisestä, johon myös kunnat ja valtio ovat sitoutuneet. Alustavia neuvotteluja mahdollisten rahoittajien kanssa on jo käyty.

Mallin etsiminen urheilupuolelta ei taida olla niin kaukaa haettua kuin ehkä ensikuulemalta tuntuu. Kun rakkaus lajiin on kerran herätetty, se ei sammu, vaikka oma lahjakkuus tai motivaatio ei huipulle riittäisikään. Kun nämä ihmiset saadaan jäämään tiimiin, esimerkiksi vapaaehtoistyöhön lasten ja nuorten pariin, tulee heistäkin tulevien tekijöiden menestyksen mahdollistajia. Ja varmasti myös kotimaisen musiikin kuluttajia.

Missä vaiheessa Teoston menestyshanke on nyt? Kari Paananen tekee asiasta selkoa Elvis ry:n syyskokouksen ja Oktoberfestin yhteydessä pidettävässä seminaarissa 15.10.

Teksti: Kaija Kärkinen

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2012

Selaa lehden artikkeleita