Musiikintekijät -logo

Tekisinkö euroviisun?

Tekisinkö euroviisun?

TIPI-TII ja DINGE-DONG

Tekisinkö euroviisun?

Jos euroviisut eivät kiinnosta, niin voit jättää tämän jutun lukematta. Jos euroviisut kiinnostavat vain arvostelumielessä, niin on hyvä muistaa mitä Johnny Logan sanoi vuosi sitten virallisen euroviisulehden Citypaperin haastattelussa: ”Euroviisujen arvostelijat ovat kuin eunukkeja haaremissa: he näkevät joka ilta kuinka temput tehdään, mutta eivät saa itse tehdyksi.” Euroviisut ovat aivan liian helppo kohde lytättäväksi, säästäkää ruutinne muualle, sillä tämä juttu on tarkoitettu niille, joilla kaikesta huolimatta euroviisuihin liittyy ammatillistakin mielenkiintoa.

Totta kai taiteessa kilpaileminen on absurdia ja typerää, mutta kilpailu houkuttaa paikalle lisää katsojia eli rahaa eli resursseja. Urheilijoilla on kansainvälisiä kilpailuja ja yhteyksiä jatkuvasti, mutta missä muualla kuin euroviisuissa suomalainen ja vaikkapa makedonialainen biisintekijä voisivat luontevasti tavata. Musiikkimessut ovat liian hektisiä ja suuria tilaisuuksia aitoon verkostoitumiseen, mutta euroviisuihin kokoontuu sekalainen seurakunta eritasoisia esittäjiä ja tekijöitä melko suljettuun ympäristöön ja yhteiselle asialle yli viikoksi. Euroviisuissa tunnelma on pääsääntöisesti mainio siihen asti, kunnes pisteidenlasku alkaa. Mutta markkinavoimat vaativat näin ja katsojaluvutkin nousevat pisteidenlaskun aikana, vaikka ei luulisi.

Euroviisuja väitetään usein rahantuhlaukseksi, mutta ainakin Suomen ja Yleisradion vinkkelistä Euroviisut ovat jopa keskimääräistä viihdettä halvempaa ja katsotumpaa ohjelmaa: osallistumismaksu on jyvitetty maiden koon mukaan. Euroopan Yleisradioliitolle EBU:lle Euroviisut ovat vain pieni alaviite verrattuna uutisvaihtoon ja urheiluun, mutta imagomielessä tärkein ja tunnetuin osa kansainvälistä yhteistyötä. Viime vuodet viisujen suosio on ollut useissa maissa kasvamaan päin, vaikka sitä ei Suomen mediasta olekaan huomannut. Jopa kaukainen Australia lähetti ensi kertaa selostajan paikan päälle palvelemaan parimiljoonaista kengurumaan yleisöä.

ENSI VUOSI

Ensi vuonna viimein kaikki halukkaat EBU:n jäsenmaat pääsevät mukaan vuosittain. Tämä on järjestetty niin, että suuret maat (Iso-Britannia, Saksa, Ranska, Espanja) sekä edellisen vuoden 10 parhaiten sijoittunutta muuta maata pääsevät suoraan finaaliin ja muut kamppailevat finaalipaikasta päivää paria aiemmin. Äänestystä on tarkoitus muuttaa siten, että kaikkien maiden kansalaiset voivat silti äänestää myös finaalissa.

Suomen kanssa semifinaalissa ovat ensi vuonna siis tämän vuoden huonommin sijoittunut puolisko, ”divarissa” tämän vuoden Suomen lailla viettäneet (Sveitsi, EJT Makedonia, Tanska ja Liettua) sekä liuta uusia tulokkaita kuten Serbia-Montenegro, Albania ja Valko-Venäjä. Aika varmoja debytoijia ovat myös Andorra ja Bulgaria. Myös perinteisten viisumaiden Italian ja Luxemburgin paluusta huhutaan. Ensi vuodeksi tulossa on kilpailemaan vähintään 35 maata, mutta EBU:ssa on 52 aktiivijäsentä, luultavimmin lopulta vain Vatikaanin radiota eivät viisut kiinnosta…

ORKESTERI TAKAISIN?

Orkesterin puuttuminen on toki ikävä asia. Sanremossa kilpailee viikon ajan, viidessä nelituntisessa suorassa lähetyksessä, lähes 40 kappaletta kuten euroviisuissakin ja ne ovat vielä 4 minuutin mittaisia ja esiintyjät saavat myös soittaa livenä mitä haluavat! Kuinka ihmeessä Italiassa on varaa ja muilla Euroopan mailla yhteensä ei ole? Kyse ei ole mielestäni mistään muusta kuin kevyen musiikin arvostuksesta. Euroviisuilla on nykyään jo sponsorit ja ohjelmaan on raivattu jo ajat sitten parikin mainoskatkon paikkaa, joita monien maiden yleisradioyhtiöt hyödyntävät.

Euroviisujen säännöt eivät kiellä orkesterin käyttöä, päätös on aina järjestävän TV-yhtiön. Ensimmäisen kerran orkesteri jäi pois Israelissa 1999. Käytäväpuheiden mukaan ainakin Espanjan ja eräiden Balkanin maiden voittaessa orkesteri palaisi… On myös huhuttu, että Euroviisujen 50-vuotiskilpailuun 2005 yritettäisiin saada orkesteri. Siinä toivossa, että muusikot palaisivat tähän maailman kalleimpaan karaokekilpailuun, ehkäpä alan kerätä vetoomusta vielä toistamiseen, nyt kun rouva Euroviisu eli EBU:n viisukoordinaattori on vaihtunut.

POLITIIKKA

Ennen viisuja kohistiin pisteiden ostosta, joka oli ikävä mutta luonnollinen seuraus jälkeenjääneistä säännöistä. Todisteita ei kuitenkaan ole EBU:lle esitetty ja mahdollinen likapyykki on tarkoitus pestä omassa piirissä.

Israelissa on tehty yliopistotasoista tutkimusta euroviisujen pisteidenannosta. Tutkimuksen mukaan Suomi ei ansaitse automaattisesti naapuripisteitä siinä missä monet muut maat, koska me olemme ihan oma saarekkeemme. Puhelinäänestyksen myötä tosin Suomen mahdollisuudet saada pisteitä Ruotsista ja Virosta ovat parantuneet…

Tänä vuonna politiikka oli mukana myönteisellä tavalla tai tavallaan voisi ajatella, että sen poissaolo oli ratkaiseva. Kyproksenkreikkalaiset nimittäin äänestivät ensimmäisen kerran Turkkia ja peräti 7 pisteen edestä. Nämä pisteet olivat ratkaisevat.

Venäläiset ovat tosin tehneet protestin erityisesti siksi, että Irlannissa puhelinäänestys epäonnistui jo toista kertaa peräkkäin. Venäläisille kolmen pisteen tappio ja kolmas sija oli ilmeisen vaikea niellä, kun kehissä oli sentään maailman listaykkönen t.A.T.u. Viisut kuitenkin tarvitsevat myös eturivin artisteja ja tästä yrityksestä Venäjä ansaitsee täyden tunnustuksen. Ehkäpä BBC älyää nyt pyytää vaikkapa Elton Johnia tai Madonnaa pelastamaan maan musiikkimainetta, sillä Iso-Britanniassa on todella kova identiteettikriisi, kun heidän viisunsa jäi ensimmäistä kertaa nollajumboksi. Syytä on haettu Irakin sodasta, mutta kyllä totuus on se, että jos laulaa biisinsä täysin nuotin vierestä ei voi saada pisteitä.

SUOMEN KARSINTA

Yleisradio on jo julistanut avoimen sävellyskilpailun Suomen edustuskappaleen löytämiseksi vuoden 2004 Eurovision laulukilpailuun ja ehdotuksia odotetaan Yleisradioon lokakuun 17. päivään 2003 klo 16 saakka. YLE lisää myös vähitellen satsausta Euroviisuihin, sillä tällä kertaa esille pääsee peräti 20 teosta kahdessa studiosemifinaalissa, joista selviää 12 kappaletta Suomen finaaliin 24. tammikuuta Tampere-talolle.

YLEn viisukommentaattori Asko Murtomäen mukaan sillä, että deadline on huomattavasti aikaisemmin kuin ruotsalaisilla, ehkäistään puheet ruotsalaisista jämäbiiseistä. Mutta mikä estää ketään kaivelemasta pöytälaatikoitaan ja mitä merkitystä on sillä, minä vuonna teos on tehty, jos se on hyvä ja osuu ajan henkeen?

Olennaisempi kysymys on, miksi ensi vuoden karsintasäännöissä kielletään ulkomaiset esittäjät. Miksi ihmeessä Suomen karsintasäännöt ovat täsmälleen päinvastaiset kuin esim. Ruotsissa, jossa kilpaillaan vain ruotsalaisilla teoksilla, mutta esim. viime vuonna laulamassa nähtiin virolainen Maarja (loppukilpailun 5.sija Ivo Linnan kanssa 1997)? Eipä olisi Sveitsikään voittanut ilman kreikkalaista Lys Assiaa tai kanadalaista Céline Dionia, puhumattakaan Viroon voiton vieneestä arubalaisesta Dave Bentonista.

Itse olen sitä mieltä, että tällaiset rajoitukset tuottavat kovin sattumanvaraisia tuloksia. Paremminkin edustuspakettimme pitäisi olla joko täysin suomalainen tai sitten ottaa kaikki ulkomainen apu vastaan, jos sillä kuvitellaan saatavan parempia tuloksia ja jos se hyvä sijoittuminen on niin tärkeää ja jos uskotaan ulkomaan avun sitä todella tuovan.

Suomen karsinta poikkeaa joidenkin maiden karsinnoista myös siinä, että kappaleen esityskieltä ei saa missään vaiheessa vaihtaa. Käytännössä tämä tarkoitti ainakin viimeksi sitä, että suomeksi on turha yrittää.

TV 2 Viihteen Markku Laaksosen mukaan ulkomaiset esittäjät kiellettiin, koska lopullinen valinta on todennäköisesti ainakin osittain Suomen kansan käsissä. Siihen minä, että: ”Täh? Karsinnassamme 2002 norjalainen Geir Rönning sijoittui kolmanneksi ja valintatapa oli sataprosenttinen puhelinäänestys.” Ensi vuoden valintatapa lyödään lukkoon elokuussa.

Viime vuonna Suomen karsinnassa oli 3 täysin ruotsalaista ja yksi toisen polven suomalaissiirtolaisten teos. Maki Kolehmainen otti muuten sävellyksillään kolmoisvoiton ja oli vielä Viron karsinnassakin kolmas. Kun asiallisen näkyvyyden saavia sävellyskilpailuja ei oikein ole, suomalaisen tekijän vinkkelistä harmittaa, että meidän euroviisuihimme päästetään koko maailma. Katselin hiljattain 70-luvun Suomen karsintoja ja on todettava vankka mielipiteeni: Suomessa on ainakin osattu tehdä ihan hyviä teoksia iät ja ajat, mutta vikaa on pikemminkin kaikessa muussa.

Mikään ei tietenkään estä suomalaista tekijää yrittämästä muissa maissa, mutta vain harva maa avaa Suomen tavoin portit ulkomaisille teoksille. Tämän vuoden karsinnoissa sellaisia olivat mm. Alankomaat ja Viro. Varsinkin tuolla Alankomaissa olisi mukavaa ottaa revanssi, koska Suomea edusti vuonna 2000 hollantilais-italialainen ”A little bit” laulu.

JÄÄTYYKÖ HELVETTI?

Euroviisuihin liittyy monia aspekteja ja intohimoja. Oma kantani on se, että liian monivaiheinen valintaprosessi tai euroviisuja ymmärtämätön raati on Suomessa usein tuottanut huonon kompromissin. Vähän yksinvaltaisempi menettely voisi tuottaa parempia tuloksia, mutta ei olisi tietenkään yleisön ja median mielestä hyvä. Jos me haluaisimme venäläisten tapaan kaikin keinoin menestyä, Suomen karsinta pitäisi ehkä peruuttaa ja aloittaa neuvottelut kansainvälisten supertähtiemme kanssa. Suomalainen kansanmusiikki tai heavy saattaisi kannattaa esitellä myös euroviisuissa.

Euroviisut ei ole urheilua, mutta silti siinäkin osallistuminen on tärkeintä! Viisufanit arvostavat nimenomaan Suomen persoonallisuutta ja rohkeutta takavuosina. Tämän vuoden lopputulos osoittaa, että voittoon tarvitaan hyvän teoksen lisäksi ammattitaitoinen toteutus ja esitys. Ripaus aitoutta ja kypsää karismaa on selvästikin tarpeen.

Tämän enempää tiedettä viisuista ei voi tehdä (edellinenkin resepti oli vain omaa perstuntumaani), sillä tilanne muuttuu joka vuosi. Tekijä ei voi mitenkään vaikuttaa kokonaisuuteen eli esiintymisjärjestykseen ja muiden maiden valintoihin: jonain vuonna ylitarjontaa on balladeista, jonain vuonna diskojytkeestä. Turkin voitettua vanhemmista viisumaista voitto puuttuu enää Suomelta, Kreikalta ja Portugalilta. Ehkä päivä paistaa joskus risukasaankin eli kuten sähköpostivitsinä kiertävä lämpömittari sanoo, helvetti jäätyy ja Suomi voittaa! Yrittänyttä ei laiteta!

Teksti: Petri Kaivanto

kuvat: Petri & Johanna Kaivanto

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2003

Selaa lehden artikkeleita