Elvis on järjestänyt syksyn aikana kaksi tekijäiltaa, Joensuussa ja Oulussa. Näihin iltoihin kutsuttiin Teoston tekijäasiakkaat näistä kaupungeista ja niiden lähiympäristöstä.

Joensuussa 26.9. kertoivat SARI KAASINEN, JARI KNUUTINEN, ALEKSI OJALA ja HEIKKI SALO urastaan ja kokemuksistaan musiikintekijöinä. Mukana olivat myös Elvis ry:n edustajat MARTTI HEIKKILÄ ja JANNE LOUHIVUORI. Teoston tekijäasiakkaita oli paikalla runsaat kaksikymmentä.

Oulussa 12.11. samalla asialla olivat SAMI LOPAKKA, JARKKO MARTIKAINEN, JUSSI RASINKANGAS ja PAULI YLITALO sekä MARTTI HEIKKILÄ. Tupa oli täynnä, eli paikalla oli yli viisikymmentä Teoston tekijäasiakasta.

Molemmat tilaisuudet olivat tuhteja paketteja musiikintekemisen arjesta ja juhlasta. Ja selvähän se, että juttu välillä kääntyi Teostoon, musiikinkustantajiin ja tekijänoikeuksiin. Tekijäiltoja järjestettiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Niitä kannattaa ehdottomasti jatkaa siinä tahdissa, missä yhdistyksen rahkeet sallivat.

Martti Heikkilä

***

PROSESSIOT 2003

Toista kertaa järjestetty ”Prosessio – Musiikintekijöiden teemapäivät” onnistui nytkin varsin plussamerkkisesti. Osallistujia päivillä oli kuutisenkymmentä. Elvishän järjesti tapahtuman yhdessä Pop & Jazz Konservatorion kanssa 15.-17. lokakuuta. Neljästä teemasta kolme oli kokonaan tai lähes kokonaan ”loppuunmyytyjä” eli ”eiootakin” jouduttiin sanomaan. Neljänteen eli lastenmusiikki-teemaan olisi mukaan mahtunut useampiakin. Ohessa yhteenvedot eri teemoista.

Lastenmusiikki markkinavoimien puristuksessa

MATS LILLRANK, MIKKO PERKOILA, PENTTI RASINKANGAS ja HANNU SEPPONEN kertoivat lastenmusiikin tekijän ja esittäjän arjesta ja vähän juhlastakin Prosession avauspäivänä 15.10. Keskustelua johdattivat MARTTI HEIKKILÄ, HEIKKI SALO ja JANNE LOUHIVUORI.

Kun oltiin kerrattu jokaisen ura pääpiirteissään, otettiin puheeksi raha. Kaikilla neljällä toiminta on ollut varsin yrittäjämäistä ja vaikka koulu- tai päiväkotikeikkoja tehdään varsin edullisestikin (125 – 300 euroa), saadaan pienistäkin puroista elantoa kokoon. Tärkeänä lisänä ovat erilaiset tukikanavat (kuten apurahat, ESEK ja Konserttikeskus ry). Mats kertoi menneensä monen vuoden tauon jälkeen taas päivätyöhön ja Fröbelit keikkailevat nyt sivutoimisesti.

Äänitteitä myydään eniten keikoilla (Fröbelit ja Lillrank toki ovat saaneet menekkiä ihan toptenejä myöten), nykyisin useimmat (myös Fröbelit) tuottavat äänitteensä itse, poikkeuksena Sepponen sekä Tohtori Orff ja Hra Dalcroze, jonka levyt tuottaa Megamania.

Kysymys lastenmusiikkilevyn oikeasta hinnasta jakoi hiukan mielipiteitä, sen sijaan Yleisradiosta oltiin liikuttavan yksimielisiä: MISSÄ ON LASTENMUSIIKKI? Rippeitä Kimurantissa ja Pikkukakkosessa. Mutta esimerkiksi Salon lastenlaulutapahtuman televisiointi on lakannut TV1:tä kiinnostamasta. Yleinen arvio tuntui olevan, että eniten lastenmusiikkia taitaa nykyisin kuulla Radio Deistä.

Taloudellisten realiteettien ja Ylen jälkeen uppouduttiin lopuksi koko joukolla itse musiikkiin, kuten vaikkapa siihen, pitääkö lastenmusiikissa olla sanomaa. Yksi mielipide oli se (taisi olla JOUKO MÄKI-LOHILUOMAN), että sanomaa pitää olla, mutta sellaisessa muodossa, että lapset eivät huomaa olevansa opetuksen kohteina, mutta aikuiset huomaavat; silloin keikkarintamalla riittää kysyntää. Sekin todettiin, että kysyntää on sekä iloisille että hyvinkin vakaville aiheille.

Kaiken kaikkiaan tultiin siihen loppupäätelmään, että vastaavanlaisia lastenmusiikintekijöiden kokoontumisia tulisi vuoden parin väliajoin järjestää. Ja sekin jäi hautumaan, että Elvis voisi koota eri tahoja yhteiseen projektitukihakemukseen, joka suuntautuisi tähän musiikin alueeseen (joka kaikilta saa sympatiaa, mutta jonka elintila aikuistuvassa maailmassa on aina vain kapeampi).

Martti Heikkilä

***

Taikatempun tekijät -heillä on se salaisuus

Prosession AV-viestinnän teemapäivä torstaina sujui leppoisissa tunnelmissa, kun mainos- & elokuvamusiikin huippunimet; KIM KUUSI, PERA PIRKOLA ja HANNU KORKEAMÄKI kertoivat työstään musiikin parissa. Kultasormen vikaa taitaa olla heissä kaikissa ja Kim Kuusen pajassa, Music Makersissa ovat syntyneet mm. Valion uusi ”pingviini-mainos”, Soneran äänilogo, Reissumiehen tunnusbiisi ja Finnairin tunnusmelodia ­ vain muutamia mainitakseni. Music Makersissa tehtiin myös ”Kuutamolla”- elokuvan ”Se ei mee pois”-megahitti. Seuraavassa otteita miesten kerronnasta.

KUUSI: Kun joku tietty melodia alkaa soida, kuulijan päässä herää muistikuva tuotteesta. Pavlovin koiria olemme kaikki ja mikä tahansa renkutus, jota toistetaan tarpeeksi voi olla jonkun brandin symboli. Mutta toisto edellyttää sitä, että se koskettaa jollain tavalla tunteita ja tuntuu hyvältä myös käyttäjäjoukon mielestä. Meillä kaikilla kolmella on plakkarissa sellaisia mainoksia, jotka ovat pyörineet jo kymmenen vuotta.

KORKEAMÄKI: Joskus mainokseen tehty musiikki on tarkoitettu soitettavaksi vain kampanjan keston ajan, mutta ei enää koskaan sen jälkeen.

PIRKOLA: Kaikki on yhtä arvaamatonta kuin iskelmämusiikin kentällä. Yhtäkkiä voi joku yksittäiseen mainoskampanjaan tehty biisi soida vielä viidenkin vuoden jälkeen ja aika voi nostaa tavaran ihan uskomattomaan arvoon.

KUUSI: On musiikkia, joka liittyy ajassa kiinni oleviin tuotteisiin. Esim. Levis on ollut hyvä esimerkki siitä, että he nappaavat sellaisia biisejä, jotka ovat jossain kohderyhmässä pop ja in. Mutta mainoselokuvissa ja elokuvissa käytetään myös paljon klassista musiikkia, joka ei nouse listoille, mutta elävöittää kuvaa. Tietyt asiat ovat tuttuja ja turvallisia, mutta joskus tarvitaan myös säröä. Jotain sellaista, joka saa musiikin tuntumaan joltain.

PIRKOLA: Jos tehdään musiikkia tämän päivän tuotteeseen, asian voi ratkaista myös kontrapunktisesti. Klassinen musiikki ikäänkuin valmistaa meitä ohjeella, miten seuraavaa kuvaa pitää katsoa.

KUUSI: Volvon teema on hyvä esimerkki tutusta ja turvallisesta, se on ihan mielettömän tunnettu, ihmiset diggaavat sitä ja se on ylivoimainen ykkönen kaikissa muistitutkimuksissa, mutta mainostoimistojen luovat oksentavat sen päälle, koska se on niin tylsä heidän mielestään. Perusproblematiikka on seuraava; ihmiset haluavat kuunnella tuttua musiikkia, kun taas mainonnan tekijät haluaisivat tehdä uusia juttuja. Me koetamme tasapainotella tässä välissä. Usein asiat menevät niin, että ensiksi saadaan toimeksianto ja sitten tehdään demo.

KORKEAMÄKI: Olen jopa joskus joutunut laulamaan.

PIRKOLA: Minä olen luopunut siitä.

KUUSI: Asiakas helposti rakastuu siihen demoon. Spiikkasin aikoinaan aika paljon mainoksia siksi, että demosin ne ensin itse. Räppäsin mm. 112:n biisin ”Et aavistaa voi onnettomuutta” . Mainos tehtiin myöhemmin jopa Heikki Kinnusta myöten uusilla spiikkereillä, mutta asiakas sanoi, että nämä eivät ole yhtä hyviä kuin se alkuperäinen.

KORKEAMÄKI: Muistan, kun erääseen mainokseen piti saada sellainen huono laulaja, joka kuulostaisi Kalevankadun laulavalta talonmieheltä. Oli mielessä pari kaveria, jotka eivät taatusti osaa laulaa ja tein heille demon siitä, miten biisi lauletaan huonosti. Mutta asiakas halusikin, että se demo päätyy varsinaiseen mainokseen.

KUUSI: Duuni on ihan samanlainen riippumatta siitä, kirjoitetaanko me esimerkiksi biisiä Samuli Edelmanin levylle vai kirjoitetaanko me biisiä johonkin mainokseen, jonka Samuli Edelman laulaa. Koen sen erittäin kiehtovana asiana.

KORKEAMÄKI: Oliko alunperin selvää, että Reissumies päätyy Samuli Edelmanin levylle?

KUUSI: Ei ollenkaan. Se oli tosi kriittistä. Aprikoitiin, että saadaanko siitä tehtyä sellainen versio, että se voidaan hyväksyä levylle.

PIRKOLA: Tai sellainen, että Asko Kallonen sen voi hyväksyä.

KORKEAMÄKI: Aika usein käy niin, että ensin tehdään ensin se 30-40 sekunnin biisi ja sen jälkeen kun se on toimii, asiakas tulee takaisin ja kysyy: voidaanko tästä tehdä kokomittainen biisi.

PIRKOLA: Tehdään ensiksi shortsit ja pidennetään ne housuiksi! Ajatus on ihan sama. Se ei mene oikein.

KUUSI: Mutta esimerkiksi Rekkamies ja Jos et sä soita, tehtiin näin päin. Ensin tuli mainos ja se sai niin hyvän vastaanoton, että päätettiin tehdä jatkoa. Rekkamies on Juha Tapanisen ja Esa Niemisen biisi ja Jos et sä soita Tapanisen biisi. Me liimailemme palasia yhteen. Olemme sellainen solmu, joka yhdistää kovin erilaisiakin toimijoita; toisiinsa. Itse koen olevani silta bisneksen ja taiteen välillä. Siinä sitä joutuu sukkuloimaan. Musiikin ja äänen avulla voidaan olla läsnä kaikkialla muualla paitsi printissä, ulkomainonnassa ja suoramainonnassa ja visuaalisissa medioissa. Musiikkia tai ääntä voidaan käyttää; mainoselokuvissa, radiossa, netissä, puhelimessa, asiakastiloissa ja jopa itse tuotteessa; esim. kännykässä tai lentokoneessa tai autossa. Jopa lentoasemien loungen vessoihin voidaan määritellä musiikkiprofiilit. Jollain tavalla pitäisi huomioida se, miltä sen yrityksen pitäisi kuulostaa. Onko tuote rock, vai onko se klassinen? Tähän saumaan olemme lähteneet rakentamaan sonic branding prosessia. Samalla tavalla kun yrityksellä on visuaalinen logo ja ilme, myös äänessä pitäisi olla joku strategia ja joku linja. Jos se olisi helppoa, se oltaisiin tehty jo. Mutta ympäri maailmaa tehdään tätä nyt.

Vahvasta teemasta ja hyvästä biisistä voidaan tehdään miljoona erilaista sovitusta. Se on vähän niin kuin laittaisi frakin päälle, kun menee juhliin ja shortsit ja lenkkarit, kun menee rannalle. Samasta biisistä voidaan tehdään versio joka soi Kiss FM:llä tai Novassa tai jossain muualla. Mutta ihmisille, jotka eivät ole musiikissa sisällä, tämä koko juttu on kuin taikatemppu. Se rautalanka pitää vaan vääntää. Musiikki on sellainen avaruus, että siellä voidaan tehdä ihan mielettömiä juttuja. Meillä on salaisuus.

KIRSI SNELLMAN

***

Intuition varassa

Prosessiossa kuultiin torstai-iltapäivällä vielä yhtä Music Makersin sympaattista veikkoa, KALLE CHYDENIUSTA, joka on säveltänyt, äänittänyt ja miksannut musiikin mm. ALEKSI MÄKELÄN ohjaamaan Häjyt-elokuvaan. Ensi tammikuussa hän alkaa säveltää Mäkelän uuden Vares-elokuvan scorea. ”Me ollaan Aleksin kanssa lapsuuden kavereita ja yhdessä ajauduttiin leffa-alalle jo parikymppisinä. Kommunikaatio on vaivatonta ja se on yksi syy, miksi tykkään tehdä töitä hänen kanssaan”.

Mysteerin säilyttämisen tärkeys

Kalle sai Vareksen käsikirjoituksen vähän ennen kuvauksien alkua, eikä vieläkään ole lukenut sitä. Häjyjen musiikia tehdessään hän ei lukenut käsikirjoitusta kertaakaan. ”Haluan säilyttää mysteerin musiikin teossa ja vasta kun kuva tulee, alan tehdä musiikkia. Häjyjen musiikista tein valmiiksi puolet, enkä tiennyt edes miten se leffa loppuu.

Kässärin lukeminen vaikuttaisi siihen kokemukseen, minkä saan, kun katson elokuvaa ekan kerran. Uskon, että mitä avoimempana pidän itseni duunin suhteen, sitä parempi siitä tulee. Symboliikan ja merkitysten hakeminen on tervettä vaan, jos se analyysi tapahtuu sen jälkeen, kun luova työ on tehty. Järkeily johtaa suohon.” Kallen mielestä on taivaallista tehdä töitä Aleksin kanssa: ”Aleksi antaa mulle vapaat kädet. Vares-leffaa kuvataan paraikaa ja koska sen enskari on vasta ensi syksynä, varsinaista kiirettä ei ole. Tammikuussa voin katsoa leffan kerran läpi kaikessa rauhassa, ennen kuin alan miettiä minkälaista musiikkia haluaisin siihen tehdä.”

”Jokainen tekee tavallaan, mutta jos aloittaa aamulla nollasta ja illalla katsoo miten pitkälle on päässyt, ei se hirveesti ylitä sitä kolmea minuuttia. Välillä tapahtuu niin, että ohjaaja tulee kuuntelemaan scorea ja pyytää tekemään muutoksia. Säätö pitää laskea duuniin mukaan. Se kannattaa laskea myös budjetillisesti. 30- 45 minuutin leffamusan tekeminen on noin kuukauden duuni.”

Fiilikseen luottaen

”Intuitioon luottaminen ja sen varassa tekeminen on äärimmäisen tärkeätä. Esim. muis-tan Häjyjä tehdessä, kun studiolla laitoin ekoja kertoja jonkun kohtauksen pyörimään ja aloin soitella akustisella bassolla niitä näitä ja vähitellen alkoi rytmi ja tempo löytyä.”

Teatteriohjaajat haluavat joskus antaa musiikintekijöille impulsseja, mutta musiikin kultasormi on löytänyt oman tapansa viedä projektit päätökseen; ”Kuulostaa ehkä vähän karulta, mutta jos palaverissa vain nyökyttelet, mutta teetkin ihan mitä huvittaa, syntyy parasta jälkeä. Pitäisi nähdä sen jutun läpi. Jos ohjaaja sanoo, että tässä pitäisi olla tosi kiihkeä fiilis, tarkoittaako hän sitä, että musiikin pitäisi olla intensiivistä tai ehkä nopeatempoista? Mä diggaan siitä, että kun olen tehnyt jonkin jutun fiiliksellä, siitä tulee jälkikäteen leffaa katsoessa itsellekin kylmät väreet.”

KIRSI SNELLMAN

***

Laulunteko itseilmaisuna ja ammattina

Otsikko oli teemana torstain toisella tilaisuudella, johon vieraiksi saatiin MARJA MATTLAR, SAMULI PUTRO, sekä JORMA TOIVIAINEN. Kaikki kolme edustavat hieman erilaista näkövinkkeliä lauluntekoon: Marja tekee laulujensa sävelen ja sanat, esittäenkin ne pääosin itse; Samuli tekee myös laulunsa, mutta työstää niiden musiikin lopulliseen muotoonsa bändikavereidensa kera, ja esittää tulokset bändinä; Jorma tekee tekstejä äänilevytuotantoon useille säveltäjille, eikä itse esitä niitä.

Vieraat olivat päivän aluksi ensin yksitellen esillä, keskustellen vetäjänä toimineen allekirjoittaneen kanssa alalle ryhtymisestään ja työhistoriastaan. Marja kertoi innostumisestaan musiikkiin, ja turhautumisestaan demopalautteisiin – ”nätti ääni, mutta”. Päätös vei musiikin äänitejulkaisuun itse, ja ulkomaisen kontaktin onnelliseen löytymiseen. Pitkäjänteinen työ laulunteossa – maatilan hoitamisen ohessa – on luonut tyylikkään levysaldon, vankan yleisöpohjan nettipostituslistoineen, ja muutaman menestyneen cover-versioinninkin.

Samuli kertoi ”ajautumisestaan” Helsinkiin, ja nykyisen Zen Café -bändinsä muotoutumisesta täällä. Bändin intensiiviset ja pitkät – useiden kuukausien mittaiset – treeniperiodit siis muokkaavat musiikkia niin paljon, että sävellykset kreditoidaan kollektiivisesti kolmelle bändijäsenelle, ”kun se sovittamisen ja säveltämisen raja on rockissa usein aika vaikea vetää”. Tämä toimenpide myös antaa kaupallisesti menestyneelle bändille mahdollisuuden pitää pitempääkin taukoa, pelkkä keikka(- ja gramex)tulo ei sellaiseen riittäisi. Tekijät ovat myös pitäneet teoksensa manuksina, neuvosta vaarin ottaneina.

Toiselle biisin tekeminen tuntuu Samulista tyystin vieraalta ajatukselta, lähtökohta on niin voimakkaasti ollut oman musiikin soittaminen omassa bändissä. Trio on keikkakuviossa usein vahvistettuna tuottaja/co-sovittaja MARTTI SALMISELLA, mutta silti ohjelmisto valikoituu pitkälle sen mukaan, mitä laulaja/kitaristi Putro ”pystyy” livenä toteuttamaan.

Jorma kertoi jo kunnioitettavan pitkän uransa vaiheista kokemuksen syvällä rintaäänellä. Erityisen kiitollisena hän muisteli uransa alussa JAAKKO SALOlta saamaansa palautetta, jota tämä jaksoi koulutusmielessä antaa pitemmänkin ajanjakson puitteissa. Monenlaiset kirjoitustehtävät ovat miehelle vuosien varrella eteen tulleet, ja kaikkiin hän on ryhtynyt tosimielellä, se on ainoa keino. Hienovaraisesti kantaaottavia kupletteja hän esimerkiksi kertoi tekevänsä hyvin mielellään, ”kun kerran on ´Jorma Keravalta ´, niin johan se vähän vaatiikin”.

Kirjoittavaa ihmistä hän kehoitti tarkkailemaan ympäristöään, ja kirjaamaan ylös kuulemiaan ilmaisuja, sanontoja ja sanoja. Yhtenä esimerkkinä hän kertoi ystäväpariskunnan luona illallisilla kuulemansa ihmissuhdetta kuvanneen ilmaisun, joka välittömästi iski häneen. Viiden vuoden kuluttua tuli paikka käyttää sitä laulutekstin pohjana, ja levylle meni.

Prosession ”Laulunteko” -päivä onnistui erinomaisesti, kiitos mainioiden vieraiden. Juttu kulki sujuvasti, ja väliin kuunneltiin lauluja. Yleisö seurasi valppaana ja silloin tällöin kysymyksiäkin tehden. En tiedä ”oppiko” kukaan mitään, mutta tositarinoita elävästä elämästä kuultiin, ja näkemyksiä sekä mielipiteitä vaihdettiin.

PEKKA NISSILÄ

***

Luova studiotyöskentely

Prosessio-tapahtuman viimeisenä päivänä käsiteltiin koti- ja ammattistudioiden välistä innovatiivista yhteistyötä. Teeman vetäjänä toimi JANNE LOUHIVUORI ja vieraina olivat äänittäjä DAN TIGERSTEDT ja muusikko/ säveltäjä/tuottaja LASSE KURKI.

Nykytekniikan mahdollistama kotistudioiden invaasio on osaltaan järkeistänyt musiikkituotantoa. Kaikkia työvaiheita ei tarvitse enää tehdä yhdessä kalliissa ammattistudiossa. Samat musiikin äänittämiseen ja editointiin tarkoitetut tietokoneohjelmat pyörivät niin kotona kuin pienteollisuusalueella mahdollistaen yhteensopivien ”äänityssessioiden” vaivattoman liikuttelun paikasta toiseen.

Lähinnä Finnvox-studioilla Helsingissä, mutta tarpeen mukaan myös muualla työskentelevä Dan Tigerstedt saa yhä useammin miksattavakseen ns. projektistudioissa tehtyä äänitysjälkeä. Vaikka pienstudion puitteet helpottavat monen musiikintekijän ilmaisupaineita, on niidenkin tuotannolle asetettava joitain tasovaatimuksia. Tigerstedt antoi mm. pikakurssin dynamiikkaprosessoreiden (kompressorit ym.) ja mikrofonien käytöstä. Akustisen äänittämisen erikoismies puhui myös perinteisen- ja ns. taideäänittämisen eroista. Pähkinänkuoressa: Perinteinen äänittäminen taltioi ääntä pyrkien mahdollisimman laadukkaaseen toistoon, kun taas taideäänittäminen voi käytännössä olla mitä vain, kunhan se vain jollain (omituisellakin) tasolla toimii.

Tilaisuudessa oli käytössä Pro Tools -ohjelma ja asiallinen äänentoisto ja näin tarjoutui mahdollisuus tarkastella lähemmin mukana tuotuja (moniraita-) äänityssessioita. Lasse Kurki, joka tunnetaan lähinnä Lemonator ­miehenä, mutta myös ansioituneena biisintekijänä ja tuottajana (mm . Egotrippi), esitteli mielenkiintoisesti analysoiden mistä pari esimerkkibiisiä koostui. Hyötykäytössä oli ollut niin tuottajan olohuone, sen hyväsoundinen lattia, kuin ko. bändin treenikämppädemokin. Kurki muistutti, että nykyisillä kotistudiovalmiuksilla voidaan rakentaa hyvinkin halvalla kalliin kuuloista jälkeä, koska paineetonta aikaa on kosolti käytettävissä.

Monilla tilaisuuteen osallistuneilla oli oma studio tai sellaisen rakentaminen oli suunnitelmissa. Yhä useampi kokee omat studiopuitteet stimuloivana sävellystyölleen. Äänimaailmojen rakentelu luo tunnelmia ja siivittää mielikuvitusta ­ useat biisit syntyvät äänityskokeilujen myötävaikuttamina. Ennakkoluuloton kokeilu oli ennen todella kallista puuhaa ja nyt se on mahdollista yhä useammalle.

Myös teknologian lieveilmiöt puhuttivat. Tarjolla on yhä enemmän oikoteitä onneen; valmiit loopit ja samplet ym. antavat jokaiselle mahdollisuuden tuottaa ”maailmanluokan” soundit. Tämä johtaa helposti eräänlaiseen inflaatioon. Kaikilla on kultaa, kaikki kuulostaa liian hienolta, puuleeratulta ja vireiseltä (tiedättehän nykyajan ultrapuhtaasti laulavat iskelmälaulajat). Musiikin tekijälle, niin kuin muillekin tietokonetta ahkerasti käyttäville luodaan koko ajan tarpeita, joiden suhteen tulee olla kriittinen.

Tilaisuudessa puhuttiin myös demojen teosta, sovittamisesta sekä tuottamisesta psykologisella ja filosofisemmallakin tasolla. Kuusi tuntia lensi kuin siivillä.

Janne Louhivuori