Musiikintekijät -logo

TEKIJÄHAKEMISTO

TEKIJÄHAKEMISTO

Syksyllä 1995, Elviksen järjestämässä sanoitusseminaarissa Tampereella, ehdotettiin tekijähakemiston kokoamista. Seuraavana vuonna koottiin ja julkaistiin ensimmäinen ”TEKIJÄT 1996-97 Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n tekijähakemisto”, joka sisälsi senhetkisestä 350 jäsenmäärästä lähes sadan tekijän tiedot. Ensimmäisen tekijähakemiston ilmestymisen jälkeen tuli Elviksen toimistoon soittoja, joissa jäsenet ihmettelivät tietojensa puuttumista. Syynä oli tietenkin se, että vain täyttämällä lomakkeen oli päässyt mukaan. Jäsenten yhteystietojen julkaisu ilman lupaa olisi lainvastaista.

Tekijähakemistosta on poikinut monenlaisia yhteistyökuvioita. Yksi esimerkki on toisaalla tässä lehdessä, kun Charles Plogman kertoo, kuinka hän perustettuaan oman musiikkikustantamon alkoi vuoden 1998 tekijähakemiston perusteella etsiä sanoittajia, lähetti kirjeen 13 sanoittajalle, sai 6 vastausta, minkä jälkeen tiiviimpi yhteistyö on virinnyt Lasse Wikmanin ja Keijo Laitisen kanssa.

Itse en ollut mukana ensimmäisessä tekijähakemistossa, jossa jo noin kymmenellä prosentilla oli sähköpostiosoite. Toisessa, vuonna 1998 ilmestyneessä olin jo mukana. Yhteydenottoja tuli muutama. Tänä vuonna ilmestynyt kolmas tekijähakemisto on herättänyt omalta osaltani eniten huomiota, soittoja on tullut hämmästyttävän paljon. Hauskin oli Otto Donneria etsinyt mieshenkilö…Yhden laulajatytön puhelinääni oli niin miellyttävä, että aloitimme yhteistyön. Tästä yhdestä soitosta on puolessa vuodessa kehkeytynyt jo noin kymmenen henkilön työryhmä.

Tänä vuonna ilmestynyt hakemisto on paksu ja sähköpostiosoiteprosentti lähenee seitsemääkymmentä. Noin puolet Elviksen 550 jäsenestä on nyt mukana ja tätä täytyy pitää saavutuksena. Painosmäärä on 1500 kpl, niin kuin edellisinäkin vuosina. Hakemistoa on jaettu levy-yhtiöille, kustantajille, Solo ry:lle sekä muille tarvitseville tahoille ja tietenkin Elviksen jäsenille. Painoksesta noin 1000 kpl menee heti jakoon ja loput painoksesta lähetetään tarpeen mukaan. Eniten tekijähakemisto tuntuu auttavan Elviksen jäsenten keskinäistä yhteydenpitoa.

Lisääntynyt osallistumismäärä voisi tarkoittaa että ”TEKIJÄT 2002” ilmestyy, mutta internet on ehkä silloin jo joka kodissa.

Webmasterin lisäys…

Osa jäsenistä on halunnut tekijähakemiston tiedot kokonaan tai osittain myös tekijähakemiston sähköiseen versioon ihan koko maailman nähtäväksi. Jotkut ovat myös lähettäneet kuvansa! Nettiversiosta käsin on mukava surffailla tekijöiden tai tekijöiden yhtyeiden omille sivuille. Tsekkaa heti!

Teksti: Otto A

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2000

Selaa lehden artikkeleita