Kotipolttoiset demot kulkivat matkalaukussa Helsingistä Ann Arboriin, pieneen yliopistokaupunkiin Michiganin lähellä. Astrid Joutseno (s. 1982) lähti sinne vaihto-oppilaaksi 17-vuotiaana. Silloin hänen taitelijanimensä oli Astrid. Se luki kaunokirjoituksella cd-levyjen vaaleanpunaisissa pahvikansissa.

Hän ei ollut kertonut kenellekään suunnitelmastaan. Siitä, että hän ei lähtenyt Jenkkeihin vain vaihto-oppilaaksi, vaan myös luomaan musiikkiuraa.

”En ottanut edes kitaraa mukaan. Mutta olin toki varmistanut, että isäntäperheestä sellainen löytyy.”

Hän nauraa muistikuvalleen siitä, miten teki bisneksiä kolmen biisin demollaan.

”Myin sitä muille vaihto-oppilaille. Mä olin ihan törkee.”

Vaaleanpunaiset demot lähtivät postitse yhdysvaltalaisille levy-yhtiöille. Astrid muistelee ainakin Markus Nordenstrengin neuvoneen, mihin kannattaa ottaa yhteyttä. Joku manageri kiinnostuikin. Mutta isäntäperhe ei antanut suojatilleen lupaa matkustaa New Yorkiin neuvotteluihin.

”Siitä tuli vähän draamaa. Nehän torppasi mun uraa. Mutta vietin kyllä täyttä musaelämää eri areenoilla. Kävin paljon open mic -illoissa omien biisien ja kitaran kanssa. Chicagossa oli sinfoniaorkesteri, jossa soitin klarinettia.”

Ensimmäiset englanninkieliset biisinsä Astrid Swan kirjoitti noin 13-vuotiaana. Samoihin aikoihin hän päätti, että hänestä tulee laulaja-lauluntekijä. Suurimpia esikuvia olivat Suzanne Vega ja Tracy Chapman.

”Molemmat ovat kitaristeja, joten ajattelin, ettei popmusiikkia voi tehdä kuin kitaralla. Opettelin siis sen.”

Englannin kielen Astrid otti haltuun sanakirjan avulla – jo ennen kuin aloitti sen opiskelun koulussa ysiluokalla.

”Nyt kun miettii, niin oli aika outoa, että olin niin määrätietoinen. Todellisia haaveitani en kertonut kenellekään. Mä vain tein ja tein.”

Hän käytti unelmansa tavoitteluun kaiken vapaa-aikansa. Iltapäivät ja viikonloput kuluivat poplaulujen analysointiin, omien laulujen kirjoittamiseen ja demottamiseen. Oli myös bändi, Fluff, mutta sooloura tuntui mielekkäämmältä kuin musiikilliset kompromissit.

”Nyt kun miettii, niin oli aika outoa, että olin niin määrätietoinen. Todellisia haaveitani en kertonut kenellekään. Mä vain tein ja tein.”

Ehkä vanhempien asenne tytön musiikillisia taipumuksia kohtaan vaikutti siihen, että tämä jaksoi puurtaa.

”Olin rallatellut omia biisejä jo tosi pienenä. Kuuntelin Whitney Houstonia ja haaveilin salaa, että musta tulee laulaja. Halusin äänitellä ja kuunnella omaa lauluani isän laitteilla.”

Ensimmäisen pianonsa Astrid sai kuusivuotiaana.

”Mua myös kannustettiin kirjoittamaan tarinoita. Ja kun hyräilin jotain, kehotettiin laittamaan se muistiin. Kun keksin jotain, niin sitä pidettiin biisinä. Se oli rohkaisevaa. Tein myös pianokappaleita ja nuotinsin niitä.”

Musiikkiopistossa Astrid opiskeli pianon lisäksi teoriaa ja klarinettia.

Amerikan-valloitus ei vaihto-oppilasvuonna onnistunut. Se oli turhauttavaa. Mutta Suomessa joku kavereista onnistui saamaan demon Radio Mafian soittoon. Ja kun Astrid palasi kotiin, puhelin alkoi piristä. Levy-yhtiöt olivat kiinnostuneita, mutta ehdottivat kielen vaihtamista suomeksi.

”Sanoin ei. Ja että olen tästä lähdössä Amerikkaan. Isojen levy-yhtiöiden lähestymiset loppuivat nopeasti. Muistan jonkun toivottaneen hyvää Amerikan-valloitusta.”

Kun esikoisalbumi julkaistiin, Astrid Swan oli 23-vuotias.

”Tunsin olevani jo ikäloppu. Olinhan koittanut saada albumia julki jo 16-vuotiaasta asti.”

Poverina (2005) oli tuotannollisesti iso pakkaus ja Astrid Swanin kallein levy ikinä. Siinä oli orkestrointiakin, kaikki kortit pöytään -tyyppisesti. Albumi herätti kiinnostusta, mutta ei ihan sellaista, mitä taiteilija olisi toivonut.

”Mua ei huomioitu tekijänä. Artistina kyllä. Jos olisin mies ja läväyttänyt sellaisen debyytin, olisi suhtautuminen ehkä ollut toisenlainen. Nais-etuliitettä heiteltiin haastatteluissa paljon ja epäiltiin, että olenko kirjoittanut lauluni itse.”

Astrid Swan koki, että Poverina sai kuitenkin ihan sopivasti menestystä.

”Opiskelin niihin aikoihin jo Helsingin yliopistossa ja olin tosi innoissani siitä. Elämän ihmettelystä kirjallisuuden kautta ja englannin kielen opiskelusta.”

Vaikka yhteistyökumppaneiden löytäminen ulkomailta oli vaikeaa, saatiin Poverina julki Yhdysvalloissa vuonna 2007.

”Tein siellä kiertueenkin. Että kyllähän se mun haaveeni siinä alkoi toteutua.”

Musiikkibisneksen hyväveliverkostoihin pääseminen oli nuorelle naiselle hankalaa.

”Törmäsin aina oviin. Apuja olisi kyllä tullut, jos olisi osoittanut jotain herraa kohtaan jonkinlaista kiinnostusta. Näin annettiin ymmärtää. Se oli tosi karua nuorelle ihmiselle. Musta tuntui, että mua ei kuunneltu.”

Swan toivoisi, että naiset pääsisivät eteenpäin ja esille siksi, että ovat hyviä ja intohimoisia tekemisessään eivätkä siksi, että ovat kauniita.

”Nykyään koen, että minut hyväksytään taiteilijana. Tekemisiäni ei enää epäillä. Se voi johtua siitä, että olen tehnyt tätä jo kauan. Tai siitä, että maailma on ehkä vähitellen muuttumassa. Tai molemmista. Ja jostain syystä sairauteni toimii niin, että ihmiset ovat valmiita kuuntelemaan.”

”Nykyään koen, että minut hyväksytään taiteilijana. Tekemisiäni ei enää epäillä.”

Laulujen kirjoittaminen on Astrid Swanin elämäntapa.

”Aiheita on monenlaisia. Luen paljon ja tutkin maailmaa, ja se näkyy biiseissä. Tykkään leikkiä etenkin lintu- ja avaruusperspektiivin sekä henkilökohtaisuuden välillä.”

Hän ajattelee olevansa eräänlainen filtteri. Suodatin biiseille, jotka tulevat luokse jostakin mystisestä kanavasta. Kun kanava on auki, biisien virta on ehtymätön.

”Esimerkiksi pienen vauvan kanssa oli tilanteita, jolloin harmitti, kun ei ollut aikaa ottaa kiinni biisistä, joka oli ihan tulollaan.”

Suurin osa lauluista syntyy alusta loppuun asti siten, että Swan soittaa pianoa tai kitaraa, säveltää ja sanoittaa. Sovitukset hiotaan bändin kanssa. Swan tuottaa levynsä itse.

”Teininä kun aloitin, ajattelin, että tekniikka ja laitteiden käyttäminen ei voi olla kauhean vaikeaa. Se ei sinänsä kiinnostanut mua. Mutta mulla oli kuitenkin kova tarve tuottaa oma saundimaailma ja siinä sitten tekemällä opin, vuosien varrella enemmän ja enemmän.”

Ensimmäisiä Astrid Swanin levyjä tuotti hänen puolisonsa Nick Triani, joka myös on itseoppinut.

”Seurasin hänen työtään. Toinen, jolta opin, on bändini kitaristi Mikael Hakkarainen. Hänen kanssaan on tehty teineistä asti musaa yhdessä.”

Nick Trianin levy-yhtiö Soliti on julkaissut Astrid Swanin kolme viimeisintä albumia.

”Levy-yhtiö menee täysin taide edellä. Saan tehdä ihan mitä haluan. Se on verrannollista siihen, että olisin julkaissut levyni itse. Minulla on kaikki langat käsissäni. Välillä tosin on ollut ulkopuolinen tekemässä PR-hommia, koska tuntuisi pahalta, jos oma puoliso hoitaisi ne.”

Mulla ei ole muuta annettavaa kuin nämä biisit. Ne ovat nyt kuulijoiden tukena. Samalla tavalla kuin ne tukivat mua silloin, kun niitä tein

Uusimman levynsä From the Bed and Beyond (2017) Astrid Swan on paitsi tuottanut ja äänittänyt, myös miksannut itse. Teosto-palkitun albumin tekemistä edelsi Swanin elämän ainoa ajanjakso, jolloin biisejä tuottava kanava oli kiinni: hän sairastui aggressiiviseen rintasyöpään tammikuussa 2014.

”Ajattelin, että en voi tehdä mitään, koska hoidot on rankkoja. No, niin ne olikin. Olin sairaslomalla syksyyn asti.”

Swanilla oli aikaa miettiä juurta jaksain olevaisuuttaan ja sitä, mitä hän elämässään haluaa tehdä. Vastaus oli: biisejä. Lähestymistapa niihin oli erilainen kuin ennen.c”Päätin ensin aiheen, jota alan käsitellä. Seuraavasta levystäni tulisi kokonaisuus, jolla kerron sairaudestani. Ja ennen kuin edes aloitin biisinteon, kirjoitin apurahahakemuksiin, mitä aion tehdä ja miten.”

Se auttoi hahmottamaan ideaa ja kantoi muutenkin. Swan sai albumin tekoon apurahoja yhteensä puoleksitoista vuodeksi.

”Se olikin jännittävää. Vaikka on paperille kirjoitettu suunnitelma, eiväthän ne biisit välttämättä sitä tottele.”

Kestikin monta kuukautta, ennen kuin syntyi Song of Fear. Laulu, joka määritteli albumin linjan.

”Vietin aikaa pianon ääressä. Mulla ei ollut oikein energiaa. Eikä myöskään filttereitä. Soitin sitä biisiä ja itkin.”

From the Bed and Beyondin kappaleiden esittäminen yleisön edessä pelotti aluksi.

”En halunnut mennä keikoilla niihin syövereihin, joissa olin lauluja kirjoittaessani. Onneksi olin ennen esiintymisiä soittanut kappaleita niin paljon, ettei mun tarvitse joka kerta hajota niiden myötä. Olen jo itkenyt niitä kirjoittaessani ja harjoitellessani. Toki vieläkin on lavalla ollut sellaisia hetkiä, että olen epävarma siitä, miten selviydyn.”

Lauluissaan Swan määrittelee itse sen, miten käsittelee rankkaa aihettaan. Väsymys tulee silloin, jos on paljon haastatteluja, joissa syväluodataan syöpään sairastumista.

”Se tuntuu rankemmalta kuin biisien esittäminen. Mutta en olisi voinut tehdä tällaista levyä kertomatta julkisesti sairastumisestani.”

Välittömät kohtaamiset ihmisten kanssa ovat From the Bed and Beyondin myötä moninkertaistuneet. Ihmiset itkevät keikoilla, joskus tosi paljonkin, ja lähettävät Swanille elämäntarinoitaan.

”Koen sen niin, että olen näiden ihmisten kanssa kollega. Meitä yhdistää se, että elämä on rankkaa. Mulla ei ole muuta annettavaa kuin nämä biisit. Ne ovat nyt kuulijoiden tukena. Samalla tavalla kuin ne tukivat mua silloin, kun niitä tein.”

(Artikkeli jatkuu videon alla)

”Musiikintekijän ammatti on valinnut minut”, sanoo Astrid Swan.

Hän on hyväksynyt sen, että ammattiin liittyy paljon asioita, joille on raivattava tilaa. Vuosikausien työtä, joka ei näy ulospäin. On biisien treenaamista ja kirjoittamista, on apurahahakemuksia, joista 90 prosenttia ei mene läpi.

”Tämä työ näyttäytyy asiaan perehtymättömälle siltä, että eihän toi tyyppi tee mitään. Se ei käy kesätöissä, se ei osallistu yhteiskuntaan. Käy joskus jossain pikku keikalla, johon ei tule ketään. Kun olin parikymppinen, en osannut vastata kysymykseen, että mitä sä teet. En pitänyt tätä oikeana tekemisenä ja keksin asiaa kierteleviä vastauksia.”

Astrid Swan kertoo heränneensä siihen, että hänen sisäinen motivaationsa on korkealla. Sitä ei horjuta edes toimeentulon epävarmuus.

”Se ei ole sinänsä ole uutta. Tulen perheestä, jossa ei ollut rahaa. Olen sinnitellyt. Silloin kuin sairastuin, putosin minimi-kaikelle. Sain 500 euroa siitä, että olin lapsen kanssa kotona ja toiset 500 euroa Kelan sairaspäivärahaa. Tonni kuussa. Ajatella, että se tuntui minusta ihan hyvältä. Pärjäsin.”

Astrid Joutseno tekee Helsingin yliopistolla väitöskirjaa äitiblogeista. Työsuhde on nelivuotinen ja päättyy vuonna 2020.

”Tämä tulee olemaan elämäni pisin palkkasuhde. Ei tutkijana sen pidempiä rahoituksia saa. Enkä näe itseäni akateemisella virkauralla.”

Hän sanoo nähneensä ympärillään paljon luovien alojen ihmisiä, jotka pärjäävät epävarmuuden kanssa huonosti.

”Kannatan perustuloa kaikille.”

Koko ajan tulee ääniteltyä uusia biisejä. Enhän mä osaa olla tekemättä niitä. Ja kyllä mä taas haaveilen elämääni tosi pitkälle.

Ennen From the Bed and Beyondin julkaisua, tammikuussa 2017, Astrid kävi syöpäkontrollissa. Kaikki vaikutti hyvältä. Toukokuussa tuli diagnoosi, jonka mukaan syöpä on uusiutunut eikä sitä voida parantaa. Se on kuitenkin hoitojen ansiosta ollut näkymättömissä nyt vuoden verran.

”Kroonisuusdiagnoosi toi mukanaan jonkinlaista näköalattomuutta. Mutta nyt mulla on taas uusia tavoitteita. Suunnittelen jo asua mun väitöstilaisuuteen nyt kun uskon, että siitä tulee totta. Valmistun tohtoriksi 38-vuotiaana. Se on aika hyvin. Suunnittelen myös 40-vuotispäivääni.”

Astrid Swan oli pitkään sitä mieltä, että From the Bed and Beyond saa jäädä hänen viimeiseksi levykseen. Nyt mieli on muuttunut.

”Koko ajan tulee ääniteltyä uusia biisejä. Enhän mä osaa olla tekemättä niitä. Ja kyllä mä taas haaveilen elämääni tosi pitkälle. En ajattele, ettei mun edes tarvii haluta enää mitään.”

Jossain vaiheessa keväällä 2019 julkaistaan Stina Koistisen ja Astrid Swanin yhteinen EP. Maaliskuussa 2019 tulee Astrid Swanin omaelämäkerrallinen kirja. Nemo Kustannuksen kiinnostuksen herätti Swanin blogi Astrid Swan & her musical life.

”Kirjan nimeksi tulee Viimeinen kirjani ja joo, se on suomeksi. Ei kukaan suostuisi julkaisemaan englanninkielistä. Jopa mä uskon sen.”

Albumit
From the Bed and Beyond, 2017 (Soliti), Teosto-palkinto, Emma-ehdokkuus (kriitikoiden valinta) ja Nordic Music Prize -ehdokas
Astrid 4, 2014 (Soliti)
Better Than Wages, 2009 (Pyramid), julkaisu myös Keski-Euroopassa
Spartan Picnic, 2008 (Pyramid)
Poverina, 2005 (Delphic Records), vuonna 2007 julkaisu USA:ssa

Cover-albumi
Hits (Pavement for Girls), 2011(Soliti)

Bändi
Astrid Swan, laulu, koskettimet
Mikael Hakkarainen, kitarat
Alina Toivanen, rummut
Veli Kauppinen, basso
Johannes Salomaa, puhaltimet

Astrid Swanin blogi
Facebook