”Läheisten mukaan nupista on kai pari ruuvia kadoksissa.
Päässäni on aina pari ideaa muhimassa ja näen
kokonaisuuksia, ehkä olisin hyvä visionääri.”

Olihan meillä 70-80- luvun taitteessa jo MUSKA (ja onneksi on vieläkin!) ­ mutta tekijäpuolella naisia ei tuolloin vielä huseerannut. Ajat ovat muuttuneet, mutta ­ ymmärtääkseen nykyisyyttä on hyvä tuntea historiaa. Nyt Heinäsirkka on saanut valmiiksi Arja Ahon kanssa mittavan kulttuuriteon, kirjan suomalaisesta naisrokista.

– WSOY:n kanssa olemme juuri varmistaneet kirjan julkaisupäivän, se on ke 21.1.2004. Olen sopinut myös Merimaan Jussin kanssa konsertista samana iltana Tavastialla, eli julkkarit ja pressi iltapäivällä ja konsertti illalla.

Vietin rautaisen viikonlopun Heiniksen musiikin parissa, kuunnellen upeaa ”Rautaa ja Magneettia” (1996) sekä ajatuksia herättävää kokoelmaa ”Sumua ja säihkettä” (2002). Heiniksestä ja hänen musiikistaan, tavastaan laulaa löytää aitoutta, herkkyyttä, voimaa. Ja rokkia.

Kuinka rock-musiikki tuli elämääsi? Aloitit perinteisesti klassisen musiikin parissa opiskellen viulun- ja pianonsoittoa sekä laulua, mutta mikä sai nupit vääntymään kohti kaakkoa omalla kohdallasi?

Rock ja pop on kulkenut elämässä klassisen musiikin rinnalla. Tuli hetki jolloin tajusin, ettei klassinen musa anna juuri ilmaisunvapauksia, vaan perinteet pysyvät kunniassaan. Alle 10-vuotiaana ihastuin Paul McCartneyyn ja tuijotin innolla purkkapaketin kuvaa, sekä ihastelin Beatlessävelmiä. Minulla oli koulukaveri Iina, jonka isoveljellä oli aivan uskomaton levyvalikoima. Kuulin siis jo noin 12-vuotiaana lähes kaikki rockin klassikot, jotka olivat siinä vaiheessa saatavilla.Varhaisteininä hankin ekat rocklevyt, joihin kuului sellaisia nimiä kuin: Led Zeppelin, Jethro Tull ja Beach Boys. Myöhemmin Maunulan Yhteiskoulussa riehui Hurriganes-hysteria – ainoa oikea bailulevy oli bändin eka albumi ” All night long”. Vuonna 1976 törmäsin jo Sleeppareihin…

Millaisia olivat ensimmäiset bändikuviot? Liityitkö suoraan Sleepy Sleepersiin? Kuinka se oikein tapahtui? (Muistan että olin aivan vihreä kateudesta Sliippareiden keikoilla Tuohon aikaan, kun lavalla rokkikukkojen rinnalla jengiä hauskuutti upea blondiini nainen!!)

Huh, se on pitkä juttu! Kiinnostuneet voivat lukea stoorin viime keväänä Johnny Knigan uudelleen julkaisemasta Sleepparikirjasta: Jytinää Eestissä. Törmäsin bändiin mutkien kautta Saarijärven juhannusfestareilla 1976. Pakenimme ystäväni Leppiksen kanssa väkivaltaista jengiä, ja saimme kyydin keikkabussissa festarialueen ulkopuolelle – ja pelastuimme. Meillä oli bussissa hauskaa, ja pyynnöstä lauloin Hair-musikaalista laulun Frank Mills. Jäbät totes, että toi kimma pitää saada bändiin. Olin silloin vielä lukiossa, joten käytiin Leppiksen kanssa keikoilla kanssa aina silloin tällöin. Lakkiaiset oli -79. Sleepyissä oli säpinää, ja mua viehätti se, että ne näytti keskisormea tasaisesti kaikille. Sleepparit oli protestibändi ja rockissa piti olla kapinaa, ei se saanut olla valmiiksi pureskeltu juttu. Olin 70-luvun puolivälissä villi ja energinen vipeltäjä, ja kotimaisten bändien lavameininki näytti enemmän seisoskelulta. Sleepparit oli melkein teatteria, jos joku on nähnyt Rocky Horror Picture shown – meininki oli jotain sen suuntaista.

Mitkä/ketkä ovat olleet musiikillisia idoleitasi? Koti- vai ulkomaiset? Molempia?

Varsinaisia idoleita ei ole, mutta ihailen monia. Lista olisi mahdoton, makuni on niin laaja. Klassisesta jazziin, vanhojen iskelmien kautta poppiin ja rockiin. Nostan hattua monille kotimaan pitkänlinjan tekijöille, jotka pitävät tyylistään kiinni ja tekevät juttuaan suurella sydämellä. Bändiklassikot meiltä ja muualta progesta heviin. Tunnen vetoa myös 60-luvun souliin ja poppiin, spesialiteettina mustat gospel- ja soulmimmit. Kansanmusiikki inspiroi – myös maailmanmusiikki. Omaehtoiset biisintekijät kiinnostavat, eikä kaupallisuuskaan häiritse, jos sen läpi voi havaita aidon jutun.

Mitä tuumit tuolloin 80-luvun alussa, kun julkaisi ensimmäisiä omia laulujasi? Oliko kynnys korkealla lähteä tekemään omia biisejä? Tyrkyttivätkä tuottajat ensin omia biisejään naisartistille esitettäväksi perinteiseen tapaan?

Voitko kuvitella vetäväsi kivirekkaa perässäsi! No, äskeinen oli kai aika vahvasti ilmaistu. 1978 levytin isolle levy-yhtiölle, eikä silloin tullut kuuloonkaan, että nuori pimatsu tekisi lauluja, jotka ilmestyisivät oikeasti äänilevyllä. Tottakai yhtiössä funtsittiin, että pysytään vaan tutuilla urilla, ja joku luottoheppu hoitaa biisit. Ymmärrän myös yhtiön kannan, se halusi pelata varman päälle. Tein kuitenkin tekstit ekalle soolosinkulle -79. Mutta nälkä kasvoi syödessä, ja halusin puskea jutun läpi, vaikka menisi heikoille jäille. Tokalla ep:llä oli sitten jo kokonaan oma biisi (1980). Sain tietysti potkua siitä, että se oli rockskenessä uusi juttu. Uskalsin myös riskeerata, ja vuonna 1985 myös tuotin debyytti-albumini.

Millä tyylillä laulusi syntyvät? Oletko puurtaja­ vai intuitio-ihmisiä?

Ensin on aina intuitio, sitten on raakaa työtä. Tärkeää on myös idean loppuun saattamisen voima, muuten kaikki jää vaan haaveiluksi.

Mihin kiinnität huomiota musiikissa ensinnä /tekstiin vai melodiaan? Kuinkatärkeitä sanoitukset ylipääns ovat sulle? Välitätkö perinteisistä riimi- tai muotoseikoista kirjoittessasi laulutekstejä?

Kiinnitän huomiota sekä tekstiin että melodiaan. Luen myös runoja ja olen rustannnut niitä jo pienestä. Välillä saan angstin, kun oivaltavassa melodiassa on tumpelo teksti, joskus on taas toisinpäin. Popmelodiassa pitää olla mielellään joku yllättävä jippo, tai tuoreutta edes sovituksessa. Nappijutussa teksti ja sävel ovat yhtä. Toimiva teksti voi olla mitä tyyliä tahansa, riimitelty tai sitten ei. Tekstejä on suht helppo kirjoittaa, mutta hyvän tekstin tekeminen on vaikeampaa. Elvis r.y:n jäsenistössä on monta todellista sanataiteilijaa. Tuoreita kykyjäkin on tullut mukaan, ja naistekstittäjiä on yhä enemmän. Asiaa! Treenata voi aina, mutta timmiksi sananiekaksi kasvamiseen tarvitaan pohjaksi synnynnäinen taipumus. Käännöksiä sorvatessa oppii yhtä sun toista. Saan joidenkin maailmanhittien käännöksistä osuuksia Teoston kautta. Oikeudethan voi saada helposti, mutta niistä ei juuri makseta alisanoittajille. Eräs esimerkki on B. Springsteenin- P. Smithin Because The Night-käännös, jonka julkaisin 1996 nimellä Tämä yö. Lämmittää sekin.

Monilla levyilläsi soittavat maan huippumuusikot. Kuinka tärkeänä näet heidän osansa? Useissa biiseissä näyttävät sovituskrediitit olevan merkityt sinun ja Tabellin Markun nimiin, ilmeisesti nautit yhteistyöstä hänen kanssaan? Keitä muita haluaisit kehua?

Arvostan hillittömästi ammattilaisten instrumentin hallintaa. Syvä kumarrus kaikille soittajille, joiden kanssa olen saanut tehdä duunia. Olen onneton rähmäkäpälä pianistina, ja kitaraa en soita pätkääkään, joten tarvitsen sovituksiin muusikkoparin. Näitä hienoja tyyppejä ovat olleet mm. Tapio Niemelä, woude (In Memoriam), Jim Pembroke, Dave Lindholm, Ilkka ”Luumu” Kaikkonen. Jos joku taho on meikäläistä tukenut niin se on soittajien kaarti. Miksauspöydän takaa on myös tullut kannustusta. Kiitos mm. Kessu Kalen ja Matti Mäntä (In Memoriam). Musahomma on sosiaalista touhua, ja ilman yhteistyötä ei onnistu keikat eikä levyt. Paitsi trubaduureilta tietysti. Yleensä mulla on biisin sävel & sanat valmiina, ja sitten ryhdytään yhdessä muovailemaan. Jos sovitus on syntynyt treenikämpällä, olen pistänyt sovittajaksi koko kollektiivin. Pari levystygeä olen myös sovittanut itse.

Mistä omasta biisistä pidät eniten? Kuinka se syntyi?

Vaikea sanoa. Ehkä Rautaa ja Magneettia -albumin Tulikukat-biisistä. Siihen on saatu vangittua pisara mustan soulin sielua, bändi ja kuoro (Elisa Korjus, Maria Hänninen, Helena Thomander) svengaa kuin hirvi. Biisi syntyi loppusyksyllä sateisena iltana ex-kämpässä Hakaniemen torin laidalla. Katselin sateista, tyhjää toria – ja niin teksti alkoi vaan tulla, ja sitten myös sävel. On pari muutakin kelvollista biisiä. Lauluntekijä on oikeastaan välittäjä.

Kuinka paljon ehdit nykyään keikkailla?

Kirjan kirjoittamisen aikaan satunnaisesti. Yhdessä vaiheessa oli niin pirusti radioohjelmia ym., etten heittänyt kuin pari keikkaa kuussa. Live-esiintymiset ovat minulle kuitenkin ”must”, suora kontakti yleisön kanssa pitää virkeänä ja päivittää turhat luulot. Stagella punnitaan esiintyjän taidot.

Onko sulla suunnitelmia tehdä uutta musiikkia ­ vai oletko jo tekemässä? Kerro muistakin mahdollisista musiikkiin liittyvistä suunnitelmistasiI?

Läheisten mukaan nupista on kai pari ruuvia kadoksissa. Päässäni on aina pari ideaa muhimassa ja näen kokonaisuuksia, ehkä olisin hyvä visionääri. Minulla on myös bisnesvaistoa. Pidän systemaattisuudesta: yksi työ pois alta, ja sitten voin hyvin mielin aloittaa seuraavaa. Yritän myös kuunnella sydäntäni! Olen ensisijaisesti muusikko, vaikka roima liraus toimittajanverta on päässyt sekoittumaan soluihini. Uudet biisit ovat odottaneet vuoroaan, työstän niitä ehkä tänä syksynä, kun kässärikin valmistui…. Olen silti aina yhtä yllättynyt, kun suurin osa jengistä tietää mut juuri laulajana, eivätkä esim. radiosta. Olenhan hankkinut leipää myös yli 15 vuotta toimittajana. Ainakin yksi Rockin korkeat korot-konsertti on suunnitteilla vuodeksi 2004.

Jos voisit kritisoida jotakin suomalaisessa nykyisessä musiikkielämässä, mihin puuttuisit tai mitä haluaisit muuttaa?

Muuttaisin kovan tuotteistamisen, joka myrkyttää hiljalleen rock/popin aidon innostuksen ja luovuuden. Raha rulettaa liikaa. Eikös pitkäkestoiset, karismaattiset rocknimet kerää enemmän kapitaalia levyyhtiöllekin kuin joku kertarykäys. Ja levyfirmojen valtaakäyttävät dinosauruksetkin voisivat katsoa peiliin ilman omantunnon nipistelyä. Ennen rahantekokoneeksi muuttumista he voisivat vaikka hyödyntää tietotaitojaan yhdistämällä aidosti sisältörikkaita tuotantoja brutaaliin bisnes-ajatteluun. Silloin ainakin julkaisujen henkinen taso nousisi. Itsehän en ole vielä dinosaurus, vaan vasta vanha pieru. Heh. Tv:ssä formaatti- ajattelu saattaa toimia, mutta musiikissa se on hetken lapsi, yleisöä ei voi pitkään samalla reseptillä lypsää. Levymyynti on kääntynyt kuulemma kaikkialla laskuun, joten varmaan monenlaista tekohengitystä vielä nähdään. Luulen, että ”Money Talks” -ajattelu tulee vielä tiensä päähän, ja sitten etsitään kissojen ja koirien kanssa sitä alkupistettä & kipinää, josta kaikki alkoi – rakkautta itse musiikkiin! Onneksi jossain sentään puhaltavat raikkaammat tuulet…

Mistä sait idean ryhtyä kirjoittamaan kirjaa naisrokin historiasta?

Olemme toisen kirjoittajan Arja Ahon (mm. Helsingin Sanomat) kanssa ystäviä 20 vuoden takaa. Istumme filosofoimassa usein viinilasin ääressä aamuhämäriin. Sieltä se nousi esiin se naisrock-kysymyskin, muiden muassa. Tämähän on jo trilogia: konsertit, dokumentti ja nyt kirja. Yhden osan ajattelimme vielä liittää sarjaan, sitten trilogia muuttuu kai jo ”quatrologiaksi” (=hih, kihlattuni Vesan keksimä sana).

Minkälainen prosessi kirjan kirjoittaminen oli?

Rankkaa, mutta meillähän on melkein missio. Välillä sujui hienosti, mutta joskus koneen hakkaaminen maistui puulta…

Saitko uusia oivalluksia, löysitkö haudattuja helmiä, tai uusia tuttavuuksia kirjan kirjoittamisen yhteydessä?

Tunnen suht hyvin kotimaista rockin historiaa, ja tässä vaiheessa taitaa olla jo kaikkiin isommin rokanneisiin naisiin jonkinlainen ”connection”. Genren kovin kaarti on tietysti kirjassa mukana Muskasta, Maaritin kautta Vicky Rostiin tai Tuula Amberlasta Maija Vilkkumaan kautta Kwanin Marikoon tai Emmiin. Eräs Kikka Laitinenkin on mukana. Riemastuttavaa, että voimme tuoda esiin kirjassa mm. liian vähälle huomiolle jääneet Sirkka Keiski, Iris Rautio, Appe Vanajaksen, ja Musta Maija Bandin. Uudemmista naistulokkaista löytyi myös kiinnostavia hahmoja kuten Bitch Alertin Heinie.

Mikä on oma teoriasi naispuolisten popmusan tekijäiden heikohkolle esiinpääsylle suomessa?

Keskeisillä palleilla (heh) istuu pääosin miehiä. Miehen on vaikeampi ymmärtää naisen tekemiä biisejä, varsinkin tekstejä. Musabisneksen miehet puhuvat samaa kieltä ja ystävystyvät mutkattomammin keskenään- ja niin lähtee moni projekti liikkeelle. Joskus älykäs nainen koetaan myös uhkana.

Roolitkin vaikuttavat; moni nainen ei tahdo sietää rockin/popin lieve-ilmiöitä, vaan haluaa kohtuupalkkaisen ja siistin sisätyön, jossa on säännöllisyyttä jo lastenkin vuoksi. Eräs tekijä on verkostojen puuttuminen… onneksi tämä asia on korjaantumassa. Miehelle sosiaaliset verkostot ovat tuttuja pikkupojasta lähtien: lätkä-ja futisjengit, korttiringit, shakkikerhot jne. Myöhemmin intti, kalakaverit ja saunaillat. Naisella on ollut perinteisesti erilainen tapa toimia, perhekeskeisempi ja suljetumpi. Miehen luonteessa ollut aina myös enemmän kulkurimentaliteettia, mutta historiasta ei löydy montaa naiskulkuria.

Kenen/Keiden toivoisit lukevan tämän kirjan?

Kaikkien lukutaitoisten, ikään ja sukupuoleen katsomatta.