Selvis tapasi hänet parinakin kauniina kesäpäivänä muistelujen merkeissä. Ossilla on uskomaton muisti ja tarinaa musiikin tekemisestä ja esittämisestä pulppusi kuin karjalaisesta runsaudensarvesta vai pitäisikö sanoa runsaudentorvesta…

Ossin uravalinta ratkesi oikeastaan jo 13-vuotiaana, kun hän pääsi Kaartin soittokuntaan oppilaaksi. Ensimmäinen julkinen esiintyminen oli pian sen jälkeen 7.9.1940 upouudella Olympiastadionilla Suomi-Saksa-Ruotsi-maaottelussa. Ensimmäisen kerran Ossi näki nimensä painettuna käsiohjelmassa 23.11.1944 Väestöliiton lastenjuhlissa, jotka järjestettiin Kansallisteatterissa.

Ossi Runnetta haastateltiin Selvis-lehteen jo kymmenen vuotta sitten ja tuosta jutusta voi lukea tiivistetysti Ossin uran vaiheet.  https://musiikintekijat.fi/042000/runne.html

Sen jälkeen on ilmestynyt Ossin omaelämäkerta Trumpetilla ja tahtipuikolla (toim. Pertti Luhtala, WSOY 2003), joka on todella kiehtovaa luettavaa kenelle tahansa kollegalle ja suomalaisen populaarimusiikin historiasta kiinnostuneelle.

Ossin ”kiireiset eläkepäivät” alkoivat jo 1992 hänen irtisanouduttuaan Yleisradiosta. Yksi rakas harrastus on ollut Karelia-puhallinorkesteri.

– Oikeastaan se oli vähän sellainen perintö- ja heimokysymys, koska orkesterin syntyjuuret ovat Viipurissa. Siellä oli aikanaan paljon sotilas- ja siviilisoittokuntia. Karelia pohjautuu Viipurin suojeluskunnan soittokuntaan ja osittain myös Rautatieläisten soittokuntaan. Sitten sotien jälkeen, kun väkeä evakuoitui tänne, kapellimestari Vilho Aalto rupesi keräilemään kaikkia niitä vanhoja kavereita, keitä vielä Viipurista oli jäljellä, ja perusti Pääkaupungin Karjalaisten Soittokunnan. Sennimisenä se toimi aika pitkään, kunnes katsottiin että sitä voitaisiin vähän modernisoida kuitenkin säilyttäen karjalaisuus nimessä. Karelia edusti tietysti koko karjalaista henkeä, piti majaansa Karjalatalolla ja oli mukana kaikissa karjalaisten riennoissa.

– Se oli miellyttävää toimintaa, koska vanhojen veteraanien sijaan pikkuhiljaa tuli uutta nuorempaa porukkaa ja enemmistö oli entisiä orkesterimuusikoita eli ammattilaisia. Kareliaa voi sanoa puoliammattimaiseksi ja hyvätasoiseksi puhallinorkesteriksi.

Karelia on myös tehnyt Ossin johdolla levytyksiä ja esiintynyt ulkomailla, mm. Yhdysvalloissa, Espanjassa ja Unkarissa. Ossin suhteilla Karelian solisteina ovat esiintyneet lukuisat maamme eturivin solistit, joista eräs Ossin suosikki on ollut oopperalaulaja Marjatta Airas. Kareliasta Ossi ei jääne eläkkeelle koskaan ja esiintymisunivormu on edelleen kaapissa.

– Tässä iässä on jo pakko vähän järkeistää, jo muidenkin puolesta, nuorempien vuoro astua kuvioihin… Kareliaa en ole jättänyt: jos vakituinen kapellimestari ei pääse, olen valmis tuuraamaan. Meillä on myös Kareliasta erotettavissa tämmöinen vapaaehtoisen maanpuolustuksen bändi, joka tekee veteraanityötä. Pannaan harmaat niskaan ja prenikat rintaan! Veteraanitilaisuuksissa olen ollut mukana jatkuvasti, että kyllä tätä työtä riittää ihan sopivasti.

OSSI MUSIIKIN TEKIJÄKSI

Muusikko Ossi Runnen rooli musiikin tekijänä alkoi kasvaa pikkuhiljaa, kun hän vuonna 1957 pääsi Musiikki Fazerin palvelukseen. Jo tätä ennen hän oli työskennellyt Levytukussa Olavi Virran oikeana kätenä, mutta soittamisen lisäksi hän vastasi siellä enemmän kaikesta muusta levyttämiseen liittyvästä ja toimi pikemmin sovitusten tilaajana.

– Katsoin elämäntehtäväkseni soittaa trumpettia, kaikki muu sen ulkopuolella ei merkinnyt mitään. Sitten Fazerilla aloin tehdä ensimmäisiä sovituksia mm. Tuula-Anneli Rantaselle ja Tapio Rautavaaralle. Tietysti minulla oli valmis teoreettinen pohja, mutta en ollut koskaan aiemmin ajatellut ryhtyväni sovittamaan. Sitten Topi [Kärki] antoi tehtäväksi, että ”tee tuosta sovitus Rautavaaralle, äläkä kovin kallista bändiä ota!”. Tästä se sitten lähti!

Nuori ja hehkeä Tamara Lund puolestaan innosti Ossin säveltämään ja sanoittamaan. Ideana oli myös keksiä aihe ja otsikko, jotka ymmärrettäisiin laajasti eli euroviisuosallistuminenkin saattoi jo kajastella Ossin mielessä.

– Mä katselin sillä silmällä sitä likkaa, että helvetin hyvännäköinen tyttö ja laulaa kauniisti, ja ajattelin, että täytyisi saada joku tuon persoonaan istuva kappale ja mä voisin sellaisen tehdä. Mä väänsin ensin sen runon Strip tease, joka kertoo tämmöisestä tytön kohtalosta…, joka laulaa itsestään ja pitää sitä [stripteasea] itsestäänselvänä, vaikka pohjalla on viaton tyttö… Tein jonkun toisenkin ja olin kovin innoissani esittelemään ne Topille. Topi makas Eiran sairaalassa silloin mahahaavastaan. Mä menin papereitten kanssa häntä katsomaan. Topi otti paperit, katto toista ja sanoi: ”Juu, pankaa levylle!”

Topi tosin kehotti muuttamaan yhtä lausetta, jota hän piti liian pornografisena: Eessä katseiden ja huulten kuivien muuttui muotoon Eessä katseiden voin kertoakin sen.

– Sen jälkeen en kovin paljon enää ehtinytkään Fazerille tehdä, kun tuli kutsu telkkariin. Siellä huomasin, että mun hommani on istua kirjoituspöydän takana tekemässä sovituksia ja kasata bändejä enkä mä saa soittaa ollenkaan!

Ossin työ Yleisradion TV:n viihdetoimituksen ja teatteritoimituksen kapellimestarina ja musiikkikoordinaattorina alkoi tammikuussa 1966. Hän oli onneksi ehättänyt jo osallistua tuon vuoden Eurovision laulukilpailun karsintaan, jonka voitti laulullaan Playboy esittäjänään Ann-Christine. Niinpä Ossi seurasi suurta esikuvaansa George de Godzinskyä Suomen euroviisukapellimestarina ja matkusti Luxemburgiin johtamaan omaa kappalettaan.

– Playboy oli vähän niin kuin vitsi tai parodia ja Ann-Christine oli mitä sopivin henkilö esittäjäksi. Hän oli pirteä ja leikkisä, ja koko laulun sisältö istui hänelle oikein hyvin.

Pääosa Ossin sävellyksistä on kuitenkin syntynyt television tarpeisiin. Ossin kohdalla työsuhdetekijänoikeus tavallaan jo toteutui, kun teosilmoitukset jäivät monta kertaa työn tiimellyksessä tekemättä.

– En tiedä, kuinka paljon tulikaan tehtyä kaikenlaisia tunnusmusiikkeja ja muita musiikinpätkiä, jopa joitain laulujakin, joita ei ole merkitty Teostoon ollenkaan. Myöhemmin vähän harmitti, että olisi pitänyt olla viisaampi.

Tv-kapellimestarina hän ei tietenkään saanut osallistua mihinkään Yleisradion järjestämään sävellyskilpailuun, mutta onneksi oli muitakin kilpailuja kuten 1974 jääkiekon MM-kisafanfaarikilpailu, jonka Ossi voitti.

– Tein sitten semmoistakin syntiä, että sävelsin kansanmusiikkia ja satuin eräänä vuonna voittamaan Pispalan Sottiisin sävellyskilpailun (1971). Se oli Konsta Jylhän ansiota: ihailin häntä kovasti ihmisenä, säveltäjänä ja muusikkona.

Ossi on tehnyt myös joitakin sanoituksia, joista tunnetuimpia ovat tietysti mainitut Playboy ja Strip tease. Ossin sanoittajakumppaneita ovat olleet niin Reino Helismaa, Lauri Jauhiainen, Tuula Valkama kuin Vexi Salmikin.

– Tietysti Fazerilla katsoin ympärilleni, kun siellä kävi näitä tekstintekijöitä, mutta ei mieleeni päksähtänyt lainkaan, että musiikin ohella minä itse tekisin tekstejä. Silloin tällöin joku slogan, joka tuntui, että tässä on ainesta, kirjoitin sen ylös ja lykkäsin sen johonkin kaapin laatikkoon. Joskus viiden vuoden päästä otin esiin ja totesin, että juu, tässä on ainesta…

Yleensä Ossi ei kuitenkaan tehnyt kappaleita pöytälaatikkoon, mutta aina ei inspiraatiota pystynyt estämään… Tällainen poikkeus on mainio, inspiraation puutteesta kertova Tänään ei lauluja synny vuodelta 1973.

– Siinä on sellainen deekiksellä oleva runoilija, jonka päivä alkaa huonosti, koko se kertomus siitä. Esittelin sen runon sitten Topille, että tekisin tällaisen rallin, niin kuin näet, tämä on surullisen hahmon ritari…

Topi ehdotti laulajaksi Tapio Rautavaaraa, mutta Ossin mielestä hänellä ei ollut ollenkaan kappaleessa tarvittavaa huumoria, mutta esitteli sen kuitenkin levysession yhteydessä Rautavaaralle, joka piti siitä.

– Hän itse oli jo tämmöinen raskas kaveri, ja kaikki niin kuin kaatuu päälle… Niin hän teki siitä niin jumalattoman masentavan rallin, että siinä ei ollut ollenkaan sitä semmosta pilkahdusta, jonka mä olin sinne ajatellut. Siis tämmöinen ironia: kun kaik’ on päin helvettiä tänä aamuna, niin mitä tässä nyt, eukko ei toimi, kurttu on kanissa eikä Pegasos puhuttele… Siis täysin väärä valinta. Sitten myöhemmin sen teki Heikki Kinnunen, ja se oli ihan toista maata, hänelle se istui.

MONESSA ROOLISSA

Suomalaisen televisioviihteen virstanpylväänä pidetyssä Jatkoaika-sarjassa Ossi tietysti vastasi musiikista. Ossi sävelsi myös Televisioteatterin tarpeisiin ja eräänä vaativimmista töistään hän pitää balettisävellystä Legenda.

– Ohjaaja Riitta Degerholm kysyi, eikö tämmöisen tarinan voisi säveltää. Minä hulluuttani sanoin, että sävelletään pois. Aikaa oli 4 kuukautta ja aloin laskeskella, että puolen tunnin balettiin, eiköhän tässä aika riitä… Siinä mä tein kyllä suuren virheen, että mä kuormitin itseäni sellaisella alueella ja menin sellaiseen rakoon, joka ei oikeastaan olisi mulle kuulunut.

Mukana oli myös laulava kertojan rooli ja siihen saatiin houkuteltua Kansallisoopperan solisti Maiju Kuusoja.

– Hän tuli työhuoneelle ja mä soitin melodioita. Sit mä sanoin, että tää on semmoinen stoori niin kuin sä näet tästä käsikirjoituksesta, että tämä on tällainen vanha, kaiken kokenut nainen, että sä et tota komeeta alttoa saa päästellä ollenkaan, sä laulat tämän ihan puhaltelemalla vaan. Kuusoja sanoi mulle: ”Ei, en minä voi, luulevat että olen menettänyt ääneni!”

Kompromissien kautta laulut saatiin tehtyä ja balettikin valmistui, mutta tätä työtä Ossi muistelee vieläkin kaikin puolin ankarana koettelemuksena. Enimmäkseen Ossi kuitenkin nautti työstään Ylessä ja siitä, että sai aika hyvin valikoida itselleen sopivat työt.

– Ylessä oli kivaa myös se, että sain tuoda omia ideoitani toimitustyöhön.

Jo ennen Yleisradioon siirtymistään Ossi oli ideoinut Mainos-TV:n Nuottiavain -musiikkitietokilpailun, jossa tähtenä oli ensin Tamara Lund ja sitten Marion Rung. Ossi oli mukana myös muusikkona Montreux’n Kultaisen Ruusun 1965 voittaneessa ohjelmassa Lumilinna.

Päätyönsä ohessa Ossi ei suinkaan hylännyt trumpettia, vaan kävi jopa soittamassa UMOn riveissä ja Klaus Järvinen sai Ossin houkuteltua Pop & Jazz Opistoon opettamaan. Ehdoksi hän laittoi, että oppitunnin on sitten oltava 45 minuuttia, koska trumpetisteilla jo lämmittelyyn menee vartti. Ossi harmittelee, että ei ehtinyt muilta töiltään opettaa niin paljon kuin olisi halunnut.

– Sanoin, että neljää poikaa korkeintaan voin opettaa. Siellä oli muutamia hyviä kavereita, kuten Prihan poika, Antero, josta heti näki, että tämä on oikein lahjakas.

Myös ensimmäinen Ogelista valmistunut muusikko Raimo Korhonen oli Ossin oppilaita.

VAIKEASSA ASEMASSA

Ossi Runne liittyi tietysti Elvisiin jo 1960-luvulla ja oli sen johtokunnankin jäsen 1969-71.

– Erikoisesti en ole ammattiliittomies, mutta totta kai täytyy olla mukana, koska se on tärkeä osa tästä kevyen musiikin elämästä. Liitto on yksi, joka on turvana muusikoille.

Elvisin historiikin ykkösosassa (toim. Arthur Fuhrmann ja Taimi Kyyrö) muistellaan Ossin asemaa siten, että ”jääviysongelmia ei ollut ja luottamus säilyi eri tahojen välillä”. Ossi itse muistaa, että pientä skismaa kyllä oli. Ilmeisesti jotkut elvisläiset odottivat häneltä enemmän lobbausta tekijöiden puolesta.

– Tässä oli hyvin vaikea paikka: Elvisin puolesta mulle kannettiin kaunaa. Kun mut pyydettiin joskus näihin tariffineuvotteluihin mukaan, niin katsottiin että mä olen Yleisradion puolella, vaikka mä olin asiantuntijana sen vuoksi, että mä tiesin, kuinka tää rahaliikenne menee ja miten sovituksista maksettiin! Mulla ei ollut mitään osaa korottaa tai mataloittaa näitä tariffeja, mutta elvisläiset tykkäs, että tää ei ole oikein reilua. Kyllä mä koitin sitten Huttusen Masalle ja muille neuvottelijoille sanoa, että tämä on jutun juoni.

– Ne olivat aina hyvin vaikeita asioita nuo sävellys- ja sovitustariffit näissä Yleisradion jutuissa. En mä tiedä, ovatko ne vieläkään kunnolla selviä… Puhumattakaan sitten, kun tuli näitä elektronisäveltäjiä mukaan, että millä tavalla ja millä perusteella niille maksetaan. Kun aikaisemmin laskettiin tahteja ja miten paljon instrumentteja on sovituksessa, niin sitten tuli elektronisäveltäjä ja sanoi, että tämä juttu kestää 25 minuuttia. Kun kysyttiin mitä instrumentteja se pitää sisällään, vastaus oli: ”En minä tiedä.” Ne jäi itse asiassa huonompaan asemaan, kun tiedetään että kyllähän ne teki kovasti töitä! Ennen kuin tuommoinen paketti on kasassa elektronivehkeillä, niin kyllä siinä tehdään yhtä paljon töitä.

Elvisin kokouksissa Ossi ei ole enää aikoihin käynyt, mutta Teoston kokouksissa kyllä. Hän muistelee aikoja, jolloin säveltäjät mahtuivat Laulumiesten saliin ja suuri osa joukosta oli vakavan musiikin miehiä. Kevyen musiikin arvostuksen puolestapuhujana Ossi arvostaa erityisesti Georg Malmsténia.

– Georg Malmstén oli kai se, joka löi kiilan taidemuusikoiden joukkoon tuomalla esiin, että hyvänen aika, siitähän pitää maksaa, mitä yleisölle soitetaan levyinä ja radiossa eikä niin, että ne on piironginlaatikossa ne sävellykset…

– Toivo Kärki oli tietysti asia erikseen. Siellä oli selvästi kateutta siihen suuntaan, jopa käsirysyjä käytiin Teoston kokousten lopputunneilla! Tosiasia oli, että hän oli ahkera mies ja teki paljon.

”AND THE CONDUCTOR IS…”

Vaikka Ossi on ollut 70 vuoden uransa aikana mukana todella monessa ja tekemisissä monen musiikin tekijä- ja esittäjäpolven huippujen kanssa, hänen näkyvin tehtävänsä oli tietysti Suomen euroviisukapellimestarina. Yhtä suuria kansainvälisiä tv-yleisöjä taitavat nykyään saada vain suurimmat jalkapallotähdet. Suomen euroviisuedustuskappaleen Ossi johti finaalissa 22 kertaa: 1966-1969 ja 1971-1989, lukuunottamatta vuotta 1981, jolloin orkesteria johti Otto Donner ja Ossi oli selostuskopissa. Myös vuonna 1990 Ossi oli selostajana.

Suomen euroviisukarsinnoissa Ossi toimi usein esiraadin jäsenenä ja Suomen karsinnan kapellimestarina eikä tasapuolisuuden vuoksi puuttunut kappaleiden sovittamiseen muuten kuin hätätilanteessa. Tällainen poikkeus oli vuonna 1969 Katri Helenan esittämä Maailman pihamaat (säv. Åke Granholm san. Saukki), joka jäi kakkoseksi, mutta edusti Suomea sitten Puolassa Sopotin laulukilpailussa.

Musiikillisesti Eurovision laulukilpailun taso 80-luvulla alkoi hiipua ja Ossiakin tehtävä alkoi vähitellen kyllästyttää.

– Se ei sillä tavalla enää tuonut mitään uutta. Pääasiallinen tehtäväni oli pitää esiintyjäjoukon mielialaa korkealla, että kaikki olivat rauhallisia ja jos jotain itketti, niin sai itkeä olkaani vasten… Yleensä musiikillinen puoli oli niin kuin automaatio jo, ehkä hengenluominen oli se kaikkein tärkein.

– Useillekin tuli se harhakäsitys, kun lehdistö oli eri tilaisuuksissa aina kimpussa, haastateltiin ja otettiin näitä taustatietoja, että minä itse olen nyt tässä fokuksessa, että ajatellaanko, että minä olen tässä voittajaehdokas… Piti sitten rauhoitella, että tämä sama tehdään joka ikisen laulajan kohdalla, että materiaali on valmiina, kun ei tiedä kenestä se voittaja tulee!

Viimeisellä viisukapellimestarikeikallaan 1989 Ossi toivoi ja uskoi Anneli Saariston esittämän Matti Puurtisen ja Turkka Malin La Dolce Vitan mahdollisuuksiin.

– Kuvittelin, enkä ihan harhaan mennytkään siinä, että jos jonkun suomalaisista kappaleista soisi menestyvän, niin tämän se pitäisi olla. Se oli niin hyvä, että olisi voinut olla voittaja, kerta kaikkiaan.

1990 Ossi luovutti tahtipuikon Olli Ahvenlahdelle, mutta lähti vielä selostajaksi Zagrebiin. Sittemmin Eurovision laulukilpailu on kovasti muuttunut ja Suomikin päässyt ikuisen häviäjän kirouksesta.

– Se on tietysti tämä Lordin voitto… Se jää käsittämättömäksi erikoisuudeksi, jossa nousi juuri pintaan tämä käsittämättömyys. Se on niin hullu, että sille pitää antaa huomiota pisteiden muodossa ja niin siinä kävi.

Ossi on utelias Lordin nykypäivän kuulumisista ja on myös seurannut kauhunsekaisin tuntein Extreme Duudsonien maailmanvalloitusta. Aikaansa seuraava eläkeläinen!

Minkälaista musiikkia tänä päivänä kuuntelet ja mistä pidät tällä hetkellä?

– Aika erikoista, että kysyt juuri tätä, kun ammatista johtuen se on ollut hirveän valikoivaa, enkä ole oikeastaan voinut kiintyä mihinkään henkilöön tai laulajaan… On pitänyt kuunnella niin leveältä kuin vain on voinut ja omaksua yhtä ja toista. Mitään ei ole tullut, että ”aah, tuo valloittaa mun sydämeni ikuisiksi ajoiksi!”

– Mielellään kuuntelee jotain uutta ilmiötä, mutta varautuneesti. Musiikin kuuntelu on aina ollut mulla semmoista selektiivistä, että jostakin levystä mä saatan kaivaa jotakin epäolennaista, kiinnostaa joku ”miten tää on tehty” tai tämmöisellä merkillisellä tavalla mä olen musiikkia harrastanut aina…

Ammattilaisen vaiva, että ei pysty analysoimatta vain rentoutumaan ja kuuntelemaan musiikkia paitsi ehkä vakavampaa…

– Juu! Eläkkelle jäätyäni olen iloinnut siitä, että kun itse aloitin viulistina, pidän sitä suurenmoisena instrumenttina ja on suurenmoisia taiteilijoita maailma täys… Nyt kun kaikessa rauhassa saanut kuulla hienoja viulunsoittajia, niin se on ollut mulle hirveän antoisaa. Kaikki huiput on… sen kun pistät tohon levylautaselle ja rupeat kuuntelemaan! Se on musta aivan uskomattoman upeata. Se koulutus, minkä mä ensimmäisenä sain hienon opettajan avulla, niin se on jatkunut näin, että pidän viulua taidemusiikin kirkkaimpana tähtenä.