Kaisa Korhonen (s. 1988) sai viime vuonna Suomen Musiikkikustantajien läpimurto -palkinnon. Hänen voisikin luulla murtautuneen ryminällä tekijöidemme ykkösketjuun ja päässeen kuin ihmeen kaupalla kirjoittamaan biisejä maan eturivin artistille.

”Ehkä se näyttää siltä, mutta ennen kuin ensimmäistäkään biisiä meni julkaisuun, tein niitä vuosia ja vuosia. Mulla oli jo ala-asteella biisivihkoja täynnä lyriikoita, joissa oli aina myös melodia.”

Korhonen vahvisti osaamistaan Pop & Jazz Konservatorion perusopetuksessa, opiskellen laulua ja pianon soittoa. Laulunopettaja Jenni Ahlsved kannusti häntä esittämään matineoissa omia teoksiaan. Tuolloin hän myös tutustui Axel Ehnströmiin, joka on edelleen yhteistyökumppani ja ystävä.

”Axel ehdotti, et mun kannattaisi tarjota biisejä myös muille. Vasta hänen kauttaan tajusin, et on olemassa lauluntekijän ammatti. Luulin, et kaikki artistit tekee itse biisinsä. Eihän tekijöistä puhuttu juuri missään, eikä koulun opon tunneilla kerrottu, et tämmönenkin ammatti on. En olisi todellakaan ilman Axelia tässä. Luojan lykky koko Axel.”

Korhonen innostui lähettelemään biisejään tarjolle.

”Sain alkuun viestejä, et mahtavaa, kun on tullut uusi nimi alalle, lähetä lisää. Mä lähetin, mut vastauksia ei sit tullutkaan. Niin meni monta vuotta. Itkeskelin Axelille, et miks sä pääset eteenpäin ja mulla ei mikään onnistu. Hän sano, et pitää vaan jatkaa, jatkaa ja jatkaa, niin lopulta sit onnistuu.”

Muutama osuma noihinkin vuosiin sattui. Vuonna 2013 Jenni Jaakkola levytti kappaleen Sinä ja vaahteranlehdet ja vuonna 2016 Rajaton levytti yhdessä Axelin kanssa kirjoitetun kappaleen Olen unohtanut kaiken.

Uraa vauhditti vuoden 2017  Top 20 Future Hitmakers -kurssi.

”Tajusin, et mähän oon hyvä tässä. Ennen olin peilannut biisejäni Axelin tekemisiin, mikä oli kasvattavaa, mut masentavaakin. Aina oli jotain, mitä puuttui. Kurssilla kaikki oli aloittelijoita, ja huomasin, et ei hitto, mähän pystyisinkin varmaan pärjäämään alalla.”

Korhonen sai myös ensikosketuksen varsinaisiin co-write-sessioihin.

”Aluksi se oli tosi haastavaa, mut sinä aikana pääsi hyvin harjoittelemaan, mikä oli hienoa, koska heti kurssin jälkeen alkoi rivakka sessiotahti.”

Se, että teki joka ikisen duunin, mikä eteen tuli, ei ollut unelmatyötä.

Korhonen päätyi Elements Musicin tallikirjoittajaksi ja oli lähes joka päivä eri porukan kanssa sessioissa. Burnoutiin ei ollut pitkä matka, sillä hänellä oli lisäksi päivätyö opettajana.

”Ekan vuoden oli tosi vaikee hallita kokonaisuutta. Oli kova paine, et täytyy tarttua jokaiseen tilaisuuteen ja myös jatkaa kaikkia aloitettuja yhteistöitä. Kun itellä ei vielä oo nimeä ja pääsee tekeen nimekkäiden tyyppien kanssa, niin tulee paine, et pakko onnistuu, tai ainakin olla mukava, mikä sekin on joskus raskasta.”

Korhonen tiedostaa luoneensa paineet itse.

”Oon tosi herkkä ja olin ihan lukossa, mut väkisinkin siinä rohkaistu oleen rennompi. Nykyään on erilaista, kun on ympärillä tutut tyypit. Oon oppinu sanoon, et jutellaan, ja et jos on paha mieli jostain, niin sekin pitää sanoo. Aikaisemmin oli tapana käydä vessassa itkemässä.

Korhonen pohtii, onko muuta tietä menestykseen kuin väsymisen kautta, sillä vaatii nimeä päästä siihen, että voi valita sessiot ja yhteistyökumppanit.

”Jos kuitenkin voisin sanoa itelleni jotain sinne alkuun, sanoisin, et relaa vähän, kaikissa sessioissa ei tarvitse onnistua. Myös, et älä tee niin paljon sessioita. En todellakaan enää väsyttäisi itseeni sillä tavalla. Se, että teki joka ikisen duunin, mikä eteen tuli, ei ollut unelmatyötä.”

Sessiovauhdin plussaa oli tutustuminen eri työtapoihin sekä kollegoihin, joista ystäviksi ja yhteistyökumppaneiksi ovat jääneet esimerkiksi Topi Latukka ja Topi Kilpinen. Heidän kanssaan on syntynyt soolobiisejä Latukalle sekä Costellon levyttämä Miten vähän mä tiedän.

Melodia ja lyriikka syntyvät käsi kädessä, kun Korhonen tekee yksin. Alalla tuntuisi kuitenkin olevan pulaa hyvistä sanoittajista, mikä on johtanut siihen, että hän on profiloitunut sanoittajaksi. Se on kielen rakastajan mielestä ”ihan fine”.

”Sessioissa mieluisin tapa on lähteä yhdessä päätetystä teksti-ideasta ja sen pohjalta miettiä, miltä musa vois kuulostaa ja sit lähtee hahmottamaan tekstiä siihen ympärille. Sanoituksen kirjottaminen valmiiseen melodiaan on ihan hirveetä, en mieluusti tee niin.”

Supersessio on sellanen, jossa kokee olonsa täysin turvalliseksi.

Noin 80 prosenttia Korhosen julkaisuun päätyneistä biiseistä on sessioissa syntyneitä, mutta hän kaipaa myös yksin tekemistä.

”Molemmilla tavoilla syntyy hyviä ja huonoja biisejä. Yksin tekemisen etu on, et saa päättää ihan ite kaikesta. Mut sessioiden sosiaalinen ulottuvuus kantaa, ihmisten kans olemisesta ja tekemisestä saa niin paljon muutakin kuin sen biisin.”

”Supersessio on sellanen, jossa kokee olonsa täysin turvalliseksi. Voi heittää mitä tahansa ja näyttää oman epävarmuuden, voi nauraa ja itkee. Se vaatii myös yhteisen innostuksen. Ei riitä, et yks on innostunut ja muut himmailee. Kun tulee sellanen olo, et tää on nyt se, mitä me kaikki halutaan tehdä, niin silloin siitä tulee myös hyvä biisi.”

Mieluisista yhteistyökumppaneista mainittakoon Janne Rintala, jonka kanssa Korhonen on kirjoittanut biisejä mm. Erika Vikmanin tuoreelle albumille. Janne oli tykästynyt hänen Stigille tekemän kappaleen Sitä sun tätä lyriikkaan ja kysyi, lähtisikö Korhonen yhteistyöhön.

”Me tehdään sekä lyriikat että melodiat yhdessä. Janne ymmärtää, että hyvä teksti on aa ja oo, joten on kiva tehdä hänen kanssaan. Hän on myös taitava pianisti ja melodian tekijä. Me äänitetään piano-lauluversiot kännykällä ja sit vasta tuottaja tulee siihen mukaan.”

Maija Vilkkumaan uusin sinkku Viimeinen elämä on myös melko tuoreen ja mielekkään yhteistyön tulos. Sessiot Maijan kanssa ovat odotettuja.

”Ihan niinku menis terapiaan. Maija on niin ihana ja lämmin ihminen ja valmis kokeileen kaikkee. Hän ei oo tippaakaan ennakkoluuloinen ja tekeminen on aina hauskaa.”

Ihailtavaa on sekin, kun konkariartistit haluavat auttaa uusia tekijöitä, kuten esimerkiksi Elastinen, joka otti Korhosen tiimiinsä.

”Me päädyttiin sattumalta samaan sessioon, kun Kimmolta oli peruuntunut joku juttu, ja mä olin tekemässä muiden kanssa jotain. Hän vaan tuli siihen huoneeseen ja sit tehtiinki yhessä. Sen jälkeen Kimmo pyys mua leirille Jukka Immosen ja Antti Riihimäen kanssa ja siel synty biisi Epäröimättä hetkeekään. Se avas mulle paljon uusia mahdollisuuksia.”

Koulumaailmasta on surullisen tuttua, miten pahoin moni nuori voi, joten tästäkin aiheesta oon kirjoittanut.

Sanoittaminen on Korhoselle keino jäsentää omaa sisäistä maailmaa ja käsitellä tunteita, kertoa kuulijoille asioita, joita haluaa kertoa itselleenkin. Keino tuoda esiin tärkeää sanomaa elämän arvostamisesta ja siitä, että jakamalla hyvää, saa itsekin hyvää.

”Koulumaailmasta on surullisen tuttua, miten pahoin moni nuori voi, joten tästäkin aiheesta oon kirjoittanut ajatellen, et josko joku kuulis tän biisin ja sais jotain valoo ja voimaa ja viestin, et sä et oo yksin.”

Epäkohtienkin keskellä Korhonen haluaa kiinnittää ihmisten huomion asioihin, jotka ovat maailmassa hyvin. Hän haluaa olla tuomitsemista vastaan, lempeyden ja hyväksynnän puolesta, kuten vaikkapa Vikmanin levyttämässä biisissä Syntisten pöytä.

Palaute on ammattitekijällekin tärkeää, mutta kaiken palautteen vastaanottaminen ei ole ollut aina helppoa.

”Se menee aina samalla tavalla. Ensin otan vähän itteeni. Sit tulee, et eihän se noin ole, väärä palaute, ja sit yhyy, en osaa mitään. Sit tulee, et voisinkohan sittenkin muuttaa tässä jotain ja lopuksi, et voi vitsi, tästä tuli sittenkin parempi, olipa hyvä palaute.”

Tunnevyöry voi kestää kymmenestä minuutista päiviin, riippuen siitäkin, miten henkilökohtainen biisin aihe on. Nykyään vyöryn kaari on lyhyt ja joskus sitä ei tule ollenkaan, mikä on Korhoselle merkki ammattikasvusta.

Pettymyksiltäkään ei voi välttyä, ja joskus ne tuntuvat isoilta pudotuksilta.

”Jos vaikka tekee jossain sessiossa tykkibiisin, josta kaikki on sitä mieltä, et tää on paras ikinä. Sit lähettää sen ihan intoo täynnä ja vastaus on, et tästä puuttuu jotain tai tää ei nyt sovi tähän juttuun. Se on ihan hirveetä, ja silloin mietin miks mä teen tätä? Mut en mä tekemistä vois jättää.”

Ite en vieläkään saa tekemisestä niin paljoa rahaa, et pystyisin elään sillä.

Bisneksen jättäminen sen sijaan on käynyt mielessä, sillä tekijän asema on epäreilu, taloudellinen tulos ei vastaa tuhansia työtunteja.

”Jos vaikka etsitään suuntaa uudelle artistille, niin useat tekijät kutsutaan tekemään biisejä, joista ehkä yksi menee jatkoon. Jos joku meneekin levylle, niin tulo saattaa olla alle viis euroa, jos ei oo radiosoittoa. Se määrä työtä ilman rahaa on kohtuutonta.”

Korhonen onkin ilahtunut viime aikoina esille nousseesta ehdotuksesta, että tekijät saisivat sessiopalkkion. Pieni parannus olisi edes sekin, että julkaistavasta teoksesta saisi palkkion.

”Järjestelmää kannattaisi ehdottomasti kehittää, vaikka haastavaa se varmasti on. Jotain tälle täytyy tehdä. Ite en vieläkään saa tekemisestä niin paljoa rahaa, et pystyisin elään sillä. Oon päässyt tilanteeseen, et noin joka kolmas biisi päätyy julkaisuun. Silti teen edelleen kolme päivää viikossa open hommia. Kyllähän sekin jotain kirjoittajien tilanteesta kertoo.”

Myös tekijöiden jako-osuudet sessioissa pohdituttavat, etenkin sanoittajan ja tuottajan osalta. Yleensä jako menee tasan, mutta siinäkään ei oikeudenmukaisuus aina toteudu.

”Jos vaik teen sessiossa yksin koko tekstin ja osallistun sävellykseenkin, tasajako ei oo reiluu. Eikä tilanteissa, joissa tuottaja saa kappaleesta myös tuotantopalkkion, kun ei ole olemassa sellaista asiaa kuin kirjotuspalkkio. Jos tuottaja on aktiivisesti mukana biisin kirjoittamisessa ja tekee sillä riskillä, ettei vielä tiedetä, meneekö biisi mihinkään, niin tasajako on ok.”

Unelmat liittyvät rahaan kuitenkin vain sen verran, että Korhonen toivoo voivansa keskittyä pelkästään musiikin tekemiseen. Edes joitakin vuosia.

”Ei mul oo tarvetta valloittaa maailmaa tai olla jollain tapaa paras. Unelma on, et saisin pidettyä tekemisen sydämen asiana, ja et siinä pysyisi lapsenomainen innostus. Mä haluun koskettaa ihmisiä kirjoittamalla. Siihen mulla on palo.”

---

Valikoima lauluja

Kaisa Korhonen valitsi kirjoittamistaan kappaleista onnistuneimmat ja ne, joiden tekstit ovat hänelle jollakin tavalla henkilökohtaisia.

Erika Vikman: Amorin siivet
Säv. ja san. Janne Rintala, KK
Kuuntele (Spotify)

Rajaton: Olen unohtanut kaiken
Säv. ja san. Axel Ehnström, KK
Kuuntele (Spotify)

Topi Latukka: Älä valitse minua
Säv. ja san. Topi Latukka, Topi Kilpinen, KK
Kuuntele (Spotify)

Pilven Piirtäjät: Talviunta
Säv. ja san. Axel Ehnström, KK
Kuuntele (Spotify)

Maija Vilkkumaa: Viimeinen elämä
Säv. ja san. Maija Vilkkumaa, KK
Kuuntele (Spotify)

Arttu Wiskari: Kahvit kuolleiden kanssa
Säv. ja san. Janne Rintala, KK
Kuuntele (Spotify)

Titta: Elämä on nyt
Säv. ja san. Leevi Kohonen, KK
Kuuntele (Spotify)

Nelli Matula: Tulevaisuuteen
Säv. ja san. Nelli Matula, Antti Riihimäki, KK
Kuuntele (Spotify)

Bess: Valoo
Säv. ja san. Essi Launamo, Antti Hakala, KK
Kuuntele (Spotify)