Musiikintekijät -logo

Sovittaminen on musikaalista kameleonttielämää

Sovittaminen on musikaalista kameleonttielämää

Mitä ne on meille Suomesta lähettäny? Sitä ihmetteli ruotsalainen kotiäiti, kun tuskin nelivuotias, juuri ja juuri harmonin koskettimiin yltänyt Pentti tapaili radiosta kuulemaansa iskelmää. Pentti Lasasen (s. 1936) muusikonura oli alkanut.

Vuodet sotalapsena ohjasivat poikaa musiikkiin monin tavoin. Perheen äiti lauloi paljon.

– Siinä meni iskelmät ja hengelliset laulut. Kristianstadissa oli vilkas musiikkielämä. Oli puistokonsertteja, armeijan soittokunta ja tilaisuus kuulla amerikkalaista musiikkia, jazzia, mikä ei silloin Suomessa juuri ollut mahdollista. Sain nuorena kuulla rytmityksiä, melodioita ja työstötapoja. Siitä oli myöhemmin valtavasti hyötyä ammatissani, Pentti muistelee.

Kuusivuotiaana Pentti sai bakeliittisen nokkahuilun.

– Se oli aika hyvä soitin siinä mielessä, että bluessävelet oli helppo saada aikaan sulkemalla osa äänirei’istä.  Kukaan ei opettanut, omin päin piti löytää kromaattiset sävelet. En huomannut, että puoliäänet syntyivät haarukkaotteilla, mutta tulin aika taitavaksi omalla puolireikä-selviytymiskonstillani.

– Kun täytin kolmetoista, Helmi-tätini osti minulle klarinetin, joka osoittautui rikkinäiseksi huiluksi. Se palautettiin ja sain tilalle rikkinäisen klarinetin, joka soi vain yläosaltaan. Tietysti heti kavereitten kanssa soittamaan. Triomme nimi oli Pelko pois. Soitimme puolitoista tuntia tanssimusiikkia, vaikka osattiin vain kolme kappaletta, mitä nyt puolella klarinetilla pystyi soittamaan. Kultainen nuoruus onnistui. Vähitellen sain ostetuksi kunnon klarinetin.

Sen ajan kokoonpanoissa klarinetti oli suosittu. Oli kitara, klarinetti, vibrafoni ja hanuri. Pianoa ei paljon käytetty, koska harvoin keikkapaikalla oli vireessä oleva piano.

– Teimme sovituksia, matkimme toisia, mutta piti oppia kirjoittamaan itsekin.

Oppimisen janoa

Pentti palasi Suomeen – musiikki vahvasti mukana.

– Pakotin koulukaverit laulamaan ja kokeilin kuulemiani moderneja ideoita sovituksissani. Meillä oli myös viiden puhaltajan ja rytmiryhmän koululaisorkesteri, jota johdin. Ongelmana oli saada sävelet toimimaan sointuina. Tästä koulukaverini Raimo Henriksson ja minä kehitimme yhdessä perusideoita. Myöhemmin löysin lisää ohjeita, edelleen käyttökelpoisia. Ensimmäisen niistä opetti Sten Ducander (Ensio Kosta). Hänen työnsä kuulosti radiossa aina hyvältä. Kun sain mahdollisuuden tavata hänet ja mennä käymään hänen luonaan, laitoin ykkösvaatteet päälle, vein nuotteja ja kysyin: Mistä johtuu, että sun jutut soi, mun ei?  Hän opetti yhden keskeisen asian, jota ei lue missään. Se on hyvin yksinkertainen neuvo, joka määrittelee sointusävelten tärkeysjärjestyksen eri oktaavialoilla.

– Toisen neuvon löysin Russ Garcian kirjasta The professional arranger. Se koskee soinnun etenemisjännitteen arvioimista sointujen pohjasävelten välisistä suhteista.

– Sitten tulee kysymys: Miten matalalle voidaan kirjoittaa tiheässä asemassa? Se on keskeistä, kun kirjoittaa pasuunoille tai mille tahansa matalille instrumenteille, mutta ennen kaikkea mieskvartetille. Jos kirjoittaa puoli sävelaskelta liian matalalle, laulu kuulostaa lentokonelaivueelta. Matalin soiva sointu on A-duuri. Jos sitä alemmaksi kirjoittaa, ei synny yläsävelsarjaa vaan hälyä.

Pentti Lasanen on soittajana sekä sovittajana täysin itseoppinut ja saanut opetusta vain huilunsoitossa. Hän soittaa nokkahuilua, huilua, klarinettia, trumpettia, saksofonia, pasuunaa ja laulaa. Säveltääkin. Mutta eniten sovittaa.

– Kun aikoinaan luokkatoverien kanssa piti koota orkesteri, ei auttanut muu kuin hankkia trumpetti ja pasuuna ja katsoa, mistä päästä puhalletaan. Ratkaisin monet asiat soundilla kun tiesin, miltä halusin sen kuulostavan. Olen myöhemmin huomannut, että kaikissa puhaltimissa ratkaisut tapahtuvat analogisesti samalla lailla. Jokaisessa on alue, joka on matala suhteessa muihin. Se pitää löytää ja saada soimaan puhtaasti ja vapaasti, jolloin kaikki loput äänet ovat ylävireisiä. Sen jälkeen ääntä pitää lähestyä ylhäältä käsin ja tiputtaa se kohdalleen, ei seisoa varpaillaan ja yrittää ylettyä siihen. Tämä kuulostaa seinähullulta, mutta tämä on ajatusratani. Laulamisessa samoin.

Suosiota ja tukea

Parikymppisenä Lasanen hankki saksofonin ja pääsi Ronnie Kranckin yhtyeeseen.

– Vuonna 1959 Lill-Jörgen Petersen, Rauno Lehtinen ja minä oltiin puhaltajina ja Ronnie soitti hanuria, lisäksi oli basso ja rummut. Yritimme saada orkan kuulostamaan big bandin tyyliseltä. Kolme puhallinta soitti ja hanuri rämisi loput niin, että syntyi illuusio jostain suuremmasta. Sovitukset syntyivät Ronnien ja minun yhteistyönä.

– Olimme Suomen suosituin ja työllistetyin bändi 1960-luvun alkupuolella. Se oli ruusuista aikaa, mutta me ei osattu hyödyntää asioita mainonnassa.  Suurin moka oli se, että kun me soitettiin Rauno Lehtisen Letkis levylle ja Saksassa oli myyty 250 000 levyä, me oltiin menossa Kälviälle keikalle! Managerimme Ruotsissa, maan tunnetuimpia, halusi meistä kitaralla laajennetun yhtyeen, joka soittaisi popahtavaa musiikkia. Mutta me: Ei, kun me mennään takaisin Suomeen. Manageri perusti sitten huippusuositun Sputnik-orkan, jossa rumpalina oli Matti Oiling.

– Yleisradio ja muut tahot satsasivat musiikkiin 50 vuotta sitten. Jossain telkkari- tai radio-ohjelman teossa oli kolmisenkymmentä soittajaa. Kivikasvojen kanssa tehtiin 60–70 teemallista tv-ohjelmaa, esimerkiksi sikermä saksalaisia marssilauluja, ranskalaisia chansoneja tai operetti- ja oopperaparodioita. Niitä sovittaessani huomasin, ettei ole hienoja ja huonompia sointuja vaan Mozartista lähtien ja jo sitä ennen käytettiin samoja ratkaisuja kuin nyt. Mutta tyyli eli se, miten niitä ideoita käytettiin, piti olla omasta takaa.

– Kaikki muuttuu, mutta itse kuulohavainto musiikissa ei muutu. Palaset vain yhdistetään eri lailla, Pentti toteaa ja sanoo sovittamisen olevan tavallaan musikaalista kameleonttielämää.

Hän naurahtaa, että aina ei edes ammattipiireissä tiedetä, mitä sovittaja tekee.

– Kerran joku kysyi, ostanko mä Fazerin nuotteja ja niinku liimaan tai jotenkin yhdistän niitä? Vastasin, että ei, mä oon yks niitä, joka keksin ne nuotit, mitä Fazer myy. Kysyjä oli kauhean hämmästynyt. Ilmeisesti koskaan ei lopu tarve tiedottaa, mitä eri ammattinimikkeemme kätkevät sisälleen.

Elvisin merkitystä Pentti kehuu. Ja tietää, mistä puhuu. Hän on ollut yhdistyksessä mukana 50 vuotta, pitempäänkin.

– Vuosi lienee ollut 1961. Sovittaja, trumpetisti Nalle Björklöf ja minä olimme kauan harmitelleet, että kun meille tuli sovitustehtävä Yleisradiossa, ei tahtonut löytyä ketään, joka vastasi mistään. Tilattiin kyllä, mutta maksupäivänä konttoripäällikkö sanoi, että ”ei me voida tämmösiä maksaa”. Hänen näkemyksensä mukaan kaikki nuotit olivat valmiina Fazerilla, senkun hakee. Ja meillä oli ollut hirmuinen työ ja kauhea kiire.  Soitettiin kaikille sovittajille, että pidetään kokous. Joku tiesi, että oli olemassa Suomen Elokuva- ja viihdesäveltäjät. Liityimme siihen kaikki. Aluksi oli myrskyisääkin, kun piti ottaa kantaa niin moneen uuteen asiaan. Mutta saatiin aikaankin, muun muassa ensimmäinen sovitustariffi. Yhdistys on yhteisvoimaa. Olen iloinen siitä, että mukaan on tullut uusia, nuoria voimia, koska meidän alamme on edelleen hämärää maaperää. Hyvän melodian tai hyvän lyriikan aikaansaaminen ei ole säännöistä kiinni vaan luovuudesta, mutta keskinäistä tukea tarvitaan aina.

Sävelmät talteen

Lasasen mielestä sovittaminen on itse asiassa säveltämistä, koska melodiaa lukuun ottamatta kaikki levyltä kuuluva pitää säveltää.

– Askel oman sävellyksen tekoon on teknisesti hyvin lyhyt, mutta hyvin pitkä, kun itsekritiikki on niin suuri. Suurin osa sävellyksistäni on tilaustyötä.

Yksi Pentin sävellyksistä on Elvisin sävellyskilpailussa toiseksi tullut valssi sinfoniaorkesterille.

– Itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa soi Markku Johanssonin voittajavalssi tai se minun. Tai molemmat.

Pentti sai viime jaossa Georg Malmstén -säätiön apurahan.

– Olemme vanhoille mestareille velkaa sen, että vanhat hyvät sävelmät eivät unohdu. Että niitä voi kuulla ja soittaa. Esimerkiksi big bandeille ei juuri löydy valmiita sovituksia, ja on hämmästyttävän paljon hyviä sävelmiä – valsseja, jenkkoja, tangoja, foxtroteja – jotka siksi jäävät soittamatta.  Vaikka ne ovat omaan aikaansa sidottuja, sovituksissa voi käyttää nykyaikaista riemukasta soinnutusta ja soitinnusta.

Pentti tahtoo myös saada kirjoihin ja kansiin ne toimintatavat ja selviytymiskeinot, joita oli 50- ja 60-luvuilla, kun nuorilla sovittajilla ei ollut niin sanotun kevyen musiikin alalle soveltuvaa musiikkikoulutusta. Sitä ennen oli Venäjä-Saksa-linjaa: operettia, humppaa, tangoa. Ja sitten yhtäkkiä piti työstää Amerikasta tullutta musiikkia, jossa oli ihan eri rytmitys ja eri kokoonpanoja kuin aikaisemmin. Ei auttanut muu kuin tehdä kokeita omin päin, epäonnistua ja löytää vähitellen. Vaikeinta oli kuitenkin se, ettei sointujen käsittelystä ja sovittamisesta ollut saatavilla asianmukaista tietoa.

– Jokainen on tietysti nuoruutensa, kasvuaikansa, vanki. Minä olen keskittynyt swing-musiikkiin, joka oli nuorisomusiikkia 30- ja 40-luvuilla. Kaiken ei tarvitse olla toisintoja sen ajan hiteistä, mutta niiden ilme, melodian käsittelytapa, on pohjana sille miten lähestyn niitä – tietysti höystettynä kaikella sillä, mitä mieleen on tarttunut kuudenkymmenen ammattivuoden aikana.

Pentin oma mielimusiikki on big band -musiikki.

– Viihdemusiikki, jos viihteellä tarkoitetaan sitä, mistä ihminen luonnostaan pitää ja mikä tuntuu mielekkäältä. Hyvä melodia on keskeinen asia.  Me olemme palvelijoita, mutta se ei tarkoita, ettei saisi olla omaehtoista sanomista. Täytyy kuitenkin aina lähteä siitä, että jos soittaa esimerkiksi humppaa, kuulijat tietävät, mikä tunnelma siellä pitää olla. Raamit ovat kapeat mutta antavat kuitenkin aina mahdollisuuden tehdä kunnollista omaa jälkeä. Perimmäinen tarkoitus on kuitenkin aina tavoittaa paikalla oleva ihminen tunnetasolla.


(valikoima)
Tuhansia sovituksia ja sävellyksiä kaikilla käyttömusiikin alueilla
 
Albumit
 
Saavun taas (1975)
Luoksesi jään (1985)
 
Orkestereita
 
Pentti Lasanen Big Swing
Ronnie Kranckin sekstetti (1956–1967)
Radion tanssiorkesterin saksofonisektion johtaja ja vuorotteleva kapellimestari 60- ja 70 -luvuilla
Kivikasvot tv-ohjelman kapellimestari ja musiikinvastaava (1966–1978)
Four Cats -lauluyhtyeen perustaja ja sovittaja vuodesta 1958
Solistinen yhteistyö Antti Sarpilan kanssa vuodesta 1982
 
Huomionosoitukset ja palkinnot
 
Suomen Jazzlegenda 2006
Georg Malmsténin juhlavuoden palkinto 2002
Pro Finlandia 2002
Louis Armstrong- ja Count Basie -palkinnot jazz-pohjaisen musiikin eteen tehdystä työstä
Syksyn sävel 1985, instrumentaalikappaleella Luoksesi jään (säv. Jori Sivonen, sov. Lasanen)
Jussi-palkinnot filmimusiikista (Onnelliset leikit 1964, Vaaksa vaaraa 1965)
 
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2013

Selaa lehden artikkeleita