Sonar – elektronisen musiikin runsaudensarvi

Haastattelu

Sonar – elektronisen musiikin runsaudensarvi

Sonar festivaali on reilussa kymmenessä vuodessa kasvanut 600 ihmisen avant garde -erikoisuudesta 85000 ihmisen massatapahtumaksi. Nyt Sonaria pidetään yhtenä maailman tärkeimmistä elektronisen musiikin tapahtumista.

Vuotuinen Sonar Festivaali (www.sonar.es) 15.-17.6.2006 Espanjan Barcelonassa on yhtä varma kesän merkki kuin pääskynen laiturin nokassa. Tänä vuonna kolmipäiväinen festivaali järjestettiin 13. kerran. Suomalaisilla ei ollut omaa ständiä, mutta törmätessämme Sonarissa Suomalaisen Musiikin Vientiorganisaatio Musexin toiminnanjohtaja Paulina Ahokkaaseen hän paljasti: “Ensi vuodesta ei voi sanoa mitään varmaa. Jos löytyy tarpeeksi ammattilaisia, jotka haluavat yhteisen Sonarständin, sellainen tehdään”.

Sonar on verkostoitumisen kannalta supertärkeä “the tapahtuma” jokaiselle eurooppalaiselle elektronisen musiikin levymerkille, jakelijalle ja dj:lle. Ja esiintymisareenana Sonar on ideaali kelle tahansa omaa soundia tekevälle muusikolle ja säveltäjälle, koska Sonarissa jos missä yleisön korvat ovat avoimia kokeilevalle musiikille ja uusille tuulille.

Suomalainen haitari hurmasi

Sonar poikkeaa mm. Midemistä ja Popkommista rajusti. Jälkimmäiset ovat musiikkiteollisuuden ammattilaisten tapahtumia kun taas Sonar on musiikin ja taiteen rakastajille tarkoitettu poikkitaiteellinen, rento festivaali. Jotkut pitävät mukana käyntikortteja, mutta myös moni musiikin alan ammattilaisista kirjoittaa yhteystietonsa festarialueella myytävän tortillan mukana tulleeseen paperilautasen kulmaan.

Sonar tursuaa päivisin multimediaa, elokuvaa ja kokeilevan elektronisen musiikin kermaa paikallisessa Kiasmassa eli Modernin Taiteen Museossa Macbassa vain kivenheiton päässä kuuluisalta kävelykadulta, La Ramblalta. Yleisö on haltioissaan, mutta Macban ympärillä asuvat boheemit ovat yhtä hiiltyneitä kuin mummot Helsingin Kalliossa Huviltateltan megadesibeli -konserttien aikaan.

Lauantain päivätapahtumassa viimeisenä esiintyy paljon tapetilla ollut duo Suomesta; Kimmo Pohjonen/Samuli Kosminen Kluster. Pohjosen shamanistiset haitarivallit ja Kosmisen hypnoottiset percussiotahdit tekevät tehtävänsä. Yleisön lumoamiseen vaikuttaa myös omalta osaltaan minimalistinen ja tyylikäs valosuunnittelu.

Tribuutti mustalle musikille

Sonarin aikana vuorokausirytmi heittää väkisin häränpyllyä. On pakko nukkua päivisin, koska laadukas elävä musiikki soi läpi yön aina aamukuuteen asti. Iltaesiintyjiä varten buukatussa Barcelonan teollisuusalueella sijaitsevassa jättiläismäisessä messuhallissa kaikki on suurta ja esiintyjälista laadukas. Harvoin on samassa paikassa niin paljon kiinnostavia artisteja. SonarParkissa esiintyy mm. Gilles Peterson & Mc Earl Zinger (UK), Dj Shadow (US) ja Dj Sasha (UK). SonarPubissa yleisöä tanssitti mm. Laurent Garnier (FR) & Bugge Wesseltoft (NO) ja Nightmares on Wax (UK).

Sonarin yhden pääjehun – Ricard Roblesin mukaan yksi tämän vuoden teemoista on osoittaa erityistä kunnioitusta erityisesti ns. mustaa musiikkia kohtaan, koska elektronisen musiikin juuret lepäävät mustassa musiikissa. Yksi tribuutin kohteista on Linton Kwesi Johnson & Dennis Bovell Dub Band Englannista. Arviolta 60-vuotias Linton huokui lavalla lempeyttä, mutta musiikissa on terävä yhteiskunnallinen sanoma. Pehmeät, pyöreät reaggae-rytmit ja kaihoisat jousiteemat tempaavat mukaansa. Ja vaikka silmät ovat ihan ristissä vähäisten yöunien takia jo puolen yön aikaan, Sonarin yötapahtuma on kuunneltava loppuun.

Paluumatka iltakonserteista takaisin Barcelonan keskustan hotelliin ei suju ilman hankaluuksia. Vellova ihmismassa taistelee takseista ja luovuttajat kävelevät takaisin hotelliin. Meno äityy pahimmillaan melko surrealistiseksi ja kuuden aikaan aamulla taksit ottavat kyytiin sen, joka tarjoaa eniten. Yllättäen neljän kilometrin taksimatka ja paluu hotelliin on muuttunut 50 euron arvoiseksi.

Off Sonar

Virallisen ohjelman lisäksi Sonarin ulkopuolella väijyy elämyksien viidakko ja parhaat bileet löytyvätkin usein vahingossa. Tarjolla on mm. luksuschillailua ja uima-allasbileitä Liquid- klubissa tai rantabileitä kuuluisalla Mar Bellan hiekkarannalla. Jotkut tanssivat avojaloin aamuun asti ja unohtavat hetkeksi kaiken muun.

Yksi tämän vuoden tähtiesiintyjistä – ranskalainen levynpyörittäjänainen, Dj Miss Kittin pitää Sonaria maailman parhaana festivaalina. “Sonarin kautta oppii paljon, nauretaan paljon, pidetään hauskaa ja huudetaan niin, että ääni lähtee”. Miss Kittin esiintyi lauantaina Sonarklubilla 2.30. Viime vuonna Miss Kittin nostatti tunnelmaa myös Off-Sonarissa, Mar Bellan rantabileissä yhtenä yllätysesiintyjistä. Tänä vuonna Off Sonarista voi bongata esim. Groove Armadan Andy Caton tai Vitalicin.

Teksti ja kuva: Kirsi Snellman

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2006

Selaa lehden artikkeleita