Matti Kalevi Siitonen syntyi Mikkelissä 23. heinäkuuta 1942, mutta muutti pois jo 3-vuotiaana Juupajoen Lylyyn ja 1949 Riihimäelle. Ensiaskeleet musiikin parissa ovat kovin samankaltaiset kuin muillakin ikäluokan muusikoilla.

– Äiti ja isä olivat musikaalisia kumpikin. Jälkeenpäin sain kuulla naapureilta, että isällä oli kaunis baritoniääni ja äiti oli kuoroihmisiä. Meillä pienestä pitäen laulettiin kaikki maakuntalaulut ja silleen…

Riihimäellä koulupoikana 50-luvulla hän sai sitten kitaran ja alkoi opetella soittamaan itsekseen. Ajan tapaan hän kävi tietenkin naapurissa kuuntelemassa iskelmiä levysoittimesta.

Hämeenlinnaan muutettuaan Siitonen kävi opiskelemassa musiikkiopistossa kontrabassoa vuoden verran ja ensimmäinen kokoonpano oli viisihenkinen lauluyhtye Viisi Penniä tai Five Pennies. Yhtye oli paikallisesti ihan tunnettu ja olisi päässyt Helsingin Linnanmäelle Vihreä Oksa -kykykilpailuunkin, mutta jätti sitten lopulta menemättä. Varsinaiselle soittajan uralle Siitonen lähti jo abiturienttina:

– Pari kaveria tuli soittamaan ovikelloa. Sanoivat kuulleensa, että soitan bassoa ja kysyivät mukaan orkesteriin. Mä sanoin, että joo ja sain jotenkin tentitkin järjestettyä, että pääsin lähtemään. Soitettiin sitten seitsemänä iltana viikossa Kuopion kaupunginhotellissa ja luin lehdestä, että olin päässyt ylioppilaaksi. Olin sitten ennen inttiä puoli vuotta ravintolamuusikkona. Olin kyllä soittanut jo sitä ennen Hämeenlinnassa Kauko Viitamäen orkesterissa ja yhden kitaristikaverin kanssa kävimme salaa säestämässä yhtä saksalaista pianistia Hälläpyörässä.

Oliko sulla siinä vaiheessa mitään muita urasuunnitelmia?

– Mulla ei ollut koskaan mitään suunnitelmia! Ei todellakaan eikä oo vieläkään! Kaikki on vaan… ne on vaan mennyt näin.

Sitten reserviupseerikoulussa kurssikavereiksi osuivat herrat Ismo Sajakorpi ja Ilkka Hemming (oik. Lähteenmäki). Samaan aikaan RUK:ssa olivat myös Georg Dolivo ja Danny.

– Siellä oikeastaan Kivikasvot syntyivät ja esiinnyimme sitten kurssijuhlissa. Me olemme näitä kurssijuhlia pitäneet kymmenen vuoden välein, edelleenkin… katotaan, pidetäänkö vielä!

– Ura urkeni sitten sillä tavalla, että Ismo Sajakorven isä oli Toivo Kärjen soittokaveri ja siihen aikaan haettiin hootenanny-lauluyhtyettä. Lähetimme nauhan Toivo Kärjelle, ja Kärki kysyi, ”kuka on tämä tenori” ja pyysi tulemaan luokseen. Armeijan jälkeen mä heti sitten menin, olin kyllä kuullut millainen mies se Topi on… Nuoren miehen itsevarmuudella avasin oven ja sanoin: ”Minähän en sitten sinun tangojasi ikinä tule laulamaan!”

Siitä huolimatta levytyssopimus Kärjen ja Fazerin kanssa syntyi samalla istumalla ja kesti yli 10 vuotta. Samalla käytiin seuraava keskustelu:

Kärki: ”Ala sitten säveltää myöskin!”

Matti: ”Miten niin?”

Kärki: ”No, sä tuut kuitenkin tekemään sitä.”

Matti: ”Mistä sä voit tietää sen?”

Kärki: ”Minä olen noitien sukua Pohjois-Karjalasta, kyllä minä tiedän!”

Läpilyöntejä

Taiteilijanimi Fredi oli syntynyt jo armeijassa, kun kaverit havaitsivat yhdennäköisyyden Kiviset ja Soraset -sarjakuvan päähenkilön Retu Kivisen (Fred Flintstone) kanssa. Kärki risti Siitosen aluksi Folk-Frediksi, mutta lupasi, että siitä etuliitteestä voidaan sitten luopua, kun aletaan levyttää muuta kuin folkia. Ensilevytys 8.11.1965 oli Cornelius Vreeswijkin kappale Ballad på en soptipp, jonka Georg Dolivo oli suomentanut nimellä Roskisdyykkarin balladi. Kivikasvoja ei kuitenkaan hylätty, vaan ensialbumi oli nimeäänkin myöten Fredi ja Kivikasvot ja mukana koko kvartetti.

Mitään kilpailutilannetta toisen hämeenlinnalaisen ”protestilaulajan” eli Irwin Goodmanin (oik. Antti Hammarberg) kanssa Fredi ei kokenut.

– Kerran liftasin Hämeenlinnan uudelle moottoritielle päin, kun Irwin tuli amerikanraudalla. Hän oli juuri menossa Helsinkiin levyttämään ja sain sitten kyydin.

Folkhuuman hiivuttua Fredi sai levytettäväksi lisää käännöskappaleita ja myöhemmin tärkeäksi yhteistyökumppaniksi tuli mm. Juha Vainio. Junnuun Fredi oli tutustunut jo 1964 liftatessaan Kotkasta Helsinkiin.

– Me symppasimme hyvinkin paljon toisiamme. Tavallaan me löysimme jo yhteisen linjan, mutta emme vielä tienneet, että monesko se on…

Fredi viittaa siis vuonna 1968 löytyneeseen Tony Hatchin sävelmään Beautiful in the rain, jonka Vainio sanoitti nimellä Kolmatta linjaa takaisin.

– Muistan kuinka lauloin sitä studiossa ja omasta mielestänikin ehkä liian sofistikoidusti… Liekö ollut tuottaja Jaakko Borg vai sovittaja Nacke Johansson, joka pyysi siihen lisää särmää ja minä laitoin. Siitä tuli sitten semmoinen…

Fredin muistin mukaan kappale ei herättänyt ilmestyessään suurta huomiota ja oli ehkä hetken radion listaohjelmassa kahdeksantena. Mutta kesällä 1968 levytetyt italialaiset käännöskappaleet Milloinkaan en löydä samanlaista (säv. Roberto Livraghi ja Daniele Pace san. Mario Panzeri suom. Juha Vainio) ja Pieni nukke (säv. Ruggero Cini ja Bruno Zambrini san. Franco Migliacci suom. Juha Vainio) räjäyttivät potin.

– Eräänä sunnuntaina ne olivat sitten ykkönen ja kakkonen. Siitä lähti suuri ruljanssi liikkeelle…

Tosin Fredi oli päässyt folk-etuliitteestä ja murtautunut koko kansan tietoisuuteen jo edellisen vuoden euroviisuedustajana. Muut Suomen karsinnan ehdokkaat olivat tuolloin Danny, Laila Kinnunen ja Marion.

Kuinka ihmeessä pääsit tuohon joukkoon?

– Georg [Dolivo] oli siinä raadissa, joka valitsi esiintyjiä, ja ehdotti mua.

Fredin kilpailukappaleiksi valittiin Börje Sundgrenin sävellys ja Saukin sanoitus Oi, tuntematon sekä Lasse Mårtensonin sävellys ja Alvi Vuorisen sanoitus Varjoon, suojaan. Finaaliraati valitsi jälkimmäisen lähetettäväksi Wieniin ja ensimmäinenkin sijoittui kolmanneksi.

– Se oli nuorelle pojalle kova juttu semmoinen iso kilpailu. Muistan, että juuri ennen esiintymisvuoroani minua ennen esiintynyt Ruotsin Östen Warnerbring sanoi mulle: ”Onneksi me pohjoismaalaiset ollaan niin cooleja, ettei meitä yhtään jännitä.” Aika hyvä evästys…

Vuosi 1967 oli Fredille euroviisukeikan lisäksi muutenkin merkittävä, sillä hän tapasi puolisonsa. Eeva-Riitta oli baarimestarina Kulosaaren kasinolla, jossa Fredi esiintyi usein mm. Panu Ignatiuksen ravintolashow-esityksissä. Elokuvaurallekin hän ehti esittäen nuorta sosiologi Sam Tietäväistä Jaakko Pakkasvirran kohutussa esikoisohjauksessa Vihreä leski.

Kivikasvot sai oman tv-ohjelmansa 1969. Siitä muodostui yksi suomalaisen tv-viihteen suosituimmista ohjelmista, jonka myötä myös Fredin suosio kasvoi. Kivikasvoissa musiikki oli tärkeässä osassa ja koko nelikko (Fredi, Dolivo, Hemming ja Sajakorpi) osallistui musiikkisikermien ideointiin.

Vähitellen Fredi alkoi myös sanoittaa käännösiskelmiä itselleen ja muille. Eräs menestyneimmistä on Johnny Liebkindin levyttämä unkarilaissävelmä Ihana aamu, joka valittiin taannoin Helsingin Sanomien äänestyksessä suosituimpien ”onnen laulujen” joukkoon. Alkuperäinen otsikko Kicsit szomorkás (säv. Gábor Nádas san. Iván Szenes) tosin olisi suomeksi ”Hiukan surullinen”. Fredi kertoo, että käännösvirhe oli tapahtunut jo englanninkielisessä versiossa. Johnnyn levytys on myös reipastempoisempi.

– Kuulin muistaakseni ruotsalaisen laulajan tekemän version ”What a lovely way to wake up in the morning…” Se oli aika hidas, mutta suomalaisesta tuli sitten nopeampi.

Tosi suuri Fredin suomentama maailmanhitti oli Francis Lain elokuvasävelmä Love Story. Fredin lisäksi sen levyttivät, Fredin tekstillä tietysti, Eino Grön, Tapani Kansa, Tapio Heinonen ja Seija Simola!

Taistelu hiteistä oli tuolloin ankaraa, miten ihmeessä sait tämän tehdä?

– Mä vaan tein sen tekstin. Kyllä mulla aika hyvä asema oli siihen aikaan Musiikki-Fazerilla, aika lailla sain kyllä sanella.

– Sanojen tekemisen polku oli auennut. Se on ollut mulle vaikeampaa, vasta revyyhommien kautta se on tullut luontevammaksi. Sävellyksen tekeminen on helpompaa… Tosin ekat sävellykseni olivat ihan kaikki blueseja!

Tärkeimmäksi sanoittajakumppaniksi Fredille alkoi muodostua Vexi Salmi, jonka nopeutta hän ihailee. Inspiraation iskiessä Fredikin on joskus todella nopea säveltäjä.

– Oltiin kerran Kivikasvot-keikalla muistaakseni Turussa, Ruissalossa. Vexi soitti ja faksasi illalla tekstin, että huomiseksi pitäisi saada piesi, ”Katso luontoa ja huomaa”… Okei, mulla oli jotain asiaa Ruissalosta kaupunkiin, mä ajoin autoa, laitoin sen tekstin siihen vaihdekepin viereen… Ei siinä mennyt kuin semmoinen 5-10 minuuttia, ajoin koko ajan, ja se oli siinä tehty! Aamulla mä sitten faksasin sen.

– Marionillekin olen tehnyt yhden biisin, joka tuli suoraan unesta. Aamulla herätessä kirjoitin ja se oli siinä. Joskus tulee myös sanoja saman tien, ainakin joku fraasi suomeksi tai englanniksi.

Sävel vai sanat ensin? Lauluja Vexin kanssa on syntynyt molemmilla tavoilla. Istun ullakolla yksinäin -sävellyksen idea lähti pianointrosta ja Vexi teki siihen tekstin. Fredin kokonaan omatkin biisit syntyvät välillä istahtamalla keyboardin ääreen, toisinaan taas tekstilähtöisesti.

– Varsinkin nykyään kiinnostavat pienet tapahtumat, ihmisten väliset kontaktit, kaikki tämmöiset, mistä voi yhtäkkiä tulla sanaidea, niin siitä lähtee tulemaan tarina… Ihan pienistä arkipäiväisistä asioista, niitä on hieno tehdä sellaisia kappaleita.

Tätä metodia kuvaa hyvin viimeisimmän sooloalbumin omakohtainen Soittaja -kappale, jota useammatkin kollegat kiittelivät sanomalla, että ”toihan on suoraan mun elämästä”.

Kilpailumenestystä sydämellä ja pyllyllä!

Fredin menestyksen kaupallinen huippu seurasi vuoden 1974 Syksyn sävel -kilpailua. Avaa sydämesi mulle (san. Vexi Salmi) jäi kisassa toiseksi Jussi & the Boysin Metsämökin tontulle (säv. & san. K.W. Blomqvist), mutta voitti selvästi myyntitilastoissa.

– Olin tehnyt Syksyn säveltä varten kaksi kappaletta. Minusta se toinen, Elämäni nainen, oli se hieno piesi… Lähdin Espanjaan lomalle, jonnekin Kanariansaarille. Sinä aikana levy-yhtiö oli sisäisesti äänestänyt, minkä kappaleen ne lähettää. Ja kun mä kuulin, että se on Avaa sydämesi mulle, mä olin ihan että, eijei… Mutta luojan kiitos ne teki tällaisen ratkaisun! Nacke teki hyvän ja yksinkertaisen sovituksen.

Fredi muistelee lämmöllä erittäin hyvää yhteistyötä sovittaja Nacke Johanssonin kanssa. Kivikasvojen luottosovittajana puolestaan toimi paljon Pentti Lasanen. Sittemmin Fredille sovittivat myös Markku Johansson ja Antti Hyvärinen.

Syksyn sävel -menestys ja rakkausballadilinja jatkui seuraavanakin vuonna, mutta 1976 Fredi yllätti euroviisuissa. Viisuissa ja Yleisradiossakin taistelivat keskenään monet eri näkemykset maailmasta ja musiikista. Suhtautuminen teokseen nimeltä Pump-Pump (säv. Matti Siitonen san. Vexi Salmi) oli itse lähetyksessäkin nuivahko, kun eräs protestoija hyökkäsi lavalle häiriköimään voiton selvittyä.

– Aivan. Siitä tuli kyllä kansanliike, se jakoi kyllä Suomen varmaan aika lailla kahtia. Hyvin kuvaavaa, että siinä esikatseluvideossa [TV1:n viihdepäällikkö Erkki] Pohjanheimo tekee näin (ottaa nenästä kiinni ja vetää kuvitteellisesta vessanpöntön venttiilinnarusta).

Pump-pumpin tiimoilta Ylen kanssa syntyi skismaa monesta asiasta kuten esiintymisasuista. Yle ei ollut tosin innoissaan Fredin ensimmäisestäkään voitosta 1967.

– Kun lähdin Wieniin, silloinen viihdepäällikkö Poppe Berg sanoi: ”Toivottavasti et voita, koska meillä ei ole varaa pitää näitä kilpailuja.”

Finnhits ja mate in vinlant!

Vuonna 1974 Fazer lanseerasi myös Finnhits-kokoelmat ja ensimmäisissä Fredi oli mukana useammilla raidoilla. Ilman Finnhitsejä henkilökohtaiset myyntiluvut olisivat saattaneet olla vieläkin kovemmat. 1974 ilmestynyt Avaa sydämesi mulle  on myynyt 59.600 ja 1972 Niin paljon kuuluu rakkauteen 58.000. Silloisella timanttilevyyn vaaditulla myyntimäärällä saisi nykyään melkein triplaplatinaa (60.000). Kaksi muuta 70-luvun albumiakin ylittivät  kultalevyrajan.

Tankeros love (säv. & san. Ismo Sajakorpi) on jäänyt Kivikasvojen tunnetuimmaksi hitiksi. Euroviisu- ja matkailunedistämisparodia tehtiin alunperin televisioitavaa konserttikiertuetta varten, mutta nousi yllättäen listahitiksi.

– Se vaan jollakin tavalla meni siinä televisiolähetyksessä läpi…, koska se oli meidän ehdotus eurovisiokappaleeksi! Meillähän oli siinä semmoiset koltut, joissa oli Suomen lippu, ja lopussa me otimme sitten vihdat esiin! Ja se lava oli täynnä sitä vihreetä vihtaa, kun me viuhdottiin…

Nuorisolle kerrottakoon, että ”tankero” viittasi ulkoministeri Ahti Karjalaisesta ja hänen kielitaidostaan kerrottuihin vitseihin.

Fredi kokee, että julkisuus on kohdellut häntä ihan hyvin, mutta vauhtia on pitänyt hurjimpina vuosina vähän säännöstellä.

– Sehän lähti siitä eurovisiovoitosta 1967. Mun vanhemmat asuivat Hämeenlinnassa, mä menin sinne… Sunnuntaiaamuna kello 7 soi ovikello ja siellä olivat toimittajat ja kaikki! Parhaimpina vuosina tein kerran Teosto-ilmoitusta ja katsoin, että mä olen ollut pois kotoa 276 iltaa ja samaan aikaan me tehtiin Kivikasvot-ohjelmaa!

Haagista Jerusalemiin

Kolmas Suomen euroviisukarsinnan voitto tuli Matti Siitoselle säveltäjänä vuonna 1979 Katri Helenalle tehdyllä laululla Katson sineen taivaan (san. Vexi Salmi).

– 1976 [Haagin euroviisuissa] aloin miettiä hotellihuoneesta ulos katsellessa, että millainen sen euroviisun oikeastaan pitäisi olla. Jo siellä syntyi joku aihe tähän.

Fredi esitteli sävellyksen ensin Topille, joka olisi muuttanut yhden intervallin, mutta Fredi piti päänsä. Sen sijaan solisti sai läpi vähän dramaattisemman muutoksen…

– Mä olin tehnyt siihen C-osan, joka oli musta hieno. Sitten Timo Kalaoja ja Katri tulivat meille Herttoniemeen ja esittelin kappaleen. Katri kuunteli ja sanoi: ”Toi yks osa, sitä ei tarvita.” Me Timpan kanssa katottiin toisiamme ja sanottiin, että ”siinähän se on se juttu, just siinä”, muusikot oikein miettii… Mutta ei, Katri oli oikeassa. Se oli ihan oivallinen ratkaisu.

Matti Siitosen molemmat voitot säveltäjänä, sekä 1976 että 1979, tulivat avoimen sävellyskilpailun kautta, mutta sen jälkeen ei ole isä-Siitosen nimeä euroviisuympyröissä näkynyt… On syytä ihmetellä ja paheksuakin, että kaksinkertaista voittajaa ei ole kertaakaan valittu kutsusäveltäjäksi.

– Niistähän tuli tavallaan sitten niin kuin piirikunnalliset sen jälkeen…, että sinne kutsuttiin vain määrätyt ja nythän tämä on levy-yhtiöiden bisnestä…

Show’ta, revyytä ja oopperaa

Levyttäminen, biisien tekeminen ja Kivikasvot-show’t jatkuivat 1980-luvulla, mutta muuten Fredin hurja keikkatahti rauhoittui: Fredi myi keikkakamansa ja peräkärryllisen Chevy Vanin.

– Muistan vielä vuosia sen jälkeen, kun näin sen tai sellaisen keikkabussin, mikä meillä oli, niin tuli väreet… Siitä sai niin tarpeekseen. Kuitenkin se vaati veronsa, jatkuva reissaaminen ja valvominen. Ei enää jaksanut eikä ollut välttämätöntä tarvetta lähteä.

Kivikasvot jatkoivat, vaikka Georg Dolivo keskittyi Svenska Teaternin johtamiseen. Hänen korvaamiseensa ei tarvittu mitään suurempia äänestyksiä tai Idols-karsintoja: Vesa Nuotio oli jo ohjannut Kivikasvojen tv-ohjelmia.

Kai Hyttinen piipahti tosin sitä ennen Kivikasvoissa, mutta on jatkanut sittemmin yhteistyötä Fredin kanssa. Fredi muistelee lämpimästi Kujun ja Olli Ahvenlahden kanssa TV1:lle tehtyä musiikkiohjelmasarjaa Neljän tuulen tiellä ja tekee edelleen duokeikkoja Hyttisen kanssa. Fredi on myös ollut 1995 Ere Kokkosen perustaman Komediateatteri Areenan revyiden kantavia voimia.

1995 Fredi ponkaisi myös Savonlinnan oopperalavalle, Aulis Sallisen oopperassa Palatsi.

Mistä sut keksittiin?

– Me tehtiin silloin Neljän tuulen tietä. Kalle Holmberg on kertonut, että kun hänellä oli hakusessa se Käen rooli, hän oli nähnyt mut istumassa Ylen kahvilassa ja että se oli heti selvä. Hän tuli heti mulle suoraan sanomaan, että käviskö tää rooli.

Roolin piti olla alunperin pelkkä puherooli, mutta jo ensimmäisissä harjoituksissa Fredi meni rohkeasti säveltäjältä kysymään, että ”saisiko tämän C-nuotin laulaa ylempää…”, ja Sallinen antoi auliisti luvan.

– Niin mä sitten vinkautin korkean C:n ja mua kutsuttiin nimellä ”High C -Siitonen”.

Fredi sai sitten laulaa enemmänkin Sallista Jyväskylässä Punaisen viivan Pastorin roolissa vuonna 2000. Lahden kaupunginteatteri työllisti hänet Cats -musikaaliin 2007-2008.

– Se oli kiva projekti: se Vanhan Kissan rooli ja nähdä, mikä huikea kehitys Suomessa on tapahtunut tämän 30 vuoden aikana, kun on saatu ammattimielessä Ruotsia kiinni – huikeita nuoria ihmisiä, hyviä laulajia, tanssijoita…

Tytär Hanna-Riikka on myös menestynyt musikaalirooleissa. Hänen lahjakkuutensa ilmeni kuulemma jo ihan vauvana, kun hän yritti laulaa isänsä mukana jo ennen puhumista …

– Kun Hanna-Riikka ja Nina Tapio eli Taikapeili toivat ensimmäisen demokasetin ja soittivat Jos sulla on toinen (säv. Kristian Maukonen san. Jarno Sarvi), niin sanoin kyllä heti, että tässä on hitti!

Muuten Fredi on yrittänyt antaa tyttärensä tehdä uraa mahdollisimman itsenäisesti ja olla puuttumatta asioihin. Isä ja tytär ovat levyttäneet vain pari duettoa: 70-luvulla Tonttu Torvinen (san. Vexi Salmi) ja Israelin euroviisu Hallelujah (säv. Kobi Oshrat san. Shimrit Orr suom. Pertti Reponen) sekä viisi vuotta sitten Toiset meistä (säv. Rauno Lehtinen san. Mikko Haljoki).

Puolison työ kansanedustajana, maaherrana ja Helsingin kaupunginjohtajana on tietysti vaikuttanut elämään, antanut uusia näkökulmia, mutta ei ole sammuttanut laulamisen ja säveltämisen iloa.

– Silloin varsinkin, kun Eeva-Riitasta tuli maaherra, niin kaikki ajatteli, että eihän se enää mitään tee… Mutta sitten vain mä jatkoin kaikkia hommia, niin ihmisetkin havaitsi, että edelleen samanlaista hommaa tehdään. Meillä tuli heti semmoinen työnjako, että tietyt asiat lyödään kiinni, missä ollaan yhdessä ja kumpikin hoitaa sitten asiansa omin nokkinensa. Sitten vietettiin yhteisiä lomia ja kesiä yhdessä. Se toimi hyvin, ei mitään ongelmia.

Vuonna 2003 Pepe Willberg ja Petri Laaksonen saivat taivuteltua aluksi vastahakoisen Fredin mukaan trioon Poptenorit. Mieli muuttui kun herrat kokeilivat yhteislaulua.

– Sit se saundi oli niin hyvä. Se alkoi viehättää ja oli sitten kivaa tehdä kerta kaikkiaan. Mä lauloin ylä-ääntä, Petri oli siinä keskellä ja Pepe lauloi useimmiten alhaalta. Pepe pystyy laulamaan ylhäältä ja alhaalta, se ääni on ihan samanlainen! Se on aika jännä ääni Pepellä.

Taiteilijayrittäjä vuodesta 1974

Fredi seuraa aikaansa ja on monin tavoin huolissaan tekijöiden asemasta, mutta ei ole juuri Elvisin ja Teoston kokouksissa käynyt. Lukuisista hiteistä ja ikivihreistä huolimatta Fredillekin merkittävämpi tulojen lähde on ollut esiintyminen.

– Jostain syystä mä en ole koskaan ollut järjestöihminen, mun luonteeni on sellainen, vaikka tietysti pitäis, valvoohan se omiakin etuja. Voihan tässä vielä ryhdistäytyä!

Fredillä on edelleen 1974 perustettu kommandiittiyhtiö Ohjelmatoimisto Matti Siitonen, vaikka valtio teki kaikkensa saadakseen sen nurin…

– Kerronpas! 70-luvulla verottaja alkoi sitten tutkia. Siinä tapahtui meikäläisten artistien toimesta jotakin, varmasti sellaisia juttuja, jolloin oli aihettakin tutkia, ja tutkittiin joku pykälä, oliko se 52, että voiko joku yhtye olla niin kuin firmana. Silloin purettiin yhtiöitä ja ei hyväksytty, että esimerkiksi minun ohjelmatoimistoni olisi ollut neljän hengen työnantaja, mutta saman määrän omaava työnantaja, vaikka metalliyhtiö, voi olla. Tästä käytiin ankara kiista ja eräänä vuonna sitten sitä ei hyväksytty, sitä yhtiötä, ja se lätkäistiin kaikki mulle. Tuli 156.000 markkaa lisäveroa, joka oli ihan hirveä summa! Mä olin jonkun verran siihen säästänyt, mutta eihän se riittänyt millään. Alkoi valituskierre… Vaimoni jaksoi valittaa kuusi vuotta, Korkeimpaan, ja siellä se meni sitten läpi.

– Siellä oli semmoisia tapauksia, että soitettiin ja sanottiin: ”No, olemme käyneet teidän sopimuksia läpi nyt sata. Ei löytynyt mitään kriminalisoitavaa…”. Tai sitten vähennyksistä: ”Ei kuulkaa tänne tulla veroja kiertämään, minä hyväksyn vain puolet tästä!”

Muuten niin lempeän Fredin silmät välähtelevät itäsuomalaisella temperamentilla, kun hän muistelee pärstäkerroinverotuksen aikoja ja sitä kuinka vielä Korkeimmassa oikeudessakin päätöksen luovuttamisessa simputettiin. Fredi kiittelee vaimonsa Eeva-Riitan sitkeyttä taistella verottajan mielivaltaa vastaan.

– Nykyään voi tuntua aika karmealta, mutta tämä on ihan totta, näin suhtauduttiin siihen aikaan. ”Ei löytynyt kriminalisoitavaa!” Eli haettu oli… Mun basisti kertoi, että hän laittaa pianon, että saisi vähennyksiin. Verovirkailija sanoi: ”Hah-hah, piano… Kannattekste selässänne sitä keikoilla, vai!?”

Biisinteosta

Yksi Fredille rakas biisi on Tuuli kuvia kuljettaa, jonka melodia syntyi ensin.

– Se kuvastaa Vexin ja mun yhteisymmärrystä. Esittelin, että olisi tämmöinen piesi, joka kertois niinku elämästä, laita siihen kaikkea niinku… ”Älä puhu”, sanoi Vexi, ”mä tiedän just mitä sä tarkoitat!” Teksti tuli – se oli just!

Miten syntyi jännittävä kreikkalaishenkinen Maan valitus? Hieno kappale, mutta ei soi radioissa, ilmeisesti pituutensa takia.

– Se on kyllä yksi onnistuneimpia laulujani. Mä aloin jotenkin kuulla, varmaan mökillä ollessa, että ”pellot huokaa, maa valittaa”. Tämmöiset sanat tuli mieleen. Siitä lähti prosessi käyntiin, kesti noin kolme kuukautta…

Suurimman osan Siitosen sävellyksistä on joku muu sovittanut, mutta yksi poikkeus on tuo Maan valitus, jonka hän teki itse. Nyt uuden teknologian myötä Fredi on innostunut enemmän sovittamisestakin ja puuhailee Mac/Logic -ympäristössä.

Fredin musiikkimaku on hyvin laaja, viime aikoina enemmän ovat alkaneet kiinnostaa itämaiset, intialaiset ja arabialaiset, sävyt.

Enemmän melodiaa, vähemmän harmoniaa, vai?

– Niin, niin se on. Se on jännä ajatella, miten sitä tekee: jos tiedät liian paljon musiikista, sä lähdet tekemään siltä pohjalta. Kuitenkin se melodia on siellä… Mistä ihmeestä ihminen nappaa sen melodian? Onko se olemassa tuolla ja sä vaan nappaat sen vai tekeekö sun pääsi sen?

Onko parhaat biisit vielä tekemättä?

– Se on sitten, kuka arvioi, mikä on paras. Onko paras, se minkä ihmiset tuntevat, mitä eniten soitetaan ja lauletaan, mikä on kansan suussa, vai se joka on juuri tehty tai tekemättä, joka on omasta mielestä hieno, minkä musiikkigenren mukaan se on hieno? Ainahan voi itse ajatella kehittyvänsä. Tällä hetkellä mua kiinnostaa sanojen ja sävelen yhteistekeminen siten, että se olisi aika lailla pienimuotoista, että siihen löytäisi jonkun semmoisen luonnollisen asian, että se ei olisi ikään kuin väkisin tehty.

Kelle haluaisit vielä tehdä?

– Mulla on nyt tekeillä yksi, jonka haluaisin, että Kari Tapio laulaisi. Häntä varten olen sen oikein miettinyt.

Entäs löytyykö suosikkeja nuoremmista laulajista?

– Seuraan kyllä aika paljon ja pystyisin tekemään ihan nuorillekin. Anna Abreu esimerkiksi on tosi lahjakas tyttö. Anssi Kelasta kyllä tykkään, hän on löytänyt hienon tavan esittää asioita.

Vaikka Fredi tykkääkin Kelan kerronnasta, hänen korvansa ei yleensä kestä suomen kielen vastaisia sanapainotuksia.

– Paljon menee läpi sellaista, mikä ei olis Kärjeltä mennyt! Ja aika luvattoman heikkoja laulajia meillä on nykyään, euroviisuissakin…

Suurempia tulevaisuuden suunnitelmia ei ole, mutta näistä hommistahan ei eläkkeelle jäädä. Biisinteko siis kiinnostaa Frediä edelleen ja ainakin seuraavaa Kivikasvojen kurssijuhlaa odotellaan…