Kuinka musiikki tuli elämääsi? Oliko se tietoinen uravalinta?

No mä vietin sotalapsena kesälomani usein Ruotsissa ja innostuin siellä ihan mahdottomasti soittamisesta. Kuten tunnettua on, siellä oltiin ajan virrassa mukana: jazz ja swing pääsivät rantautumaan Ruotsiin kaikessa rauhassa samaan aikaan, kun Suomessa sodittiin. Ruotsilla on noista ajoista lähtien ollut musiikissa tuo kymmenen vuoden etumatka, jota me olemme nyttemmin kuromassa lujaa vauhtia umpeen … Sain noina Ruotsin kesinä mahtavan kipinän angloamerikkalaisesta musiikista, ja soitin jo lukioaikana bändissä, joka keikkaili säännöllisesti. Mähän jouduin koulussakin rehtorin puhutteluun ja sain käytöksen alennuksen 5. luokan todistukseen, kun yks maikka huomasi mut lavalla joissakin tansseissa! Niin, että se uravalinta taisi olla selvää alusta lähtien…

Sinullahan oli sittemmin ”Jaakko Salon yhtye”, jonka kanssa keikkailit ahkeraan ?

Juttu meni niin, että tulin Varkaudesta Helsinkiin vuonna 1952, yliopistoon opiskelemaan musiikkia. Alunperin pääsin soittamaan Hannu Pitkäsen yhtyeeseen vibrafonia. Tämä bändi, jossa muuten pianistina oli Ronnie Kranck, voitti silloiset bändiskabat ja saimme hyvin keikkoja, vaikkakin keikkailimme lähinnä viikonloppuisin. Sittemmin sama bändi muuttui Ronnie Kranckin bändiksi, ja kun Ronnie joutui armeijaan, sama kokoonpano jatkoi keikkailua ”Jaakko Salon yhtyeenä”… Soittelimme tansseissa ja teimme myös radiolle töitä: tuohon aikaan radiossa oli ns. koesoitto, jonka läpäissäyt bändi pääsi livenä soittamaan radioon. Tästä sai mainetta ja kunniaa ja – vähän rahaakin. Ja, kun oli ”Radiosta tuttu”, keikkaa pukkasi! Keikkailu oli mulla kuitenkin lähinnä hyvä harrastus opintojen lomassa …

Sinusta tuli sittemin Scandia Musiikin levytyspäällikkö (v. 1958). Haluaisin tietää näkemyksesi siitä, ketkä selviävät ”ehjänä” läpi musiikkibisneksen raa’an myllyn? Sinähän olet päässyt aitiopaikalta seuraamaan monien artistien ja tekijöiden nousuja ja tuhoja …

Niin, 50-luvulla tapahtui naislaulajien suuri läpimurto; Annikki Tähti, Brita Koivunen, Laila Kinnunen, Vieno Kekkonen, Pirkko Mannola nousivat maineeseen. 60-luvulla panostettiin vuorostaan tangolaulajiin, kuten Eino Gröniin, Reijo Taipaleeseen, Olavi Virtaan. Näiden jälkeen alkoi popsolistien kuten Dannyn, Kirkan ja Tapani Kansan nousu … Mun mielestä jokaisen artistin oma henkilöhistoria vaikuttaa eniten siihen, miten esimerkiksi julkisuus, alkoholin kiusaukset tai raskas keikka-elämä kohtelee artistia: joillakin on kertakaikkiaan suurempi ”alttius itsetuhoon”, mikä saattaa puolestaan johtua esim. lapsuuden aikaisesta juurettomuudesta (kuten useilla sotalapsilla) tai sisäsyntyisestä levottomuudesta.

Mikä on mielestäsi selviytyjien ”resepti”?

50- ja 60- luvuilla musiikkibisnes ei todellakaan ollut näin hektistä kuin nykyään. Sitä paitsi, levy-yhtiöissä lähdettiin jo alusta pitäen rakentamaan laulajalle pitkää uraa, esim. patistamalla artistit lauluopintojen pariin. Silloin rakennettiin tosissaan laulajan uraa, eikä lyhytjänteisesti vain rahastettu, kuten usein nykyään. Meidän esikuviamme olivat mm. ulkomaiset pitkän uran artistit, kuten Fran Sinatra ja Bing Crosby. Ja huom. huom. Vieno Kekkonen, Brita Koivunen ja Pirkko Mannola keikkailevat edelleen! Samoin Kirka, Danny ja Tapani Kansa …

Kuinka olet itse selviytynyt ”täyspäisenä” tällä alalla? Olet 70-vuotias, näytät viisikymppiseltä, pää pelaa ja hymy on herkässä … !

Täytyy muistaa, että mä olen ollut aina tekemisissä vain itse musiikin kanssa, säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Olen saanut tehdä äärimmäisen palkitsevaa ja kiintoisaa työtä. Mun ei ole tarvinnut pelata julkisuuden kanssa, olla lehdissä retosteltavana ja riepoteltavana. Kyllä tässä suhteessa säveltäjät/sovittajat pääsevät paljon helpommalla. Kaikkein eniten musiikkibisnes varmasti rassaa artisteja sekä sanoittajia. Laulajien on näet pakko olla esillä, jatkuvan arvostelun kohteena. Sanoittajia puolestaan rassaa se, että heidän on todellakin tuotava julki omia mielipiteitään, pantava itsensä oikeasti likoon… Tulee mieleen monta, joilla on pitkä tuotanto ja lyhyt elämä… Useat upeat sanoittajat kuolevat liian nuorena tai kertakaikkiaan ehtyvät, kirjoittavat itsensä puhki: Helismaa, Saukki, Junnu, Raul Reiman… Vexi Salmi on ollut puolustuskykyisempi, hän on selvinnyt hengissä – vaikkei hänelläkään liene aina ollut helppoa…

Mennäänpä sitten vähän hauskempiin asioihin. Olen aistivinani, että musan tekeminen on ollut sinulle kuitenkin erittäin iloinen asia… Spede-elokuvat, ravintolashowt, Ilkamat, UIT … Mikä on ollut kaikkein hauskinta?

Kyllä leffamusan tekeminen, mm. Speden elokuviin, on ollut todella hauskaa: siinä ei ole ollut edes taloudellista vastuuta ­ on voinut vain ”hurvitella” mukana, tehdä juttuun sopivaa musiikkia. Meillähän on sellanen 30-luvulla syntyneiden ”Äijien Klaani” ­ Spede, joka on nero ja lisäksi hyvä liikemies, Jukka Virtanen, Matti Kuusla, Arska Elo ja minä. Olin kaiketi sen verran yhteistyökykyinen, että aikoinaan pääsin mukaan tähän klaaniin. Leffamusan tekohan on äärimmäisen työlästä ja lisäksi aika abstraktia puuhaa, mutta myös erittäin hauskaa. Lisäksi, olen aina saanut aikaan sovitussa aikataulussa sen, mitä olen luvannut. Siksi kai ne ovat pyytäneet mua aina uudestaan hommiin. Vähän vastaava tilanne mulla on nyt Koivusalon kanssa; olinhan mukana leffamusiikin tekijänä/sovittajana jo Pekko-elokuvissa, sittemmin Rautavaara-leffassa, ja nyt hän pyysi minua sovittaja/säveltäjäksi Irwin-elokuvaan, joka tulee ensi-iltaan 2001.

Mikä on omasta mielestäsi paras biisisi? Kaikkien tuntemia ovat mm. Jöröjukka-Rock, Seitsemän kertaa seitsemän, Pornolaulu, Uuno …Oma suosikkini 7 x 7, joka on hieno biisi !

En pidä itseäni varsinaisesti säveltäjänä: nuokin mainitsemasi biisit ovat kaikki syntyneet ikäänkuin tilauksesta, johonkin tarpeeseen: leffaan, ohjelmaan jne. Mä en koskaan ryhtynyt tosissani iskelmäsäveltäjäksi ­ luulen, ettei mulla ole ollut siihen hommaan tarvittavaa egoa, eikä kyllä aikaakaan. Sovittaminen ja tuottaminen, studiossa istuminen on vienyt lähes kaiken aikani… Ja päätin jo Scandian aikoina, ettei musta tule mitään ”Flipside-Olssonia”…

Mikä se on?

No se on sellanen levytuottaja, joka panee a-puolelle jonkin ulkomaisen käännöshitin ja b-puolelle oman biisinsä …

Mitä sinulle ovat merkineet perhe, ystävät, harrastukset?

Paljon. Täytyy myöntää, että vietin lähinnä ”studioelämää” vuodet 1955-1975, jolloin elämään kuului oikeastaan vain työntekoa…. On sanottava, että vaimo piti kodin kun-nossa ja lapset tolkuissaan. Olen koittanut kompensoida nyt lapsenlapsille sitä isän poissaoloa, jonka omat lapseni joutuivat kohtaamaan… Vaimon lisäksi mulla on ollut toinenkin hyvä ”tukipylväs”: meillä on nimittäin ollut jo 20 vuotta koossa Tennis-Tiimi, johon kuuluvat itseni lisäksi äänittäjät Jukka Teittinen ja Juha Laakso sekä tuottajat Timo Lindsröm, Esa Nieminen ja Kim Kuusi. Me olemme pelanneet tennistä JOKA TIISTAI- JA TORSTAIAAMU 20 VUOTTA ja ilman YHTÄÄN peruttua tuntia!!! Ehkäpä jouluaaton olemme saattaneet jättää väliin, mutta eipä juuri muuta …

Mitä vinkkejä antaisit nuorille musiikintekijöille, sovittajille?

Mun mielestä hyväksi musiikintekijäksi voi tulla siten että a) opiskelee musiikin teorian kunnolla 2) pitää ovet auki, kuuntelee kaikkea musiikkia silmät ja korvat höröllään ja 3) luo tästä keitoksesta oman, tunnistettavan tyylinsä. Pidän omana sovittajan korkeakoulunani sitä, että 50-, 60- ja 70 -luvuilla piti saada jokin käännösiskelmä kuulostamaan ihan yhtä messevältä kuin alkuperäinenkin biisi ­ mutta huomatkaa – kymmenesosabudjetilla! Lisäksi: sovittajan tehtävä on nimenomaan ”toimittaa biisi levytyskuntoon”. Tämä vaatii ennen kaikkea alkuperäisen laulun idean kunnioittamista. Hyvä sovittaja lukee aina biisin tekstin ennen ensimmäistäkään nuottia. Sovitus ei koskaan myöskään saa olla irti teoksen alkuperäisestä luonteesta, eikä myöskään laulajan persoonasta. Sovittajan tehtävä ei ole ”tehdä omia, hienoja jippoja”, vaan mehustaa teos sen omilla ehdoilla. Mulla on ollut mieletön onni saada tehdä töitä nimenomaan hienojen sanoittajien, kuten Saukin ja Junnun, kanssa. Hyvästä biisistä, hyvästä tekstistä lähtee kaikki…

Mitkä ovat mielestäsi Elvis ry:n suurimmat saavutukset?

En nostaisi välttämättä yhtään yksittäistä asiaa yli muiden. Elvisin hienoin saavutus on ollut nimenomaan se, että ammattikunta on löytänyt Elvisin kautta toisensa. Mua ilahduttaa suuresti, että nyt nuoremmatkin tekijät ovat lähteneet toimintaan mukaan! Mutta ennen kaikkea: Arthur Furhmannin pitkäjänteisen ja peräänantamattoman toiminnan ansiosta populäärimusiikin asema ja arvostus ovat nousseet valtavasti. Siihen aikaan, kun Elvisin toimintaa aloiteltiin, asiat olivat todellakin toisin…

Tässä kohden tekee mieli pyytää lukijoita haalimaan käsiinsä Teoston historiikki ”Luovan työn hyväksi 1928 ­1978”. Siinä kerrotaan mm. oivallisesti, kuinka Teostossa suhtauduttiin kevyen musiikin tekijöihin vielä v. 1947. Pieni lainaus:

”Turunen (silloinen Teoston pj.) oli sitten seuraavana päivänä soittanut Malmsténille ja selittänyt, ettei Teostoon voi kuulua kuka tahansa viheltäjäsäveltäjä”, joka vähän hyräilee ja sitten pyytää jonkun toisen panemaan sen nuoteille. Malmstén oli ollut osittain samaa mieltä, mutta korostanut idean merkitystä iskelmässä.”

Jaakko Salo hyväksyttiin Teoston jäseneksi vuonna 1965. Hän on ollut Elvisin johtokuntatyössä mukana alusta lähtien v:teen 1986, ja hänet valittiin Elvisin kunniajäseneksi v. 1980. V. 1985 hän sai Elvisin kultaisen ansiomerkin ja Pro Finlandian v. 1998. Samana vuonna Prix Elvis annettiin UIT:lle, jota niinikään ei olisi ilman Jakkea… Mutta minä lupasin Jakelle, ettei häntä laiteta jalustalle… eikä yhdessä haastattelussa millään voisikaan Jaken koko työ- ja ansiolistaa luetella. Siihen tarvittaisiin kokonainen kirja… Mutta sitäkään ei vielä voi kirjoittaa, kun Jakke on edelleen niin monessa mukana! Ja hyvä niin – Herrasmiessoittajaa aina tarvitaan !