Mats Lillrank

– s. 1961

– Erityislastentarhanopettaja, virkavapaalla

– Fröbelin Palikat -yhtyeen laulaja, leikkijä, kitaristi ja lauluntekijä

– Noin 200 sävellystä, sanoitusta, sovitusta ja käännöstä, esim. Puhaltamaan (1991), Autot vanhanaikaiset (suom. 1993), Hippulat vinkumaan (1996), Kaivan monttua (1998), Lämpömittari (säv. 2004)

– Fröbelin Palikoiden levytykset: Fröbelin Palikat (1991), Sutsisatsi (1993), Sätkyukot (1994), Hippulat vinkumaan (1996), Zupadibum (1998), Saa tonttuilla! (2000), Parhaat palat (2002) (kokoelma), Pii-paa (2004)

– Videot ja dvd:t: Parhaat leikkilaulut 1 (VHS, 1995; DVD 2007), Parhaat leikkilaulut 2 (VHS, 1996; DVD 2007), Lisää leikkilauluja (VHS, 1999; DVD 2007), Parhaat videot (VHS, 2003; DVD, 2004), Fröbelin Palikat (DVD, 2004), Uudet kujeet (DVD, 2007)

Ammatti: Palikka

Ammattimaisen leikkijän ja lastentarhanopettajan olemus saattaa toisinaan olla jotain aivan muuta kuin mitä odottaisi: voisin vaikka vannoa, etten omina päiväkotivuosinani kohdannut puoleksikaan yhtä sänkistä tarhanopea kuin erityislastentarhanopettaja Mats Lillrank. Miehessä karua on kuitenkin vain ulkokuori.

– Mua jännittää! toteaa Mats heti haastattelun aluksi.

Harva musiikista kiinnostunut on tietämätön Fröbelin Palikoista, 1990-luvun alussa läpilyöntinsä tehneestä lasten rokkibändistä. Hiljattain 20-vuotisjuhlakiertueensa päättäneellä yhtyeellä on kuulijakuntaa jo niin monessa ikäluokassa, että jollei itse ole kohderyhmään tänä aikana sattunut, luultavasti ainakin pienemmät sisarukset, omat lapset tai lapsenlapset ovat bändistä olleet innostuneita.

Palikoiden ensimmäisellä, vuonna 1991 ilmestyneellä nimikkolevyllä materiaali oli pääosin ”Leijonan metsästyksen” kaltaista, perinteistä ja hyväksi todettua lastenmusiikkia. Bändi etsi perinteisiä lastenlauluja, ”tradeja”, leikkiohjeineen niin kirjastoista kuin opettajakollegoiden muistin syövereistä, sekä käänsi joitakin ruotsalaisen Mora träsk -lastenyhtyeen kappaleita suomeksi. Esikoislevy uhkasi siitä huolimatta jäädä lyhyeksi ja Matsin oli tartuttava kynään.

– Hätäpäissäni tein sille ekalle levylle ensimmäisen laulun, jossa sävellys ja sanoitus oli mun. Aika perusrokkimeininkiähän se oli, Mats muistelee.

Seuraavalle, vuonna 1993 ilmestyneelle Sutsisatsille Mats kirjoitti jo melkein puolet kappaleista.

– Itselläni oli aika korkea kynnys omien laulujen laittamiseen levylle siihen tradien viereen. Tradit on siitä merkillisiä lauluja, että niissä täytyy olla joku juttu jolla ne on jääneet elämään, muuten ne olisi jo kadonneet. Kovaksi keitettyä tavaraa. Siinä iski melkein rimakauhu laittaa omaa tuotosta näiden laulujen viereen.

Mitä olisin halunnut kuulla

1960- ja 1970-lukujen Suomessa lastenmusiikki oli ”mitä nyt radiosta sattui kuulemaan”. Omasta lapsuudestaan Mats muistaa perinteisen ruotsinkielisen lastenmusiikin, Malmsténin Mikkihiiren sekä 70-luvun alusta M.A. Nummisen lapsille suunnatut musiikkivideot, joita Mats muistaa katselleensa mustavalkotelevisiosta. Mikään viuluviikari Mats ei kuitenkaan tunnusta olleensa.

– Enemmän minua kiinnosti urheilu ja reuhaaminen kuin musiikki siihen aikaan…

Matsin esikoinen syntyi samana vuonna kuin Fröbelin Palikat perustettiin. Mats kertoo, että lapsen myötä omat lapsuusmuistot aktivoituivat ja toivat pintaan myös lapsuudesta tutut, vanhat laulut.

Musta tuntuu, että aika monille tulee lastenlevyt mieleen kun tulee omia lapsia. Ovathan monet vakavasti otettavat taiteilijatkin jossain vaiheessa tehneet lastenlevyn.

– Luin kerran kirjan Astrid Lindgrenistä, jossa häneltä kysyttiin, miten hän pystyy kirjoittamaan niin mielenkiintoisia ja raflaavia juttuja. Hän vastasi, että kirjoittaa sellaisia juttuja, joita olisi itse halunnut lapsena kuulla. Siinä on mun mielestä aika hyvä lauluntekijän idea. Kyllä mäkin mietin, että minkälaisia lauluja olisin pikkupoikana halunnut kuulla, tai mitkä jutut mun lapsia kiinnostaa. Voi kaivella sitä pikkupoikaa itsestään, miettiä niitä seikkailuja kun on housut repaleisina painellut pitkin metsiä, kiipeillyt puissa ja rakentanut majoja.

Iso mies leikkii

Fröbelin Palikoille sävelletyissä lauluissa kuuluu selvästi Matsin viehtymys rokkiin. Mies nimeää nuoruutensa suosikeiksi ja suuriksi vaikuttajiksi Beatlesin, Creedence Clearwater Revivalin ja John Fogertyn, Hectorin, Juicen ja monia muita kiistämättömiä sankareita. Sekä sen monille kovaa kolahtaneen – Hurriganesin Roadrunnerin. Musiikinlaji lastenlauluille taisi siis olla aika selvä juttu.

Leikin yhdistäminen musiikkiin on kuitenkin ollut bändille se tärkein. Mats kertoo, että biisin voi tehdä jopa leikin ehdoilla hyvän koreografian ympärille. Tästä syystä bändi kokee dvd:t musiikilleen omemmaksi formaatiksi kuin pelkän ääniraidan, sillä sävelen ja sanojen lisäksi osa bändin pyhää kolminaisuutta on leikki, yhdessä tekeminen.

– Sen verran hullu olen, ja lapsenmielinen, että onhan se kiva kun iso mies saa luvan kanssa leikkiä. Lastentarhanopettajana sitä joutuu kuitenkin olemaan esillä ja laulattamaan lapsia. Siinä on aika paljon itsensä likoon pistämistä, ja luulen että kyllä lapsiyleisö huomaa, onko ukko tosissaan. Paita on aina konsertin jälkeen ihan läpimärkä, kyllä se aerobisesta toiminnasta käy, Mats toteaa.

Vielä 20 vuoden jälkeenkin Mats kertoo jännittävänsä ennen keikkaa lasten vastaanottoa. Lapset kuitenkin tuntevat Palikoiden kappaleet niin hyvin, että ensijännityksen haihduttua yleisö leikkii mukana yleensä viimeistään toisen laulun aikana. Poikkeuksena moniin muihin menestyviin yhtyeisiin Fröbelin Palikat voivat laskea työnsä hyviksi puoliksi säälliset työajat sekä siistin ja savuttoman työympäristön.

– Me ollaan siinä onnellisessa asemassa, että yleisö on aina huoltajan kanssa keikalla, Mats nauraa.

– Jos joku vaikka kokee äänen liian kovaksi, niin äiti tai isä ottaa muksun syliin ja vie vähän sivummalle.

Bändi pitää tarkkaa huolta siitä, että livetilanteissa pelataan lasten ehdoilla. Vanhemmat saattavat tulla joskus sanomaan, että olisi ollut kiva kun olisitte soittaneet vähän pidempään, tai ettei rokkia voi soittaa hiljaa. Mats sanoo kuitenkin, että vuosien varrella paketti on suunniteltu hyvin yleisön huomioivaksi.

– Ennen konserttia me mitataan desibelimittarilla piikkitehot, eli Kuulonhuoltoliiton suositusten mukaan mennään. Me yritetään rakentaa keikoista monipuolinen kokonaisuus, että olisi pientä ja suurta tekemistä, ja huumoriakin pitää olla. Ehkä ammattimaisuutta on sekin, että tiedetään mikä on lastenkonsertin kesto. Kun kuulijakunnan keski-ikä on neljästä viiteen vuotta, niin ei voi kauheasti venyttää, vaan pitää lopettaa kun vielä on kivaa.

Ehkä se onkin osa Fröbelin Palikoiden menestyksen salaisuutta. Bändi on tehnyt vuosien varrella tuotekehitystä muun muassa hankkimalla sähkörummut, joiden volyymiä on helpompi säädellä. Monet vanhemmat tulevatkin keikan jälkeen kiittelemään soundia ja volyymin tasoa.

– Ehkä se kertoo jotain, että juhlakiertueella tehtiin 80 keikkaa ja joka kerralla tuli encore. Jälkeenpäin monet tulivat jututtamaan, vanhemmat kertoivat lasten tuntemuksia tai lapset kertoivat itse. Palautteen saa heti.

Päiväkodeista platinalevyihin

Vuonna 1987 Fröbelin Palikat oli löytänyt vakiokokoonpanonsa. Mats kertoo soittamisen olleen lähinnä harrastelua, eivätkä miehet uskoneet mihinkään ”isoihin juttuihin”.

– Se oli semmosta kaveriporukassa omissa ja toisten päiväkodeissa esiintymistä.

Pikku hiljaa bändillä alkoi kuitenkin olla sen verran ohjelmistoa kasassa, että oman työn dokumentointi levyn muodossa rupesi tuntumaan hyvältä ajatukselta. Linnanmäellä tehdyn onnistuneen keikan jälkeen levy-yhtiö Base-Beat Studiot Oy kiinnostui Palikoista, ja ensimmäinen levy, Fröbelin Palikat, saatiin ilmoille vuonna 1991.

– Muistan kun kysyttiin levy-yhtiöstä, että minkälaisia painoksia tällaisista lastenlevyistä voisi ottaa. Ne sanoivat, että jos se nyt kolme tuhatta myisi, niin se olisi jo aika kiva.

– Hyvin pienimuotoisesta se lähti liikkeelle, ei meillä silloin ollut mitään ihmeempiä tavoitteita. Sitten vasta Sutsisatsi-levyn jälkeen tuli iso läpimurto. Levy ilmestyi vuonna 1993, ja vuoden 1995 lopulla kysyntää oli jo niin paljon, että me päätettiin jäädä ensimmäisen kerran päivätöistä virkavapaalle.

Suosio oli valtava. Mats muistelee, että joskus keikoilla tarvittiin jopa poliisipartioita pitämään yllä jonkinlaista järjestystä.

– Kerran Pohjanmaalla väki alkoi jo käydä aika kuumana, kun kaikki eivät mahtuneet sisään.

1990-luvulla bändi esiintyi paljon myös televisiossa. Mats pohtii, että tuolloin, kolmen valtakunnallisen tv-kanavan aikoihin, näkymällä televisiossa sai paljon enemmän huomiota kuin nykypäivänä. Kuitenkin bändin näkemyksen mukaan hyvin tehty keikka on yhtyeelle parasta mainosta, ja ehkä keikkojen vetäminen korkealla intensiteetillä ja paneutuminen suunnitteluun onkin osa bändin suosion salaisuutta.

Oli miten oli, myynnillisesti Fröbelin Palikat yllätti kaikki. Sutsisatsia (MTV-Musiikki) on tähän mennessä myyty vajaat 150 000, mikä vie levyn 16. sijalle Suomen myydyimpien levyjen listalla. Huhun mukaan bändin ensimmäinen VHS, Parhaat leikkilaulut 1 vuodelta 1995, on Suomen toiseksi myydyin video heti Tuntemattoman jälkeen. Virallisia tilastoja ei ole.

Pitkään ja hartaasti

Fröbelin Palikoiden kolme ensimmäistä levyä tehtiin ulkopuolisille levy-yhtiöille, ja vasta 1990-luvun puolivälissä perustettiin oma tuotantoyhtiö, Fröbelin Palikat Oy. Nykyään levyjen ja videoiden jakelua hoitavat Edel Records ja Finnkino, joiden Mats kehuu hoitaneen sarkansa erinomaisesti. Myös vanhoja levyjä on koko ajan ollut saatavilla, ja ne myyvät edelleen pieniä määriä.

– Me pidetään nyt langat omissa käsissä, saadaan päättää itse omat levytysaikataulut ja sisällöt.

Mats ei kuitenkaan myönnä, että tuntisi minkäänlaista katkeruutta esimerkiksi siitä, että suurimman menestyksen saavuttanut Sutsisatsi tehtiin ulkopuolisten piikkiin. Yhtye yritti myöhemmin ostaa oikeudet aiempiin levyihinsä omalle tuotantoyhtiölleen, mutta kaupoista ei päästy sopimukseen, ja hanke hautautui historiaan.

– Hieno asia, että ollaan päästy alkuun, ilman näitä ulkopuolisia olisi kyllä jääneet levyt tekemättä. Ei siihen aikaan olisi osannut lähteä mitään omakustanteita tekemäänkään. Siinä on sitten sivussa katsellut ja oppinut miten nämä lainalaisuudet toimii musabisneksessä. Toivon mukaan on jotain oppia tullut matkan varrella.

Base-Beatin konkurssin jälkeen bändi eli hetken epätietoisuudessa vanhojen levyjensä tulevaisuuden suhteen. Lopulta kuitenkin Poptori otti vanhan tuotannon suojelukseensa. Mats naurahtaa, että edelleen niitä vanhoja levyjä myydään huoltoasemilla ympäri Suomen.

Alussa yhtye teki paljon pohjatyötä musiikkinsa eteen ja levitti – yhtyeen rumpalia lainaten – ilosanomaansa ympäri Suomen. Mats kertoo, että vaikka Palikat uskoikin itseensä, menestys tuli kuitenkin yllättäen.

– Onhan ne hienoja kokemuksia, en olisi koskaan osannut odottaa, että tällaista tapahtuu. Kun sitten jossain vaiheessa lyötiin kulta- ja platinalevyt kouraan, niin siinä oli ihan huuli pyöreänä, että tämmöistäkö tämä on. Menestyksen myötä on kokenut niin paljon kaikenlaista, mitä ihan jokainen ei koskaan pääse kokemaan.

Musiikki tuo harvalle tekijälleen merkittäviä rikkauksia, eikä lastenmusiikki ole mikään poikkeus. Etenkään neljälle bändiläiselle jaettuna menestyskään ei ole suonut ylen määrin mammonaa, vaikka Mats myöntääkin, että viiden kovatahtisimman vuoden ajan musiikki elätti neljä lapsiperhettä. Suomi on kuitenkin rajallinen markkina, ja hyvämaineisenkin yhtyeen on tehtävä joka kerran kova työ, kun uutta materiaalia halutaan tuoda ihmisten tietoisuuteen. Radio ei lastenmusiikkia soita, levyarvosteluja ei juuri tehdä, eikä lastenlevy ylitä muutenkaan uutiskynnystä. Yhden tekijän saama huomio hyödyttää kuitenkin kaikkia.

– Edellisen kerran media kiinnostui lastenmusiikista, kun 2000-luvun alussa tuli Lenni Lokinpoikanen, ja silloin toimittajat alkoi mullekin soitella, että mitenkäs lastenmusiikissa maa makaa. Sama kun tuli tämä Ipanapa ja muuta. Kyllä se hyödyttää aina koko kenttää, kun joku saa huomiota. Ihmiset kiinnostuu asiasta ja huomaa, että täälläkin tapahtuu jotain. Suomessa kuitenkin tehdään hyvää ja monipuolista lastenmusiikkia vuosittain.

2000-luvulla Palikat on tietoisesti painanut jarrua, keskittynyt päivätöihinsä ja pitänyt bändiä yllä verkkaisemmalla tahdilla. 20-vuotisjuhla oli kuitenkin tarpeeksi hyvä syy lähteä jälleen keikkailemaan – huolellisen kiertueen suunnittelun jälkeen, tietysti. Viimeisin, vuonna 2004 ilmestynyt Pii-Paa on toistaiseksi myynyt hieman reilut 10 000 kappaletta, mikä on lastenlevylle hieno saavutus, vaikkakin vain murto-osa kuumimman menestyksen vuosista. Mats toteaakin, että jos Suomessa haluaisi itsensä lastenmusiikilla elättää, niin leipä tulisi keikkailusta, murusina pitkin maata.

– Jos tätä olisi rahan takia tehty, niin juttu olisi poltettu loppuun jo aikoja sitten. Meillä on ollut ajatus, että mieluummin pitkään ja hartaasti. Vuosien varrella on kuitenkin koko ajan biisejä syntynyt ja löytynyt jotain uutta kehiteltävää, niin sen puitteissa aina isommat projektit vähän sähköistävät tunnelmaa.

Fröbelin Palikoiden onneksi nykyajan lapset ovat käteviä käyttämään uusinta tekniikkaa, ja vireillä oleva musiikin formaatin vaihto netistä ladattaviin bittivirtoihin tuskin tulee häiritsemään bändin myyntiä. Mats arvelee myös, että cd-levyille tulee käymään kuten aiemmin c-kasetille; vanhat soittimet siirretään lastenhuoneeseen, jolloin lastenmusiikkia myydään cd:lläkin varmasti vielä pitkään. Ja tuskinpa formaatilla on niin väliä, jos homma toimii.

Fanit monessa polvessa voivat siis olla huoleti: Fröbelin Palikat rokkaa edelleen!