Musiikintekijät -logo

Seppo Rannikko

Seppo Rannikko

Säveltäjä, sovittaja, crazy-huumoria viljellyt jutun vääntäjä, särmikäs jazz- ja rocksaksofonisti, viime marraskuussa keskuudestamme poistunut Seppo Rannikko ehti viettää melko pitkään taiteilijaeläkepäiviään Tampereella.

JAZZMIES SEPPO RANNIKKO ”Ei musiikki vakavaa ole, se on paljon vakavampaa”


Säveltäjä, sovittaja, crazy-huumoria viljellyt jutun vääntäjä, särmikäs jazz- ja rocksaksofonisti, viime marraskuussa keskuudestamme poistunut Seppo Rannikko ehti viettää melko pitkään taiteilijaeläkepäiviään Tampereella. Ammattimuusikon työ jäi osittaisen halvauksen takia 1980-luvun puolessa välissä.

– Kaikenlainen musa soi yhä päässäni. Kuuntelen ja seuraan musiikkia, sen ilmiöitä lähes päivittäin. Astor Piazzolla on hyvä esimerkki viimeisistä kiinnostukseni kohteista. Piazzollan musiikissa tyylilajit fuusioituvat luontevasti moderniksi kokonaisuudeksi, pirteän kuuloinen Seppo Rannikko kertoili allekirjoittaneelle puhelimesta käsin nelisen vuotta sitten tiedustellessani maestron kuulumisia ja pitkän muusikkouran vaiheita.

SATCHMO ESPLANADILLA

Puolet elämästään Seppo Rannikko asusteli Tampereella ja toisen puolen Helsingin Sörkässä. Klassinen musiikki oli läheistä Rannikon perheelle. Molemmat vanhemmat olivat musikaalisia, tosin kuuntelumielessä. 1940-luvun lopulla Seppo muutti Ruotsiin, koska Suomessa oli huono taloudellinen tilanne.

– Olin liukuhihnan äärellä duunissa. Iltaisin ja öisin pesin astioita ravintoloissa. Tenorisaksofonin soittoni alkoi vasta 24-vuotiaana. Tampereella treenasin korvakuulolta – hautausmaan vieressä sijaitsevassa, tyhjässä, yleisessä saunassa – skaaloja ilman minkään näköistä teoriapohjaa. Tuli kuunneltua varhaisia bebop-levytyksiä Parkeria ja Gillespietä, joista tietysti imin parhaani mukaan vaikutteita. Jatkossa otin muutamia saksofoni- ja huilutunteja eräältä kaupunginorkesterin muusikolta, Rannikko muisteli.

Acre Karin bändi oli muusikko Seppo Rannikolle ensimmäinen kiinnitys 50-luvun puolivälissä. Rannikko toimi (1957) myös Tampereen Muusikot ry:n ensimmäisenä puheenjohtajana ja kokoonkutsujana.

Vuonna 1949 Seppo Rannikolla oli ollut kunnia kohdata jazzin kuningas Louis Armstrong Helsingissä, kun ”Satchmo” oli keikkansa jälkeen jammailemassa ravintola Adlonissa. Koko bändi saapui jamien jälkeen ulos kapakasta, viimeisenä Louis itse. 21-vuotiaan Sepon onnistui saada bändiltä nimikirjoitukset. Tyhjentyneessä kadunkulmassa seisoskeli legendaarinen pasunisti Klaus Salmi ja samassa saapui Katajanokalta päin vossikka, jonka Armstrong pysäytti. Yllättäin hän kiipesi heti kuskin paikalle, kumarsi kohteliaasti viitaten kuskia istumaan takapenkille. Samalla vossikka lähti ajamaan kohti Esplanadia Mannerheimintien suuntaan kuljettajana Louis Armstrong, piiska viuhuen Helsingin aamuyössä. Klaus Salmi ja Seppo Rannikko nauroivat perustellusti ja perusteellisesti.

RYNNÄKÖLLÄ KEHIIN

Levytyssessioiden alkaessa Seppo joutui arvailemaan nuotteja, ennen kuin vuosia myöhemmin sai parempaa soitto-otetta nuotinlukuun. Olli Hämeen bändiin liittyminen oli yksi kovimmista jutuista nuorelle saksofonistille. Hämeen kokoonpano soitti muun muassa parisen vuotta säännöllisesti ”Hämiksellä” eli nykyisellä Tavastialla Laila Kinnunen laulusolistinaan. Olli Häme taltioi muutamia levytyksiä 50-luvun loppupuolella pienellä kokoonpanolla, joissa myös Rannikko oli mukana.

Ennen Hämeen bändiä Ossi Runne oli muodostanut yhtyeen Eila Pelliselle, jolloin Rannikko ui kombinaatioon. Vuonna 1960, Kulttuuritalon salissa taltioidun, Olavi Virran Hopeinen Kuu- levytyksen kuolematon, paksuntäyteläinen tenorisaksofonisoolo on Seppo Rannikon soittama. Näihin aikoihin Rannikko oli juuri uunituoreena liittynyt Jaakko Salon yhtyeeseen, jolla säestettiin Vieno Kekkosta.

Seppo Rannikko heitti jutustelumme keskeltä ilmoille hauskan yksityiskohdan Olavi Virran Tyttö Metsässä -levytyksen (1960) tiimoilta.

– Salon Jakke pyysi, että tekisin jotain latinalaiskomppia. Niinpä kaivoin taskustani kamman, jolla raaputin guiroa taustalle, ja se kuuluu levyltä selvästi tänäkin päivänä. Tätä ideaani toteutin käytännössä myös tanssikeikoilla.

– Hämeen Ollin ja Salon yhtyeissä tein näihin aikoihin eniten keikkoja. Hämeen bändillä soitettiin paikka paikoin myös Stan Kenton -tyylillä, kun taas Jakke haki enemmän bändistään Count Basie -tunnelmia, Rannikko kertoili.

JAZZIA JA TELKKARIA

Herbert Katz oli yksi 60-luvun jazzkokoonpanoja, joissa Seppo Rannikko soitti. Timo Helin alkoi järjestää Helsingissä, Lasipalatsin lähistöllä, Downbeat-jazzkapakkaan myös ulkomaisia jazzsolisteja. Hyvinä esimerkkeinä näistä mainittakoon muun muassa ”raskaan sarjan tenorisaksofonistit” Johnny Griffin ja Dexter Gordon. Seppo Rannikko sai kunnian olla mukana jammailemassa näiden jazzlegendojen kanssa. Ajan saatossa omiksi artisti- ja sovittajasuosikeiksi muodostuivat Charlie Parkerin ja John Coltranen ohelle muun muassa Duke Ellington, Count Basie, Thelonious Monk, Lars Gullin, Gil Evans, Sonny Rollins, Dexter Gordon, Lester Young eli ”Lester + Bop.”

– Tapasin Dexter Gordonia usein, muun muassa Tukholmassa. Gordonilla oli täpötäysi, loppuunmyyty konsertti Sveavägenillä. Loisteliaan konsertin jälkeen Dexter toivotteli yleisölleen hyvää yötä ja huomasi minut, kun istuin salin takapenkillä. Siltä istumalta kundi katsoi kohti, osoitti minua ja lausahti samoilta jalansijoilta: ”Myöskin sinulle, Wardell (Gray)!”. Se lämmitti, Seppo Rannikko kertoili muistaen heidän duettokeikkojaan.

1950-luvun lopulla entisessä Helsingin Messuhallissa konsertoi muun muassa (Jazz At The Polytechnicum) JATP. Sepon onnistui keinotella itsensä väliajalla esiintyjien taukohuoneeseen. Nimikirjoitusten metsästäjien joukko ympäröi supertähtiä. Kaikessa kiireessä sai Seppo kysytyksi Lester Youngilta: ”Mikä on mielisävellajinne?”. Pitäen vanhaa saksofonia sylissään Lester vastasi: ”D-flat”. Kellon ilmoittaessa paussin loppuvan poistuivat taiteilijat kohti esiintymislavaa, jolloin Lester kääntyi kohti Rannikkoa kohottaen viittä sormeaan ja huutaen iloisesti: ”Hey you, remember!”, tarkoittaen USAN muusikkojen pikakielellä Des-duuria. Siinäpä lyhyt ja selkeä luento.

Muusikkojen liitolla oli siihen aikaan tapana järjestää illanistujaiset maailmankuuluille tähdille. Rannikon Sepon yhtye pyydettiin soittamaan jazzia samanmoisena iltana. Monella tavalla jännittävä ja ikimuistoinen keikkasetti huipentui siihen, että Ella Fitzgerald ja Oscar Peterson liittyivät mukaan musisoimaan Rannikon pumpun kanssa puoleksitoista tunniksi. Suomen Kuvalehti kirjoitti, että ilta oli nuoren laulaja Carola Standertskjöldin suuri voitto, vaikka tumma kaunotar vain seurasi esiintymistä ihaillen, hievahtamatta.

– John Coltranen tapasin myös ollessani hänen konsertissaan 60-luvun alussa. Yllättäen konsertin jälkeen havahduin, kun Coltrane odotti yksin ulkosalla taksia. Menin juttusille, soitin hänelle taksin ja tiedustelin samalla: ”Mitä suukappaletta ja kielenvahvuutta te käytätte?”, johon John Coltrane vastasi: ”Five and five!”, eli tarkoitti vitosen aukkoa ja vitosen kieltä, Rannikko kertoi.

Seppo kirjoitti myös joukon sangen humoristisia käsikirjoituksia telkkarille, joita oli höystämässä oman bändinsä kanssa. Rannikko työsti ohjelman myös tunnetusta Mannfred Man ­ popyhtyeestä. Ohjelmassa muusikoiden päät olivat ikään kuin irtonaisina pahvisilla ravintolalautasilla. Seuraavassa ohjelmajaksossa sai elävä sika syödä leivoksia frakkipukuisen, silinterihattuisen hovimestarin (rumpali Harry Aaltosen) tarjoilemana. Sitten astui lavalle kaksipäinen mies soittaen saksofoniduettoa itsensä kanssa.

Seppo Rannikko oli myös rockmusiikin vannoutunut ihailija. Chuck Berry, Jerry Lee Lewis ja huuliharpisti Sonny Boy Williamson olivat perusrokkareita, joita Seppo arvosti. Hän oli itsekin uranuurtaja tällä saralla, kun puhutaan oikeaoppisen rocksaksofonin soitosta maassamme. Rannikko opetteli tietoisesti kaikki sävellajit, joten – pahatkaan ristimerkkiset – kitaralle tyypilliset etumerkit eivät tuottaneet vaikeuksia. Kaikissa tekemisissä oli kuitenkin aina mukana aitoa fiilistä ja hurttia pilkettä. Seppo Rannikko muisteli innokkaasti ”langoilla” ja tarinaa tulvi:

– Acren, Raimo Roihan ja Paavo Partin kanssa harrastettiin jo mansessa näitä pimeitä huulenheittoja ja sanavääntelyjä. Harmi vaan, että kuluneimmat puujalkavitsit, jotka eivät edes ole minun veistämiä on julkaistu erääseen paksuun teokseen, vaikka itseltäni ei oltu kysytty mitään.

– Myöhemmin oman kvartettimme keikoilla heitettiin kovastikin suurrealistista herjaa muun muassa Yleisradion silloisen vahtimestari Martti Innasen kanssa. Soitettiin jazzklassikkojen soinnuilla tangoa, humppaa, jenkkaa – kunnon turvetta!

Sekoiltiin pokkana, humoristisesti. Night In Tunisia vääntyi ”Tunisian Tukkipojaksi”. Uusia keikkabiisien nimiä ja muita aihioita syntyi lukemattomia määriä, kuten muun muassa ”Hän Tuli Junalla Urjalasta” tai ”Käymme Yhdessä Ain Sanoi Hiiva Sokerille” ym, ym.

1970-luvun alussa Seppo Rannikko tuotti, sävelsi, osittain myös sanoitti ja työskenteli muusikkona rakennusmestari-laulaja Pentti Kaikkosen alias Kalle Kulkevaisen Tiikerhaj – levyproduktiossa, jonka laulutulkinta taltioitiin tietoisesti savon murteella. Tämä EMIN julkaisema menestyslevy antaa kuvaa ”landehuumorista.”

ARRIEN PITÄÄ SOIDA

Sovittaminen tuli kuvioon nuotinlukutaidon ja kokemuksen kasvaessa. Rannikko sai tehtäväksi työstää musiikkia televisiolle. Maestro jutusteli:

– Aloin kirjoittaa arreja jousille. Lähtökohtani sovitustyössä oli aina se, että niiden pitää soida. Kiinnostuin yhä enemmän harmonioista ja rytmistä. Ajan myötä oma kaali alkoi suorastaan tulvia musiikillisesta kamasta.

Vuosina 1974-75 Rannikko opiskeli Yhdysvaltojen Bostonissa, kuuluisassa Berklee School Of Music -oppilaitoksessa muun muassa jazzmusiikin sovitustekniikkaa ja orkestrointia. Seppo Rannikon huomioitiin nasevana sovittajana, niinpä ”kirjoitustyöt” kasvoivat. 1970-luvulla ja 80-luvun alussa sovitus-sarkaa oli todella paljon. Kaikenlaista syntyi: levytaustoja ja mainosmusiikkia. Rannikon yhtye teki myös ahkerasti jazzkeikkoja silloisessa helsinkiläisessä ravintola Groovyssa, sekä yksityiskeikkoja eri firmoille. Vierailtua tuli myös Pedro Hietasen Pedros’s Heavy Gentlemen -levyillä.

Seppo Rannikko sävelsi niin ikään sarjallista musiikkia, josta mainittakoon espanjalaisvaikutteinen, vuonna 1982 sävelletty Iberialaisia Kuvia, jonka Rannikko kirjoitti marimballe ja sinfoniakokoonpanolle. Ossi Runne johti moniosaista teosta useissa kaupunginorkestereissa. Muusikkona Rannikkoa käytettiin myös Umon vierailijana, kun oli tarvetta.

Omasta jazzfilosofiastaan Rannikko kertoili alkuvuodesta ­ 97:

– Oma jatsillinen ajatteluni yltää melko pitkälle, vaikka en allekirjoita olevani millään tavoin free-jazzin ihailija. Sähköjazzin puolelta Weather Reportin jutut olivat mielenkiintoisia.

Nuorille soittajille sanoisin, että tekniikkaa on nykyisin jo riittävästi. Määrätynlaista persoonallista, henkilökohtaista otetta soittamiseen kannattaa kuitenkin etsiä koko ajan.

On myös tärkeää, että on riittävästi tuntumaa traditioon. Näin ollen traditiota tulee vaalia ja jalostaa siten omia tekemisiä. Musiikin tulee kulkea rytmillisesti ja selkeästi. Tekniikan runsauteen voi myös helposti väsähtää, viesti edesmennyt legendaarinen musiikin ammattilainen Seppo Rannikko.

 

 


– SEPPO RANNIKKO –
(s.6.4.1928 Tampereella ­ k. 25.11.2000 Tampereella)
Teostosta saatujen tietojen mukaan Seppo Rannikolla on julkaistuja teosmerkintöjä (sävellyksiä, sanoituksia, sovituksia) 494 kappaletta
Gramexista saatujen rekisteritietojen mukaan Seppo Rannikko työskenteli muusikkona, solistina ja kapellimestarina 747 levypuolella
Seppo Rannikko työskenteli muusikkona pitkän uransa aikana muun muassa Acre Karin ja Olli Hämeen, sekä Erkki Ahon, Ossi Runnen, Jaakko Salon, Herbert Katzin yhtyeissä ja satunnaisesti myös Pedro Hietasen Pedro´s Heavy Gentlemen ­yhtyeessä. Kuvioihin kuuluivat niin ikään värikkäät ja hauskat yhteistyövuodet laulajatar Carola ”Calle” Standertskjöldin keikoilla
Rannikon omissa kokoonpanoissa soittivat läheiset ystävät Harry Aaltonen ja Tuomo Tanska, sekä Heikki Sarmanto, Teuvo Suojärvi, Heikki Annala, Esa Pethman, Jorma Weneskoski, Hannu Euramaa, Esko ”Rusina” Rosnell, Tapio ”Jäpikkä” Salo, Tomi Parkkonen ja muun muassa Matti Oiling
Seppo Rannikko toimi 60-luvulla myös tv-tuottajana, käsikirjoittajana, säveltäjänä ja sovittajana muun muassa televisio-ohjelmassa ”Zero ­ Lentävä Lautanen”
Seppo Rannikko oli myös pätevä tunnusmusiikin säveltäjä. Näistä Rannikon ”tunnareista” mainittakoon: ”Lotto”, ”Yksi Risti Kaksi Pennit Miljoonaksi” ja ”Kuusi Neljästäkymmenestä Joka Viikko Arvotaan”. TOIMITUKSEN KORJAUS: Rannikko on ne sovittanut, mutta niiden säveltäjä on Kaarlo Kaartinen. Musiikin valitsijoiden iloksi Rannikko antoi näille sävelmille nimetkin: ”James Bond Ja Vempain”, ”Lotto- Cha- Cha- Cha”, ”Lotto- foxtrot”, ”Liikaa Rahaa” (nimeä ei saa kääntää, varoittaa Seppo), ”Hullaantunut Raitiovaunu”, ”Kun Hämärtää, Hän Kumartaa”, ”Saksofoniballadi”, ”Seniorijouset”, ”Onni Tuo, Onni Vie ja ”Vappuaamun Raittius”
1970- ja 80-luvulla Seppo Rannikko työskenteli silloisen Jp-musiikin tuottajana, sovittajana, muusikkona ja välillä myös säveltäjänä
Seppo Rannikko sävelsi ja sanoitti myös salanimellä Kauko Kolmio ja oli Elvis ry:n jäsen vuodesta 1967
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2001

Selaa lehden artikkeleita