Musiikintekijät -logo

Seppo Hovi - Musiikin tulkki vailla vertaa

Seppo Hovi – Musiikin tulkki vailla vertaa

– Usko Kemppi sanoi minulle Teoston illallisilla joskus 1980-luvulla: Kyllä nykyään on kamalan paljon vaikeampi säveltää kuin 1930-luvulla, kun nyt kaikki on sävelletty moneen kertaan, Seppo Hovi muistelee.

Mitähän Kemppi sanoisi nyt, ”kun jokainen tekee 10 biisiä päivässä ja melkein jokaisella on kotona nauhoitusmahdollisuudet. Helposti käy niin, että musaa tulee määrättömästi, mutta on vaikea löytää helmiä”.

Sepon isä, Onni Hovi, oli saksofonisti ja viulisti, orkesterimuusikko, jota kuullaan paljon 1950-luvun äänilevy- ja filmisoitoissa.

– Muusikon perheessä ehkä muita perheitä herkemmin lapset pantiin pianotunneille, meillä ei. Halusin itse. Piano tuli vasta, kun minä tahdoin.

Seppo aloitti pianotunnit 9-vuotiaana, kävi niillä vuoden ja pääsi sitten Sibelius-Akatemian alkeiskouluun, joka sittemmin sai nimekseen koulunuoriso-osasto. Armeijan jälkeen nuorimies jatkoi Sibelius-Akatemian solistisella osastolla pääaineenaan klassisen pianonsoitto. Toisen soittimensa Seppo opiskeli ominpäin.  

– Hanuri on tuonut minulle töitä levytyksiä myöten. Tietty tyylittely ja jazzin soitto ovat minun juttujani.

Vahvaa pohjaa

Esiintymiskokemusta Sepolle karttui jo kansakoulussa, kun opettaja Väinö Mäkelä (kirjailija Hannu Mäkelän isä) sai lahjakkaan oppilaansa mukaan runonlausuntaan. Oppikoulussa musiikinopettaja Kalervo Hämäläinen (niinä aikoina Lapin äidin kehtolaulun säveltäjänä tunnetuksi tullut) teki radioon rapsodioita, joissa lapset esiintyivät, Seppo lausujana. Siitä avautui tie Ylen lastenohjelmiin, ”kun ne tarvitsi puheilmaisun kundia sinne”.

Lapsiääniä alettiin tarvita Ylessä 1950-luvun lopulla, erityisesti kuunnelmissa, joissa aikuiset olivat siihen asti esittäneet myös lapsiroolit. Tuolloin vielä aluillaan olevan television ohjelmien lapsiosiin saatiin esiintyjät Ylen Lasten Radiosta, Seppo heistä yhtenä. Tuleva pianisti pyydettiin kerran jopa kuuluttajaksi; 12-vuotiaan pojan jouluaatto 1958 kului Teija Sopasen sijaisena.

Tv-työ tuli myöhemmin hyvinkin tutuksi Sepolle ja Seppo katsojille, erityisesti Laulunlyömät, Seppo Hovin seurassa, BumtsiBum ja Tenavatähti -ohjelmien vuoksi. Ennen niitä ja Sibelius-Akatemia -vuosien jälkeen Hovi valmistui opettajaksi ja toimi Helsingissä Taivallahden ja Pakilan kouluissa musiikkiluokan opettajana. Vahvaa pohjaa tuleviin töihinsä hän sai myös nuorena käymästään Ylen TV-tuotanto- ja radiolinjan koulutuksesta.

Musiikki oli Sepolle kaiken aikaa ykkösjuttu. Vuosina 1968–1970 hän toimi Kirkan ja Dannyn keikoilla urkurina, samoin Juice Leskisen yhtyeen ensimmäisellä levyllä. Siitä lienee jäänyt elämään tieto Hovista urkurina.

– Urkuja olen soittanut vain niinä aikoina enkä silloinkaan jalkiota.

Sävellykset käyttöön

Seppo Hovi on soittaja ja sovittaja – säveltäjäkin, vaikka sanoo, ettei ole.

– Sävellys on juhlallinen nimitys. Säveltäminen on minulle aina enemmän kuin vain melodian tekemistä.

Hän sanoo säveltäneensä vain tilauksesta.

– Tilasin aikoinaan itseltäni kaksi koulumusikaalia: Joulukalla ja Outolintu -musikaalit rytmiryhmälle ja lapsikuorolle. Tekstit kirjoitti Arvi Arjatsalo, kollegani koulussa.  Saatiin ne telkkariin, ja niitä on esitettykin aika paljon. Tein lapsikuorolle myös joululaulu- ja kansanlaulusovituksia, joista tuli kiitosta, koska sellaisia tarvittiin. Ne syntyivät oman koulun tarpeisiin. Ei niitä tienatakseen tehty, mutta vähän nousi protestimieli, kun kouluissa kopioitiin nuotit ja siksi tilityksiä tuli vain 5–10 markkaa.

Koulu joutui lopulta luovuttamaan opettajan kokonaan musiikille. Hän, ”ei-säveltäjä”, on säveltänyt musiikkia radiolle, muun muassa kuunnelmasarjaan Yhtä köyttä -yhdistys.

– Ohjaaja Jyrki Lehtinen sanoi, että mitä jos tekisit musiikin Pentti Saarikosken esikoiskuunnelmaan Kuikan pelto. Sävelsin melankolisen jousiorkesterikappaleen. Se on vain 4–5 -minuuttinen balladi, mutta ohjaaja käytti sitä elementtinä koko kuunnelman ajan. Musiikki äänitettiin radion kantanauhalle, ja nyt se on myös Jaakko Ryhäsen levyllä Tapiola Sinfoniettan jousien soittamana. Muut sävellykseni ovat enemmän tai vähemmän kertakäyttömusaa. Tai ainakin käyttömusaa. Paljon mainosmusiikkia. Siinä pitää puoleen minuuttiin saada kaikki se, mitä on tarkoitus kertoa.

Seppo toistaa säveltäneensä vain tilauksesta.

–  En ole tarjonnut, että ”tein huvikseni mökillä tämmöisiä biisejä”. Joskus olen jonkun aihion pistänyt muistiin ja sitten huomannut, että jos se ei ole Merikannolta niin se on Toivo Kärjeltä tai joltain muulta tai että se on sekä Topilla että Merikannolla. Samat sanat ja sävelet on käytössä. Toisaalta juuri tässä ajassa olevaa tekstiä tai sävelmää ei olisi voitu ennen tehdä.

–En osaa säveltää lennokkaasti. Minulla soinnut ja bassot ja muotorakenteet toteuttavat tiettyä logiikkaa ja perinteisen länsimaisen musiikin tonaalista ja harmonista ketjua. En osaa poiketa siitä.  Olen liian sovinnainen, sidoksissa sääntöihin, joissa melodia alistuu musiikillisille lainalaisuuksille.

Eläköön sovittajat!

– Olen opiskellut muiden sävellyksiä, tutustunut, ihastunut. Sovittanut, kun sovitukseen on ollut tarve, esimerkiksi johonkin tilaisuuteen tai tv-ohjelmaan. Olen aina pyrkinyt viimeiseen asti kunnioittamaan säveltäjän työtä. Ei niin, että tuosta huomaa Seppo Hovin sovituksen, vaan että Rauno Lehtisen laulu soi hyvin. Kun soitamme ja laulamme Lehtistä, sen pitää kuulostaa Lehtiseltä. Kaikkein hillittömintä on melodian toistuva vääristely. Ajatuksiani sovittajana heijastelee ehkä laajimmin neljän cd:n yhteistyö Jaakko Ryhäsen kanssa.

– Uudet näkemykset vanhoista kappaleista on muiden heiniä. En väheksy niitä, jos ne eivät katko hyviä juuria, peitä sävellyksen omimpia arvoja. Esimerkkeinä kolme sovittajaa, jotka ovat selkeästi nostaneet laulut uuteen uljuuteen: Markku Johanssonin sovitus Rauno Lehtisen lauluun Toiset meistä, Ilkka Kuusiston kuorosovitus Lehtisen lauluun On hetki ja Esko Linnavallin sovitus Georg Malmsténin Leila-valssiin.

– Kaiken henkisen rajanveto on tavattoman vaikeaa. Minun sukupolveni muistaa musiikin 1940-luvun lopusta ja mieltää sen suunnilleen 1980-luvun puoleenväliin tietynlaisena periodina, jolloin jokainen sävel oli tuotettava ja soitettava itse, oikeilla instrumenteilla. Kevyen musiikin tuottaminen oli säveltäjän ja sovittajan parityöskentelyä, mahdollisesti kolmantena sanoittaja. Yksi teki melodian ja aika usein toinen kaveri teki kaiken muun. Tai sitten melodian tekijä osasi myös soinnut ja muut mutta antoi ammattisovittajan työksi ainakin orkestraation. Tuo saumaton yhteispeli tuotti hienoja tuloksia.

– Usein melodian tekijä oli sääntöjä tietämättään rikkova harrastelija, jonka sielussa soi ”tällainen”. Hän näppäili sen kitaralla tai vaikka vihelsi. Niin teki joskus myös Badding. Sain kerran häneltä c-kasetin, jossa oli vihelletty biisi. Laitoin siihen soinnut ja orkestroin sen. Ei siitä hittiä tullut, mutta kyllä Sininen metsä eetterissä kulkee.

– Vähän liian usein unohdetaan se, miten merkittävän ammatillisen työn sovittaja on tehnyt. Tyyppiesimerkkeinä jotkut Jaakko Salon ja Unto Monosen hommat, jolloin aika raaoista elementeistä koostuu kaunis kokonaisuus. Silti kuunnellaan vain Unto Monosen tangoa. Toisaalta, ei Jakke niitä yksinkään olisi pystynyt tekemään, tarvittiin meloodikko Mononen.

– Onhan Ylen ja äänilevyteollisuuden arkistoissa kaikkiin biiseihin sovitukset, mutta silti on tarvittu kulloistakin tilannetta, sävellajia, kokoonpanoa, laulajaa varten sopiva tausta tai sitten orkesterisovitus tietyn pituisena jne. Olen kirjoittanut – ja aina kynällä, en koskaan koneella – jonkin verran myös sinfoniaorkesterille, mutta pääasiassa pienelle kokoonpanolle ja kuorolle. Kevyessä musiikissa on tavallisesti selkeä pulssi, jota en yleensä ole korostanut vahvalla lyömäsoitinsatsilla.

Säveltäjä on Seppo Hoville henkilö, joka osaa kirjoittaa ison orkesterin partituurin ja miettiä valmiiksi muodon, rakenteen, harmoniat, nyanssit, agogiikan, koko paletin. Sitten on lauluntekijöitä, joilla on sovittajia.

– Tässä tasapainoilussa sovittaja on vähän turhaan jäänyt varjoon. Haluan nostaa esiin sovittajastatuksen merkittävänä ammattikuntana, jollei muuten niin olantaputuksena ja kiitollisuuden osoituksena porukalle.

Monipuolisia konsertteja

Seppo Hovi on valloittava esiintyjä. Hänen musiikintuntemuksensa tuntuu rajattomalta. Taiturimaisena pianistina ja säestäjänä hän liittää soittoonsa iloista improvisaatiota.

– Yritän tehdä säestys- ja musisointitehtävästä enemmän pienen orkesterin tyyppistä kuin että olisi vain pianosatsi. Yritän omaksua musiikista mielestäni parhaita paloja ja rakentaa omanlaisiani säestyksiä, yrittämällä pysyä kuitenkin oikeissa tyylilajeissa. Siksi en juuri lähdekään Mozartin ja Sibeliuksen pariin vaan pysäytän Merikantoon, joka oli itsekin improvisoija. Ja sitten siitä kevyempään. Merikantoa tosin pyrin soittamaan yleensä aika nuotilleen.

Niin kuin soitto luontuu Sepolta puhe. Logonomit ry valitsi hänet vuonna 1986 Vuoden puhujaksi.

– Soittamiseen minulla on liittynyt aina myös puhetta, juontamista. Pieni opettaja kai kulkee aina mukanani. Konserteissa en soita pidempiä sooloja – paitsi jazzkonsertissa. Jos minulla joku tavaramerkki on, se on taustointi ja juonto, toimitettu konsertti.  Pyrin liittämään juontoihin juuri sille yhteisölle ja yleisölle tuttua ja ominaista.

Syksyllä 2011 Seppo Hovi kanssaan laulajat Taina Piira ja Raimo Laukka, basisti Hannu Rantanen sekä hanuristi Jarno Kuusisto toteutti  Sota luo laulunsa, sota-ajan musiikkia -kiertueen.

– Pari vuotta sitten yhdessä Talvisota-seminaarissa Lasse Lehtinen kertoi talvisodan hengen huollosta. Sodan aikana syntyi poikkeuksellista musiikkia, ei välttämättä uutta luovaa mutta tavattoman laajapohjaista. Mietin sitä musiikkia, suosikkilistoja ja levytyksiä, Merikantoa, operettia, saksalaisesta slaagerista suomalaisiin ja slaavilaisiin. Teimme lauluista kokonaisuuden, jota minä taustoitan juontajana ja tarinoijana. Dramaturgia perustuu osaltaan siihen, että syntyy kaari: tämä liittyi tuohon ajallisesti, tyylillisesti, yhteiskunnallisesti. Valmis ohjelmisto on olemassa, Pohjois-Suomi on vielä käymättä. Vuoden 2012 tuote on nyt tämä.

– Nauhoitettiinkin muuten Lasse Lehtisen kanssa juuri neljä tuntia tarinointia sota-ajan mielialoista ja niihin vaikuttamisesta: propagandasta ja viihteestä. Tarkoitus on arkistoja hyväksi käyttäen koota niistä jutuista aikanaan tv-ohjelma: Sota loi laulunsa.

 


(valikoima)

Toimittajana ja muusikkona
 
Yle 1981–88 (mm. Laulunlyömät)
MTV 1989–2005 (Seppo Hovin seurassa, BumtsiBum)
Johtanut eri kaupunginorkestereiden viihdekonsertteja vuodesta 1983.
Suunnitellut ja johtanut konsertteja mm. Jaakko Ryhäsen, Taina Piiran, Mari Palon ja Jyrki Anttilan kanssa.
Tuottajana, muusikkona, laulajana ja/tai sovittajana n. 1000 äänitteellä.
Jazz-konsertteja ja -levytyksiä mm. Antti Sarpilan ja Erik Lindströmin yhtyeissä.
 
Sävellykset ja sovitukset
 
Koulumusikaalit Joulukalla ja Outolintu (san. Arvi Arjatsalo)
Kuunnelmaballadi Kuikan pelto jousiorkesterille
Kuorosovituskokoelmia (4kpl)
 
Julkaisuja
 
Vapaa säestys 1. ja 2.
Peruskoulun musiikkikirjat eri luokille (työryhmä)
Musica 5–9
 
Palkintoja
 
Logonomiliiton Vuoden puhuja 1986
5 Venla-palkintoa (Seppo Hovin seurassa, BumtsiBum)
Suomen muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 1998
Koura-kunniakirja (Laulu Suomen soi) 1998
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2012

Selaa lehden artikkeleita