Musiikintekijät -logo

Selvis-gallup työskentelyapurahoista musiikin luomiseen

Selvis-gallup työskentelyapurahoista musiikin luomiseen

Elviksen syyspaneelissa 22.10. keskustellaan apurahoista (klo 18, ravintola Tekniska, Yrjönkatu 30, 6. krs., Helsinki). Paneelia odotellessa Selvis kysyi muutamalta elvisläiseltä oheiset kuusi kysymystä. Samaa teemaa käsittelee myös Arthur Fuhrmann tämän numeron Arthurlandissa. Vanhempi juttu apurahoista ja niiden jakoperusteista löytyy Selviksen numerosta 2/2000.

1. Mitkä ovat omat kokemuksesi apurahoista: Oletko hakenut, kuinka monta kertaa ja mistä instansseista? Oletko saanut?

2. Tarvitaanko apurahoja?

3. Millä perusteella apurahoja pitäisi myöntää?

4. Mikä on tilanne nykyisin; vaikuttaako esim. pärstäkerroin?

5. Pitäisikö suurten tulojen olla apurahojen este?

6. Muuta?

 
Pekka Laaksonen

1. En ole kovin aktiivisesti hakenut, mutta pariin otteeseen olen saanut. Kertaalleen sain Malmstén-apurahan ja kertaalleen kirjastokorvauksen.

2. Kyllä niitä köyhä taiteilija tarvitsee. Aina se on ollut iloinen yllätys kun sitä on tullut. Eihän tässä rahassa kieriskellä missään vaiheessa.

3. Kyllä kai sillä, että on mielekäs, selkeä projekti. Usein ei tietenkään itsellä ole osoittaa sellaista, mutta onhan se kiva jos apuraha voidaan myöntää yleiseen työskentelyyn. Se mahdollistaisi joksikin ajaksi tiiviimmän paneutumisen johonkin lauluntekemisen osa-alueeseen.

4. En osaa sanoa. Uskoisin että varmaan apurahojen jakajatkin ovat kuitenkin välikädessä, ja olisi halua jakaa enemmänkin, mutta siinä määrässä on niukkuutta. Varmaan tämä ongelma jakajilla on, että olisi hyvää tahtoa jakaa enemmänkin.

5. Varmaan suuria tuloja ei kovin monella ole, huomattavan suuria ainakaan.

6. En keksi nyt mitään tarpeeksi terävää, mitä kannattaisi julkaista. Juuri herättyäniŠ Toinen aivosolu ei ole vielä liikenteessä.

Tommi Läntinen

1. Olen hakenut kerran tai kaksi Malmsténin säätiöltä ja saanut kerran. En ole hirveästi hakenutŠ Turun kaupungilta olen saanut työskentelyapurahaa projektia varten.

2. Uskon että tarvitaan. Yhteiskunnan on ihan hyvä ylläpitää tiettyjä lajeja, mitkä ei niinkään suurta yleisöä tavoita, mutta jotka on kuitenkin lajissaan vertaansa vailla ja ainutlaatuisia. Jos ne joutuu pelkästään markkinoiden ehdoilla toimimaan, niin ne ei onnistuisi. Hyvä esimerkki: jos joku voi käydä keikoilla ja saada siitä toimeentulonsa, mutta on vaikea tehdä joku proggis, niin se auttaa fyysiseen toimeentuloon. On mahdollisuus keskittyä taiteen tekemiseen. Se ei missään nimessä tee kuitenkaan markkinatalouden ehdoilla toimivaa taidemuotoa mitenkään huonommaksi. Jokainenhan saa mesenoida taidetta ja musiikkia niin kuin haluaa, mutta kyllä yhteiskunnankin on hyvä antaa vähän. Tulee kauniimpi värispektri.

3. Jos joku on taitava ja osaava; taiteen ja tieteen erikoisalan hallitsija. Se edesauttaa siihen, ettei kaikki oo samaa pullaa. Aika tarkkaan niitä varmaan katsotaan, ansion mukaan. Eiköhän se juttu ole pulkassa

.

4. Olen varma että vaikuttaa. Kun ajatellaan keitä artisteja noteerataan, niin aika paljon riippuu siitä mitkä on henk.koht. mielipiteet kyseisestä tyypistä. Se näkyy niin monessa asiassa, niin hyvässä kuin pahassa. Kamalintahan on jos artisti nonsaleerataan, ettei ole ikään kuin olemassakaan. Silloin apuraha on ihan mainio kun se tuo jollekin leivän pöytään.

5. Ei sen tarvitse olla este. Jos on suuret tulot, niin pystyy itsensä elättämään, ja sehän johtuu siitä että on menestyvä. Olennaisinta on, että annetaan jos on lahjakkuutta. Kyllä mä ymmärrän, että pattitilanteessa jossa on 2 kilpailevaa hakijaa, on luontevaa myöntää sille, joka tarvitsee sen todellisen avun. Mutta ei se saa olla lähtökohta. Tärkeintä on taide.

6. Katoavaista on kaikki, eikä koskaan tiedä miten käy, mutta taloudellisesti mulla asiat on menneet kohtalaisesti. Olen saanut leipäni tästä mukavasti enkä ole ollut ensimmäisenä apurahoja hakemassakaan. Mutta on hyvä että näistä asioista puhutaan ­ vihdoinkin on saatu tällainen keskusteluperinne Suomeen.

Kristiina Ronimus

1. Olen hakenut kauhean monta kertaa. Eka kerran sain Malmsténin ja sitten tänä vuonna sain kirjastokorvausapurahan.

2. Kyllä! Todella. Millä tässä muuten pärjää kun mikään ei myy.

3. Kun hirveästi puurtaa ja tekee töitä, niin kyllä pitää palkita.

4. Kyllä se saattaa vaikuttaa ­ ikävä kyllä. En tiedä. Kirjastokorvauksista tiedän sen verran, että se kun on tommoinen valtion kulttuuriministeriön juttu, niin samat naamat siellä vetelee monta kertaa ­ nimillä.

5. Kyllä siinä mielessä, että hemmetin pienillä rahoilla tässä eletään. Mun mielestä ne ketkä eniten tarvitsee sitä rahaa, niiden pitäisi sitä saada. Jos ne kerran tekee sitä työtä.

6. Apurahat on aina tervetulleita. Ja töitä pitää tehdä sen eteen että niitä saa. Pitää olla potentiaalinen.

Petri Laaksonen

1. Ilahduttavasti sain ­ ja tässä voisin kollegoillekin nostaa Elviksen lippua ­ kun kehotettiin hakemaan kirjastoapurahaa kuluvana vuonna; satuin saamaan ihan tyydyttävän summan. Sitten olen saanut LUSES:n työskentelyapurahan. Se oli tosi jees. Pari kolme kertaa olen anonut valtion taitelija-apurahaa. Sieltä ei ole koskaan tullut mitään. Olis voinut meikäläisellekin vaikka puolen vuoden sävellysapuraha olla paikallaan. Toisaalta keikkailen ja konsertoin sen verran, että ehkä ei katsottu tarpeelliseksi. Riippuu varmaan ­ paljonkin ­ myös siitä keitä siellä istuu. En valita, mutta tää on pieni maa, ja helposti tuntuu, että ne yhdet ja samat saa, jotka on ”oikean värisiä” ja edustaa oikealla tavalla jotain genreä. Olen pannut merkille, että ne helposti saavat suosiota enemmän kuin semmoiset jotka eivät leimallisesti edusta vahvasti jotain tiettyä sarkaa. Sitten ns. kevyen musiikin tekijät, jotka tekee suomalaisille, eivätkä esim. elitistisiin konsertteihin tai ”kulttuuriväelle”, eivät ole saaneet sitä arvostusta siinä määrin kuin voisi suoda. Elitismin voisi jättää vähemmälle. En tarkoita, että niitä tarttis lisää palkita joille teostotulot paukkuu jumalattomasti, mutta kansankulttuuriakin voisi enemmän arvostaa kuin sitä, että joku tekee systeemin, jota 20 ihmistä tulee kuuntelemaan ja satsaus on 100.000 markkaa.

2. Ehdottomasti! Alahan on niin tuulinen ja vuosittaiset tulot voi vaihdella hurjasti. Maan viljelystä tuettiin viime vuosiin saakka ihan runsaasti, ja teollisuudenaloja ­ nämähän on minimalistisia nämä apurahat mitä kaikkeen kulttuuriin tulee. Totta kai tarvitaan, jotta pienen kansamme sivistystaso, kieli ja kulttuuri pysyvät jonkinlaisissa kantimissa. Olisi ihan hölmöä, jos ei olisi kulttuuriapurahoja. Kannatan sydämestäni. Sitten kun niitä ehkä alkaa saada, ne saattaa kumuloituakin, tulee helposti uudestaankin. Nuoria pitäisi muistaa, joilla ei ole hirveästi kannuksia, mutta on kyvykkyyttä ja lahjoja.

3. Kompetenssi ja lahjakkuus pitäisi ottaa huomioon ensimmäisenä. Ei nyt ihan aloittelijoille, jotain näyttöä tulee olla. Mutta ei sillä perusteella, että kannattaa samaa puoluetta tai diggaa samanlaista musiikkia kuin lautakunnan johtaja. Vaatii suurta taitoa arvioida objektiivisesti. Että se käyttö veisi kulttuurisektoria eteenpäin, että tulee tulosta.

4. Musta tuntuu, että vaikuttaa. Jos on ns. hyvä tyyppi tai oikeamielinen. Musta tuntuu että niitä vähän roiskaistaan jonnekin. Siinä kontrollissa kun tutkitaan miten rahaa on käytetty, ei pitäisi olla kovin hentomielinen. Pitäisi oikeasti ottaa selvää miten se on käytetty. Onko syntynyt jotain merkittävää ja uutta, ja minkä tasoista.

5. Mikä on suuri tulo? Tässä maassa verotus pitää huolen siitä, että saa olla todella suuret tulot ennen kuin se tuntuu jossain. Todella suurituloisia kulttuurintekijöitä ei varmaan edes ole, jos ei muutamia kirjailijoita lasketa mukaan.

6. Kaipaan informaatiota; on olemassa kaikenlaisia säätiöitä, jotka pitkin vuotta myöntää apurahoja. Tieto niistä ei ole mua kovin hyvin löytänyt, mistä ja minkälaista voisi anoa. Että yleensäkin informoitaisiin paremmin. Meitä, jotka tekee ns. iskelmämusiikkia, vaivaa helposti vetäytyminen ja turha vaatimattomuus. Hyvänen aika, sehän on kansankulttuuria jos joku osaa tehdä laulun, joka jää parhaassa tapauksessa elämään vuosikymmeniä. Ei kannata pitää sitä vähäpätöisenä. Rinta voisi meikäläisillä olla korkeammallakin.

Jukka Siikavire

1. Olen 70-luvulla lähtenyt teatterihommiin ja monesta kevyestä ihmisestä poiketen mennyt heti tähän apurahajuttuun mukaan. Kun kirjailijoiden kanssa on tehty alkuperäisnäytelmiä ja yhteisprojekteja, niillä ei ole ollut mitään häpyä: ”totta kai me haemme apurahoja!” Kevyellä puolella aikaisemmin oli vähän niin, että ”ehkä se ei kuulu meille”. Olen hakenut ja olen saanut. Läänien apurahoja, kaikennäköisiä pienempiä; olen saanut 2 puolivuotista valtion työskentelyapurahaa; Malmsténiakin olen saanut muistaakseni 2 kertaa; kohdeapurahoja työskentelyyn näyttämötaidetoimikunnalta, AVEK:ilta, lääniltä, Tampereen kaupungilta… Mutta viimeiset viisi vuottakin olen hakenut enkä ole saanut. Säveltäjiä on niin vähän ja niin pieni osa apurahoista jakautuu säveltäjille. Enemmän se jakautuu esittävän puolelle.

2. Ilman muuta. Miksi ei? Jos yleisistä rahastoista ja säätiöistä niitä sinne siirretään, niin sehän on ihan oikein. Suurin osa niistä rahoista on kenties meidän omia rahoja ­ ainakin veronmaksajina.

3. Mielestäni olen lukenut aika hyvin järjestävien tahojen ilmoituksia ja perusteita millä myönnetään, ja usein nykyään mainitaan se, ettei apurahoja myönnetä sosiaalisin perustein. Silti mulla on pikkuisen semmoista tunnetta, että niitä niinkin myönnetään… Silloin kun on jotain muuta näyttöä ja anomuksessa käy ilmi, että nyt täytyy lähteä sahalle töihin jos ei apurahaa tule ­ niin ihan selvästi on ollut vaikutusta. Minä en ole oikea arvioimaan kollegoita; jokainen tietää itse tarvitseeko apurahaa ­ mutta selvästi on joitakin jotka on apurahaputkessa. Sen verran voin narista tässä, että jostain 80-luvulta lähtien tietyt ei-kaupalliset lajit ­ kuten jazz ­ on ihan selkeästi vallanneet kevyen puolen. Jotkut jotka on tehneet esim. selkeätä rokkiosastoa koko ikänsä, ovat varmasti vähemmistönä. Mulla on se ongelma, etten tiedä mistä kategoriasta hakisin. Musikaalin tekemisessäkin: mistä me kirjailijan kanssa haetaan? Musiikkipuolelta? Se on ongelma. Teatteri ­ siellä katsotaan ettei heidän tehtävänsä ole rahoittaa. Kirjallisuus ­ eihän säveltäminen kuulu niille. Teatterimusiikin pitäisi kuulua teatteriin kuten tanssitaiteen ja lavastuksenkin, vaikka edustaakin musiikkiammattikuntaa. Päättäjäthän on ihan mahdottomassa tehtävässä, kun musiikki jakaantuu sinne sun tänne. Apurahamielessä en kiihkoile mihinkään suuntaan. Kyllä nuorten pitäisi saada helpommin apurahoja. Vaikeatahan se on, hakijoita on paljon ja näyttöäkin pitää olla. Aloitteleville ja nuorille… Ettei tarttis mennä sahalle töihin.

4. En mä nyt usko että sen enempää kuin yhteiskunnassa muutenkaan. Mutta varmaan ainakin sen verran! Tarkoitatko että erityisen kauniit saa? En halua liikaa korostaa, mutta kyllä yleisellä verkostumisella henkilöiden kesken joku merkitys on. Voisiko apurahasaareke olla jokin irtonainen saareke, jolla ei ole yhteyttä mihinkään muuhun ­ sehän on teoreettinen lähtökohta.

5. Mielenkiintoinen kysymys. Mulla ei ole mietittyä kantaa. Myönnetäänhän Nobeleita rikkaille tutkijoille ja miljoonakirjailijoille; senkö takia niiden ei pitäisi saada Nobelia kun kirja myy hyvin? Ja ne on ihan erilaisia rahoja: nythän me puhutaan muutamista tonneista kuukaudessa!

6. Sitten on näitä Kordelineja, Wihureita ja kulttuurirahastoja, missä vaaditaan ”suosittelijoita”. Se on sellainen erikoinen vanha jäänne suljetusta entisestä maailmasta, josta tulee vähän hölmö olo: akateemikot istuvat jossain tornissa jakamassa suosituksia niin, että kohteet eivät tiedä keitä he ovat suositelleet. Sitten niillä on ihan diilejä keskenään: ”sä suositat mua ja mä sua, kaikkiin mahdollisiin hyviin tarkoituksiin”. Kirjailijapuolella olen nähnyt tämän, vaikka en musiikkipuolella; ne tietää, että ne saa käyttää toistensa nimiä. Olen mä kevyenä säveltäjänä kerran pyytänyt yhteen hankkeeseen suosituksen Usko Meriläiseltä, klassiselta säveltäjältä, kun tunnen hänet. Hän sanoi: ”Minä suositan ilman muuta!” Sitä apurahaa ei tullut. Vakavan puolen suositus ei ole ehkä hyvä suositus kevyelle puolelle.

Teksti: Juha Kaarsalo

kuvat: Martti Heikkilä ja Kirsti Puhtila

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2001

Selaa lehden artikkeleita