Musiikintekijät -logo

The School of Sound 2005

The School of Sound 2005

Huhtikuinen Iso-Britannian pääkaupunki näyttäytyi juuri sellaisena kuin se usein kuvataan, tihkusateinen, loputtomalta tuntuva metropoli, jossa kuhina tuntuu jatkuvan taukoamatta läpi vuorokauden. Tosin mahdollisuudet asian todentamiseen olivat hyvin rajatut, koska elokuvan äänen ja kuvan suhteisiin keskittyvän seminaarin ”The School of Sound” ohjelmatäyteiset päivät pitivät huolen siitä, että turismiin ei riittänyt aikaa.


Larry Sider, School of Soundin perustaja.

Äänisuunnittelija Larry Siderin perustama The School of Sound on organisaatio, joka kokoaa pääasiassa alan ammattilaisia, opiskelijoita ja opettajia yhteen joka toinen vuosia kuuntelemaan ja keskustelemaan kuvan ja äänen mahdollisuuksista sekä problematiikasta.

Säveltäjät, äänisuunnittelijat, leikkaajat, ohjaajat saavat Euroopan oloissa ainutlaatuisen ja tiiviin nelipäiväisen ohjelman, jossa alan huippuammattilaiset jakavat kokemuksiaan ja näkemyksiään.

Nyt kuudennen kerran, tänä vuonna siis Lontoossa järjestetyn tapahtuman maine on kasvanut ja se keräsi paikalle yli 300 osanottajaa 25:stä maasta. Nyt ensimmäistä kertaa järjestäjät joutuivat myymään ei-oota Matti Myöhäisille mukaan haluaville.

Seminaari järjestettiin Thamesin rannalla sijaitsevan Queen Elisabeth Hallin Purcell Roomissa.

Jälleen kerran ohjelma oli laadittu kattamaan lähes kaiken asiaan liittyvän pysyen kuitenkin tarpeeksi yleistajuisena, sortumatta nippelitriviaan, mikä tällaisissa tapahtumissa, jossa asialle vihkiytyneet kokoontuvat yhteen, on aina vaarana. Parista harmittavasta viime hetken peruutuksesta huolimatta luentojen, joita oli 4-5 päivässä, kokonaissaldo oli kiitettävä. Itse kirjasin melkein joka luennosta muistiinpanoja, joka on hyvä mittari arvioidessa seminaarin ja puhujien antia, mutta niin kuin pitääkin, luennoitsijoiden joukosta toiset kerryttivät enemmän kuin toiset.

Äänimiksaaja Tom Fleischman, jonka meriittilistaan kuuluvat mm. Martin Scorsesen ja Jonathan Demmen liki kaikki elokuvat, keskittyi kertomaan ongelmista ja niiden ratkaisemisesta etenkin kahdessa elokuvassaan; Mafiaveljet ja Uhrilampaat. Fleischman analysoi Scorsesen paljon käyttämää tapaa rakentaa elokuvansa valmiiden äänitteiden kollaasinomaisesta leikkaamisesta, toisaalta Demmen modernista äänisuunnittelun ja musiikin yhteen liittämisestä, jossa harjaantunut kuulijakaan ei enää pysty sanomaan, mikä on musiikkia ja mikä ääntä.

Fleischman on kirjaimellisesti kasvanut elokuva- ja musiikkistudioilla, sillä hänen äitinsä on legendaarinen elokuvaleikkaaja Dede Allen, joka ei ikänsä puolesta enää jaksanut matkata yli Atlantin, mutta jonka värikkäistä ja huumorilla höystettyistä muisteluista saimme videon välityksellä iloita. Allen oli yksi keskeisistä tekijöistä uuden elokuvailmaisun kehittymisessä ja monet hänen saksimansa fi lmit, kuten Bonnie ja Clyde, Pieni Suuri Mies, Serpico ovat nousseet klassikoiksi.

Dede Allenin reipasta mummo-asennetta kuvaa hyvin hänen muistelmiensa nimi: Easy Riders, Racing Bulls, How Sex, Drugs and Rock and Rock`n`Roll Generation Saved Hollywood.

Elokuvan äänen teknisen kehityksen historiaa ja tulevaisuutta valotti mies, joka on viime aikoina vaikuttanut siihen ehkä enemmän kuin kukaan muu; Tomlinson Holman, mm. yksi Tähtien Sodan luojan George Lucasin Lucasfi lmissä kehitetyn THX äänisysteemin pääarkkitehdeista.

Holman kertoi mielenkiintoisia asioita elokuvan äänen historiasta, mm. Walt Disneyn ratkaisevasta panoksesta monikanava- äänen kehittelyssä Fantasia-elokuvan yhteydessä.

Ilman toista maailmansotaa ja Neuvostoliittoon lainaan matkalla ollutta, saksalaisten upottamaa Disneyn äänisysteemiä kehitys olisi ollut nopeampi.

Erittäin mielenkiintoisia olivat myös Holmanin tulevaisuuden kartoitukset jo valmiina olevasta 10.4 äänijärjestelmästä sekä tutkimukset luonnonmukaisemman akustiikan kehittämiseksi. Yhdysvalloissa on testattu äänitystilanteessa systeemiä, jossa sinfoniaorkesterille luodaan keinotekoisesti joku toinen akustinen sali kuin missä he siinä äänitystilanteessa ovat. Esimerkiksi Suomessa, jossa hyvät, elokuvaäänitykseen sopivat tilat, joihin mahtuu humppaorkesteria isompi kokoonpano, ovat laskettavissa niillä kuuluisilla metsurin vasemman käden sormilla, moinen systeemi otettaisiin vastaan hurraa huudoin.

Etenkin äänisuunnitteluopiskelijoiden odottama luennoitsija oli Ren Clyce, uuden sukupolven ja näkemysten edustaja, jonka suunnittelemista elokuvista etenkin Fight Club ja Seven edustavat äärimmilleen vietyä, kokonaisvaltaista äänenkäsittelyä, joka saa ikääntyneemmän elokuvissakävijäsukupolven koputtamaan elokuvateatterin konehuoneen ikkunaan ja vaatimaan ääntä hiljemmalle. Näissä elokuvissa ääni ei ole enää sitä ”näkyvän todellisuuden illuusion” luomista vaan tekijät etsivät ja luovat oman maailmansa. Etenkin elokuvan Seven nähneet muistavat sen kummallisen ja painostavan tunnelman joka elokuvassa onnistutaan loihtimaan, suurelta osin abstraktin äänisuunnittelun avulla.

Saimme myös perinpohjaisen ja havainnollisen esitelmän tv-työstä luovimmillaan ja energisimmillään, kun Walter Newman valotti tekemiensä Teho-osasto ja West Wing sarjojen dramaturgiaa. Havainnolliseksi Newmanin luennon teki erityisesti se, että hän näytti kohtauksista myös ns. työkopiot, eli versiot, joissa kuva on leikattu, mutta joista puuttuu kaikki muu kuin kuvaustilanteessa tallennettu ääni. Työkopio on se versio, jonka pohjalta äänisuunnittelija ja säveltäjä alkaa tehdä työtään.

Itselleni suurimmaksi elämykseksi muodostui säveltäjä Gabriel Yaredin (mm. Englantilainen Potilas, Lahjakas Mr Ripley, Cold Mountain) sessio, joka toi mukaan tärkeän keskustelun taiteentekemisen ja taiteilijuuden periaatteista ja vastuusta. Yaredin lämminhenkinen keskustelu Larry Siderin kanssa muistutti kuulijoita niiden perusarvojen vaalimisesta, jotka saavat taiteilijat alkujaan tekemään ja luomaan.

Luentojen tasokkuudesta kertoi se, että aikataulu venyi päivittäin, koska joka luennon jälkeen varattu aika esittää kysymyksiä puhujille osoittautui riittämättömäksi, niinpä päivän viimein päätyttyä, keskustelut jatkuivat vilkkaana ensin Purcell Roomin aulassa ja sitten lähipubeissa.

Myös yksi sponsoreista, tv-yhtiö Chanel Four antoi panoksensa kansainvälisten yhteyksien luomisessa tarjoamalla parina iltana puitteet osanottajien keskusteluille. Ja vaihteeksi tarjottimilta löytyi muutakin kuin perienglantilaista etikkasipsit/punaviini yhdistelmää.

Tilaisuus tavata alan ihmisiä ympäri maailmaa ja mahdollisuus luoda arvokkaita kontakteja saivat aikaan sen, että moni halusi nyt jo varata paikan seuraavaan The School of Sound seminaariin, joka pidetään keväällä 2007.

teksti ja kuvat: Yari

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2005

Selaa lehden artikkeleita