5 vuoden päästä kaikki on paremmin

Rytmimusiikki 2010 -visio on useiden alan toimijoiden laa-tima yhteisnäkemys rytmimusiikin toivotusta tilanteesta Suomessa 5 vuoden päästä. Tarkoituksena on myös tutkia, missä nyt mennään.

Rytmimusiikkiin luetaan kuuluviksi kaikki ei-klassiset tyylilajit: jazz-, rock, pop-, iskelmä-, tanssi- tai kansanmusiikiksi mielletty musiikki. Vuonna 2010 rajojen ylittäminen ja ennakkoluulottomuus ovat lisääntyneet ja musiikkilajien väliset erot ovat enää veteen piirretty viiva.

Rytmimusiikki 2010 -selvityksen ovat laatineet Pop & Jazz Konservatorio, Suomen Jazzliitto, Umo, Freelancemuusikot, Jazzmuusikot, Elvis, Stadia, Sibelius-Akatemia, Suomen Kansanmusiikkiliitto, Elmu, Suomen Muusikkojen Liitto, Ohjelmatoimistojen Liitto ja Fimic.

Työtilaisuudet ja tekijänoikeustulot kasvavat

Vision mukaan vuonna 2010 rytmimusiikin kansallinen merkitys ja kulttuurinen arvo maallemme on vihdoin ymmärretty. Työtilaisuudet yhdentyvässä Euroopassa ovat lisääntyneet ja kotimaisuusaste on edelleen korkea. Tarjonta on runsasta kaikkialla Suomessa ja rytmimusiikki on saavuttanut aseman yhtenä kansallisista voimavaroistamme. Sille myös heruu valtion ja kuntien tukirahoitusta, jota musiikin aluekeskukset kanavoivat toimijoille eri puolilla Suomea. Klubitukijärjestelmä saa julkista rahoitusta ainakin 10 miljoonaa euroa vuodessa. Kunnallisilla rytmimusiikkiorkestereilla on 100 julkisin varoin subventoitua henkilötyövuotta ja kansallinen esitysfoorumi toimii Helsingissä. Valtion kulttuurille maksama tuki on 0,4% bruttokansantuotteesta ja se maksetaan pääosin budjettivaroista. Ammattilaisten työtiloja on saatavilla ympäri maata kohtuuhintaan.

Visiossa nähdään rytmimusiikki merkittävänä liiketoimintana ja vientiartikkelina. Yhä useammat suomalaiset artistit menestyvät ulkomailla; viennin vuotuinen arvo v. 2010 on jo 45 miljoonaa euroa. Kulttuurialan yrittäjyys on lisääntynyt ja sitä myös tuetaan. Vientitukea saavat muutkin kuin myyntimenestyjät. Äänitemyynnin volyymi on kasvanut ja uusia musiikkibisneksen aloja syntyy. Ammattimaiset säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja muusikot saavat jo merkittävän osan toimeentulostaan tekijänoikeustuloina.

Vuonna 2010 kaikki keskeiset musiikin tyylilajit ovat musiikkioppilaitoksissa tasavertaisessa asemassa. Rytmimusiikin koulutusta on saatavilla kaikilla koulutusasteilla ja kaikkien koulutuksen järjestäjien antama koulutus on erittäin korkeatasoista. Rytmimusiikin musiikkiopisto- opetus on lisääntynyt ja ammatillisesti suuntautuneesta koulutuksesta valmistuvat työllistyvät ja sijoittuvat hyvin jatkoopintoihin. Säveltäminen, sovittaminen, sanoittaminen, tuottaminen, kulttuuriyrittäjyys ja musiikkiteknologia ovat olennaisia osia musiikkialan koulutuksessa. Musiikkialan ammatillisesti suuntautuneen koulutuksen volyymi ei ole noussut, mutta esim. peruskoulun musiikinopetusta on lisätty.

Vuonna 2010 musiikkitarjonta mediassa on monipuolistunut. Äänitteiden myynti on lisääntynyt 15 % nykyisestä. Tallenteiden myynnin ALV on 8 % ja kotimaisuusaste 60 %. Verkkojakelusta on muodostunut merkittävä tulolähde; taiteilijat myyvät tuotantoaan Internetissä kaikkialle maailmaan.

Luovuus on tulevaisuuden selviytymiskeino

Pop Jazz Konservatorion rehtori Janne Murto, millainen on rytmimusiikin tilanne Suomessa tällä hetkellä?

– Sinänsähän on hyvä, että musiikkia kuunnellaan enemmän kuin koskaan. Musiikkikoulutus on Suomessa tosi kovalla tasolla. Toisaalta välillä tuntuu siltä, että musiikista maksettavat korvaukset eivät ole. Vienti on lähtenyt vetämään ja varmasti tulevaisuudessa vielä suurempia menestyksiä nähdään. Rytmimusiikkivision tarkoitus on tuoda tämäkin esiin – ja ennen kaikkea huolehtia siitä, että tämän alan toimintaedellytykset kotimaassa ovat kunnossa. Visioon kuuluu erilaisia toimenpiteitä joilla niitä voi tukea ja parantaa. Esittävä musiikki on yksi osa-alue, sen liiketoiminta, vienti ja tekijänoikeudet, sitten on koulutus ihan musiikkiopistoista ja kouluista alkaen ammatillisiin korkeakouluihin ja yliopistoihin.

– Julkinen tuki on yksi keskeinen tekijä myös. Ammatillinen musiikkihan on todella korkeatasoista Suomessa, maailman huippua. Silti esittävä puoli hyvin pitkälti kituuttaa kaljanmyynnin armoilla. Tähän pitäisi saada yhtye- ja klubitukijärjestelmä, josta on olemassa malli muista Pohjoismaista. Se pitäisi saada lanseerattua myös Suomeen.

Visiossa panostetaan vahvasti koulutukseen. Miten vinossa sillä kentällä mennään?

– Lasten ja nuorten mahdollisuuksia musiikkiharrastukseen musiikkiopistoissa ja kouluissa pitää lisätä: nyt vain 6 % musiikkiopistojen koulutuksesta on pop-jazz-musiikkia ja alle 1 % kansanmusiikkia. Kun vertaa näitä lukuja kuuntelijatilastoihin, on lisäämisen varaa huomattavasti.

– Opetusresurssien leikkaamisista on puhuttu; taideaineiden supistaminen uudessa tuntijaossa on vakava virhe. Luovuus on Suomen tulevaisuuden selviytymiskeino IT-sektorin lisäksi. Se tulee nousemaan jopa perinteisten teollisuudenalojen ohi. Luovien toimialojen merkitys kasvaa sivistysvaltioissa, niin myös Suomessa. Supistukset ovat nurinkurinen teko, sillä luovuus lähtee nimenomaan taideaineiden opetuksesta lapsille.

Musiikki edistää terveyttä

Onko rytmimusiikki eri paikoissa huonossa asemassa suhteessa klassiseen tai vakavaan musiikkiin, tai vaikkapa urheiluun? Kysymyshän on aina myös rahasta, jota on rajallisesti.

– Visiopaperissa pyritään välttämään vastakkainasetteluja. Nythän puhutaan paljon siitä, että sosiaali- ja terveyspuoli vie kaikki rahat, ja että pitäisikö kulttuuri suurin piirtein lopettaa. Helsingin kaupungin budjetissa sosiaali- ja terveyspuolen menot ovat lähes 50 % ja kulttuurin osuus on 1 %. Siitä ei paljon helpotusta tule, vaikka koko kulttuuri lopetettaisiin.

– Kulttuuriin satsaaminen pitäisi ymmärtää laajemmin, myös suhteessa terveyden ylläpitoon. Kansanterveyslaitokselta on tulossa tutkimus, joka vahvistaa sen tiedon, että kulttuuriharrastukset pidentävät elämänkaarta.

– Terveydenhoitomenothan koko ajan nousevat, mutta ei terveydenhoito voi olla pelkästään sitä että hoidetaan sairauksia. On pakko panostaa ennaltaehkäisyyn. Sitä on myös kaikkeen kulttuuriin satsaaminen.

Rytmimusiikkihan alkaa olla oikeasti koko kansan musiikkia ja voisi jo lunastaa paikkansa kansallisesti ja kulttuurillisesti arvokkaana musiikkien lajina?

– Uudet vapaat tutkimukset kertovat, ettei rock-musiikki ole enää nuorisomusiikkia, vaan 70 % ikähaarukassa 35–44 kuuntelevat rockia. 20 vuotta sitten luku oli 10%. Jazz on tosi kovassa vedossa nyt ja kansanmusiikkimme on kansainvälisesti todella huippulaadukasta. Yhtye- ja klubitukijärjestelmällä valtion rahaa suunnattaisiin nimenomaan yleisön ja taiteilijan väliin, taiteelliseen toimintaan, eikä rakennettavien tilojen suuriin seiniin. Eikä klubitukijärjestelmällä haeta mitään valtion klubeja, neuvostoaikaisia valtion virkamiehien pitämiä klubeja, vaan yksityistä ja julkista rahaa innovatiivisesti voidaan yhdistää, lisäsiivuna taiteelliseen toimintaan suunnnattua rahaa.

Rytmimusiikki on hyvä ja kattava termi, mutta mitä huonoa on termeissä kevyt ja populaari musiikki?

– Niihin sisältyy se vanha taiteen ja viihteen erottaminen toisistaan. Se selvä raja, mistä joku on tietävinään missä se kulkee. Se on vanhentunutta ajattelua: termi kevyt musiikki on arvottava, se kertoo vähempiarvoisesta. Silloin pitäisi olla myös raskas musiikki – ja tulee mieleen että hevihän on aika raskasta. Ja moni ooppera on hyvin kevyttä.

– Sama probleema on viihde- ja taidemusiikkitermeissä. Siinä myös arvotetaan ja tehdään jako, joka ei ollenkaan pidä paikkaansa. Populaarimusiikki on muuten hyvä sana, mutta rytmimusiikin piirissäkin on paljon musiikkia, joka ei ole erityisen populaaria. Siksi on valittu neutraalisti termi rytmimusiikki, mikä ei tarkoita sitä etteikö klassisessa musiikissa olisi rytmiä. Myös Tanskassa sanotaan rytmisk musik. Se kattaa kaiken musiikin, jota ei soiteta frakki päällä konserttisalissa – ja silti se kattaa siitäkin osan.

Teksti: Juha Kaarsalo

***

KOMMENTTI

Paljonko rahaa menee metsään?

Rytmimusiikki 2010 -visiossa on kaksi konkreettista tavoitetta, jotka koskevat yhteiskunnan tukea: klubitoimintaan 10 miljoonaa euroa vuodessa ja kunnallisille orkestereille 100 henkilötyövuotta (nykyisin noin 40).

Mutta mistä rahat?

Terveydenhuolto, vanhukset tai lapset eivät tule ensimmäiseksi tyrkylle, kun alkaa miettiä ”leikkauslistoja”. Eivätkä kirjastot. Ja onhan se nuorisotoimintakin tärkeää ja nuorten liikkuminen.

Entä huippu-urheilu? Onko se todellisuudessa enää puhdasta, vai onko doping huipulla ennemmin sääntö kuin poikkeus? Ja missä määrin tämän päivän idoleista on nuorison esikuviksi? MTV3 on viime aikoina mainostanut jääkiekon Hockeynight-lähetyksiä kuvakoosteella, johon sisältyy selvästi sääntöjen vastainen ja väkivaltainen laitataklaus. Jokin aika sitten toisella Ylen kanavista nähtiin raportti B-junioreiden SM-ottelusta HPK-TPS. Se oli pelkkää v-voittoista kiroilemista ja agressiota. Tätä vartenko yhteiskunta osallistuu jäähallien rakentamiseen?

Joku voisi sanoa, ettei kaikki rytmimusiikkikaan ole pyhäkoulua. Siihen voi vastata, että valtaosa (kenties 99,99%) rytmimusiikin esittämisestä tapahtuukin täysin ilman yhteiskunnan tukea ravintoloissa, klubeissa, tanssipaikoilla ja festareilla. Urheilun kohdalla tilanne on toinen.

Mutta eduskunta on toki veikkausvoittovarojen jakosuhteen kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön välillä säätänyt, enkä yritä tässä ehdottaa sen tarkistamista kulttuurin hyväksi. Sen sijaan uskallan esittää, että nuorisotyössä rytmimusiikille ja sen harrastamiselle annetaan lisää tilaa. Ja jätetään nuorisotyöstä tulevien huippu-urheilijoiden seulominen jopa kokonaan pois.

Monenlaista taimikasvatusta

Vaan voi niitä säästökohteita löytyä muualtakin. Milloin päättäjät tai äänestäjät ovat viimeksi kyseenalaistaneet esimerkiksi kaiken sen tuen, jonka metsänomistajat saavat yhteisistä varoista? Kun metsäpalstalle rakennetaan tie – ei mikään kärrypolku vaan ison tukkirekan kestävä – kustantaa yhteiskunta ison osan. Niin myös silloin, kun kaivetaan ojia, lannoitetaan, istutetaan taimikkoa tai raivataan jo hyvässä kasvussa olevaa metsää. Myös monenlaista neuvontaa saa halvalla, kun yhteiskunta osallistuu kustannuksiin. Ja jos hirvet käyvät eineellä tai muuta vahinkoa sattuu, taas ehättää yhteiskunta hätiin.

Parikymmentä vuotta sitten tämä oli varmaan paikallaan; elihän Suomi metsistä ja metsä oli se pankki, joka piti pientilat pystyssä. Mutta entä tänään, kun yhä useammalle metsä on pääomasijoitus siinä kuin osakkeet tai korkorahastot. Ja kuten kaikella pääomalla, myös tällä on taipumuksena kasautua. Samalla kasautuu myös yhteiskunnan tuki ihan suorassa suhteessa omaisuuteen.

Olisiko aika siirtää tukirahaa metsistä luovaan talouteen? Olisiko se tasa-arvoisempi investointi tulevaisuuteen? Varmaan myös Tekniikan Edistämiskeskuksen Tekesin projekteista voi kysyä samaa. Tekniikan ohella myös sisällölle olisi riskiraha poikaa.

Raha ei kasva puissa – tai kyllä se kasvaa, ja ilman tukeakin. Suunnattaiskos verovaroja mieluummin sellaisiin toimintoihin, jotka hyödyttävät kaikkia kansalaisia omaisuudesta riippumatta.

Martti Heikkilä