Erkki Liikanen syntyi niin vauhdilla vaarinsa kotitalossa Uuraan saaressa, että putkahti maailmaan ja löi päänsä lattiaan jo ennen kuin kätilö ehti paikalle. Vauhtia on riittänyt myös sen jälkeen. Viime vuonna Eki juhli jo 55-vuotista esiintyjän uraa 70-vuotissynttärien merkeissä.

Sotien jälkeen Liikasen perhe asettui Kotkaan, Hietasen saareen. Lapsuusajan tunnelmia Eki on tiivistänyt kauniiseen laulelmaansa Hietanen. Kipinää musiikkihommiin hän sai sekä laulavilta ja soittotaitoisilta vanhemmiltaan että paikalliselta poliisilta Aarne Nuotiolta, joka oli Kipparikvartetin Auvo Nuotion veli ja oopperalaulaja Pekka Nuotion isä. Aarne Nuotiokin lauloi, soitti viulua ja opetti kitaransoittoa.

Rumpalipojaksi

Rumpupalikat Liikanen veisti jo kansakoulussa ja parin vuoden päästä hän sai ostettua osamaksulla omat rummut Kari Nissiseltä. Ensimmäisen rumpalin pestin poika löysi jo 15-vuotiaana Mauno Hyytiän tanssiorkesterista ja pian myös Ravintola Fennian bändistä, jossa 20-vuotias Juha Vainio toimi toisinaan pianistin tuuraajan tuuraajan tuuraajana.

15-vuotias Eki tarvitsi tietysti keikkailuun vanhempien luvan eikä hänelle anniskeltu. Se oli myös suuri onni, sillä hän huomasi jo pian alkoholin vaikuttavan huonosti muiden soittokykyyn. Myös nuorena alkaneet vatsavaivat auttoivat välttymään viinan kiroilta.

Erik Lindström kiinnitti kertakuulemalta 17-vuotiaan rumpalinalun bändiinsä ja siitä Ekille aukesi uusi maailma Suomen eturivin tähtien säestäjänä. Lindströmin suojattina hän pääsi mm. opiskelemaan nuotinlukua ja kuuntelemaan amerikkalaistähtiä kuten Miles Davisia ja Count Basieta Tukholmaan. Hän myös asui paljon Lindströmeillä ihan käytännön syistä, koska keikkamatkoilta ei ollut aina yhteyksiä palata Kotkaan.

– Erik on superhieno tyyppi. Hän oli hyvin tietoinen omasta itsestään ja omista lahjoistaan, mutta hirveän ystävällinen ja kaikkea. Ja tarkka! Hän sanoi: ”Sun haikka tulee liian myöhään alas, tee sille jotain”. Hän opasti hyvällä tavalla ja hyvin yksinkertaisesti.

Eki olisi päässyt opiskelemaan Oscar Petersonin jazzkouluun New Yorkiin, mutta armeijaa ei pystynyt siirtämään.

– Se jäi sitten, mutta Chrisse Schwindt kävi siellä.

Levylaulajaksi

Ennen armeijaa Erik Lindström testasi Liikasen levylaulajan ja teinitähden kykyjä. Vuonna 1962 ilmestyi ensimmäine sinkku Hiiri Gonzales (Speedy Gonzales; Hess David, Kaye Buddy, Lee Ethel, suom. Saukki). Sitä seurasivat Teinisenjoriitta (Teenage señorita; Barberis Billy, Randazzo Teddy, Weinstein Bob, suom. Erik Lindström) ja duettona Arja Tuomarilan kanssa levytetty Manzanilla (Dietmar Lutz, suom. Saukki). Vuonna 1963 Liikanen kilpaili jo Suomen euroviisukarsinnoissakin Åke Granholmin laululla Pimpula vei.

– Se oli järkyttävä, mä häpesin sitä. Mä diggasin Frank Sinatraa ja ajattelin, että Sinatra ei ikinä laulaisi: ”Hei, hei, pimpula vei!”.

Vuonna 1964 Erik Lindström ja Börje Sundgren tekivät hänelle euroviisuehdokkaan Pianonsoittaja, joka karsiutui semifinaalissa, mutta levytettiin.

Armeijan jälkeen Erkki Liikanen oli vielä jonkin aikaa Lindströmin yhtyeessä, mutta alkoi sen jälkeen soittaa Laila Kinnusen kanssa, sekä veljensä Johanneksen kanssa kotkalaistaustaisessa bändissä joka säesti Irmeli Mäkelää. Löydettyään aviopuolison Liikanen päätyi pääkaupunkiseudun kautta nykyisille kotisijoilleen Forssaan ja Rauno Lepistön yhtyeeseen laulavaksi rumpaliksi. Vakiosolistina oli alkuun Pekka Loukiala, mutta myös monia vierailijoita kävi.

– Mä näin kaikki Suomen suuret starat takaapäin. Oli kiva katsoa, mitä ne touhus siinä laulaessaan. Olasta [Olavi Virrasta] lähtien kaikki mä oon säestänyt.

Tv-tähdeksi ja lauluntekijäksi

Vuosikymmenen taitteessa Ekistä alkoi tulla koko kansan tuntema tv-tähti varsinkin Ylen Ilkamat-viihdeohjelman ansiosta vuonna 1970.

Samaan aikaan hänellä oli omia bändejä ja laulukavereiksi löytyivät mm. Timo Tervomaa ja Vesa Enne, jonka kanssa Liikanen duetoi parilla PSO:n albumilla Kari Purhonen ja Heput 1970 ja Kuudestaan 1971. Jälkimmäiseltä löytyy hurja CCR-cover Kuljen kuljen (Proud Mary; John Fogerty, sov. Sven Nygård, suom. Saukki)

Varsinaisen Erkki Liikasen ensimmäisen sooloalbumin julkaisi Finndisc sen jälkeen, kun Jaakko Salo oli kuullut Liikasen, Timo Tervon ja Vesa Ennen trioa. Siihen koottiin uusien levytysten lisäksi 60-luvun sinkkuja. Omien bändien myötä Liikanen alkoi kirjoittaa myös omia biisejä, ensimmäinen oma teos oli PYP-pankin mainoslaulu.

Vuonna 1974 Eki oli mukana TV1:n uudessa lauantai-illan sketsiviihdeohjelmassa Merirosvoradio, josta tuli hyvin suosittu. Samoihin aikoihin hänen bändinsä solistiksi löytyi Kari Tapio. Harva tietää tai muistaa, että herrojen ensimmäinen varsinainen albumi on yhdessä tehty kantrilevy, joka on nimetty bändin mukaan Aikapommiksi.

– En oikeasti muista missä me on treffattu, mutta kun Tervon Timppa ja Vesa Enne perusti Stadin poikien kanssa Karman, niin mä tarvitsin solistia. Jostain me löydettiin toi Jalkanen, Klabbi.

(Kari Tapion version voi lukea Selvisin numerosta 04/2009; elvisry.fi/selvis, hauksi Kari Tapio.)

– Silloin oli humppa, tango, valssi, foxi, ”Besame mucho” -cha cha chat… Aattelin, että tosta kantrista saisi kivan letkeen… kun toi ”dzääs”, eihän se toiminu, ei tanssittanut. Siis toi kantrin svingi, sehän vois käydä jalkaan!

Liikasen innovaatio oli luoda jonkinlainen ”country & eastern” Buck Owens -käännöskantri, ja Meiä Veera (Arms full of empty) olikin todellinen hitti.

– Aattelin, että kun kantrijätkät laulaa kansankielellä, niin mikäs se olisi meikäläisen kansankieli: Karjalan murre tietysti!

Jo aivan nuorena Veikko Ahvenaisen kanssa Eki oli saanut tuntumaa iltamahupailuun ja parodiointiin. 70-luvulla iltamat siirtyivät seuraintaloilta ravintoloiden show-esityksiksi. TV:n ohella ja sen ansiosta Liikasella oli tietysti kovasti vientiä myös sillä rintamalla.

Syksyn Sävelen suosikiksi

Liikanen nähtiin euroviisukarsinnoissa vielä vuonna 1975 laulavana rumpalina Seija Simolan kanssa DANS-yhtyeessä. Heidän esittämänsä Esko Linnavallin trendikäs kappale Hei, lähde maailmaan sijoittui kuudenneksi.

– Mä en muista tosta mitään!

Eikä ihme, koska uran ruuhkavuodet olivat pahimmillaan.

Kovin Erkki Liikanen -buumi alkoi vuoden 1975 Syksyn Sävel -voitosta laululla Evakkoreki, jonka Liikanen teki alunperin Merirosvoradio- ohjelman sketsiksi.

– Siinä oli aina joku musiikkinumero, joka piti tehdä pienellä vaivalla. Oliko mulla hanuri ja Laihon Pekalla kitara vai päinvastoin? Petra [Frey] tanssi ja minä lauloin. [Pertsa] Reponen soitti mulle illalla ja sanoi: ”Hei, tää on niin hyvä biisi, että pane tää tonne Syksyn Säveleen. Leikkaan tämän nauhalta pois”.

– Siitä tuli Ylessä hirmuinen haloo, kun puuttui 3 minuuttia tuotettua ohjelmaa. Reponen oli selittänyt, että siinä oli joku ”räpsy”, oli pakko leikata pois…

Vielä suurempi kohu tuli sitten itse Evakkoreki-laulusta. Jotkut pitivät rienauksena sitä, että vakavasta asiasta tehtiin huumoria. Mutta Liikasen kansansuosio nousi aivan uudelle tasolle. Postikorttiäänestäjien määristä voivat tämän päivän puhelinäänestysohjelmat vain haaveilla. Evakkoreki voitti 157 375 äänellä, vaikka yli 100 000 ääntä sai myös kakkoseksi tullut Salomon ja Unisatu (säv. & san. Henry Haapalainen). 

Suuresta suosiosta huolimatta Liikaselta jäi kultalevy saamatta, sillä kultalevyrajoja juuri nostettiin 1.10.1975. Discophonin Mosse Vikstedt kehotti Liikasta osallistumaan myös seuraavana vuonna: ”Ihan sama vaikka teet Ukko Nooan, sä voitat, kun sait viimeksi niin paljon ääniä”. Deadlinen lähestyessä Liikanen sai kuin saikin aikaiseksi kappaleen, jonka nimeksi tuli Jokkantii.

– Kun kansanlaulut ovat vapaata riistaa, niin näin jälkeenpäin voin sanoa, että mä käänsin sen kansanlaulun [laulaa Katjushaa], ja otin sen nuottikuvan niin kuin Bach [laulaa Jokkantiita]. Tämä oli harkittu rikos, tämä melodia, mutta sitten väliosa on yhdestä jenkkiballadista The nearness of you.

Näin Evakkoreen lailla sotatraumoja ja Suomen Venäjä-suhdetta humoristisesti käsitelleessä Jokkantiissa siis kohtasivat Venäjä ja USA.

– Tämä oli liennytystä! Se ymmärrettiin väärin, koska se hyllytettiin sotaa ihannoivana kappaleena ja neuvostovastaisena.

Mainoskasvoksi

Jopa Mainostelevisio alkoi sensuroida Liikasta ja Yleisradiossakin alkoi liian suuri suosio ärsyttää. Kolmatta kertaa Liikasen ei enää annettu voittaa, vaan vuonna 1977 Syksyn sävelessä voittajan valitsi poikkeuksellisesti ammattiraati, joka kuitenkin antoi Liikaselle hopeasijan. Kolmen konstin timpermannissa Liikanen esitteli vaihtoehtoisia historianäkemyksiä mm. Viipurin pamauksesta ja Piispa Henrikin kuolemasta.

Muitakin ovia oli jo alkanut sulkeutua, sillä Liikasen päätös ryhtyä Seura-lehden mainoskasvoksi 1976 oli sen ajan ilmapiirissä monelle liikaa. Esimerkiksi tv-sarjoihin ei ollut enää asiaa. Liikanen oli kuitenkin ruuhkavuosien ja vatsahaavaongelman takia alkanut väsyä mm. kiertämään ja pyörittämään bändiä. Töitä kuitenkin riitti edelleen.

Ravintolashow’n kultakauden alettua hiipua Marjatta Leppänen, Jukka Virtanen, Matti Kuusla ja Jaakko Salo perustivat UIT:n. Erkki Liikanen oli mukana kolmannessa produktiossa Taikalaatikko 1981 ja myöhemmin tuuraajana aika minimaalisella harjoitteluajalla.

– Jaakko Salo soitti sunnuntaina ja sanoi, että huomenna saat videon. Perjantaina tuuraat Lasse Mårtensonin ja lauantaina Tom Pöystin Linnanmäellä. Siis hei, vajaa viikko aikaa ja kaksi pääroolia. Sen Mårtensonin mä jotenkin klaarasin, mutta se Pöystin homma… Kyllä mä siellä palloilin jaloissa, mutta enhän mä siitä mitään tiennyt.

Vuonna 1982 Liikanen teki TPS:lle kenties Suomen vihatuimman kannatuslaulun Hunajata, duettona Tuire Pentikäisen kanssa. 1983 Forssa otti Syksyn Sävelessä kaksoisvoiton, kun Eki jäi toiseksi perhetutulleen Jonna Tervomaalle kappaleellaan Reikani Reikani, jossa pyydettiin Ronald Reagania hieman säätämään ydinohjusten kohteiden koordinaatteja. Kakkossija tuli seuraavanakin vuonna kappaleella Tuttu mies, putkimies, jossa seikkaillaan rakennushommissa Lähi-idässä.

1987 Elvis järjesti yhteistyössä 8 eri kaupunginorkesterin kanssa konserttisarjan ”70 vuotta suomalaista kevyttä musiikkia”. Kapellimestarina oli Matti Puurtinen, solisteina Erkki Liikanen ja Anneli Saaristo sekä juontajana Jukka Virtanen. Vaikka Eki onkin Elvisin pitkäaikainen jäsen, häntä ei ole Elvisin riennoissa juuri näkynyt.

– Olen luottanut edunvalvonnassa sataprosenttisesti aktiivisempiin kollegoihin!

Vielä yhden Syksyn Sävelen kakkossijan Eki nappasi Gorbatshovista kertovalla rallilla Taikuri Itämaan (san. Liikanen-Turkka Mali) vuonna 1989. Forssalaiset Malin veljekset ovat tietenkin tuttuja kollegoita pitkältä ajalta. Muutama vuosi sitten, 2010, Liikanen teki Mika Malin kanssa Forssan murteella golf-aiheisen kupletin I’m a Tiger.

Oopperan ja operetin pariin

Liikanen teki Seura-lehdelle vuosien varrella lukemattoman määrän tv-mainoksia. Yhtyneiden Kuvalehtien suoma taloudellinen turvallisuus mahdollisti itsensä kehittämisen ja Eki päätti alkaa opiskella uudestaan klassista laulua.

Suurimpana saavutuksena oopperan saralla hän pitää pääroolia Donizettin koomisessa oopperassa Il Campanello. Sitä esitettiin Lounais-Hämeen musiikkipäivillä ja Sysmän Suvisoitossa ja jopa Helsingin Sanomien Hannu-Ilari Lampila otsikoi: ”Rallilaulaja loistaa lato-oopperan tähtenä”.

Sitä seurasivat Gilbert Sullivanin Merirosvot Kotkan meripäivillä ja Offenbachin Orfeus Manalassa, joka tehtiin Punkaharjun Retretin luolanäyttämölle, ja 1990-luvun alussa Paul Abrahamin Viktoria ja hänen husaarinsa -operetti Turussa.

Sekä A-lehtien kasvoksi ryhtynyt Heikki Kinnunen että Seura-mies Erkki Liikanen joutuivat kuitenkin verottajan silmätikuiksi. Esiintyvän taiteilijan tuloa ei tahdottu hyväksyä yrityksen tuloksi, kun yrityksessä ei ollut perheen ulkopuolisia osakkaita. Juttu meni korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti ja lisäverojen vuoksi Liikaset joutuivat vuonna 1983 myymään talonsa ja lähtemään evakkoon kesämökille. Nykyisen kotinsa Liikaset laajensivat siitä kesämökistä Tammelan Hykkilän kylässä.

Komissaari-pankinjohtaja Erkki Liikasen nimen kanssa on harvemmin tullut sekaannuksia, mutta kerran kuulemma tilille tupsahti joku pieni kokouspalkkio, joka oli tarkoitettu Mikkelin miehelle. Sen sijaan Viktor Klimenkoon on Eki sekoitettu usein. Klimenkon lopetettua aikanaan kaikki ”maalliset hommat” Liikanen päätyi hänelle suunniteltuun rooliin salapoliisi Jukka A. A. Vihiksi. Se oli erityisesti ruotsinsuomalaisille lapsille suunnattu kuunnelmasarja 1980-luvun alussa, joka poiki myös pari TV-elokuvaa.

Vaikka Liikasta ovat puolueetkin vuosien varrella houkutelleet ehdokkaaksi, ovat hänen ainoat luottamustehtävänsä Lounais-Hämeen musiikkipäivillä ja Forssan Seudun Osuuspankin edustajistossa. Seitsemänkymppisellä isoisällä hommia riittää. Erilaisia keikkoja Eki tekee edelleen ja mm. viime syksynä hän oli mukana Pertti Metsärinteen orkesterin 50-vuotisjuhlakonsertissa.

Biisiaihioitakin pianon päältä löytyy ja kitaraan piti tämänkin haastattelun aikana tarttua useasti. Ja karjalainen pilke silmäkulmassa on entisensä.

– Jos Vili Vesterinen ei olis seisonut hanurin kanssa Kannaksella, niin Vaasassa puhuttas venättä!

---

Erkki Liikanen -file