”Jos lasketaan vaikka 10 mun ikäistä kaveria,
jotka aloitti samaan aikaan ­ niistä on 5 kuollut,
3 on jossain rajatilassa, ja Kuoppamäen Jukka
ja minä ollaan ne, joilla on perheasiat ja kaikki
perusasiat kondiksessa.”

Yksi ajankohtaisista projekteistasi on tanssija Juha-Pekka Marsalon ja ohjaaja Cilla Backin Tanssiteatteri Hurjaruuth -produktio Isä, jossa olet mukana.

Se on yksi näistä kansainvälisistä projekteista. Tässä on taustana uskomaton juttu. Olin 32 vuotta TV1:stä poissa jostain syystä ­ en tiedä miksi, Suomi on pieni maa ­, mutta pääsin sitten Vierivät kivet -ohjelmaan orkesterini kanssa esiintymään. Sattumalta herra Marsalo oli käymässä Suomessa ja näki tämän ohjelman.

Ne oli Cillan kanssa 2 vuotta kirjoittaneet tätä sooloesitykseksi Marsalolle ulkomailla, missä ovat asuneet ja luoneet uransa. Tyypillinen suomalainen: arvostusta saat vain ulkomailla käymällä.

Marsalo soitti mun vaimolle, ja mä sanoin että nyt kaikki hörhöt alkaa soitella kun olen esiintynyt telkkarissa. Puhui ihan hurjia:”okei, tuut Ranskaan esiintymään ja laulat suomeksi ilman säestystä Vuonna 2525″. Mutta sitten tuli järkevää tekstiä sähköpostissa ja lopuksi lentolippu.

Esitys oli menestys Ranskassa?

Näin että nyt räjäytettiin pankki: ensi-illan jälkeen kun valot sammui, ihmiset itki ääneen. Sitten tultiin Suomeen tekemään se: sama reaktio, mutta kourallinen väkeä. Ranskassa teatterit oli ihan täynnä. Sitten meidät tilattiin Malagaan ja nyt katsotaan aikatauluja. Marsalo ja Back ovat niin superlahjakkaita tyyppejä, että vaikka tässä oli sukupolvien gappi-ero, niin kaikki hitsautui aivan uskomattomasti yhteen.

Olet esiintynyt paljon myös Puolustusvoimien tilaisuuksissa?

Puolustusvoimat on 10 vuotta käyttänyt mua kansainvälisissä projekteissa. Laulan myös englanniksi ja musiikkihan on kansainvälistä, joten mut tunnetaan näissä armeijasysteemeissä. Robin on käsite siellä.

Äsken tuli viesti Brasiliasta sotilailta: joukkue kiitti kun oltiin World-geimeissä Puotilan Jukan kanssa esiintymässä 8 päivää. Brasilialaiset lähetti terveisiä, että ”kun he niin muistavat sinut, että kun sä olit niin kova jätkä”.

Mutta kollegat ei tiedä näistä jutuista mitään. Mä olen yksinäinen susi enkä kulje tuolla kokkareissa. Puurraan ruohonjuuritasolla ja teen viihdettä ihan mihin tahansa; kun joku tilaa, niin mä takaan että ne on tyytyväisiä. Oen yllättäin joutunut mukaan näihin kansainvälisiin syteemeihin ­ arvostus täällä Suomessa on tosta ”32 vuotta TV:stä pois” ­osastosta. Ammattitaito täällä lasketaan siitä oletko Iltalehden etusivulla jotain skandaalia vetämässä ­ sit sä olet kova jätkä.

Olet myös itse tehnyt paljon biisejä?

Olen tehnyt satoja biisejä, sekä sanoituksia että sävellyksiä. Mm. Matti ja Teppo ja Marion on niitä laulaneet, mutta teen ne Ola Elon nimellä.

Levytit jo urasi alussa omia biisejäsi?

Ne oli Klaus Fleming ­ Kaarle Herttua -nimellä. Hauska tapaus: Kärki antoi mulle potkut levy-yhtiöstä. Tai oikeastaan sanoin irti itseni, koska en saanut niitä biisejä mitä halusin. Sitten otin biisin Vuonna 2525 ja Jussi Kylätasku teki siihen tekstin, jossa on jo kloonauksetkin. Edelleen hyvin ajankohtainen biisi.

Prinsessa oli mun tekemäni, tavallaan yliromanttinen biisi. Siw Malmqvist lauloi sen; Siw asui meidän naapurissa Lauttasaaressa. Ihailin sitä äärettömästi, se oli hyvämuotoinen ja hyvin laulava tyttö. Se biisi oli Euroviisuissa Saksan edustajana.

Panin omat rahat peliin. Kaikista hauskinta tässä singlessä oli, että ensin Vuonna 2525 tiputti Iltatuulen viestin listalta ja kolmen kuukauden päästä Prinsessa nousi Fazerin levylistan kärkeen ­ tavallaan tuplamegahitti! Mutta eihän siitä silloin puhuttu mitään, koska mä itse sen tuotin.

KARAOKEA JA TAUSTANAUHOJA

Olit tavallaan edelläkävijä, koska otit ohjakset omiin käsiisi?

Mä olen aurannut aina. Aerobic on mun keksimä juttu. Se oli jytäjumppa vielä silloin 1970-luvun alussa, kun olin Tukholmassa esitelmöimässä kansainvälisesti voimistelunopettajille. Niillä oli kamerat siellä ja ne oli hyvin aktiivisia.

Sitten karaoke, jonka toin Suomeen. Siinä mä näin ihan eri juttuja kuin bisnesmiehet: Näin että se on hyvä harjoitusväline, se on hyvä suomalaisen itsetunnon kohottaja. Mm. Lipsanen kävi siellä laulamassa, mutta oli niin ujo, että vaikka oli oma biisi ­ se oli Downtown ­ se lauloi pari riviä ja meni pois. Ainoa joka tarttui siihen juttuun heti, oli Willbergin Pepe.

Sitten kun mulla oli klubi Merihotellissa, kaikki suomalaiset ravintoloitsijat kävi siellä kuin Mekassa katsomassa sitä systeemiä! Hong Kongista oli paikalla karaokeketju, joka etsi Helsingistä paikkaa missä pitää vuosikokousta. Paikka oli aivan täynnä, niillä oli omat kiinalaiset levyt siellä. Silloin mä vasta näin mitä se on: Aukee se ruutu, ihmiset taputtaa, joku avaa oman suunsa, laulaa vain p-ttä, mutta ne taputtaa; lopun jälkeen ne taas taputtaa. Puvut päällä, koko perhe mukana, syövät täyden aterian. Ei se Suomessa ole ollenkaan sitä luokkaa. Mä koulutin kaikki nämä perusvetäjät siihen systeemiin, mutta se ryöstäytyi käsistä kun ne eivät tajua että se on viihdettä, ei mitään kakofoniaa kännissä.

Sitten perustettiin International Karaoke Council, jossa oli varapresidenttinä suomalainen Aimo Juvonen, silloinen liikunnan ylitarkastaja. Puhuin aina, että IKC on hyväksynyt tämän karaoke-systeemin ja että sen varapresidentti on suomalainen ­ mutta en koskaan sanonut että presidentti olin MINÄ.

Suomessa on edelleen niin, että jos yhtäkkiä nostat pään liian ylös, niin sut tasapäistetään hyvin nopeasti. Olen karjalaisevakoiden lapsi, mä teen my way, jos teen virheen, korjaan ja pyydän anteeksi, mutta en koskaan mene kenenkään p-ttä nuolemaan.

Mua vihataan äärettömästi, koska mä aloitin nämä taustanauhasysteemit. Jo vuonna -69 otin Prinsessasta ja 2525:stä taustat, koska ne oli mun tuottamia. Laulan tälläkin hetkellä niiden originaalien taustojen päälle kun olen one man showta tekemässä. Kun Paasi-Ravintola meni mekaaniselle musiikille, mulla oli kaksi taustaa ja loput omia levyjä. Mm. Kirka sanoi mulle silloin, että ”jumalauta, fuck you, mitä sä tommosta teet”. Kuusi vuotta meni ja Kirka oli itse laulamassa taustanauhojen kanssa. Nyt olen palannut siihen, että esiinnyn bändin kanssa.

Robinilla on meneillään juhlakiertue nimeltä ”Robin ja Robbarit ­ 35 vuotta tanssia ja henkistä hierontaa”.

Tein viime vuonna Syksyn Sävel ­ehdokkaaksi biisin Me teemme unelmamme, jonka tein vaimolle kun hän täytti tasaisia vuosia, eikä ollut rahaa lahjaan. Heräsin aamulla kuuden aikaan, ja kirjoitin: ”Me löydämme unelmamme, kanssas yhdessä etsien, rakastaen toisiamme, sen aina uudelleen keksien.” Silloin oli juuri lööpeissä Timo T.A. Mikkosen ”ero, ero, ero…” Ajattelin, ettei vaan meille tapahdu tuota… Niinpä tein sen laulun.

Tuolla maakunnissa tulee jopa miehet sanomaan, että ”jumalauta, mikä biisi, p-le”. Mä teen henkistä hierontaa. Kaikilla ihmisillä on se herkin tuolla, mutta se on kuin sipuli joka otetaan maasta, se on freesi ja kypsä ja aromikas, mutta kun se pannaan kaappiin, se kuivuu ja se pitää kuoria sieltä. Mä tavallaan kuorin ihmisen ja annan sille henkistä hierontaa.

BIISEJÄ SYNTYY KUN ON ASIAA

Tein Ranskassa laulun, joka saatiin eilen valmiiksi. Lapsuuden toverini Willberg laulaa kuoroja siinä. Willberg on mun mielestä semmoinen kaveri, joka on täysin kilpailukelpoinen Beatles-osaston kanssakin.

Nyt osallistutaan sillä biisillä Syksyn Säveleen ja jos se ei menesty siellä, tehdään siitä uusi versio euroviisuehdokkaaksi, ja jos ei se sinne pääse, tehdään siitä levy. Se on Cillasta tehty laulu: kuinka kova nainen se on, suomalainen ja vapaa ja uskoo tasa-arvoon. On mahdollista, että tehdään siitä Italian ja Ranskan versiot, koska taustathan on täällä. Tämä tanssiprojekti poiki tavallaan siis myös musiikkiviennin.

Mä en paisuttele näitä asioita. Meillähän on muutamia artisteja, jotka käy turistikeskuksissa ”maailmankiertueilla”. Ja professori on mun mielestä vanha viisas mies, jolta kysytään neuvoa. Pohdinnan jälkeen professori kertoo oman näkemyksensä, mutta ei osoita sormella, vaan esimerkillä miten homma menee. Laskisin, että Kuoppamäen Jukka on vähän saman tyyppinen kuin minä: ollaan molemmat opettajia, käyty merisotakoulu, meillä on isot perheet.

Teen lauluja vain silloin kun mulla on asiaa. Teen mainosmusiikkiakin, mutta vain ja ainoastaan rahan takia. En ole koskaan ollut painomustehumalassa; jos sanon jotain, sen täytyy merkitä jotain minulle, ja silloin saattaa joku muukin huomata, että ”tossahan onkin asiaa”.

Et siis tee biisejä kovin tiuhaan tahtiin?

30 vuotta sitten tuli joka päivä monta biisiä, nyt tulee kerran vuodessa, koska itsekritiikki on kasvanut huomattavasti. Rautavaaran Tapsa kertoi mulle 32 vuotta sitten yöllä bussissa mitä rakkaus on. Se on nuotio: se pitää sytyttää, se roihuaa, kipunoi, ja sitten tulee hiillos johon pitää puhaltaa. 32 vuotta mä mietin sitä, sitten sain oikeudet biiseihin Stop the Music ja Number One ja panin ne melodiat yhteen. Näinkin voi biisi kestää kauan aikaa tehdä. Eli mä olen aika pitkäjänteinen jätkä, hei!

Olet jäänyt hyvin mieleen lapsena, hittisi kolahtivat lujaa meikäläiseenkin.

Mulla oli siihen aikaan myös onni mukana. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sama tämän Hurjaruuth-projektin kanssa. Koko ajan pitää tehdä. Työ tekijäänsä kiittää ­ pitkällä jänteellä. Tässä maassa on helppo tehdä myös kuplia. Ja nyt kun näitä artisteja tulee koko ajan uusia ja monet on itseään täynnä, rintaansa takoen; ajattelen, että toivotaan että jaksat. Alahan on aika kova. Jos lasketaan vaikka 10 mun ikäistä kaveria, jotka aloitti samaan aikaan ­ niistä on 5 kuollut, 3 on jossain rajatilassa, ja Kuoppamäen Jukka ja minä ollaan ne, joilla on perheasiat ja kaikki perusasiat kondiksessa.